Mollyn maininnat muualla tallitarinoissa
01.08.2015: ”Nätti. Pidän kuitenkin enemmän siitä mustavalkoisesta tammasta tuolla ulkona kiviaidan takana.”
”Mustavalkoisesta…? Ai Molly? Se on äidin. Ja se on ujo, joten älä edes kuvittele härnääväsi sitä niin, kuin nyt minua.”
”Asia saletti”, Lieriö kohotti taas hattunsa liertä pienellä eleellä. Charlotte ei nähnyt vaivaa peitelläkseen kasvoiltaan kuvastuvaa mielipidettään pojasta.
20.09.2015: Alexiina vastasi Raicyn kysyvään katseeseen leveällä hymyllä.
”Tuota en ole nähnyt kasvoillasi hetkeen”, tämä huomautti ojentaessaan puunlehden. Alexiina otti sen omiin hyppysiinsä. Molly heilutti korviaan.
”Ah, olet oikeassa. Olen syyllistynyt synneistä vakavimpaan: liikavakavuuteen!” Hän tuikkasi lehden korvansa taa ja silitti sitten Mollya kaulalta. Mustavalkoinen tamma kiersi korviaan häneen päin tallatessaan ritirinnan poikaystävänsä Rickyn kanssa pitkin maastomäkiä. ”Kaikki kääntyy vielä parhain päin”, Alexiina vakuutti luottavaisesti.
Loppumatka Raicyn ja Alexiinan kaksinkeskisestä maastoretkestä menikin sitten jo virittyneemmässä mielentilassa, reippaammassa ravissa takaisin päin kohti kotitilaa, jutustellen flirttailevaan sävyyn huomisesta, joka tulisi olemaan heidän päivänsä.
26.09.2015: Alexiina suki ja varusti lännenvarusteisiin coloradorangerinsa, Mollyn, ja Charlotte nousi tottuneesti Shalian selkään.
”Teille pitää vielä ostaa se westernsatula, kun tässä joku päivä on aikaa enemmän”, Alexiina huomautti katsellessaan Charlottea pienessä estesatulassa. ”Käynti satulasepälle. Mukavampi sitten maastoilla.”
Pian molemmat hevoset laskeutuivat huolellisesti alas mäkistä polkua alas laaksoon, pienen puron vartta pitkin. Alexiina meni edeltä istuen rennosti ja katsoi aina välillä taaksepäin Charlotten ja Shalian perään. He pääsivät ritirinnan vasta alalaakson hiekkatiellä ja silloin Shalia kiri Mollyn vierelle.
28.09.2015: ”Hyvä… hyvä… rennot pitkät jalat ja levolliset kädet, oikein hyvä.” Alexiina oli seuraamassa Tomfordin lännenratsastusta kentällä laajalla raviympyrällä Alexiinan omalla hevosella Mollylla, kun Gillian kiipesi kisakatsomoon alimmille penkeille seuraamaan. Kenttätarhassa napittivat myös Tofu ja Nemo, kaksi Billyn suosikkia. ”Vähän vähemmän hartiajäykkyyttä ja enemmän kantapäätä”, Alexiina opasti. Tomford istui Gillianin silmään pehmeästi ja ohjasti herkkää mustavalkoista tammaa lempeästi. Hän oli aina yhtä tyyni ja pehmeäkätinen hevosia käsitellessään, juuri sellainen, mitä Gillian arvosti.
”Noin juuri! Oikein hyvä. Taputa.” Alexiina kääntyi, kun Tomford silitti Mollya ravissa kaulalta ja näkymättömin elkein sai sen käyntiin. Alexiina huomasi Gillianin, muttei sanonut mitään. ”Erinomaista, Josh, todella kaunista. Voit minun puolestani ottaa Mollyn ratsuksi vähän useammin nyt, kun näen, miten teillä pelittää yhdessä.”
”Kiitos, ma’am”, sanoi Tomford ja kosketti hattuaan. Gillian odotti, että tämä ratsasti tamman tallipihaan ja jalkautuisi vasta siellä, kipittäen heidän peräänsä kentän reunaa pitkin.
”Hei, Tomford”, hän sanoi pienellä äänellä ja hymyili arasti, kun poika katsahti häneen.
”Hyvää päivää taas”, Tomford tervehti ja heilautti itsensä alas satulasta. He olivat nähneet jo aiemmin koulussa, kun Charlotten luokalla oli ollut yhteiset musiikintunnit Gillianin luokan kanssa. ”Tässä on hieno tamma, Moonfreak. Vaikkei hän minusta ole mikään friikki”, hän lisäsi pää kallellaan.
”Niin, Motokin pitää siitä kovasti”, ehätti Gillian kertomaan ja oli taas vähän hengästynyt. Tomford ei vastannut, ja Gillian tajusi nopeasti, ettei tämä tainnut Motoa tunteakaan. ”Ummh”, hän sanoi ja alkoi äkkiä tuntea kamalaa kainostelua, joka toisinaan vei kuin kissa sanat suusta. ”Minä… sinä… Tiesitkö, että lokakuussa on syystanssiaiset?”
Tomford kohotti hämmästyneenä kulmiaan Gillianin äkkinäistä purskahdusta, tarttuen Mollya ohjaksista.
”En taida tietää, mikä on Tamuli.”
”Ah… se on… Tanssiva Muuli, latodisko, keskustassa. Yksi suosituimmista tanssipaikoista Waterphewssä”, Gillian selitti ja seurasi sitten tätä, kun Tomford talutti hitaasti Mollyn sisälle talliin. ”Minä… tuota noin…”
Gillian tutisi punaisista kikkaroistaan varpaisiin saakka auttaessaan Tomfordia Mollyn kanssa.
02.10.2015: Tuskin Lindan autokolarista oli edes kuukautta, kun mitenkuten huterasti vaappuva tuntematon auto kaasutti sisään tilan porteista, ohi parkkipaikan ja sai täpärästi väistää tiukalla mutkalla eteen vaappunutta irtokanaa, joka höyhenet pöllyten rääkäisi ja viipotti tiehensä. Auto itse päätyi sen seurauksena päistikkaa porttitarhan aitaan yhdessä hiekkapölyn pyörteessä. Kuului vain kova ryskis ja siihenastisesta leppoisasta päivästä nauttineet Ricky ja Molly säntäsivät molemmat tarhan toiseen päähän, jälkimmäisen yrittäessä paniikinomaisesti lähes kiivetä siltä puolen aitaa pakoon.
Täti tuijotti hetken aikaa autoa, jonka nokka oli hevosten ulkoilutarhan sisäpuolella. Molly räpisteli ja viuhtoi edelleen muka-kauhuissaan toisessa päässä, mutta Ricky oli talsinut alkupeljästyksen jälkeen lähemmäs tutustumaan uusiin tulokkaisiin korvat höröllä.
17.10.2015: He lähtivät matkaan, Kitty etunenässä Fifillä. Billy tuli viimeisenä kiharakarvaisella pienellä Africalla, seuraten Coyotan tienpiennarta pitkin Tomfordin ja Mollyn vaappuvaa perää. He olivat varmasti mielenkiintoinen näky omalaatuisissa asuissaan, jos matkan varrella olisi ollut ketään näkemässä, mutta heidät ohitti vain kaksi autoa ja yksi polkupyöräilijä ennen Oldetownia. Billy narskutteli hampaitaan. Jos hän olisi ollut Castrolla, hän olisi kannustanut ruunan kiinni Mollyn takapuoleen, jotta se olisi voinut haukata siitä palasen – tai toivon mukaan mieluummin ratsastajasta.
Lopulta he ratsastivat Tamulin eteen ja sen vieressä olevaan aitaukseen, jonne hevoset saattoi kiinnittää puomeihin odottamaan. Tanssipaikaksi kunnostetun vanhan ladon ovien yläpuolella oli kuparinen kyltti, joka esitti kahdella jalalla ripaskaa heittävää sulkahattuista aasia. Iloinen puheensorina, live-kantrimusiikin säestys ja tasainen, rytmikäs askelten poljenta kertoi syystanssien jo alkaneen. Ulkolavalla olikin esiintymässä laulaja ja pieni yhtye. Perinteisissä maalaisasuissaan tai naamiaispuvuissaan ihmiset vaelsivat latoon sisään ja ulos.
Billy liukui alas ja pyyhkäisi maantiepölyä klovnintakkinsa liepeistä.
”Molly tänne reunaan meidän viereen!” Kitty opasti.
*
Gillian pysähtyi niille sijoilleen. Kauhu tuntui vyöryvän hänen ylitseen, vatsaansa kahmaisevan kylmä koura. Hän juoksi lähemmäs. Linkan ja Mollyn välissä oli tyhjä kohta, kiinnitysnaru roikkui siististi alaspäin, Dewnin voikko ruuna oli kadonnut…
01.11.2015: ”Oletteko valmiita?” Äiti istui Mollyn satulassa ja suoristi valkoista stetsoniaan. Isä seisoi Rickyllä hänen vieressään valmiina, iso telttarinkka selässään. Charlotte sipaisi Shaliaa kaulalta ponnistaessaan kyytiin ja toivoi, että hänen otsassaan olisi nappi, jota painamalla aivot saisi kytkettyä pois päältä. ”Hyvä!” äiti sanoi, kun kaikki näyttivät peukkua. ”Lähdetään.”
Konkkaronkka keinahti käyntiin, Molly ja Ricky etunenässä. Seuraavana menivät Gillian Fifillä (Charlotte tuijotti voikkoa hypnotisoituneena), Shalia, Billy Africalla, käsipuoli-Tomford Tofulla ja perää piti Kitty Castrolla.
19.11.2015: Raicy tuli takaisin.
”Anteeksi, minun täytyy mennä.”
”Kesken päivällisen?”
”Thomasilla ei ole hevosta nyt, kun Cookie vietiin, ja minun täytyy ottaa Molly mukaan. Onko se ok?”
”Kyllä, tietenkin… no, hyvä on…” Alexiina sanoi vähän hämmentyneenä.
13.07.2016: Alexiina heilautti varovaisesti lännensatulan Mollyn selkään. Tamman korvat olivat luimussa, mutta Alexiina sipaisi sitä rauhoittavasti kaulalta ennen kuin nousi selkään. Hän kokeili valkoista stetsoniaan, että se oli varmasti kunnolla päässä, ja pyysi Mollyn liikkeelle. Aurinko lainehti pilviin ja taas esiin, välillä paistaen kirkkaasti, välillä hämärtäen maiseman. Laaksoon johtavan polun päässä hän pysähtyi katsomaan alhaalla aukeavaa jylhää näkymää: kukkuloita ja kaukaisia vuoria, kilometrien mittaisia aroja ja niittyjä, sankkoja havumetsiä ja kaukaisuudessa kimmeltävää jokea, johon pilvimassojen takaa karkaavat säteet osuivat.
”Mennään”, Alexiina sanoi ja rangertamma lähti huolellisesti jalkautumaan mäkistä polkua pitkin alas.
*
Alexiina käveli takaisin Mollyn luo. Lähellä omiaan puuhastellut Thomas auttoi hänet ratsaille. Alexiina veti vavisten henkeä ottaessaan ohjakset käteensä ja kiitti. Ystävällisesti ja lohduttavasti, Thomas laski kouransa Alexiinan polvelle.
”Kyllä se vielä pehmenee”, hän sanoi matalalla äänellä. Alexiina yritti hymyillä.
”Minä vain… minä tarvitsen häntä”, hän kuiskasi. Sitten hän ryhdistäytyi ja käänsi Mollyn ympäri. Laukatessaan tiehensä, Thomas hieroi pohtien otsaansa. Hänellä ei ollut taipumusta sotkeutua muiden juttuihin, muttei toisaalta voinut katsoa sivustakaan, kun nainen oli pulassa…
18.07.2016: Läsipäinen rautias hörähti ilahtuneesti aitauksestaan, kun mustavalkoinen tamma laukkasi yhtäkkiä pihaan kuin tuulispää. Alexiina heilautti itsensä vauhdista alas. Hän jätti Mollyn aidan taa Rickyn luo – hevoset tervehtivät hempeästi nuuhkaisemalla toistensa turpia. Alexiinan katse oli mökeissä. Ne olivat vanhoja karjapaimenten ja metsästäjien rötisköjä, jotka oli saneerattu turistikäyttöön ja kuuluivat nykyään kaupungille. Ikkunat olivat elottomat, verhot vedettyinä eteen, mutta yhden mökin savupiipusta tuprutteli heikkoa savua. Sen mökin ovelle hän käveli ja koputti.
*
Äiti kosketti häntä varovasti.
”Tuletko kanssani viemään hevoset? Isän täytyy saada vähän lepoa… Ota sinä Ricky.” Charlotte tarttui ohjiin ja lähti taluttamaan sitä äidin ja Mollyn perässä. Ruunakin tuntui ilahtuneelta kotiinpaluusta. Sen korvat olivat höröllä ja se tuhahteli hyvillään tutuille laumatovereille.
He riisuivat hevoset varusteista westernsiiven puolella ja äiti kertoi isän vietelleen jonkin aikaa ”erämaaelämää” Cattle Campilla. Siinä vaiheessa Charlotte ei vielä osannut ennustaa mitään tai pelätä pahinta. Hän jynssäsi oikein olan takaa Rickyn kuraantuneita lautasia ja sillä välin äiti vei varusteet lassohuoneeseen. Hän tuli takaisin hymähdellen ja näytti sinivihreää julistetta. ”Tämä oli lassohuoneen seinällä.”
”Vaikea arvata kenen laittamana”, Lotte tuhahti ja pyöritti silmiään.
”Niin… no, parempi ottaa pois ennen kuin Raicy näkee.” Äiti taitteli paperin ja tunki sen taskuunsa.
Molly ja Ricky pääsivät yhtä aikaa tarhaan ja lompsottivat elämäänsä sangen tyytyväisen oloisina heinäkasalle.
25.07.2016: Päivä oli hurjan kaunis. Tuuli hulmusi vain korkealla lehvästössä osumatta heihin ja sinistäkin sinisempi taivas loisti polun ylle kaartuvan viherkaton raoista. Lämmin aurinko oli lempeä ja Alexiina tunsi aika ajoin vain sulkevan luomensa ja nauttivan Mollyn keinuttavasta, hieman tyypillisesti vasempaan viistottavasta käynnistä, ja ympärillä kuuluvasta linnunlaulusta, huminasta, kasvien hiljaisesta kahisevasta väreilystä.
Polku oli auennut niin leveäksi, että ratsukot mahtuivat nyt rinnakkain. Shalia venytti omia aikojaan ilman kehotusta siroja arabin jalkojaan tallustelevan rangeritamman vierelle pää ylevästi koholla.
”Mitä Tyn äiti silloin sanoi? Tarkalleen?” Charlotte kysyi totisen näköisenä pidätettyään Shalian Mollyn rinnalle. Virkeä ja hyväntuulinen tamma olisi mielellään jatkanut eturintamaan.
”En kehdannut kysyä tarkemmin”, Alexiina tunnusti.
Lähestyvän kosken kohina voimistui. Molly luimisti korviaan ja näykkäisi ilmaan Shalian suuntaan, joka oli alkanut ärsyttää sitä läsnäolollaan. He laskeutuivat loivasti kohti ylityspaikkaa, matalammin virtaavaa ja kivikkoista joenuomaa, jossa kirkas vesi pulppusi raikkaasti ja iloisesti. Hevoset pysähtyivät hetkeksi juomaan ja Alexiina kohotti päätään taivaalle siristellen silmiään. Ajatukset siitä, miten tekisi hyvän teon, soivat hänelle lohtua ja pian hän osasi taas löytää nautinnon tästä hetkestä: kauniista ja muhkeista poutapilvistä ja siintävän vuoristomaiseman horisonttia sahaavasta reunuksesta, mäntymetsän suoran tasaisesta ja komeasta rivistöstä ja lämpimästä hevosenkarvasta, jonka lapaa vasten laski paljaan kämmenensä.
Hevoset olivat saaneet juotua ja he kannustivat ne ylittämään solisevan notkelman toiselle puolen pientaretta. Molly kahlasi hitaasti ja tuntui pitävän vedestä kovasti. He ottivat raville joen jälkeen ja ravasivat pitkän pätkän aaltoilevaa pitkäheinäistä niitynreunaa.
”Äiti...”, sanoi Charlotte heidän palattua käyntiin; jo äänensävystä tiesi Alexiina puheenaiheen vaihtuneen. Ja ilman kaartelua, meni tytär suoraan asiaan: ”Voinko hankkia moottoripyörän?”
Alexiina purskahti nauramaan. Toinnuttuaan, Alexiina sanoi: ”Et.”
Charlotte huokaisi oikein teatraalisen kuuluvasti. Alexiina tiesi, että häntä ärsytti isän mielipiteeseen vetoaminen, mutta minkäs teit: Raicy ei ikimaailmassa sallisi tyttärensä huristelevan vaarallisella moottoripyörällä. ”Niin”, Alexiina sanoi. ”Jos saat isäsi vakuutettua ja perusteltua meille tarpeeksi hyvin, miksi moottoripyörä olisi parempi kuin auto, niin siinä tapauksessa...”, hän lisäsi pienesti hymyillen. Hän oli ajatellut Charlotten ilahtuvan edes pienestä toivonkipinästä, mutta sen sijaan tytön ilme vain synkistyi.
”Just”, hän sanoi, ”niin kuin saisin ikinä isää puhuttua ympäri.”
”Onnea yritykselle”, Alexiina vastasi nauraen ja kiusoittelevasti hymyillen pyysi heti perään Mollyn laukkaan. Charlotte ei ollut valmistautunut siihen, mutta pirteästi kuin perhonen Shalia ampaisi toverinsa perään. Alexiina kumartui eteenpäin, kannusti hevostaan täyteen neliin, valkoinen stetsoni valahti niskaan ja hän antoi Mollyn pinkoa niityn yli niin kovaa kuin hänen pienestä tammastaan vain vauhtia irtosi. Tuuli vihelsi korvissa. Silmänurkastaan hän näki Shalian mustan turvan lähestyvän: tamma singahti heidän rinnalleen ja meni pian edelle; Alexiina näki vain nopeasti ohimennen Charlotten kasvoilla keskittyneen, mutta samalla omahyväisen ilmeen, kun he laukkasivat heistä vaivattomasti ohi. ”Ei se mitään”, Alexiina kuiskasi lohdutukseksi kirjavalle tammalleen, mutta tuuli ahmaisi hänen sanansa. ”Tullaan me vanhemmat leidit omaa tahtia.”
Aukean toisella laidalla avautui mäntymetsään johtava leveä kaistale, jota kohti Charlotte ja Shalia laukkasivat edelleen täyttä vauhtia. Shalian häntä törrötti ylhäällä kuin lippu mastossa ja sen vilkkuva takapuoli tuntui vain loittonevan. Molly tuntui luopuneen kisasta nopeamman arabialaisen kanssa ja laukkasi enää joutuisaa, mutta tasaista vauhtia, missä Alexiinan oli helpompi olla mukana. ”Charlotte, hidasta hiukan!” Alexiina yritti huikkaista, mutta joko tyttö ei kuullut tuulen ujellukselta tai tahtonut lopettaa vauhdinhurmaa. Hetken Alexiina pelkäsi Shalian innostuneen liikaa ja ryöstäytyneen, mutta sitten sen neli muuttui nopeaksi laukaksi ja Charlotte suoristi selkäänsä ja piti selvästi hevosta hallinnassaan. Metsänlaidassa hän otti Shaliaa yhä enemmän takaisin alleen kaartaessaan sivuun, ja puustonreunaa edetessään Alexiina näki kaukaakin, miten hevonen puisteleksi harmissaan päätään, mutta totteli.
Alexiina oikaisi heidän reitilleen kauempaa voittaen siinä välimatkaa. Molly oli enää muutaman kymmenen metrin päässä reipastempoiseen raviin siirtyneestä ratsukosta, kun jokin kellertävä ja hevosenkokoinen häivähti Alexiinan silmäkulmassa. Tuskin hän ehti edes tajuamaan sitä, kun jokin jo loikkasi puitten lomasta heidän eteensä polulle.
”Inferno!” Alexiina kirkaisi, kun Molly pörhistyi säikähdyksestä ja otti sivuaskelen. Inferno loikki karkuun heitä niitylle, ja Alexiinalla kesti hetken toipua pelästyksestä ennen kuin käsitti, että se olikin ollut iso ja vaalea peura.
Charlotte oli pysähtynyt Shalian kanssa. Molly oli tullut yllättävästä kuokkijasta pahantuuliseksi ja huiski uhkaavasti hännällään, kun pahasti hengästynyt Alexiina käveli sen kanssa tyttärensä ja tämän hevosen luo. Charlotte katsoi häneen oudosti.
”Johan oli”, Alexiina henkäisi ja nosti stetsonin niskasta takaisin päähän. ”Kylläpä säikähdin. Peura melkein juoksi meidät nurin!” Tuskin hän sai niitä sanoja suustaan, kun pari muuta seurasi lähes samasta kohtaa puitten suojista polulle ja kirmaisi heidät havaitessaan ensimmäisen kaverinsa perään aukealle päin. He katsoivat niiden hupsua pomppivaa menoa vaitonaisina. Rikkoakseen kiusallisen tilanteen, Alexiina sanoi ensimmäisenä: ”No niin, minä ainakin käytin kaikki paukkuni tuohon äskeiseen kiitolaukkaan ja Mollykin väsähti.” Hän taputti hionneen tamman kaulaa. ”Eiköhän lähdetä takaisin kotiin päin?”
*
Metsän rauettua he ylittivät joen virtauksen matalasta kahluupaikasta. Shalia reipastui tässä kohtaa ja leikitteli turvallaan vedessä veteraani-Rickyn katsoessa arvokkaan rauhallisena vierestä. Isä oli tyytyväinen ilmanalaan, joka ei ollut liian kylmä eikä toisaalta lämmin. Charlotte kertoi, kuinka äiti oli säikähtänyt sillä seudulla kaurista, joka oli pomppinut hänen ja Mollyn eteen. Isä nauroi sillekin, ja Charlotte oivalsi, että jos hän jatkaisi samaa rataa, isän lämmitteleminen moottoripyörälle voisi hyvinkin olla mahdollista.