Vanhan hoitopäiväkirjan sisältöä, hoitajana Akku ja evie
Talleilua
17.9.2013
Kävelin reippain askelin talliin, ja suuntasin kulkuni Simon luo. Kurkkasin sisälle karsinaan, jossa ruunivoikko ruuna asui.
- Voi kun oot söpö, lepertelin connemaranponille. Avasin karsinan oven, ja astuin sisään ovesta, jonka suljin perässäni.
Annoin ruunan nuuskia kättäni, ja pian se etsikin jo herkkuja taskuistani. Hymyilin ruunalle, ja silitin sen otsaa otsaharjan alta. Simo tuntui tottuvan minuun nopeasti. Raotin hieman karsinan ovea, ja otin siinä roikkuvat riimun ja riimunnarun. Pujotin riimun Simon päähän, ja naksautin siihen riimun. Sen jälkeen talutin ruunan käytävälle, jonne sen sidoin.
- Hei Larissa! Missä tän harjapakki on? Kysyin ohi kävelevältä naiselta.
- Sen pitäisi olla satulahuoneessa, Larissa kertoi. Lähdin hakemaan Simon harjoja ja pian tulinkin vihreä pakki kädessäni takaisin Simon luo.
- Meneekö Simo tunnille? Kävin vielä kysymässä Larissalta.
- Menee se, nainen kertoi. Nyökkäsin ja hain ruunan satulan ja suitset satulahuoneesta.
- Oletpa hieno, juttelin Simolle nostaessani satulaa sen selkään. Kiinnitin satulavyön, ja Simon korvat painuivat luimuun.
- Ihan rauhassa, puhelin ponille, samalla taputtaen sen kaulalle. Tarjosin ruunalle kuolaimia, joita se ei suostunut ottamaan.
Työnsin peukaloni sen hampaiden taa, ja niin sain kuolaimet sen suuhun. Vedin niskahihan korvien yli, ja suoristin otsaharjan. Kiinnitin suitsien remmit, ja tarkistin vielä, että ne olivat sopivan tiukalla. Kiristin pikkuriikkisen leukahihnaa, joka oli hiukan löysällä. Sen jälkeen avasin solmun, ja lähdin taluttamaan Simoa maneesiin päin. Avasin maneesin oven, ja talutin ruunan sisälle sinne.
Maneesissa olikin jo tuntilaisia ja hevosia tunnin alkua odottamassa. Talutin ruunan kaartoon, ja näin kun hieman minua nuorempi tyttö lähestyi minua ja Simoa.
- Moi, mä oon Akku, ja tää on Simo, tervehdin. Hän nyökkäsi hiljaisesti, ja meni Simon pään luo. Neuvoin hänelle satulan vyön kiristämisessä, ja pidin kiinni Simon suitsien ohjista, kun tyttö nousi selkään. Tein samoin kuten muutkin hoitajat, eli vetäydyin maneesin reunalle katselemaan. Vähän aikaa katseltuani kuitenkin vilkaisin kellooni, ja lähdin hipsimään talliin päin. Ensitöikseni kävin hakemassa kottikärryt ja talikon.
Pian olinkin jo kovaa vauhtia mättämässä likaisia kuivikkeita ja lantakasoja kottikärryihin. Aikaa kului noin puolituntia siihen, että karsina oli siisti, ja että siellä oli puhtaat kuivikkeet. Lopputulos oli siisti, ja katselin sitä hetken, ennen kuin kiiruhdin takaisin maneesille. Tunti olikin juuri loppunut, joten menin Simon luo, joka oli juuri kääntynyt kaartoon. Hymyilin tytölle, joka laskeutui selästä.
- Haluutkos sä auttaa Simon hoitamisessa? Kysyin tytöltä.
- Joo! Hän hihkaisi innoissaan. Kuljin hänen ja Simon vieressä, ja autoin häntä laittamaan riimun ruunalle.
- Vietkö sä vai mä nää varusteet? Kysyin tytöltä, joka oli avaamassa satulavyötä. Yhteistuumin päätimme viedä varusteet yhdessä, minä satulan ja hän suitset. Nostin satulan varovaisesti satulatelineelle, ja palasin Simolla ratsastaneen tytön kanssa takaisin Simon luo.
- Voi ei! Huudahdin huomatessani irtaillaan olevan ruunan. Nopein askelin lähestyin ruunaa, ja nopein ottein tarrasin kiinni sen riimusta, taluttaen siitä sen käytävälle, ja tehden oikeaoppisesti uuden solmun. Simon ratsastaja olikin jo lähtenyt, joten jäin yksin harjaamaan ruunivoikkoa ruunaa.
Silitin Simon selkää, sen hirnahtaessa. Avasin solmun, ja talutin Simon karsinaan. Vilkaisin kellooni, joka näytti jo paljon. Sanoin vielä hyvät yöt Simolle, ennen kuin lähdin hipsimään kotiin päin. Oli kyllä varsin mukava ensimmäinen tallipäivä Simon hoitajana!
Kaihorannan jouluvaellus
15.12.2013
Herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli että jospa jäisinkin kotiin nukkumaan. Muutaman minuutin kuluttua raotin silmiäni ja nousin haukotellen. Kellohan oli vasta 15 yli 3 aamuyöllä. Eikun. 15 yli! Petturimainen herätyskelloni päätti herättää minut puoli tuntia myöhässä.
Puin pikapikaa päälleni syöden samalla banaania. Housut eivät halunneet jalkaan ja kirosin hypellessäni ympäri kämppää vaatteet mitenkuten päällä. Lopulta olin valmis, ja melkein aikataulussa!
Matkasin tallille kaasu pohjassa ja autokin luiskahteli joka mutkassa, mutta muutaman läheltä-piti-tilanteen jälkeen auto nökötti kiltisti tallin pihalla. Kellokin oli vasta viittä yli viisi, joten huomasin olleeni supernopea. Moikkasin Jenniä ja kiiruhdin Simon luokse.
Ratsuni odotteli minua nyrpeänä silmät selällään. "Tähän aikaan töihin, ei tule kuuloonkaan!"
Laittaessani suitsia ratsulleni se puraisi minua ja saikin minulta saarnan ihmisten kunnioittamisesta.
Tarkistaessani laukkuani huomasin unohtaneeni hanskat ja kiidin ympäri tallia etsien jostain hanskoja. Onneksi joku kiltti ihminen minulle sormikkaat lainasi eivätkä rakkaat nakkini olleet vaarassa kokea paleltumiskuolemaa.
Noustessamme selkään Simo nuokkui paikoillaan ja vetäisin selästä käsin satulavyön tiukemmalle. Metsästin sitten edessäni kulkevaa ratsukkoa.
Ratsuni oli erittäin innoissaan kun pääsimme liikkeelle, liekö sitten ihastunut edellään menevään heposeen.
Kellon ollessa kahdeksan olimme parisen tuntia ratsastelleet, ja saimme vihdoin ruokaa. Olisi melkein tehnyt mieli tunkea poniseni leivänpäälle sen yrittäessä selvästi syödä sekä minut että kyseinen leipä.
Minua auttoi kuitenkin se että pääsin takaisin selkään ja Simokin alkoi käyttäytyä.
Läheisestä talosta karanneen koiran rynnistäessä tielle Simppa sai vähintäänkin sydänkohtauksen ja yritti kaikin keinoin lähteä pakoon. Kun koiran omistajat sen saivat raahattua pihalleen, tappelin ponin kanssa siitä, voiko pihassa haukkuvan koiran ohi kulkea.
Syödessäni makkarakeittoa huomasin, että rakas ponini oli avannut solmunsa ja mennä köpötteli kauempana. Siinähän tuli kiire ja vetäisin keittoa henkeen. Köhiessäni siinä muut pyydystivät Simon.
Ratsuni yritti näyttää niiiiin viattomalta että nauratti.
Kun Jenni tyrkytti minulle sämpylää nappasin sen käsiini ja nielaisin nopeasti. Olipa nälkä!
Maatilalle päästyämme ajattelin, että eikai taas ruokaa. Se viimeinen sämpylä oli liikaa.
Loppumatkasta ratsastus sujui paremmin kun Simokin kuunteli apujani. Taputin ratsuani kun Kaihorannan valot vilkkuivat puiden takaa.
Ottaessani varusteita ratsultani pois, se hankasi päätään minuun eikä vaikuttanut tippaakaan väsyneeltä.
Olin itse väsynyt ja päätin jäädä Kaihorantaan yöksi.
Menin Jennin taloon ja vainusin ruokaa!
Kun minulle tarjottiin suklaakakkua ja limsaa, minä kiitin kohteliaasti ja vetelin muutaman palan kakkua kupuuni.
Kello oli jo niin paljon, että talsin Petran perässä yläkertaan ja nukahdin melkein heti.
Seuraavana aamuna Jenni tuli käskemään aamutalliin, ja sinne minäkin suuntasin silmät ristissä Ehtisihän sitä myöhemminkin nukkua...
