Hoitovihko: Africa

African kanssa vähän leikkejä, on se suloinen hirnumanski! Häntä ja harja pistää väkisin hymyilyttämään
Kiharainen pieni hevonen <3



Alexiinan kommentti:
Ihana, kun on värejä! Africalla onkin kalju "töpö" näin syystalviaikaan. Ja kiva, että kävit sitä pitkästä aikaa taas hoitamassa

Tervetuloa maastoretkelle Suonperän kylään! Kylän hevosten laidunkausi alkaa olla ohi, mutta luonto on kauneimmillaan - miksei siis lähteä maastoon ihmettelemään kuusikkojen ketunleipiä ja kukkivaa hiirenvirnaa hiekkateiden pientareilla? Vanhassa havumetsässä saattaa kasvaa myös neidonkenkää, vaikka vanhat ja viisaammat ovatkin käskeneet olemaan hiiskumatta kukasta kenellekkään.

REITTI: Suurimmaksi osaksi reitti kuljetaan käynnissä, luonnon rauhassa. Maastoreitti kulkee kylän läpi, ja retki kestänee noin kaksi tuntia. Pidämme lyhyen tauon Metsälammin tilalla.
Retki alkaa Loitsulan tilan pihasta, ja jatkuu siitä puron yli kohti Harmiojärven rantaa. Rannassa pääsee kahlaamaan halutessaan. Vanhan metsän läpi kuljetaan poluilla, sen jälkeen poiketaan tielle. Hiekkatietä pitkin pääsemme Metsälammin tilalle viettämään pienen tauon ja tutustumaan sen tiluksiin. Koska laitumet ovat tyhjät ja niiden pohja on hyvässä kunnossa, saavat ratsukot halutessaan käydä ottamassa spurtteja laitumilla!
Tilalta suunnataan kohti Ruisahoa, jossa hiekkatien varressa laiduntaa vetonaula Mötkylä. Tieltä poiketaan taas metsikköön, kunnes saavutaan vanhalle kyäntalolle. Autio, yli sata vuotta vanha rakennus kierretään tien kautta, ja tiellä kulkua jatketaankin niin kauan, että päästään takaisin Loitsulan pihalle.

Retken suosio oli valtava, maanantaisena aamuna Loitsulan piha suorastaan pursusi kaiken näköisiä ja kokoisia ratsukoita. Matkaan päätettiinkin lähteä kahdessa erässä, jottei maastoletka olisi aivan hillittömän pitkä. 

Gillian sekä hauskannaköinen curlytamma Africa kulkivat tutun ratsukon, Amyn ja Gingerin perässä jonon etupäässä. Kiltti mutta rohkaisua kaipaava tamma tykkäsi tutusta seurasta, poluilla se kulki rauhallisesti ja tarkkaavaisena siitä, mihin kavionsa laski. Harmiojärveen sen porhalsi innoissaan, ja räiskytteli vettä kavioillaan ympäriinsä niin, että ratsastajakin taisi kastua. Tarhassa rallittelevat pienet shettikset se ohitti innokkaan näköisenä, korvat tarkasti höröllä niiden suuntaan. Metsälammin tilalla toisten taukoillessa lähtivät Gillian ja Africa laidunlaukkaporukan matkaan, mutta Africa ei innostunut irrottelemaan, vaan ratsukko eteni ravissa toisten laukkakisaa katsellen. Karjaan tottunut Africa terästäytyi kun matka jatkui Mötkylä-naudan aitauksen ohi - ehkä suuri eläin herätti sen sisällä palon töihin. Paluumatka Loitsulaan mentiin pitkillä ohjilla, Africa vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä retkeen!

Parin tunnin reippailu Vermontin syksyisillä vuorilla on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen idea! Tervetuloa mukaan vaeltamaan joko oman hevosen tai jonkun tallin hevosen kanssa. Vaellukselle lähdetään tallin pihasta 30.9. klo 10 ja mukaan on syytä varustautua säänmukaisesti ja lämpimästi. Reittiselostus alempana. Halutessaan osallistujat voivat tehdä oman vapaavalintaisen kuittauksen vaelluksesta, mutta se ei ole pakollinen. Järjestäjä kirjoittaa pienen runomuotoisen kommentin jokaiselle osallistujalle vaelluksen kulusta.

"Eeeenpä tiedä, en ehkä taida uskaltaa... ei minun kannata sellaiseen lähteä", sanoin aika heikosti, kun porukka innostui osallistumaan hevosten kanssa Foxburyn hiihtoratsastuskilpailuun ja minua pyydettiin mukaan. Africa oli niin sävyisä ja moneen tottunut, että se haluttiin Otawan ja lajissaan kokeneen Gingerin mukaan, ja minua yritettiin saada hiihtäjäksi. "O-oletko nyt aivan varma?" varmistelin kauhuissani useita kertoja Billyltä, joka oli lupautunut ratsastamaan Africaa, sillä kisaisi hiihtäjänä toisessa lähdössä.

"Ihan satavarma, monot jalkaan vaan!" poika ilmoitti antamatta minulle juurikaan aikaa totutella tähän ideaan - joka tulisi olemaan katastrofi, tiesin sen jo, sillä olin paitsi kömpelö, myös tavattoman huono hiihtäjä. "Ei sinun tarvitse hiihtää, pidät vain kiinni ja annat suksien liukua", Billy totesi taputtaen minua vähätellen olkapäähän. "Se on ihan superhauskaa!" hän lisäsi harjoiteltuaan kisoja varten jo useita kertoja jopa hyppyreitä.

"Ei kai minun tarvitse mennä hyppyristä...?" piipitin.

"Ei, jos et tahdo." No, se lohdutti vähän. 

Minut on liian helppo puhua ympäri. Kohta olin jo sukset jalassa, pipo ja kypärä korvilla ja kauhusta kankein paksuin tumpuin puristin kepistä, josta remmit veivät African varusteisiin. Billy nousi curlyn selkään, kääntyi katsomaan taakseen minuun ja virnisti: en voisi enää perääntyä. Jalkani tuntuivat jo nyt halvaantuneilta ja kun Africa lähti liikkeelle, olin jo muksahtaa ensimmäisen metrin matkalta nurin. Pellolla oli paljon porukkaa hakemassa tasapainoaan ja lämmittelemässä, ja me teimme samoin. Billy antoi minun totutella tunteeseen ja hakea jotain vakaata asentoa, mutta olin täysin varma, että tämä kisa päättyisi huonosti. Minun kannaltani. 

Asetuimme kaikki riviin lähtövalmiuteen. "Tämä on ihan leikkimielinen kisa, älä näytä niin vakavalta!" minulle sanottiin, mutta jännitin kuin tietäisin kohta kuolevani. Josh oli samassa luokassa Gingerin kanssa. Hän hymyili minulle muutaman välissämme olevan ratsukon ohi rohkaisevasti. Se helpotti oloani. 

"Paikoillanne... valmiit... TUUT!" sanoi torvi ja niin sitä lähdettiin. Billy huitaisi Africaa sähäkästi liikkeelle ja tunsin voimakkaan nykäyksen - paljon voimallisemman, mihin olin valmistautunut - ja seuraavaksi tiesin olevani naama hangessa ja maahan osuneen täräyksen voimasta hiukan tokkurainen, jalat taipuneena epämukaviin asentoihin suksien takia. Billyllä vei vielä jonkin aikaa tajuta, etten ollut enää matkassa mukana. Pojan kasvoilta paistoi hurja pettymys. Sijoituksemme oli viimeinen. 

Edes tuomarin antama kunniamainita "Tyylikkäin pyllähdys" ei häntä pahemmin ilahduttanut.