PJ'17: Wincent Venice

- Hitto, en mä tiennyt että oikeesti voitan… En osaa olla haastateltavana! hermoilin Senttiä pitelevälle uskolliselle avomiehelleni, Samuelille.

- Hyvin se menee, oot vaan oma ittes ja vastaat kysymyksiin, mies vastasi suorastaan ärsyttävän rauhallisena.

- ...ja täältähän se voittajaratsukko löytyykin! paikalle pyörähtänyt latvialainen toimittaja aloitti kameramies vanavedessään. - Aloitetaan perinteisellä urheilukysymyksellä. Miltä nyt tuntuu?

Nappasin oriin Samuelilta henkiseksi tuekseni, huokasin syvään ja yritin antaa parastani haastattelussa. Sentti sen sijaan keskittyi hamuamaan kisatakkini taskuja kuolaisilla huulillaan.

- Noh, aika epätodellinen fiilis kieltämättä. Ainakin kolmatta vuotta täällä ollaan jo oltu kahden hevosen voimin ja nyt se vihdoin saatiin mitä tultiin hakemaankin, kerroin. - Sanattomaksihan se vetää.

- No siinä on kova työ palkittu sitten! Ja työstä puheen ollen, mitenkäs teillä on valmistauduttu tähän tämän vuoden koitokseen? toimittaja uteli työntäen mikrofonin taas kasvojani kohti.

- Itse asiassa tämän Wincent Venicen, eli Sentin kanssa otettiin aika rennosti treenaamisen suhteen ja enemmän töitä tehtiin tuon nuoremman oriin, Excusemefrenchin kanssa. Molempien kanssa on kyllä valmentauduttu useampaan kertaan viikossa ja tuossa viikkoa ennen pidettiin sellainen totaalinen rentoutus. Maastoiltiin siis vaan ja kerättiin voimia tulevaan, summasin jo hieman luontevammin.

- Rentous on siis menestyksen salaisuus tässä tapauksessa. Haluatko kertoa vähän millainen tämä Wincent Venice oikein on hevosena? Mitkä ovat taustanne?

- Sentti on sellainen ihana herrasmiesori. Koskaan ei ole ollut mitään suurempia ongelmia niin ihmisten kuin toisten hevostenkaan kanssa. Ruunausta ei ole tarvinnut ajatellakaan ja ori onkin tarhannut sujuvasti pienessä poikaporukassa, vaikka on jo astunutkin. Tammojen perään se kyllä on ja täälläkin on saanut pari kertaa hävetä… Sentti tuli minulle tosiaan aika nuorena Saksasta, Venicen siittolasta. Olisiko siitä jo peräti viisitoista vuotta? Herranen aika!

- Teillähän on siis pitkä taival takananne. Ja oikein hyväkäytöksiseltähän tuo ori siinä vieressäsi näyttääkin, toimittaja kehui ja taputti Senttiä kevyesti kaulalle. - Kuvailisitko vielä hieman näitä Wincentin ratsuominaisuuksia? Millainen estehevonen se on?

- Estetaustansahan ori on saanut emänsä puolelta, kun taas isän puoli on täysin koulupainotteista sukua, aloitin. - Sentti onkin kilpaillut sujuvasti molemmissa lajeissa, joskin ihan korkeimmalle tasolle ei ole kummassakaan päästy, eikä oikeastaan yritettykään. Esteillä oriin vahvuuksia ovat erityisesti hyvät hermot ja keskittymiskyky. Se myös antaa rehellisesti aina parastaan. Sen suurin heikkous lienee jännittäminen erityisesti verryttelyssä, mikä joskus vaikuttaa suoritukseenkin saakka. Tämä vuosi on kuitenkin sujunut ilman suurempia stressailuja, joten kehitystä hevosessa on tapahtunut näin vanhemmallakin iällä.

- Varsin monipuolinen eläin on siis tämä ori. Kiitos haastattelusta! Loppuun haluaisin vielä udella, mikä ovat illan suunnitelmat? Suuntaatteko juhlistamaan voittoa Saulkrastin iltaelämään?

- Kyllä me taidetaan suunnata suoraan majoitustiloihin yöpuulle, kunhan hevoset on hoidettu, naurahdin väsyneesti. - Huomenna pakataan sitten hevoset laivaan ja palataan kotiin Suomeen.

Kuvaajan napsaistua vielä muutamat yhteispotretit minusta ja Sentistä lähdimme kohti tallialuetta, jossa Esko jo huutelikin kärsimättömästi väliaikaiskarsinassaan. Muutama kanssakilpailijakin kävi onnittelemassa meitä karsinoiden luona ja jonkin ajan päästä joku Kings Ridersin toimihenkilöistä kiikutti hienosti käärityn paketin luoksemme juuri kun saimme hommat hoidettua.

- Oih siinä se satula nyt on! hihkaisin kuin lapsi jouluaattona ihastellessani uutuuttaan kiiltelevää Highmalan estesatulaa. - Täytyy heti huomenna sovittaa sitä. Voi kun se menisi Sentille…

Kun ruusuke, voittoloimi ja uusi satula oli pakattu hyvin hevosrekkaan, oli aika painua untenmaille. Tämä kisapäivä oli onnistuinein pitkään aikaan!