Post by Loci on Aug 18, 2017 18:16:39 GMT
Fuzz
Olin ajatuksissani ajaa tallin risteyksen ohitse. Tunsin itseni suunnilleen maailman onnellisimmaksi ihmiseksi tämän aamuisen puhelun jälkeen. Olin saanut juuri suoritettua varsamaksun varsan isän omistajalle ja olin löytänyt auton, joka saattaisi kestää jopa talven ylitse käytössäni – Blue parka näytti päivä päivältä olevan lähempänä hautaa.
Olin aamulla soittanut isälleni ja kertonut suuren uutisen Missen varsasta. He olivat tietysti jännittäneet yhtälailla kuten minäkin ja vartoneet kuin kuuta nousevaa. Iloinen uutinen otettiin riemulla vastaan ja isä – tapansa mukaan – avasi oikein samppanja pullon, olihan siellä jo sentään ilta.
Myös iloa tuotti minulle se, että olin vihdoin päättänyt varsan nimen ja keksinyt – ainakin omasta mielestäni – aivan loistavan lempinimen. Olin ehkä myös salaa turhankin onnellinen, sillä Mischan oli täytynyt illalla lähteä takaisin kotiinsa. Vaikka nainen todella mukava olikin, olin hänelle syvästi kateellinen ja jotenkin toivoin hänen ja Dewnin eroavan jossain vaiheessa.
Saatuani autoni parkkiin, lähes juoksin tallille. Kitty oli juuri taluttamassa Passionia talliin, joten jouduin kohteliaasti hidastamaan.
- Missä palaa? nainen virkkoi päästyäni kuuloetäisyydelle.
- Haha, toivottavasti ei missään! vastasin ja annoin naisen taluttamalle tammalle pari rapsutusta kaulalle.
- Ilmeestäsi päätellen kyllä jotain on tapahtunut. Oletko löytänyt itsellesi komean ja hauskan Waterphewläisen miehen? nainen lirkutteli.
- En nyt sentään ihan, jollei meidän pikkuista Fuzzyä siihen lasketa, näpäytin. Todellisuudessa naisen kommentti oli hieman käynyt omatuntoni päälle. Kukaan ei tiennyt ihastumisestani Dewniin tai siitä, kuinka kaipasin niitä turhanpäiväisiä keskusteluja hänen kanssaan – saati sitä, että sain katsella hänen täydellisen villejä oljenvaaleita kutrejaan, pientä hymyä silloin tällöin ja sitä pilkettä silmäkulmissa, kun hän katseli koiraansa Ediä.
- Hyvä on, ja mitä Fuzzyä? Mikäs sinut sitten saa hymyilemään niin, ettei tuosta naamasta mitään muuta näekkään?
- Fuzz, Missen varsa, kerroin päättäväisenä. – Ja noo, pienet arjen ilot, kun ne sattuvat kaikki kerralla tulemaan.
- Ahaa. Mutta nyt minun täytyy mennä laittamaan Passion pois ja käytävä syömässä, nainen kertoi.
- Ymmärrän, onko kenttä muuten vapaana? kysyin.
- Kyllä se on, jollei joku juuri ole päättänyt rynnätä sinne.
Iloisesti jatkoin matkaani ilmoitustaululle, mistä nappasin liidun mukaani. Missen karsinalla pysähdyin karsinan ovelle ja pyyhin ylitse nimen ”Merry”. En ollut kehdannut sanoa mitään Kittylle siitä, että hän nimenomaan oli se, joka oli nimennyt hevoseni iloiseksi tai jopa hilpeäksi. Fuzz oli mielestäni paljon parempi nimitys pörröiselle varsalle, jonka toivoisin olevan myös tarvittaessa hieman sähäkämpi tapaus. Pyyhityn nimen kohdalle kirjoitin Easton’s Puzzle ”Fuzz”.
Samalla matkalla otin mukaani riimunnarun ja Missen harjapakin. Kävelin ensin kentälle ja tarkastin sen tilanteen. Tyhjälle kentälle kannoin muutamia puomeja sinne tänne: niistä olisi hyvää liikuntaa Misselle ja jotain tutkittavaa Fuzzylle. Ollessani tyytyväinen puomien sijaintiin, lähdin maneesilaitumen laidalle tehdylle pienelle tarhalle. Missen ja Fuzzyn yksiö oli saanut paljonkin kiinnostusta muilta laitumen asukkailta, mutta vielä ei pienokaista uskallettu yhdistää muiden kanssa turvallisuussyistä.
Harjasin Missen kaikessa rauhassa ja orivarsan tullessa lähelle, annoin sen haistella minua ja harjoja, mutta pidin tarkasti huolta, ettei se ruvennut maistelemaan mitään. Muutaman kerran onnistuin harjalla osumaan varsan karvapeitteeseen, mutta muuten koskettaminen alkoi jo sujua. Seuraavana tietysti lähdettäisiin opettelemaan narussa kulkemista ja kavioiden katsomista, myös sidottuna seisominen täytyisi pienokaiselle opettaa. Onnekseni minulla oli mahtava tukijoukko ympärillä, sillä koko Orange Woodin väki oli lupautunut auttamaan varsan opettamisessa.
Lopulta talutin Missen väliaikaistarhasta kentälle. Fuzz oli alkanut jo ottaa etäisyyttä emästään, mutta ei kadonnut montaakaan metriä kauemmaksi, kunnes taas iloisesti pukkilaukalla pomppi emänsä perään. Hymyilin varsalle, joka oli hurmannut koko tallin väen sillä hetkellä, kun syntyi. Harmikseni Dewn ei ollut vielä päässyt näkemään varsaa livenä, vaikka pikkuinen Oliverkin oli vaatinut aina ulkoilleessaan päästä katsomaan varsaa.
Saatuani molemmat kentän aitojen sisäpuolelle, päästin Missen vapaaksi riimunnarusta. Tamma hetken aikaa seisoi paikoillaan, kunnes lähti nuuhkimaan lähintä puomia. Annoin tamman ja varsan kävellä hetken aikaa kaikessa rauhassa ja tutkia paikkoja samalla, kun itse suljin kentän portin. Lopulta komensin Missen kunnolla liikkumaan kentällä, mistä tammani varsin innostui ja näytti komean pukin siirtyessään laukkaamaan muutaman askeleen verran.
Misse ymmärsi, että täytyisi edes vähän työskennellä, mutta huolehti samalla siitä, ettei erkanisi liiaksi varsastaan, minkä hyväksyin täysin. Tamma ravasi satunnaisesti puomien ylitse, mutta yleensä pysähtyi pian sen jälkeen; Fuzzyn täytyi jokainen puomi nuuhkia huolellisesti ennen niiden yliastumista. Ensimmäiset puominylitykset olivat huvittavia katseltavia, kun pienoinen mietti miten asetella jalkansa ja lopulta pomppasi lähes puolen metrin korkeuteen. Olisi sillä siis varmasti potentiaalia esteille, vaikka koulusuvusta tulikin.
Huomasin Alexiinan tulevan lastenrattaiden kanssa maneesilta päin pienen Oliverin kanssa. Poika näytti siltä, että olisi juuri purskahtamaisillaan itkuun, kun he ohittivat tyhjän tilapäistarhan. Alexiina yritti puhua rauhoittavasti nuorimmaiselleen, mutta selkeästi haki ratkaisua tilanteeseen ympäristöstä. Varsa oli selkeästi se tämän hetken ykkösjuttu ja uhmaikä oli alkamassa. Heilutin kättäni, minkä huomatessaan näin suorastaan, kuinka lamppu syttyi Alexiinan päässä. Nainen sanoi jotain lähes itkevälle taaperolle ja lähti työntämään rattaita kohti kenttää.
Murjottavan lapsen ilme kirkastui, kun se huomasi pienen, pörröisen hevosen kentällä. Ja selkeästi Fuzzykin huomasi tulijat, sillä se lähti ravaamaan portille päin. Misse oli juuri vastakkaisella sivulla ja joutui ravaamaan oman lapsensa perään. Oliver jokelsi ja osoitti molempien käsien kanssa kohti varsaa. Kuitenkaan Oliverilla ei ollut lupaa päästä vielä ainakaan isojen – ja vaarallisten – hevosten luokse, vaikka poika kovasti yritti kömpiä pois rattaistaan.
- Oliver, kuule kun hevoset ovat edelleen vaarallisia, enkä voisi antaa minkään pahan sattuvan sinulle. Pääset kyllä paijaamaan hevosia niin paljon kuin haluat, kunhan kasvat isommaksi, nainen kertoi lapselleen, kun kävelin portille.
- Voi pikku-Oliver. Hän on taitanut löytää uuden kiinnostuksen kohteen?
- Joo. Kokoajan pitäisi päästä ulos, enkä yhtään ihmettelisi, jos Oliver nyt oppisi puhumaan ja hänen ensimmäinen sanansa olisi ”varsa”, Alexiina kertoi. – Kävimme myöskin tallissa ja katsoin, että olit päättänyt jo pikkuisen nimen.
- Joo. Hänestä tuli nyt Easton’s Puzzle, tai tutummin vain Fuzz. Olimme juuri tutustumassa kenttään ja puomeihin, vastasin.
- Voi eikä, se olisi pitänyt kyllä olla näkemässä. Lasten – olivatpa ne sitten hevosia tai ihmisiä – ensihetket ovat jotain niin lumoavaa katseltavaa, Alexiina sanoi ja siirsi katseen uteliaasta varsasta omaan lapseensa.
- Niin ovat. Fuzz parka joutui ainakin viisi minuuttia miettimään ennen ensimmäistä hyppyään, kerroin naurahtaen.
- Mutta luulen, että meidän täytyy Oliverin kanssa jatkaa matkaa. Meinasimme käydä katsomassa Dewnin valtakuntaa, onko siellä mitään, mitä pitää tehdä ennen vanhimman lapseni saapumista ja Mischan tuliaiset täytyy toimittaa sinne, Alexiina kertoi heiluttaen paperikassia kädessään. Oliver katsoi äitiään kuullessaan isoveljensä nimen, joten naisen täytyi vielä erikseen selittää hänelle: – Ei veljesi vielä tule, mutta käydään tuulimyllyllä katsomassa, missä kunnossa paikat ovat.
Alexiinan ja Oliverin jatkettua matkaansa jatkoimme vielä hetken puomiharjoituksia. Nyt Fuzz uskalsi jo lähes astua puomien ylitse ilman hillitöntä hyppyä. Lopettelin ollessani tyytyväinen molempiin hevosiini ja otin Missen takaisin narun päähän kiinni. Matka takaisin tarhalle oli vielä pidempi kuin tulomatka. Fuzz haisteli melkein jokaisen kiven ja heinänkorren, joka matkalle sattui. Lopulta omaan tarhaansa päästyään se hoksasi jo parhaat päivänsä nähneen jalkapallon, jonka Tomfort oli lahjoittanut. Pallosta oli riittänyt iloa jo moneksi tunniksi.
Hetken pallon kanssa touhuttuaan Fuzz lähestyi emäänsä ja suuntasi maitobaarille. Hetken katseltuani kaksikkoa, päähäni pälkähti ajatus: tietenkin Dewnille täytyisi laittaa kuva kaksikosta! Kaivaessani puhelintani ja siinä, että sain vielä kamera-sovelluksen auki, kuitenkin kului niin kauan aikaa, että Fuzz oli jo siirtynyt pois nisältä. Vihelsin ja pikkuinen Fuzz kääntyi katsomaan minua. Onnistuneen kuvan lähetin Dewnille, jonka varsin hyvin tiesin karttavan kaikkea teknologiaa ja jättävänsä puhelimensa aina jonnekin tarkoituksella. Mutta tiesin myös sen, että mies omisti sentään jonkinnäköisen keinoälyä omistavan laitteen, joka kykeni ottamaan vastaan multimediaviestejä. Lähetin kuvan saatetekstin kera: ”Täällä odottaa pikkuinen Fuzz”, enkä jäänyt odottamaan, että mies vastaisi viestiini vielä moneen tuntiin, saati vuorokauden sisällä.
Lopulta lähdin kentän kautta takaisin talliin ja palautin tavarat paikoilleen. Pikaisesti siivosin karsinan ja levittelin uusia olkia patjaksi, jotta Fuzzyn olisi mukava nukkua. Missekin välillä, varsinkin paksumman kuivikekerroksen päällä, saattoi nukkua muutaman tunnin makuullaan. Lisäsin vielä iltaheinät ja tarkistin, että Missen ruuat oli valmiiksi tehty.
Dewnille lähettämäni kuva Fuzzystä
Alexiinan kommentti:
Pikku Fuzzikainen! Tällä kertaa todella suloinen, sympaattinen tarina! Ihana lukea varsan ja Missen touhuista Nimi on kyllä paljon istuvampi ja sopivampi kuin Kittyn Merry, täytyy sanoa. Ja kuvasta tuli onnistunut, kaunista väritysjälkeä!!
Oliverin pitäisi jo ruveta puhumaan, mutta jostain syystä hän ei osoita kiinnostusta kommunikointiin sanallisesti. En kuitenkaan ole liiaksi huolissani, sillä muuten hän on ikäistensä kehitystä edellä, terve ja hyväluontoinen. Eläimistä totta kai suunnattoman kiinnostunut... Sen sijaan hän kävelee ja juoksee kyllä reippaasti, joskus mielellään aikuisia karkuun ja menisi omia menojaan. Olen jo ajatellut, että hän voisi ruveta pian kokeilemaan ponin selässä istumista - itse asiassa olen vähän markkinoilta jo selaillut sopivaa ratsua, josta voisi tulla Oliverin ensiponi.
5
Kuuliaisuus +5%
Tsemppipeukku
Tsemppipeukku