Post by Alexiina C. on Aug 3, 2022 12:21:59 GMT
AFRICA TALLITARINOISSA -KOONTI
06.10.2015: Tallipihalle oli kerääntynyt pieni innoissaan kuhiseva joukkio, kun hevoskuljetusauto kaartoi porteilta sisään. Alexiina huiskaisi leveästi hymyillen pitkän lettinsä olan yli ja harppoi sitä vastaan etunenässä.
”Orange Wood?” kuljettaja kysyi astuessaan alas.
”Yksi ja ainoa”, Alexiina totesi. He kävelivät auton taakse ja kuljettaja avasi salvat, vetäisi ovet avonaisiksi ja rullasi lastaussillan alas. Auton uumenista kuului puhinaa ja kopinaa, ja pian Alexiinan viittoma Kitty kuljettajan kanssa asteli reippaasti sisään ja talutti alas ison puoliverisen sekä liinaharjaisen ponin. Alexiina meni heidän jäljestään noutamaan ulkoilmaan vielä yhden hevosen, ihastuttavan kikkurakarvaisen päistärikön.
”Zangersheideruuna Lovex Z, pohjoisnorjanponiruuna Pirat av Krime ja americanbashkircurlytamma Mustang’s Africagame”, kuljettaja luetteli leipääntyneenä listasta jätettyään ponin narun Kittyn toiseen käteen. Alexiina näytti hänelle henkilötodistuksensa ja otti kuittauspaperit vastaan, rustaten niihin allekirjoituksensa. ”Kiitos”, kuljettaja sanoi ja pujotti mustekynän rintataskuunsa. Hän lättäsi Alexiinan kouraan kansion, jonka Alexiina selasi läpi tarkistaen, että se sisälsi kaiken mitä piti: rekisteritodistukset, eläinlääkärinkuittaukset, sukutaulut ja kauppapaperit. Kaikki oli hyvin, ja kuljettaja nousi takaisin autoonsa ja huristeli tiehensä jättäen jälkeensä tallipihalle kolme uutta hevosta.
”Voi ei, katsokaa tuota!” Kitty ilakoi ja olisi osoittanut Alexiinan pitelemään Africaa, elleivät hänen molemmat kätensä olisi olleet täynnä kahta muuta hevosta. ”Iih… ihana kihara karva! Miten söpö!”
”Eikö olekin?” Alexiina hymyili ja antoi päistärikön tamman haistaa kämmentään. ”Missä Billy on? Hän voisi tulla ottamaan näistä yhden…”
Myöhemmin iltapäivällä uudet hevoset oli asutettu karsinoihinsa ja utelias talliväki häädetty häiritsemästä tulokkaita. Alexiina oli juuri printtaamassa niiden karsinakylttejä toimistossa ja mapittamassa asiakirjoja oikeisiin paikkoihin, kun hieman vaivaantunut Tomford ilmaantui avonaisen tallitoimiston ovensuuhun.
”Äiti!” Charlotte syöksyi talliin posket punaisina ja hengästyneenä, koululaukku vielä roikkuen olaltaan. ”Joko ne tulivat?”
”Hm? Juu, kyllä, tulivathan ne.”
Charlotten ilme kirkastui ja hän riensi talliin katsomaan uusia hevosia.
09.10.2015: Kaunis auringonpaiste sai vastapäisen tallin kuparisella katolla olevan rautaisen hevosviirin kimmeltämään. Vasta hetkeä aiemmin loppunut nopea sadekuuro tiputteli vielä säihkyviä pisaroita rännin ja katon reunoilta. Kitty ja Billy ratsastivat juuri kauempana poispäin Fifillä ja Africalla, Kittyn pälpättävän äänen raikuessa pihamaalla.
17.10.2015: He lähtivät matkaan, Kitty etunenässä Fifillä. Billy tuli viimeisenä kiharakarvaisella pienellä Africalla, seuraten Coyotan tienpiennarta pitkin Tomfordin ja Mollyn vaappuvaa perää. He olivat varmasti mielenkiintoinen näky omalaatuisissa asuissaan, jos matkan varrella olisi ollut ketään näkemässä, mutta heidät ohitti vain kaksi autoa ja yksi polkupyöräilijä ennen Oldetownia. --
Billy sitoi nauraen African kiinni ja nosti hevosen eteen heinät. --
Billy ja Zack nousivat ylös, sillä Billykin oli saanut jo juotua, ja niin he suunnistivat kaksin sivuovista Tamulin takapihalle, jossa ulkolavalla nainen keltaisessa mekossa lauloi ja kitaristi ja rumpali säestivät häntä. Taivas oli jo sävyttynyt violettiin, toisessa laidassaan kajasti vaalea harmaus, toisessa yhä tummenevampi väri muutamine pilkistävine tähtineen. Yöstä tulisi kirkas. He kiersivät sinne, missä hevoset heilauttelivat tylsistyneinä sivummalla häntiään sievässä rivissä ja hamuilivat olkiaan. Mutta siellä oli joku muukin: valkoinen kummitus kyyhötti Fifin pään vieressä ja syötti tälle erikseen ruohoa.
”Moi! Kuka sinä olet?” Zack sanoi tälle kuuluvasti, ja kysyi heti perään Billyltä: ”Onko nämä kaikki teidän hevosia sieltä?”
”On joo.”
Kummitus nousi hiljaa ylös ja ravisteli loput ruohot kämmenestään irti.
”Kiva asu! Perinteinen”, sanoi Zack tälle hyväksyvästi. Aave ei vastannut.
”Minä tulin tällä”, Billy esitteli ja taputti Africaa.
”Oho! Se on saanut föönistä.” Zack tunki pitkät sormensa tamman kiharaiseen karvaan. ”Teitkö sinä tämän?”
Billy nauroi. ”Se on amerikkalainen bashkir curly, niillä on tuollainen karva luonnostaan.”
”Mitä! Eikä.” Zack silitteli Africaa mietteissään. Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat. ”Voisinko kokeilla nousta sen selkään?”
Billy oli hyvällä tuulella, joten hän kohautti olkiaan ja nyökkäsi. Olihan Africa tosi rauhallinen ja luotettava. Hän otti Zackin säärestä kiinni ja valmistautui tuuppaamaan tämän kunnolla ilmaan, mutta poika olikin paljon kevyempi kuin hän oli odottanut, ja tämä rääkäisi päätyessään lähes naama edellä toiselta puolen Africaa alas.
”Anteeksi”, Billy hätäili. ”Oletkin tosi kevyt!”
”Ei tässä... mitään...”, Zack läähätti ja suoristautui African paljaassa selässä. ”Vou! Täällä minä nyt istun!”
Billy virnisti. Kummitus lähti kiertämään hevosia heistä poispäin edelleenkään mitään sanomatta, mutta Billy ei välittänyt huomioida häntä. Africa nosti päätään ja lakkasi syömästä.
”Jee!” Zack huusi ja nosti toisen kätensä ilmaan, mutta nappasi sitten nopeasti lujasti kiinni hevosen harjasta. ”Tuon selkään en varmaan uskaltaisi, se on turhan korkea”, hän huomautti katsoessaan Fifiin.”Joo. Se on Dewnin hevonen.”
”Aijaa?” Zack katsoi ruunaa uudestaan. ”Se on tosi tosi nätti! Tuollainen keltainen. Mutta on tämäkin aika erikoinen.”
”Se on päistärikkö.”
”Sinä se tiedät varmaan kamalan paljon hevosista”, Zack sanoi. --
”Se ei ole tuuria, millä minä pelaan”, tuhahti Billy. Zorro nosti kulmakarvaansa. ”Mutta ehtosi on järjetön, koska ensinnäkään, minulla ei ole hevosta.”
”Ootko varma? Ratsastit tänne tänään.”
”Africa ei ole minun”, Billy töksäytti. ”Se on tätini.”
”En mä sitä halua”, Zorro sanoi. ”Haluun hevosen, jolla tuo pimuska tuli.” Hän osoitti peukalollaan olkansa yli. Billy ja Sean molemmat katsoivat, ketä hän tarkoitti. Kitty oli tullut posket kirkkaanpunaisina ja hengästyneenä tilaamaan tiskiltä itselleen lasillista vettä.
29.10.2015: ”Kyllä taas on todettava, että koti se vain on maailman paras paikka.” Alexiina katsoi raukeasti ympäri pihaa, kun he jalkautuivat autosta kasseineen, laukkuineen ja reppuineen. Pitkä lento- ja ajomatka oli vihdoin takanapäin, kuten myös Ranskan lakeat maisemat ja paljaiksi itsensä varistaneet lehtimetsät, loppumaton sade, sumu, lokakuun harmaus ja ankeus. He olivat kuin tulleet ajassa taaksepäin: Kanadassa puut olivat vielä ruskassa parhaimmillaan ja hämärtyneessä myöhäisillassa oranssien pihavalojen loisteessa lehdet olivat jazz-tunnelmallisen kauniita. Pihattoaidalta Africa tarkkaili heitä kiinnostuneena ja pörisi matalasti. Gillian meni heti silittämään tamman päätä tervehdykseksi.
01.11.2015: ”Oletteko valmiita?” Äiti istui Mollyn satulassa ja suoristi valkoista stetsoniaan. Isä seisoi Rickyllä hänen vieressään valmiina, iso telttarinkka selässään. Charlotte sipaisi Shaliaa kaulalta ponnistaessaan kyytiin ja toivoi, että hänen otsassaan olisi nappi, jota painamalla aivot saisi kytkettyä pois päältä. ”Hyvä!” äiti sanoi, kun kaikki näyttivät peukkua. ”Lähdetään.”
Konkkaronkka keinahti käyntiin, Molly ja Ricky etunenässä. Seuraavana menivät Gillian Fifillä (Charlotte tuijotti voikkoa hypnotisoituneena), Shalia, Billy Africalla, käsipuoli-Tomford Tofulla ja perää piti Kitty Castrolla.
Charlotte hakkasi itseään ohimoon vapaalla kädellään. ”Älä ajattele sitä, älä ajattele sitä. Hän ei ole täällä nyt, hänellä ei ole juuri nyt hätää, joten ei auta hermoilla…”
”Kielii mielenvikaisuudesta, kun puhuu päälleen”, kuului mairean omahyväinen ääni Shalian takaa ja Billy virnuili häijysti, kun Charlotte erehtyi vilkaisemaan sinne suuntaan. Billyä selvästi kaihersi, että Tomford oli taas saanut hänen lempihevosensa ja oli siksikin naama pidempänä kuin Africalla.
Lopulta, useamman kilometrin jälkeen, maa alkoi tasaantua ja hevoset pärskivät helpottuneina. Edessäpäin näkyi jo aitausta sekä heinänsäilömiseen tarkoitettu puolilaho aittarakennus. Isä hyppäsi edeltä alas maahan ja sytytti lyhdyt, jotka roikkuivat Unicorn Campin portilla.
”Perillä ollaan, tervetuloa. Riisukaa hevoset tuolla puomilla ja tuokaa tänne—tuohon aitaukseen menee Castro ja Tofu, Fifi ja Africa tänne…”
Kun hevoset oli saatu levähdyspaikalleen ja heinät turpien eteen, muut hajaantuivat tarkastamaan leiripaikkaa. Se oli pieni puuton alue lähellä metsän rajaa kallioilla, joilta näkyi merelle, kun siitä vielä jatkaisi pidemmälle. Paikalla oli tilaa pystyttää useampia telttoja, nuotiontekokohta sekä yksi pöytä ja muutamia tuoleja sivummalla.
04.02.2016: Charlotte kumartui nopeasti takaisin maahan näpertelemään paalinarujen kanssa. Heidän luokseen lompsinut Africa tuuppasi häntä olkaan kuin hoputtaakseen ruoan toimituksessa. Raicy kokosi jonkin aikaa itseään. Hän harppasi taas tientukkeeksi niin, ettei Alexiina voinut kaataa kuormaa penkereen yli.
14.02.2016: ”Kitty tuskin pyytää apuasi enää”, sanoi Charlotte vilkaistessaan huvittuneena olkansa yli sinne missä Kitty raivosi Billylle ja viittilöi hurjasti käsillään ympäriinsä Billyn ärjyessä posket punaisina takaisin. ”Toivotit vahingossa kaikille romanttista tuberkuloosia.”
”Äh, voi ei”, Gillian huokasi ja punehtui. ”Minä… minun…”
”’Ajatukseni ovat muualla’”, täydensi Charlotte avuliaasti hänen puolestaan. ”Joo, eikä ihme, ymmärrän kyllä, kun Linka ja kaikkea... Mutta oli meillä silti kivaa aamulla maastossa, eikö? Tai siis, eikö Africa ollut ihan mukava ratsu, kun menitte sillä Billyn kanssa?” Charlotte yritti piristää, mutta huomasi siinä samassa, että Gillianin katse muuttui taas utuiseksi ikään kuin hän olisi lakannut kuuntelemasta häntä Linkan nimen kohdalla. Hänen silmänsä näyttivät kostuvan. Charlotte päätti hätäisesti vaihtaa aihetta, ja kun näki Kittyn sättivän kaukana nyt sahapukkien päällä pinkillä maalilla puomeja maalaavaa Tomfordia, todennäköisesti syyttäen vuorostaan tätä banderollin turmelemisesta, sanoi: ”Eikö sinulla ja Tomfordilla ole treffitkin vielä illalla? Edes jotain hyvää? Hei, sinä olet meistä sentään ainut, jolla on deitti. Tai no… niin ja Kitty, ilmeisestikin. Aika outoa ajatella, että hän tapailee Tomfordin veljeä. Sain heidät kerran kiinni heinäladosta itse teosta. Billy ei jostain syystä pidä siitä yhtään… Mitä sinä luu—?” Charlotte vaikeni, kun tajusi Gillianin pyyhkivän kasvojaan. Tämä oli kuitenkin sortunut äänettömiin kyyneliin. Charlotte irvisti itselleen ja kysyi sitten myötätuntoisemmin: ”Onko… ööh, onko teillä Tomfordin kanssa taas ongelmia?”
Gillian pudisti päätään ja otti taskustaan nenäliinan.
”Eikö sinulla ollut hauskaa maastossa?” kysyi Charlotte todellista aihetta väistellen.
”Oli. Oli ihan mukavaa… Africa on ihana…”, Gillian sanoi ääni paksuna ja niisti hiljaisesti nenänsä.
Charlotte huokaisi lopulta: ”Se on Linka… sitten.”
Gillian ei vastannut, mutta niiskaisi.
22.02.2016: ”Hei, kyllä minä voin mennä jollain muulla”, Zack puuttui puheeseen. ”Vaikka sillä… sillä mitä kokeilin viimeksikin. Sitä föönattua ponia!”
”Africaa?” Billy sanoi. Charlotte tapitti Zackia epäillen.
”Milloin sinä olet Africalla mennyt?” hän kysyi.
”No silloin siellä discossa! Kävin vain selässä”, Zack hymyili leveästi ja uneksuen. Charlotte näytti äkkiä vähän jäykältä. Billy tiesi miksi.
”Okei, okei”, hän huokasi ja antoi periksi. ”Selvä sitten. Africa. Onhan sekin kiltti. Mutta se on pihatossa, meidän pitää mennä sinne.”
Puolen tunnin päästä Billy talutti jännittynyttä Zackia African lännensatulassa ympäri lumista kenttää. Poika nojasi hurjasti eteenpäin ja puheli tammalle hermostuneiden virneidensä lomasta, rauhoitteli sitä, vaikka Africa ei olisi tuosta voinut lauhkeammaksi enää käydä muuttumatta lampaaksi.
Charlotte seisoskeli sen aikaa muurin takana Tomfordin kanssa. Hän oli tekstannut myös Tylle, joka lampsikin kohtapuoliin paikalle hartiat korvissa.
”No nytkö meillä vihdoin ja viimein on jotain sen bändin kanssa”, hän tokaisi tervehdykseksi ja tuli Charlotten vierelle. Tomford tervehti häntä nostamalla hattuaan, jolloin Ty vaihtoi Charlotten toiselle puolen.
”Joo, niin ilmeisesti. Paitsi Dewn tietysti puuttuu yhä.”
”Kuka toi on, toi, jota Herra Hilpeä taluttelee?”
”Zack. Se Billyn meille hankkima 'manageri', muistatko. Hän on Dewnin kavereita.”
”Aha, ookoo.”
He olivat jonkin aikaa puhumatta. Ty selasi kännykkäänsä. Billy ja Zack tulivat taas kierrokseltaan.
”Riittääkö jo vai haluatko mennä raviakin?”
”Ehh… kyllä tämä riittää!” He pysähtyivät ja Zack loikkasi alas. Hänen polvensa löivät kuulemma vähän loukkua, mutta pian hän jo rehvasteli itseensä tyytyväisenä, miten hurja ritari olikaan ollut urhean hevosensa satulassa. Billy myhäili. Sitten hän kääntyi tyttöihin päin.
”Hoi, puskapää sitten.”
”Puhutsä mulle?!” Ty karjaisi.
”Sinun vuoro ratsastaa.”
Tyn kasvoille nousi pahastunut puna, siis ihan oikeasti nousi kuin lämpömittarissa. Billy piti ilkeänä näkemästään. Hetkeen Ty ei näyttänyt edes saavaan kieleltään takaisin mitään nasevaa. ”Ellei pelota?” Billy härnäsi tyytyväisenä.
Ty ei vieläkään saanut sanoja ulos, vaikka hänen suunsa oli auki ja leuka liikkui irvistellen.
”Mitä? Ty, et kai oikeasti pelkää noin paljon hevosia?” Charlotte hämmästyi ja kääntyi oikein töllistelemään tyttöä.
Ty oli jo hyvin punainen ja vihainen.
”Ne ovat ällöttäviä, häijyjä otuksia!” hän kärisi.
”Oh, älä ole tuommoinen vauva”, Billy murahti ja tuli African kanssa lähemmäs heitä.
”Ä-älä tuo sitä tänne!” Ty rääkäisi ja pakeni kauemmas kivimuurista. Tomford, Charlotte ja Zack katsoivat kaikki häntä hämmästyneinä. Tyn inhonsekainen pelko oli aivan liioiteltua. Africa oli helpoin ja kiltein hevonen koko Orange Woodissa.
Billy tunsi syvää tyydytystä. Vihdoin hän oli löytänyt keinon, jolla kiristää tyttöä. Hän kääntyi arvokkaasti heistä poispäin ja sanoi viileästi: ”Foxgallopin toisena perustajana ehdotan virallisesti, että hänet hyllytetään yhtyeestä. Tämä on kuitenkin tallibändi.”
”Eikä! Te vaan satutte asuun täällä!” Ty kirkaisi.
”Mutta etkö voisi edes kokeilla?” Charlotte aneli hämmentyneenä. ”Africa on ihan supertuberyber ihana. Zackin meni sillä äsken ensimmäistä kertaa—”
”Mä vihaan hevosia!”
23.02.2016: Gillian meni tallitupaan, eräänlaiseen eteiseen, joka oli talliremontin yhteydessä rakennettu. Kitty oli tosiaan siellä seisomassa sohvan päällä ja näemmä järjesteli hevostietokirjoja, pokaaleja sekä valokuva-albumeita hyllyille ihmisten katseltavaksi. Kitty ehdotti, että Gillian ottaisi African, ja niinpä hän käveli pihaton luo sanottuaan asiasta ensin Lottelle. --
”Zack ratsasti Africalla eilen”, sanoi Charlotte, kun he ylittivät autotien toisen puolen pientareelle ja lähtivät kapuamaan lumista mäkeä kohti metsää. ”Yritettiin saada Tytäkin, mutta sitten äiti sotki kuvioita.”
”Tytä?” Gillian nielaisi. Hän ei ollut jutellut tytön kanssa sitten sen jälkeen, kun oli jouluksi jättänyt hänelle maalaamansa taulun ja sen mukana kirjeen, jossa halusi rehellisesti kertoa epämiellyttävästä olostaan tämän seurassa. Ilmeisesti Ty oli siitä loukkaantunut, sillä ei ollut tullut puhumaan hänelle enää koulussa. ”Oliko hän täällä eilen?”
”Joo, bändiä varten. Kun aletaan harjoittelemaan aktiivisemmin, niin hän tulee olemaan varmaan useammin. Kyllä minä vielä sen ratsastamaan laitan!”
”Onko… vaikuttiko hän… tai siis”, Gillian mietti miten oikein asian muotoilisi, ”onko hän sanonut mitään, että olisi… olisi minulle vihainen?”
”Vihainen? Sinulle?” Charlotte kääntyi satulassa katsoakseen kummissaan taakseen Gillianiin. ”Miksi hitossa Ty olisi sinulle jostain vihainen?”
”Kunhan ajattelin.”
”Tehän olitte hyvää pataa. Vai?”
Gillian nipisti huulensa yhteen. Charlotte katseli häntä hetken, kunnes taas suoristautui. ”Ei, ei mistään sellaisesta ollut puhetta.”
He kiersivät tuuheiden kuusenoksien ohi, etteivät saisi niistä lumiryöppyä niskaansa. Gillian haroi hajamielisesti sormillaan African ihanaa kiharaista karvaa.
”Hei muuten”, sanoi Lotte jonkin ajan kuluttua, kun he ratsastivat taas rinnakkain. Hän madalsi jostain syystä ääntään, vaikka he olivat talvisessa metsässä yksin. ”Oletko kuullut vielä niitä kuiskauksia?”
27.03.2016: Amy hihitti.
”Hei—voi ei, miten ihana! Sekin on uusi”, hän sitten sanoi katsoen pihattoon sisään, missä Africa ja Fifi seisoivat kylki kyljessä. ”Tiedätkö, kaipasin hevosia kaikista eniten kaupungissa. En ole päässyt kertaakaan ratsastamaan sitten viime kertani täällä.”
”Hirveää!” Charlotte kauhistui. ”Se vääryys pitää korjata heti paikalla. Mennään saman tien maastoon niin voidaan jutella lisää!”
19.04.2016: He jäivät kolmisin pois tuhruisella pysäkillä Yellowbriskin sillan jälkeen, mutta Ty jäi istumaan takariviin ja jatkoi bussin kyydissä matkaansa Bridgetweetiin. Lotte oli riehakkaan hyvällä tuulella ja innoissaan Gilliania odottavasta yllätyksestä, joten hyppelehti ystäviensä ympärillä kuin kevätperhonen ja höpötteli kaikkea mitä mieleen juolahti. He heittivät reput ja laukut eteiseen ja suunnistivat sitten tallille. Lotte pisti päänsä toimistoon, mutta äiti ei ollutkaan siellä, ja Amyn ja Gillianin jäädessä rapsuttelemaan hevosia, haki äitinsä talliullakolta, missä tämä oli juomassa teetä ja jutustelemassa Moton kanssa.
”No niin, Gillian”, äiti sanoi ystävällisesti. ”Mennäänpä sitten.”
”Mitä oikein on tekeillä?” Gillian kuiskasi Lottelle, joka pudisti kasvot loistaen päätään, kun he kävelivät yhtenä rykelmänä pihatolle – kulkueeseen olivat liittyneet myös Lotten tavoin yhtä innokas Kitty, jostain syystä nyrpeä Billy sekä iloinen Matruusa.
He astelivat hämyisään latoon sisään, kiersivät traktorin taakse ja pihaton sisäaidan äärelle. Matruusa pinkaisi Alexiinan nyökkäyksestä muiden edelle, viipyili jossain hetken aikaa ja talutti kohta tarhasta esiin päistärikön kikkurakarvaisen tamman, jonka kaulaan oli punottu pinkki rusettinauha.
”A-Africa?” Gillian sanoi epävarmasti, edelleen ihmetellen mistä mahtoi olla kyse.
”Kun sinun syntymäpäiväsi – herranpieksut sentään nimenomaan täysi-ikäistymisesi – meni niin… niin, no, ei kuten oli tarkoitus, halusimme vähän paikata tuota onnettomuutta. Linkan menetystä ei tietenkään voi korvata, mutta mitä luulet...”, äiti levitti kätensä kohti Africaa, joka höristeli korviaan ja hamusi Matruusan sormikkaita, ”ottaisitko vastaan uuden hevosen – lahjana meiltä kaikilta?”
Gillian oli täysin typertynyt. Aluksi hän ei sanonut mitään, seisoi vain tumput suorina ja suu auki, tuijottaen Africaa kuin maailman kahdeksatta ihmettä. Sitten hän änkytti jotain ihan hiljaa, hänen huulensa väpättivät, ja lopulta hän ähkäisi: ”E-En… osaa...”
Lotte tuuppasi häntä selästä ja Gillian kumartui aidan ali African luo. Matruusa ojensi riimunnarun hänelle juhlavasti niiaten ja Gillian tarttui siihen kuin ei itsekään tietäisi mitä teki. Hän oli niin perinjuurin mykistynyt, että muut vilkuilivat jo vähän toisiaan ja Alexiinaa, mutta äiti hymyili edelleen kärsivällisesti.
”Älä ole huolissasi. Zoeyn tai Ralphinkaan ei tarvitse tietää tästä.”
Orastava ihmetyksen ja ilahtumisen hymy värisi ja hiipui Gillianin kasvoilta. Hän laski katseensa.
”Ihana lahja”, hän kuiskasi, ”mutten v-voi… Olen luvannut… olen luvannut, etten oleile nyt tallilla. Ja – ja lähden kesällä Sveitsiin. Ja syksyllä a-aloitan taideakatemiaopintoni.” Hän pyyhkäisi poskea hihaansa. Africa tuuppasi häntä hellästi turvallaan ja Gillian naurahti nuhaisesti.
”Katso, Africa on niin kiintynyt sinuun.”
”Se on i-ihana...” Gillian silitteli hevosta hellästi.
”Ota se. Lahja on ruma palauttaa!” Lotte töksäytti. Hänestä tuntui sitä paitsi turvallisemmalta ja paremmalta, jos Gillianilla olisi jokin side taas Orange Woodiin – eikös tämä ollutkin uhonnut, ettei mikään enää pidellyt häntä täällä Linkan kuoltua? Ehkä oma hevonen, Africa, saisi hänet useammin kiireisiltä opiskeluiltaankin tulemaan heidän luokseen eikä lähtemään lopullisesti maailmalle.
Gillian pohti asiaa hyvin pitkään Africaa rapsutellen.
”M-Minä…” Äkkiä hän alkoi nyyhkyttää ja painoi tärisevän päänsä. Muut katsoivat huolestuneina toisiinsa, mutta Alexiina kumartui aidan ali ja meni hänen luokseen, kietoen kätensä tytön ympärille.
”No, no...”, äiti puheli lohduttelevasti. Lotte oli hieman harmissaan, sillä yllätyksen piti olla hauska ja mieluisa eikä saada Gilliania taas parkumaan. Kitty kohautti vähän ’kaikkesi yrität, mutta minkäs teet’ -asenteella olkiaan ja lähti sitten hommiin takaisin tallin puolelle. Matruusakin maleksi hämmentyneenä poispäin ja kohta hänen perästään Billy, joka lompsi hartiat korvissa ja kädet taskuissa tiehensä. Lotte vilkaisi Amyyn.
”Miksi tämäkin meni pipariksi?” hän kysyi pettyneenä.
07.05.2016: ”Candy hölötti koulussa, että hänen luokkalaisensa pitää bileet – hey sweet sixteen! – joten kysyin voinko minäkin tulla. Perkele jeah!” Hän pukkasi vaaleaa tyttöä vieressään, jolla oli söpö kukikas ja rusettinen mekko. ”Haluan ehdottomasti tulla katsomaan joku kerta hevostasi.”
”Se olisi kivaa”, Gillian vastasi sydän hypähtäen ajatellessaan, että Africa oli nykyään hänen omansa. Niin kauniisti tehty Alexiinalta ja muilta, vaikka sen salassapitäminen vanhemmilta kuumottikin hänen mieltään… ainakin siihen asti, että lukiosta olisi päästy yli.
28.05.2016: Gillianin rytmi koko toukokuun oli hyvin tarkkaan säännöstelty ja rutiininomaista. Aamulla hän heräsi, söi Boulicen kattaman aamiaisen ilman mitään hänen tavanomaisia makeita herkkujaan, kuten pannukakkua mansikkahillolla tai vaahterasiirappisia torttuja, sen jälkeen kävi kylvyssä ja pukeutui ja meni kouluun tai viikonloppuna aloitti koti-opiskelut. Puolenpäivän aikaan hän söi terveellisen ja vähäkalorisen lounaan, kävi sen sitten virkistäytymässä kävelyllä ulkosalla tai ui pari kierrosta uima-altaassa ja jatkoi iltapäivään asti taas opintojaan. Illallisen jälkeen hän maalasi tai viihdytti äitiään, jos tämä sattui olemaan kotona eikä Ralph ollut, ja meni sitten ajoissa nukkumaan valmistautuen melko lailla samanlaiseen seuraavaan päivään. Hän totteli äidin määräyksiä, oli tunnollinen ja ahkera, ei uhmannut tämän kieltoja tai käynyt tallilla. Koulussa hän vaihtoi kuulumisia Charlotten kanssa saadakseen tietää, miten siellä päässä asiat sujuivat ja surkutteli, ettei päässyt hellimään Africaa, vaikka Alexiina kyllä tiesi tämän vallan mainiosti ja oli vapauttanut Gillianin tunnontuskista, jotta hän voisi täysin keskittyä viimeistelemään lukiotaan. Siinä kaikessa pänttäämisessä ja piirustamisessaan hän ei ehtinyt pohtimaan Joshia, kuin vain iltaisin, jolloin hän sitten steriilin ja sydämettömän kodittomalta tuntuvan Wavesien talon hiljaisuudessa surunhartaudessaan hiljaa itki syvälle tyynyynsä.
29.06.2016: Robert seisoi polleana eteisessä kumisaappaat jalassa. Hän näytti olleen siinä jo jonkin aikaa, sillä oli laiskasti häpistellyt naulasta riippuvia takkeja, mutta Raicyn lähestyessä, ryhdistäytyi heti.
Raicy katsahti rannekelloaan.
”Odotatko sinä jotain?”
Robertin posket pullistuivat ilmasta ja sitten hän puhalsi pitkään ja ärhäkästi.
”Lupasit, että pääsen laaksoon mukaan, kun täti lähtee!”
”Meninkö lupaamaan sellaista?”
”Kyllä sinä lupasit”, äiti sanoi nostaessaan eteisen mattoa lakaistakseen sen alta. ”Robert ei ole muusta puhunutkaan koko aamuna. Ollut ylhäällä jo kukonlaulusta.”
”Niin”, poika sanoi ylpeänä. Raicy laittoi buutsit jalkoihinsa ja nosti stetsonin naulasta päähänsä.
”No, niin kai sitten. Mutta vain yhdellä ehdolla”, hän lisäsi tiukasti sormi pystyssä, kun Robert oli ollut aikeissa innoissaan rynniä hänen ohitseen pihalle, ”sinä tottelet minua kaikessa, kun olemme laaksossa, ja teet juuri niin kuin ohjeistetaan. Onko selvä?”
Poika nyökkäsi.
”Hyvä on. Juokse pihatolle sitten. Saat mennä Gillianin hevosella.” Robert kirmasi jodlaten tiehensä. ”Joko olet miettinyt paikan rasialle?” Raicy mutisi äitinsä suuntaan, kun vekara ei varmasti olisi enää kuuloetäisyydellä.
”Piilotan sen pian”, Emily lupasi.
”Hyvään jemmaan sitten”, Raicy muistutti.
Tunti myöhemmin, Raicy talutti Rickyn ulos tallista täysissä varusteissa. Robert tuli puolijuoksua Africaa ohjaksista vetäen ja suorastaan tutisi innosta. Päästyään setänsä luo, poika alkoi heti yrittää kiivetä satulaan. ”Hetki”, Raicy sanoi ja heilautti kypärää, ”jotain unohtui.”
”Plääh!” Robert sanoi. ”En minä mitään kypärää.”
”Kypärä päähän tai jäät leikkimään keppihevosella.”
Suu mutrussa, hän iski kypärän päähän.
”Ja hihna kiinni”, Raicy huokasi. Kun sekin oli saatu, Robert nosti taas jalkaansa ja koetti kavuta African lännensatulaan. Raicy seurasi koheltavaa suoritusta vierestä ja katui jo, että oli ottanut veljenpojan vastuulleen. Tänään ei tulisi varsinaista työtä tehtyä. Päästyään lopulta satulaan asti (ilman apua, jota Raicy ei tosin tarjonnutkaan – jos poika meinasi cowboyn elämästä haaveilla, hän saisi varhaisessa vaiheessa oppia, ettei työ ollut lähellekään sitä, mitä lännensarjakuvissa tai elokuvissa näytettiin), Robert katsahti alas maahan ja pärrytti sitten vähättelevästi huulillaan.
”Ihan matala poni. Miksen saa mennä jollain isommalla? Sillä vaaleanruskealla, jolla on ruma pää?”
”Africa on juuri passeli sinulle.”
Ennen kuin Raicy ehti itse satulaan, Robert heilautti jo jalkoja ja käsiään ilmassa ja karjaisi: ”TÄYTTÄ LAUKKAA!”
Africa hämmentyi tyystin ja otti yllättyneenä raville, mutta Raicy ehti kiskaista saappaan jalustimesta ja konkata nappaamaan ohjista ennen kuin poika olisi karauttanut tiehensä.
”Seis!”
”Minä voin mennä jo edeltä!”
”Et!” Raicy ärjäisi. Sitten yritti rauhoittua. ”Et. Mitä minä juuri sanoin: kuuntelet ohjeita ja teet juuri, niin kuin minä sanon? Hevosten kanssa mennään ensin käyntiä. Ne eivät ole mopoja. Ja minä menen edeltä.”
Vielä varmuuden vuoksi, Raicy köytti African Rickyn satulanuppiin. Hän ei aivan luottanut siihen, ettei poika heti tilaisuuden tullen keksisi taas yrittää jotakin.
”Koska minä saan tuollaisen hatun?” sanoi Robert, kun hevoset kävelivät rinnatusten kohti laaksoon vievää polkua. Hän tarkasteli Raicyn päässä olevaa vaaleanruskeaa, kulunutta stetsonia.
”Sitten, kun olet sen arvoinen”, vastasi Raicy.
30.07.2016: ”Seis!” Thomasin ääni kiiri niityllä. Raicy kiskaisi Raicya ohjaksista ja käänsi ruunan ympäri.
”Mitä?” hän huusi takaisin. Thomas heilutti rivakasti kättään, käski palata. Hän oli varmaan hoksannut jotain tavallisuudesta poikkeavaa: hän osoitti toiseen suuntaan. ”Mennään”, Raicy mutisi olkansa yli Robertille, veljenpojalleen, joka sai tänään ratsastaa ensimmäistä kertaa itsenäisesti heidän mukanaan, ja he ravasivat takaisinpäin. Thomasin ratsu käveli jo jotakin kohti – Raicy näki kauempana hahmon, joka makasi heinikossa. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä enemmän hänen kasvonsa vääntyivät ahdinkoon ja inhoon.
”Hitto”, Thomas urahti. ”Olen pahoillani, Raicy.” Hänen ratsunsa pysähtyi maassa lojuvan ruumiin vierelle. ”Se on yksi sinun omistasi.”
Raicy nykäisi ohjaa ja Ricky seisahtui. Hän näki sen nyt selvästi.
Kärpäset lennähtelivät ympäriinsä. Sen silmät olivat auki ja sumuiset, tuijottivat tyhjyyteen – nuori sonni makasi kuolleena. Se oli jo osin syöty.
”Cuarts...”, Raicy ähkäisi tuskaisesti. Thomas otti hatun päästään ja pyyhki hikoilevaa otsaansa.
”Woah!” Robert, joka oli pysähtynyt African kanssa heidän taakseen, sanoi. ”Siistiä.” Näky ei ollut kaunis.
”Ei, se ei ole ollenkaan siistiä. Surullista”, sanoi Thomas synkästi.
Raicy heittäytyi alas satulasta ja kumartui. Nuoren mullikan sarvet olivat poikki. Tummanpunertava liha oli täynnä mustia räpytteleviä pilkkuja. Ja se haju. Raicy piti hengityksensä kurissa.
”Sudet?” Thomas arvuutteli.
”Ei.”
”Uutisissa oli taas siitä isosta, yksinäisestä sudesta, joka juoksee näillä seuduin vapaalla jalalla. Vai luuletko, että puuma tuon teki? Niitä on kuulemma tavattu lisää Yukonin alueella.”
”Sillä ei ole väliä, kuka sen on syönyt. Sarvet”, Raicy työnsi itsensä takaisin pystyyn, ”ne on sahattu irti. Ja vain yksi eläin voi tehdä niin.” Hän kääntyi poispäin kuvottavasta näystä kädet puristuen hitaasti nyrkkiin. Hän tarttui Rickyn ohjiin, upotti saappaan jalustimeen ja veti itsensä takaisin satulaan. ”Ihminen.”
”Herttinen.” Thomas katsoi vuoroin Raicyyn, vuoroin ruhoon. ”Meidän pitäisi soittaa Yvonnelle ja antaa hänen tutkia se ensin. Ehkä siihen on kuitenkin luonnollinen selitys–”
”Tuossa ei ole mitään luonnollista!” Raicy kiepautti ruunan ympäri ja potkaisi sen vauhdikkaaseen raviin.
”Teurastiko joku tuon lehmän?” Robert uteli innoissaan Thomasilta Raicyn ravatessa heistä poispäin. ”Miksi?”
”Kosto, kateus, ahneus, raha...”, huokaisi Thomas katsellen toverinsa loittonevaa selkää ja tietäen tasan tarkkaan, kuka tämän mielessä sillä hetkellä oli.
”Mutta se on vain yksi lehmä”, Robert sanoi. ”Eikä edes niin iso, että sitä kannattaa surra.”
”Cuarts oli setäsi suosikki”, Thomas sanoi äänessään surua.
11.08.2016: Charlotte ummisti silmiään otsa vasten äidin rintaa. Äiti tuoksui kodilta, tallilta ja häivähdykseltä sitrusta. Siihen syliin saattoi aina turvautua. Kahvinkeitin porisi ja lorisi.
”Yää-äh!” Robert keskeytti herkän hetken. Hän oli juuri herännyt ja tepastellut huoneestaan; ruskea tukka sojotti pystyssä. Charlotte erkaantui äidistä ja Alexiina kurkotti ottamaan mukeja kaapista.
”Robert, Raicy ei voi ottaa sinua tänään mukaansa laaksoon.”
”Häh, miksei?!” Poika pysähtyi niille sijoilleen tuijottaen vihaisena. ”Kyllä minä voin olla mukana tämän jalan kanssa!”
”Raicy jää tänään kotiin. Hänelle kävi pieni… tapaturma. Voisit sen sijaan auttaa tänään vaikka tallilla ja käydä siivoamassa pihaton, niin saat sitten kärrytellä Africalla.”
Thomas tuli makuuhuoneesta juuri, kun kahvinkeitin naksahti pois päältä. Alexiina kaatoi hänelle mukin täyteen.
28.08.2016: ”Robert, jos olet kunnolla, voit päästä käymään meillä vaikka talvilomalla –”
”Voinko minäkin päästä?”
”Totta kai, Isabella. Miltä se kuulostaisi, Bob? Lumimaastoon talvella Africalla?”
”HALUAN JÄÄDÄ ASUMAAN TÄNNE, KUTEN BILLY!”
”Billy on täysi-ikäinen –”
”MINÄ HALUAN OLLA COWBOY!”
”Voit jatkaa cowboy-leikkejä sitten, kun tulet taas –”
”Bob, tule alas puusta.”
”EN HALUA LÄHTEÄ!”
”Te ette edes asu niin kaukana, jäätte Kanadaan, pääset varmasti –”
Puumajasta lenteli aggressiivisia käpyjä heidän päälleen kuin kranaatteja. Alexiina katsoi onnettomana taakseen. Eivätkö he jo kohta tulisi ja Anna. Hän halusi vain saada tämän hullunmyllyn päätökseen.
02.10.2020: Imaghost torkkui päiväunosilla emänsä takapuoleen nojaten, kun Dewn johdatti miehet - Tylerin ja Charlien - pihaton luo. "Ginger, Africa, Muru, Karma... ja Image", hän luetteli osoittaen aina kyseessä olevaa hevosta. "Tai siis Imaghost."
Charlie astui Dewnin oikealle puolelle ja hipaisi leukaansa. "On se jännemmän näköinen kuin pelkästään kuvissa", hän tuumasi. "Nätti kuin karkki. Onko tuo kiharakarvainen curly?"
"Jeah, onhan se. Muru - tuo liinaharja - on myös mustangi, adoptoitu Wild&Free&Hooves-järjestön kautta." Dewn vilkaisi taakseen, kun kuuli hevosen lähestyvän; isä ratsasti Rickyllä heitä kohti. Hän oli palaamassa laakson suunnalta.
"Terve", Raicy sanoi ja katseli jonkin aikaa hämmentyneenä miehiä, etenkin Tyleriä. Hänen silmänsä käväisivät käsipaketissa ja tarkentuivat miehen kasvoihin. "Tyler?"
"Pieni karjanajo-onnettomuus", Tyler vähätteli. Hän katsoi Dewnin ohi toveriinsa. "Onneksi ei käynyt pahemmin ja että mulla on Charlie auttamassa."
"Et sentään rodeoon ole lähtenyt?" sanoi Raicy suoristaen stetsoniaan. Tyler virnisti epämääräisesti. He rupattelivat hetken aikaa karjanhoidosta, minkä aikana Dewn keskusteli Charlien kanssa lisää hevosista - erityisesti kiltin uteliaasta Africasta, joka oli tullut lähemmäs haistamaan uusia tuttavuuksia. Raicyn ratsastettua Rickyn kanssa pois kohti tallia, Dewn kumartui lankkujen ali tarhaan.
30.10.2021: Aattelin ensin osallistua jollain ranchin varsinaisista vaellusratsuista. Vaikka Rockilla. Tai Africalla. Mutta sitten kuulin African jo olevan varattu ja Rock on sairaslomalla, joten päädyin sitten kuitenkin ilmoittautumaan mukaan Dragonin kanssa. Ja olisihan se kai ihan hyväkin, että viettäisin aikaa mun oman hoitohevosen kanssa. You know, silleen bonding moment.
20.04.2022: Päästessään uuspihatolle, Mia katseli hevosia jotka sielä tarhasivat, kuunteli sanoja joita vierellään kulkeva nainen noista kertoi. Suklaakatse kiinnittyi kiharakarvaiseen hevoseen joka suuntasi suoraan naisten luo ja luvan saatuaan nosti kätensä hellästi pehmeälle nenäpiille, silittäen sitä hellällä ja juuri koskevalla liikkeellä.
“Africa on oikea sydänten sulattaja” jostain Mian viereltä kuului, samalla kun nuori nainen sai tunteen siitä, että jokin puuttuva pala oli löytynyt samalla hetkellä kun vieressään seisovaa vaaleaverikköä tummempi käsi oli laskeutunut hauskan tuntuiselle karvalle.
Esittelykierros jatkui, Alexiinan esitellessä paikkoja sekä henkilöitä joita Ranchilta löytyi. Kittyksi esitelty nainen sai Mian jähmettymään, sillä jokin naisessa sai huonot muistot yrittämään palata mustahiuksisen mieleen. Lopulta kierros oli ohitse, parivaljakon palatessa kohti paikkaa johon Mia oli jättänyt polkupyöränsä. Suoristi sen nojaamasta kiviaitaa, ja oli juuri nousemassa sen kyytiin, kun käänsi kuitenkin vielä katseensa kohti pellavahiuksista.
“Sai… saisinko tulla joku päivä katsomaan Africaa uudelleen?” sormensa naputtivat pyörän kahvoja, käsien halutessa tukea sanoja viittomilla. Saadessaan vastauksen kysymykseensä, kiittäisi vielä pellavapäätä ja lähtisi hymy huulilla tekemään paluumatkaa. Oli ihanaa olla kotona.
23.04.2022: Päästyään kotiin, oli Mia ottanut puhelimensa esiin ja etsinyt lisää tietoa Orange Woodista. Vieläkään ei mustahiuksinen osannut sanoa mikä Africassa oli saanut Mian olon helpottumaan. Lukiessaan lisätietoa tallista Mia huomasi ilmoituksen hoitokurssista joka pyöri tallilla joka lauantai. Ehkä se voisi olla keino päästä tapaamaan Africaa uudelleen? Tutustuessaan vielä paremmin kurssiin, ei Mia löytänyt mitään keinoa ilmoittautua sille, vaan ainoastaan maininnan siitä, että missä ja milloin kurssi olisi sekä että sinne olisivat kaikki tervetulleita. Repussaan majaileva luonnoskirja nousi esiin ja kauniilla, tasaisella käsialalla ilmestyi lyhyt merkintä kiharakarvaista tammaa esittävän luonnoksen vierelle. --
Lopulta tuon ääneen sekoittui Kittyn ääni, tuon sanat.
“Mia voisi ottaa African. Sä taisit haaveilla siitä hoitohevoseksi?”
Tummat silmät katsoivat pinkkihiuksista näkemättä oikeastaan mitään. Nyökkäys kertoi sanat kuulluksi ja Mia yritti vilahtaa talliin mahdollisimman nopeasti. Ei jäänyt, ei millään voinut kuuntelemaan ohjeita siitä, mistä kiharakarvainen löytyisi vaan etsi tamman omatoimisesti. Lopulta astui varovasti karsinaan, tarjoten ensin kättään tammalle nuuhkittavaksi, kunnes lopulta kietoi kätensä tamman kaulan ympärille. Painoi kasvonsa lämmintä kaulaa vasten, täyttäen keuhkonsa hevosen tuoksulla ja yritti rauhoittua parhaansa mukaan. Lopulta otti käsiinsä harjan ja alkaen juoksuttamaan sitä harmahtavalla karvalla lähtien African niskasta kohti lapaa ja siitä kohti etukaviota ja lopulta lavalta kohti lautasia. Mia pyrki keskittymään African harjaamiseen parhaansa mukaan ja unohtamaan kaiken. Vasta kun Kittyn ääni tunkeutui Mian tajuntaan uudemman kerran, tuo palasi kerralla tähän tilanteeseen ja ennen kuin ajatukset keksivät kehen ääni liittyi, huonot muistot vuosien takaa yrittivät taas nousta pintaan.
“Onko Africa valmis? Voitaisiin lähteä maneesiin” vihreä katse tutki tummapiirteistä nuorta naista joka oli juuri viimeistelemässä kiharakarvaisen tamman hoitamista. Tapa, jolla Kitty oli saapunut kyselemään olisiko Mia valmis African kanssa, sai nuoren naisen sulkeutumaan ja sen sijaan jotta tuo olisi voinut antaa verbaalisen vastauksen, Mia laski harjan African selälle ja viittoi vastauksensa. Ymmärsi tai ei, Kitty nosti näkyville African suitset sekä juoksutusliinan ja lainakypärän jota Mia voisi lainata. Poistuttuaan hetkeksi muualle, Mia uskalsi hakea varusteet tamman karsinan ulkopuolelta ja varustaa African loppuun. Lopulta kaikki kuusi osallistujaa lähtivät Kittyn johdatuksella suuntaamaan maneesiin ja Mia oli todella tyytyväinen siitä että muut osallistujat kävelivät parivaljakon edellä.
Maneesissa Mia talutti Africaa ympyrällä, samalla kun yritti kuunnella Kittyn viimeisiä ohjeita. Se oli hankalaa, sillä jokainen sana jonka Mia kuuli Kittyn lausuvan, antoi vain muistoille Qirasta vahvuutta murtautua ulos laatikosta johon ne muistot oltiin painettu. Pyyntö siitä, että Mia pyytäisi Africaa hakeutumaan ympyrälle, auttoi suuresti ja tekemään pääseminen auttoi ajatuksia keskittymään johonkin muuhun kuin siihen mitä sanottiin. Hetki, jonka Mia sai Africaa juoksuttaessa, ei ollut pitkä, ennen kuin oli aika vaihtaa juoksuttajaa jotta jokainen kurssilainen sai kokeilla juoksuttamista itse. Siirryttyään sivummalle, sopivan välimatkan päähän muista, Mia seurasi seuraavia juoksuttajia, vaikka jokainen sana jonka tuo kuuli Kittyn lausuvan, sai olonsa pahenemaan. Polttavan tunteen noustessa luomille, Mia ei voinut itselleen mitään, vaan tuo pyörähti kannoillaan ympäri ja asteli reippaalla tahdilla pois maneesista, ennen kuin pinkaisi juoksuun ja vain juoksi eteenpäin, kunnes tuo tuli tuulimyllylle. Vasta sielä juoksunsa hidastui ja lopulta Mia istui yhdelle pihassa sijaitsevista kivistä ja antoi kyyneleiden valua vapaana.
23.04.2022: ”Olin näkevinäni Misaen taas”, Alexiina, joka oli kävellyt Kittyn, Cellan ja mun edellä, kuuli ja sanoi. ”Ehkä hän innostui Africasta niin paljon, että tulee hoitajakokeeseen.”
”Kiva!” Kitty ilmoitti. ”Se oli se mustatukkanen, hiljanen tyttö?”
”Hän juuri”, Alexiina väisti, jotta me päästiin hevosten kanssa sen ohi tallin ovista. ”Harryn tyttärentytär.” --
Pollekerhon alkuun oli naurettavan pitkä aika. Istuin taukohuoneessa puremassa olemattomia kynsiä ja puristelemassa nenän finnejä, kun Kitty paukahti yhtäkkiä paikalle.
”Crid!” se sanoi; oli selvästi käynyt suihkussa ja vaihtanut vaatteet ottelun jälkeen (mä en… olisikohan pitänyt?). ”Mitä sä täällä istut?”
”Eikö sais?”
”Saa, saa”, Kitty veti taskustaan paperin ja tuli pöydän ääreen ja kaivoi kynäpurkista sopivan kynän ja rustasi siihen jotain. ”Kuus hoitajakokelasta tänään”, se puheli yleisesti ja mulle. Kuikuilin listan nimiä vähän, salakavalasti, ettei Kitty tajua, mutten ehtinyt saada sen käsialasta selvää.
”J-ja joku hakee Africalle?” mä sanoin ja mun ääni kuulosti kumiankalta.
”Joo, Africa nyt on aina heti lähtemässä käsistä, jos hoitajapaikka vapautuu.”
”Ja onko kellekään kakkoshoitajahakua?” mä nurisin.
”Ei”, sanoi Kitty iloisesti selvästikään tajuamatta mun närkästynyttä äänensävyäni, taitteli paperin takaisin pepputaskuunsa ja meni jääkaapille.
30.04.2022: Mun piti sulatella tätä uutista vielä, kun varustettiin hevoset ja lähdettiin pienelle ”synttärimaastoratsastukselle”. Mukana oli tietysti Lotte Karmalla, Alexiina Citruksella, Gillian Africalla, Dewn Honeyllä, Amy Gingerillä ja mä Chocolla. Raicynkin oli pitänyt tulla, mutta sitten sille tuli joku este; Thomas tarvitsi sen apua johonkin, mikä kuulosti siltä, että puolet Thomasin karjasta oli pitkin maantietä ja kaikki apulaiset sairaana. Lotten synkästä ilmeestä päätellen se oli aika pettynyt, ettei sen isä ollut pitänyt sanaansa. Koska maasto oli Lotten kunniaksi, se sai päättää ketä lähti mukaan. Robert ei saanut kutsua, mutta ei sitä kuulemma olisi kiinnostanutkaan; se lähti niin epäluuloisen oloisesti tallin yläkertaan takaisin, kun me talutettiin hevosia ulos, että mun oli pakko kääntyä Alexiinan puoleen. ”Muuttaako Bob oikeesti tänne?”
08.05.2022: Mia tiesi, että karkaaminen kesken hoitajakokeen ei ollut kannattava temppu ja tuo häpesi sitä suuresti. Palattuaan tuulimyllyltä takaisin tallipihalle, Mia oli törmännyt Alexiinaan joka kyseli mitä oli käynyt. Kerrottuaan jotenkin ympäripyöreästi - vielä Mia ei ollut valmis paljastamaan pelkojaan - oli vaalea nainen luvannut puhua Kittyn kanssa. Myöhemmin illalla Mia olikin saanut viestin jossa kerrottiin tuon päässeen African hoitajaksi sekä muutaman yleisen information hoitajana toimimisesta.
Lauantain saapuessa, Mia odotti niin lähelle iltaa kuin vain uskalsi. Polkiessaan Orange Woodin pihamaalle, kello oli muutamaa minuuttia yli iltaseitsemän. Aseltuaan pyöränsä hyvälle paikalle, Mia lähti kävelemään kohti uuspihattoa jossa Africa asui. Matka pihamaan poikki tuntui painostavalta ja sen sijaan että Mia olisi kävellyt pihamaan lävitse, tuon teki mieli juosta ja päästä pois kaikkien katseiden alta pois mahdollisimman nopeasti ja välttää tilannetta jossa tuo joutuisi puhumaan kenenkään kanssa. Mia tiesi, että ei voisi ikuisesti vältellä keskusteluja muiden kanssa, vaikka pelkäsikin että saisi jonkin sellaisen leiman josta tuo ei voisi ikinä päästä irti.
Uuspihatolle päästessään Mia ymmärsi jotta ei ollut täysin varma siitä, mistä löytäisi African riimun sekä harjat tamman hoitamista ajatellen. Kuitenkin ajatus siitä, että palaisi osittain takaisin ja suuntaisi talliin etsimään jonkun, jolta kysyä apua, sai ahdistuksen muistuttamaan olemassa olostaan jossain syvällä Mian sisällä. Pienen etsimisen jälkeen Mia löysi kuitenkin kateissa olleet tarvikkeet ja lopulta tummaverikkö lähti suuntaamaan kohti tuoretta hoitohevostaan. Päästyään muutaman metrin päähän kiharakarvaisesta tammasta, Africa nosti päänsä ja katsoi kohti tulijaa. Mia pysähtyi katselemaan tarhassa oleilevia hevosia, hieman epävarmana siitä, olisiko tuon sittenkään sallittua hakea Africaa hoidettavaksi. Kiharakarvaisen, päistärikön tamman lähestyessä Miaa, tuo nosti kätensä silittämään tamman otsaa ja nenäpiitä. Vietettyään hetken tamman kanssa, Mia uskalsi pujottaa riimun African päähän ja lähteä taluttamaan tammaa kohti uuspihaton sisätiloja jossa tuo saattoi hoitaa tamman kunnolla.
Talutettuaan African paikkaan, jossa tuo saattoi sitoa curly tamman kiinni, Mia varmisti jotta tamma olisi varmasti hyvin kiinnitettynä. Lopulta poimi harjapakista kumisuan ja alkoi harjaamaan kiharaa karvaa pyörittävällä liikkeellä. Mitä pidemmälle Mia pääsi African harjauksen kanssa, sitä enemmän tummaveriköstä tuntui että kaikki paino ja ahdistus, joka oli alkanut hiipimään tuon harteille liukeni. Maailman nopein hoitaja Mia ei ollut, mutta sitäkin huolellisempi, sillä halusi hoitaa tamman mahdollisimman hyvin jotta voisi pitää paikkansa African hoitajana. Kunhan Mia oli saanut tamman harjattua, tuo talutti tamman takaisin tarhaan, ennen kuin palautti harjapakin sekä riimun ja narun niille kuuluville paikoilleen.
07.05.2022: Muuttonsa jälkeen Mia oli löytänyt elämäänsä takaisin hevoset aloitettuaan edeltävällä viikolla African hoitajana Orange Woodissa. Alkaneella viikolla Mia oli myös aloittanut työt Bridgetweetissä sijaitsevassa marketissa hyllyttäjänä. Alkuun oli sovittu vain parista vuorosta viikossa jotta Mia saisi kokeilla miltä työnteko tuntuu ja hiljalleen kasvattaa uskallustaan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ensimmäinen työviikko oli ollut henkisesti raskas, mutta Mia oli positiivisesti yllättynyt siitä että tuo oli pystynyt tekemään molemmat sovitut työvuoronsa ja että tuo oli jopa pystynyt auttamaan erästä asiakasta löytämään mausteet jotka tuolla oli hukassa.
Lauantain tullessa eteen, Mia päätti kokeilla lähteä Orange Woodiin jo päivällä. Kello oli varttia vaille neljä iltapäivällä, kun Mia pysäytti pyöränsä sopivaan paikkaan. Ennen kuin tummaverikkö lähti kävelemään kohti uuspihattoa jossa Africa asui, askellus kääntyi kohti tallirakennusta, sillä Mian oli pakko päästä käymään vessassa. Päästessään tallitupaan, Mia kuuli toimistosta kantautuvan tervehdyksen ja tilan ollessa muuten tyhjillään, tuo vastasi Alexiinalle verbaalisesti. Noustuaan portaat talliullakolle, ennen kuin jatkoi matkaansa kohteeseen johon tuo oli menossa. Ollessaan lähdössä palaamaan alas Mia kuuli kauhukseen askelten kopinan puisilla portailla ja Mia ei tiennyt että mihin tuo pakenisi lähestyvää ihmistä. Lopulta tummanruskeat silmät näkivät oranssinpunaisen hiuspehkon ja nuoren finninaamaisen pojan.
Ajattelematta sen enempää, Mia viittoi nopeasti anteeksipyynnön ja nousi takaisin ne portaat jotka tuo oli kerennyt jo laskeutumaan jotta sai päästettyä pojan ylös ennen kuin lähti laskeutumaan portaita vieläkin nopeammalla tahdilla kuin mitä oli aiemmin laskeutunut. Vaikka Mia olisi halunnut juosta uudelle pihatolle, piti tuo silti askelluksena kävelynä eikä juossut vaikka mielensä kuinka teki. Nopealla askelluksella tuo kuitenkin pääsi uudelle pihatolle jossa tuo laski reppunsa sopivalle paikalle ennen kuin suuntasi tarhan puolelle hevosten luokse. Punapää ei ollut tehnyt Mialle mitään, saati että tuo olisi edes kerennyt sanomaan mitään. Ei punapää edes muistuttanut ketään jonka Mia oli tuntenut Edmontonissa.
Kai kaikki mitä sielä oli tapahtunut ja millaisiin ongelmiin Mia oli joutunut, oli saanut toisen varovaiseksi ihmisten kanssa ja tuo sen vuoksi pelkäsi kaikkia. Hevosten läsnäolo rauhoitti kuitenkin toista nopeasti ja nojattuaan hetken uudenpihaton ulkoseinään ja tasattuaan oloaan, palasi Mia sisälle hakemaan African harjat. Ruskeat silmät katsoivat kiharakarvaisen tamman riimun ja narun päälle, mutta tällä kertaa Mia päätti olla sitomatta Africaa kiinni. Saattaisihan se olla iso virhe ja päättää tummaverikön hoitajauran lyhyeen, mutta nyt Mia halusi vain viettää hetken aikaa tamman kanssa.
Palattuaan takaisin tarhan puolelle Mia laski harjapakin sellaiselle paikalle jossa se ei aiheuttaisi vaaraa hevosille, ennen kuin tuo palasi African luokse ja alkoi hoitamaan tammaa pyörittävällä liikkeellä alkaen niskasta jatkuen lavalle ja siitä etujalkaan, palatakseen jatkamaan liikettään säältä lautasille ja siitä kohti kinnertä. Mitä pidemmälle Mia eteni African harjauksen kanssa, sitä paremmin tummaverikkö sai itseään rauhoittumaan ja tilanne tuntui nollautuvan vain paremmin. Hoidettuaan African Mia palautti tamman harjat paikoilleen, ennen kuin tuo otti repustaan esille luonnoskirjansa sekä kynänsä ja palasi sopivalle paikalle jossa tuo saattoi katsella hoidokkiaan ja antaa kynänsä tanssia paperilla. Hiljalleen haaleista viivoista muodostui African ääriviivat, vaikka kuva ei kerennyt ikinä tulla valmiiksikaan kun joku tuli paikalle ja välttääkseen uuden ihmiskohtaamisen Mia pujahti aidan välistä ja karkasi paikalta, unohtaen reppunsa pihattoon.
15.05.2022: Kilpailuden jälkeen Mia oli kävelemässä kohti tallipihaa sekä uuspihattoa jossa Africa asui kun tuon puhelin soi. Nuori tiesi jotta ainoastaan neljä ihmistä tiesi tuon numeron joten soittajalla olisi todellista asiaa nuorelle. Nimi näytöllä sai hymyn vahvistumaan Mian huulilla tuon painaessa vihreää luuria ja nostaessa puhelimen korvalleen.
”Heiii!”*
”Heiii vain sinullekkin” Jezin äänestä saattoi kuulla hymyn.
”Miten siellä menee?”
”Samaa vanhaa. Se porukka on kokenut vähän muutoksia mutta muuten ei mitään ihmeempää. Paitsi…” Jezzin sanoista kuului epäilevyys. --
Linjalle laskeutui hiljaisuus ennen kuin Jezz katkaisi sen ja kysyi miten Mialla meni. Tummaverikön vastaukset eivät olleet täysin sellaisia kun Mia olisi halunnut ystävälleen tarjoilla. Keskustelu jatkui vielä jonkin aikaa ennen kuin tummaverikkö pahoitteli jotta joutuisi lopettamaan puhelun. Puhelimensa palatessa taskuunsa Mia asteli uuspihatolle ja haki African harjat. Harjatessaan kiharaa karvaa kävi tummapiirteinen mielessään lävitse vain muutamaa hetkeä käymäänsä puhelua. Ollessaan valmis tamman harjaamisesta, tuo tunsi kuinka ensimmäinen suolainen kyynel lähti tekemään matkaansa alas pitkin poskeaan. Jos Se löytäisi Mian, olisi tuon elämä ohitse.
29.05.2022: Peli ja sen eteneminen ei tuntunut aukeavan Mialle ja ajoittai tuo huomasi tuijottavansa ykkösnumerolla varustettua pelaajaa. Se, miten paljon tuo toikaan mieleen Qiran ahdisti tummapiirteistä taas kerran enemmän kuin Mia oli valmis myöntämäänkään. Eihän Mia tiennyt, tunsivatko toiset jotain kautta ja saattaisiko Kitty olla se, joka paljastaisi Qiralle sen missä Mia asuisi, mitä Mia tekisi ja missä tuo liikkuisi. Harjoitusten seuraaminen oli hankalaa ja monesti Mialla oli sellainen tunne jotta tuo haluaisi vain lähteä täysillä pakoon Orange Woodista. Kuitenkin harjoitukset kerkesivät loppua, ennen kuin minkäänlaista päätöstä karkaamisesta oli syntynyt ja tummapiirteinen löysi itsensä kävelemästä kohti tuttua tammaa. Päästessään sopivalle etäisyydelle Mia aloitti kohteliaiden viittomien tarjoamisen African ohjista pitelijälle ja muutaman hämmentyneen hetken jälkeen Mian pyyntö ymmärrettiin ja nuori sai African ohjat käsiinsä.
Vierellään askeltava curly tamma sai Mian oloa rauhoittumaan ja tuosta ei tuntunut enään niin pahalta, vaikka saikin itsensä kiinni katselemasta olkansa ylitse ja varmistamassa että kukaan ei näyttäisi siltä jotta olisi seuraamassa Miaa, tai muuten vain enemmän kuin kiinnostunut siitä mitä toinen tekisi. Africa oltiin hoidettu valmiiksi tallissa, joten Mia paikan jossa tuon riimu sekä harjat olisivat. Kiinnitettyään hoidokkinsa käytävälle, availi tuo ensin tamman suitsien soljet, ennen kuin toi ohjat niskahihnan päälle ja pidellen kiinni suitsien molemmilta puolilta liu’utti ne pois tamman päästä. Laskettuaan suitset pois käsistään, pujotti riimun kunnolla African päähän ennen kuin jatkoi tamman riisumista.
Jokainen kolahdus joka Mia kuuli, sai tuon säpsähtämään ja katselemaan ympärilleen kuin ajovaloihin jääneen peuran. Jossain rationaalisten ajatustensa syövereissä tuo oli onnellinen siitä, ettei Africa välittänyt suuremmin hoitajansa säpsyilystä. Tummapiirteinen toivoi, jotta voisi jossain kohtaa unohtaa sen mitä oli tulossa ja keskittyä näin vain siihen mitä oli rakentamassa. Aloitettuaan vihdoin ja viimein kihartuvan karvan harjaamisen, sai Mia itsensä rauhoittumaan ja keskittymään siihen mitä oli tekemässä. Antoi itsensä käyttää liian pitkälti aikaa African harjaamiseen, sillä toivoi että ketään se ei haittaisi, vaan että mielummin kaikki ottaisivat sen positiivisena asiana. Todennäköisesti ei osaisi luoda mitään sellaista valetta tai muunneltua totuutta, jonka kuka tahansa voisi ostaa ilman että epäilisi toisen puhuvan totta.
Jossain kohtaa Mia sai itsensä kiinni ajattelemasta sitä, mitä tapahtuisi jos tuo uskaltaisikin kertoa edes jotenkin asioista Alexiinalle. Viljanvaalea nainen oli kuitenkin jo osoittautunut sellaiseksi henkilöksi joka ei mahdollisesti tuomitsisi Miaa joten ehkä - suuresti ehkä - tuo voisi uskaltaa luottaa naiseen. Isoisänsä luotti tuohon ja oli ystävystynyt molempienkin Centerien kanssa joten ehkä ehkä Miakin uskaltaisi luottaa heihin. Ehkä voisi kysyä isoisältään jos tuo kuulisi jotain mainitsevan jotain tuosta ja että millaisella mielellä kaikki olisivat. Ajatuksissaan oli saanut African hoidettua ja lopulta oli valmis hoitamaan tamman varusteet kuntoon ja paikoilleen, sekä palauttamaan hoidokkinsa takaisin pihattoon, ennen kuin suuntasi kohti kotia.
03.06.2022: Yksi asia mua kuitenkin vähän piristi. Tammat varsoineen vietti kesäloman eri laitumella, merilaitumella, ja niinpä niiden hoitajat vei ne sinne erikseen. Ne tuli ulos tallista juuri, kun olin menossa sisään, ja niinpä satuin näkemään myös valtavan hyllymahaisen African taluttajan; mustat hiukset, pyöreähköt kasvot, tummat silmät… Misa. Ja äkkiä mä tajusin, että se tyttö kirkossa oli myös ollut Misa. Läimäisin itteeni otsaan, koska olin taas ollut niin pitkillä piuhoilla, mutta ehkä mun olisi pitänyt tehdä se vain mentaalisesti eikä konkreettisesti, koska aika moni katsahti muhun hassusti. ”Itikka...”, mutisin ja livahdin latoon piiloon korvat punaisina.
15.07.2022: African hoitaminen oli myös omalla tavallaan alkanut rakentamaan Mian hajonnutta itseluottamusta uudelleen. Kiharakarvaisesta huolehtiminen oli pitkästä aikaa sellaista, mikä oli ajankäytöllisesti järkevää ja tarjosi toivottavasti terveempiä ajatuksia nuoren naisen päähän. Olihan alku Orange Woodsissa ollut Mialle hankalaa, mutta hiljalleen tuo oli huomannut jotta kukaan ei katsonut tuota pahalla ja oikeastaan montaakaan ihmistä ei edes kiinnostanut tuon läsnäolo tallilla, vaan nuori nainen oli luontainen osa tallin arkea.
Huomatessaan, että kukaan ei kiinnittänyt itseensä suurempaa huomiota, oli Mia uskaltanut alkaa käymään lyhyitä keskusteluja ihmisten kanssa. Paljoa ei Mia kuitenkaan puhunut, saati että tuo olisi paljastanut mitään henkilökohtaisuuksia. Ehkä joskus aikojen saatossa oppisi taas luottamaan ihmisiin ja voisi löytää ystäviäkin täältä, mutta vielä ajatuskin sellaisesta tuntui liian riskialttiilta ja ainakaan ennen kuin ei olisi täysin varmaa jotta Qirasta ei aiheutuisi mitään ongelmia, ei Mia tarjoilisi kenellekkään mahdollisuutta pettää itseään ja tarjota Qiralle eväitä löytääkseen itsensä.
Tokihan African varsominen oli muuttanut dynamiikkaa tallilla hieman sekä tuonut mukanaan useamman ihastelevan silmäparin ja varsinkin ensimäisinä päivinä varsomisen jälkeen Miasta oli tuntunut kuin tuo ei olisi saanut yhtään hetkeä African kanssa itselleen. Kuitenkin kunhan varsaa ympäröinyt uutuuden viehätys vain laski, sai Mia taas tamman ja varsan itselleen ja hengittäminen African ympärillä tuntui helpottuvan. Voikko pieni kiharakarvainen lapsihevonen oli vienyt Mian sydämen heti alusta, vaikka tuo olikin yrittänyt olla kiintymättä varsaan liikaa. Jossain alitajunnassaan tuo ymmärsi, että varsa ei tulisi jäämään ikuisesti Orange Woodsille joten olisi helpompaa olla kiintymättä siihen liiaksi kuin antaa itsensä kiintyä varsaan ja sitten kärsiä seuraukset siitä, että sydämensä särkyy kun varsa myytäisiin.
Kahdeskymmenes syntymäpäivänsä alkoi kuten mikä tahansa päivä ja se sisälsi perinteisen työvuoron Bridgetweet Marketilla. Kukaan ei tiennyt millainen merkitys heinäkuun viidennennellätoista oli Mian elämässä joten päivä ei sisältänyt mitään suurempia juhlallisuuksia. Tai ainakin niin Mia luuli, siihen asti että tuo pääsi takaisin kotiin. Jostain syystä työvuoro oli ollut todella hankala, eikä Miaa olisi huvittanut nähdä enään ketään muuta kuin Africa ja vain unohtaa millaisia idiootteja ihan tavallisetkin ihmiset osasivat halutessaan olla. Harrylla oli kuitenkin erilaiset suunnitelmat tyttärentyttärensä syntymäpäivälle ja tummaverikkö yrittikin vain niellä tappionsa ja ottaa vastaan kaiken sen, mitä isoisä oli suunnitellut.
Harryn tarjotessa kyytiä tallille, oli Mia siitä kiitollinen ja ottikin sen vastaan mielellään. Toki se, että isoisä ei jättänytkään tuota vain tallin parkkipaikalle, vaan sammutti autonsa ja nousi Mian kanssa yhdessä ulos, oli erikoista mutta jossain mielensä perukoilla nuori ajatteli että ehkä isoisällä olisi jotain asiaa Centereille ja siksi tuo olisi tullut myös Orange Woodiin. Lopulta Harry kuitenkin jatkoi kävelemistä Mian vierellä ja nuoren hämmennys vain nousi. Isoisä ei vihjannut sanallakaan miksi tuo oli jäänyt tilalle, saati mitä tuolla oli mielessä ja parivaljakko oli kerennyt katselemaan jo hetken laiduntavaa tammaa ja varsaa, kun Harry otti jostain esiin kirjekuoren, kehottaen Miaa avaamaan sen.
Kuoresta löytyi yksinkertainen paperi, jonka otsikkona oli “OMISTAJANVAIHDOS” niin englannilla kuin myös ranskalla. Mustat kulmat painuivat etunurkistaan, Mian alkaessa lukemaan paperia hitaasti lävitse ja lukiessaan omistajaa vaihtavan hevosen nimen sekä myyjän ja ostajan nimet, nousi hämmentynyt katse paperista isoisää kohden. Vanha mies ei kuitenkaan sanonut mitään, hymyili vain rohkaisevasti. Jossain syvällä sisällään Mia tunsi sen tutun poltteen, sen, jota ei halunnut enään päästää valloilleen joten tuo päätyi räpsyttelemään silmiään muutaman kerran reippaammin, ennen kuin astui ne muutaman askeleen joka oli jäänyt tuon ja Harryn välille, kietoen lopulta kätensä niin pitkälle itseään isomman miehen ympärille kuin ylsi ja halaten isoisäänsä lujemmin kuin muisti ketään pitkään halanneen.