African joulu
Joulukuu 2016
Africa oli varma, että tämänkertainen joulu olisi pilalla. Siinä olisi ensinnäkin kolme asiaa erittäin huonosti: yksi – Africalla oli juuri hiljan ollut ähky, ja omistaja oli täten uhannut, että jouluiset namit piparkakkuineen ja lesepuuroineen saisi jäädä välistä; kaksi – latotontut olivat juoruilleet, että joulupukki olisi tänä vuonna hyyyvin kiireinen eikä ennättäisi käydä Orange Woodissa laisinkaan; ja kolme – Africa oli hevonen.
Kipeänä olo ei tietenkään ole kenestäkään hauskaa, poloisesta Africasta nyt ainakaan, mutta oli jo silkkaa kohtuuttomuutta evätä siltä jouluaattoillan ilot, kun muut pihattokaverit saisivat rouskutella porkkanoitaan ja karamellejaan. Omistajan mielestä Africa oli muutenkin vähän punkea, mutta sehän oli optinen harha: Africalla vain sattui olemaan erittäin paksu ja kiharainen turkis, joka sai sen näyttämään laiheliini-Fifin rinnalla ehkä vähän muhkuraiselta. Arvon omistaja hyvä riisuu vain untuvaiset toppatakkinsa ja karvakaulurinsa itse ja tulee sitten kertomaan miten pärjää ilman kunnon vuorausta Kanadan paukkupakkasissa!
Mitä tulee tonttuihin, noihin ihmehiippareihin, joita joulukuussa tuntuu notkuvan joka puolella ja kaikkialla, mutta silti ihmiset eivät ilmeisesti huomaa niitä ollenkaan (mokomat tylsämieliset), niin nehän voivat tietysti aina huijata. Gingerin mielestä ne olivat erittäin epäilyttävää väkeä, niin salamyhkäisiä ja kaiken lisäksi vakoojia kaikki tyynni, ettei niiden sanaan ole välttämättä luottamista. Silti Africaa harmitti jo valmiiksi: se oli odottanut joulupukin näkemistä hurjasti! Olisiko pukilla sarvet? Kulkisiko se sorkilla vai kavioilla, siitä kun oli tullut Chocon kanssa kinaa? Entä olisiko joulupukin mukana todella tuo legendaarinen Rudolph, jonka loistelias turpa häikäisisi läpi pikimustan talviyön?
Rudolphin ja joulupukin porojen ajatteleminen tekikin sitten loppusilauksen African kurjuuteen. Oli nimittäin niin, että African suurin ja salaisin toivomus, toive, jonka se olisi halunnut joulupukille esittää henkilökohtaisesti, oli tämä: Africa halusi olla yksi joulupukin poroista!
Mikä olisikaan sen upeampaa kuin viilettää tähtivyötä pitkin taivaiden halki yhdessä hauskassa ja vitsailevassa poroporukassa, vetää pukin rekeä ja katsella miten paketit putoilevat joulupukin harjaantuneen tarkalla sihdillä suoraan savupiipuista sisään? Ei mikään, huokaisi Africa harmissaan, mutta nyt joulu olisi auttamattomasti pilalla, sillä Africa oli hevonen, ei poro, eikä joulupukkikaan tulisi. Voi surkeus!
Omasta mielestään Africa olisi läpäissyt porokokeen leikiten. Se ei ehkä osannut vielä liitää, mutta oppisi varmasti, jos lentokouluun pääsisi, ja olisi oikein mallioppilas, ahkera ja tunnollinen. Se oli sitä paitsi ihan poron värinenkin, kun karvaa löytyi niin ruskean ja harmaan, vähän valkoisen ja tumman sävyissä! Se ei ollut niin pitkäjalkainen hujoppi, että olisi mennyt enempi hirvestä, muttei niin matalasäkäinen, ettei olisi jaksanut kyyditä joulumuoria. Se oli juuri sopivasti oikeaa kokoa ja sulautuisi erinomaisesti porojoukkoon! Ja koska Africa rakasti lapsia, sen luonteenlaatukin kelpaisi mitä parhaiten tähän jaloon tehtävään. Ei ketä tahansa jukuripäätä voinut ottaa hyväntekeväisyyskierrokselle, sillä joulupukin toimenkuvaan aina ehtimisiensä rajoissa kuului myös lasten rekiajeluttaminen — niin Africa oli kuullut. Kukapa ei haluaisi tunkea pieniä töppösormiaan sen kikkuraiseen talvivillakarvaan?
Näitä pohti Africa koko joulukuun, pohti ja murehti, vaikka yrittikin toki myös hevosenhymyä. Joulutunnelma ei läpäisisi synkkää mieltä, vaikka jouluvalot synkkää talvea piristivätkin, eikä Africa halunnut tyystin pilata muidenkin joulumieltä.
Torkkuessaan pihaton katoksen alla jouluaattoa edeltävänä yönä, alkoi taas sataa lunta. Sitä leijaili hissuksiin mustuudesta ja muodosti pian uuden kinoksen ladon ja tallin katoille, kuorrutti tarha-aidat ja peitti syömättä jääneet ulkoheinät. Africa nukkui ja uneksi lentämisestä, kuten jokaisena yönä siihen mennessä sitten kuultuaan ensimmäisen kerran joulutontun kertomukset joulupukin hurjimmista rekiretkistä läpi Afrikan mantereen helleaallon ja väijytyksen, johon se oli joutunut tunkeuduttuaan Venäjän ilmatilaan.
”Hrrnh… prrh… pärsk”, sanoi Africa toiveensa unissaan ja samaan aikaan tuikahti taivaan laella kaikista kirkkain tähti.
Jouluaaton aamu valkeni niin valkoisena, ettei taivasta ja maata erottanut toisistaan. Vain siellä täällä näkyi tummia ääriviivoja, joilla saattoi jaotella puut, aitalankut ja rakennusten kulmat toisistaan. Africa hätkähti hereille siihen, että joku puri sitä pyllystä.
”Inngghh… hirn!” käski Ginger sitä väistymään, sillä aamun heinät tuotaisiin kohta siihen missä Africa vasta räpytteli pitkiä ripsiään. Nöyrästi se väisti ja tallusteli ulos hankeen haistelemaan jouluaaton tuoksuja.
”Prrrrhh?” kysyi Choco ja tuijotti African korvien suunnalle.
”Hrh?”
”Pärsk pärsk!” sanoi Choco kiivaasti. Africa kallisti kummissaan päätään: mitä ruuna nyt muka väitti, että Africa oli omituisen näköinen? Katsoisi itseään, kun oli aivan täpliä täynnä! Africa köpötteli silti jäätyneen lammikon partaalle ja kurkisti siitä kuvajaistaan – ja raikuvat rodeot sentään! Eikös sille ollut yön aikana kasvanut sarvet!
Totisesti, Africa hämmästeli kuvaansa tarkastellen, sarvet ne olivat. Eivätkä mitkään hirvensarvet tai pukin sarvetkaan, vaan poronsarvet!
Africa teki piruetin takaosan ympäri ja laukkasi pukitellen pitkin tarhaa niin, että lumi ryöppysi. Africasta oli tullut poro!
Katoksen alla kolme muuta pihattolaista söivät juuri saamiaan heiniä ja pyörittelivät sille silmiään. Mutta Africa oli niin innosta soikeana, ettei se malttanut pysähtyä aamupalalle – nyt oli juhlan aika!
Tarhan aidalle ilmestyi tuttu hahmo: Africa haistoi omistajansa ominaistuoksun jo ennen kuin tämän punakutrinen pää pipon alle hautautuneena tuli näkyviin. Innoissaan se ravasi heti tätä vastaan kertoakseen riemu-uutiset. Omistaja hymyili ja Africakin hymyili: se nosti ylähuultaan korkealle ja paljasti niin monta keltaista hevosenhammasta kuin suinkin pystyi.
Omistaja työnsi käden taskuunsa. Africa höristi heti korviaan: oliko omistaja sittenkin päättänyt perua namikiellon ja tarjoilisi nyt salaa ja yksityisesti kaikista parhaimman jouluherkun suoraan suuhun muiden saadessa pelkkää olkea?
Ei, ei se ollutkaan mitään syötävää. Omistajan kämmenellä oli punainen pallo. Africa nuuhkaisi sitä, totesi sen kai ihan turvalliseksi ja salli omistajan kohottaa tumppunsa pujottaakseen ohuet kumilangat African riimuun. Pallo jäi African turvan päälle.
”Noin”, omistaja myhäili, ”nyt olet ihan Rudolphin näköinen.”
Rudolphin? Africa kääntyi ja ravasi nopeasti takaisin lammikolle, katsoi itseään sen jäätyneestä pinnasta.
Toden totta! Punainen palloturpa ja poronsarvet… Africasta oli tullut ihka oikea joulupukin poro! Sitten se äkkiä tajusi, mitä puuttui. Eihän joulupukin poro ollut mitään, jos se ei päässyt vetämään rekeä.
Hätääntyneenä Africa ravasi taas omistajan luo ja lumi pöllysi sen takana. Se hirnahti tämän tähdellisen huomionsa, ja omistaja nyökkäsi. Se otti Africaa riimusta ja talutti ulos tarhasta ladon toiselle puolen…
Ja mitä siellä odottikaan? Kelkka, upouusi ja kiiltelevä, kullalla silattu ja punaiseksi maalattu – juuri sellainen, kuin joulupukin Rudolphin vetämä reki olisi! Eikä Africa ollut pysyä kavioissaan, kun omistaja valjasti sen pulkan eteen, istui kyytiin ja pyysi liikkeelle.
Eikä Africa ehkä osannut vielä lentää, vaikka sekin päivä varmasti vielä joskus koittaisi, mutta jolkotella se osasi ja hyvin osasikin, hangesta nietokseen ja kinosten ohi, ja aisakellot helkkää, kuten lauluissa lauletaan.
Niin tuli Africasta poro… tai ainakin melkein. Ja vaikka poronsarvet putosivatkin kovassa vauhdissa ja nenäkin meni vinoon, aidon jouluporon tunnistaakin joulunhengestä, ei niinkään ulkoisista tekijöistä.
Päikkymerkintöjä 
porkkana
