30.3.2020
Kirjoittanut © Omistaja
Orange Woodin ratsastushallilla hypätään kesän tulevat Power Jump -mestaruudet mielessä entisen olympiatason ratsastajan Judith Beckerin katseen alla. Judith on teräväkielinen ja tiukka, mutta asiansa osaava nykyinen pararatsastaja sekä valmentaja. Auto-onnettomuus oli romuttaa hänen ratsastajan uransa, mutta pyörätuolista huolimatta hän on jatkanut lajin parissa. Valmennuksessa keskitytään ratatekniikkaan ja esteet hypätään 120-140 cm välillä. Ratsukoiden kanssa käydään myös läpi viime vuoden onnistumista ja kuinka menestysputkea voisi pitää yllä.
Ratsastaja Alexiina: Joskus sitä vain tietää etukäteen, että päivä on tuhoon tuomittu jo ennen kuin on kunnolla päässyt alkamaan. Yöllä ei tule nukuttua; aamulla juo kahvia, joka on palanut pohjaan; aamupäivä menee vatsanpuruissa, koska et normaalisti edes juo kahvia; hevonen on repinyt tarhassa loimensa ja kurannut itsensä niin maanpenteleen perusteellisesti... Jos olisin ollut yhtään fiksu, en olisi noussut Lovexin satulaan tänään. Mutta sovittu valmennus on sovittu valmennus, ja vieläpä niin tärkeä kuin Power Jumpiin valmisteleva. Eihän sitä nyt voinut jättää välistä.
Oliko se sitten sen arvoista, on toinen asia. Siinä vaiheessa, kun Lovex päättää heittää pahimmaksi pukkisarjaksi, mitä olen vuosikausiin joutunut hevosen selässä kokemaan, olisin varmaan huokaissut itselleni: "Niinpä. Tuliko tämä yllätyksenä?" En kuitenkaan ehtinyt ajatella mitään, ennen kuin iskeydyin maneesin pohjaan, ilmat karkasivat keuhkoista, silmissä vilkkui ja kipu salpasi aivotoiminnan.
Omalta osaltani valmennus loppui noin puoliväliin. Jouduin sairaalareissulle seuraavin voittonumeroin: solisluun murtuma, nilkan lievä murtuma, mahdollinen lievä aivotärähdys ja mustelmia sekä revähdyksiä ympäri kehoa.
Ehtisinkö parantua kesän kilpailuihin?
Valmentaja Judith: En ole koskaan eläissäni nähnyt samanlaista sirkusta kuin tänään. Luulin tulleeni pitämään asiallista, kahden korkeatasoisen ratsukon tiivistä estevalmennusta kesän suurestekilpailuja varten. Kattia kanssa; kuin olisi tullut lastentarhaan vahtimaan villiintyneitä kakaroita - ihmiset ja hevoset mukaan lukien!
Valmennus alkoi sillä, että toinen ratsukoista saapui myöhässä. Koska kyseessä oli talliomistaja, olisi voinut ajatella, että itse valmennuspaikalla asuessa sitä ehtisi ajoissa, mutta toisaalta en sanonut asiasta työnantajalleni mitään. Hän itse voivotteli huonoa aamua, huonoa päätä ja hevosen huonoa tuulta: puoliveriruunan ilme oli happamempi kuin minä pahana päivänä - ja se on paljon se.
Toinen ratsukko oli ulkomaalainen ja tuonut mukanaan epäilyttävän oloisen huivipäisen taustatuen, joka otti oikeudekseen huudella toisinaan käskyjään ratsastajalle keskittyä. En yleensä salli valmennuksiini ulkopuolisia katsojia, mutta kaiken muun alkavan häslingin keskellä se jäi sivuseikaksi.
Lovexin pahatuuli näkyi jo alkukäynneissä niskurointina ja vääntelehtimisenä, ja raviin ruuna lähti pienen jalkapotkun saattelemana. Uula oli vieraasta paikasta kummissaan ja ylivireä - tai sitten ratsastajan hermostuneisuus vaikutti tamman käytökseen.
Ratatekniikka ainakin piti olla aiheena, mutta kun katsoi sitä kummankin ratsukon risaista yhteispeliä ja takkuilua, teki mieleni melkein käskeä kummallekin taluttaja ja paluu alkeisiin. Pieni ratsastushalli tuntui tavallistakin ahtaammalta, kun puoliverinen aloitti pukkihyppelynsä ja knabstrup kiihdytti vauhtiaan pitkin seiniä ja välillä esteitä päinkin sen sijaan, että olisi hypännyt niistä yli!
Nostin käden otsalle ja pyöritin päätäni. Mikä fiasko.
En tiedä näinkö yhtäkään varsinaista oikeaoppista estehyppyä tänä iltana. Lovex hyppi kyllä oikein olan takaa, tasajalkaa, ja tiedän kokemuksesta, että hevosella on mukavasti kapasiteettia sekä vireessä ollessaan erinomainen hyppytekniikka. Sitä vain, että tänään yli ei menty esteistä, vaan kiukuteltiin ratsastajaa vastaan.
Uula tuntui olevan halukas suorittamaan harjoitusradan niin nopeasti kuin mahdollista ja kiiti ympäriinsä kuin ammus. Vauhti oli ilmeisesti liian kova ratsastajalle, jonka ajatus ei pysynyt mukana, sillä puomeja lenteli kuin keihäitä joka suuntaan. En saanut tänään oikein minkäänlaista käsitystä ratsukon yleisestä kapasiteetista, vaikka Uula vaikutti kyllä pehmeältä ratsastaa ja halukkaalta, jos ratsastaja vain olisi ollut hommassa mukana. Ratsastajan huomio oli täysin muualla eivätkä ohjeistukseni tuntuneet menevän perille joko kielimuurista tai yleisestä hajanaisesta, sekavasta ilmapiiristä johtuen.
Sanonpahan vain sen, että vaadin tästä valmennuskerrasta tuplapalkan.
Valmennuksen huippuhetket - anteeksi ironia - olivat Lovexin niin raju yhtäkkinen pukkisarja, että Alexiina tussahti alas ja hänen osaltaan valmennus oli siinä. Jatkoin Amelien kanssa henkilökohtaisessa yksityisvalmennuksessa loppuajan, mutta tapaturma tuntui herpaannuttaneen keskittymisen hänen osaltaan entistä pahemmaksi ja lopulta koko valmennus loppui suunniteltua aikaisemmin siihen, että ratsastaja loikkasi alas satulasta, tyrkkäsi ohjat seuralaisensa kouraan ja juoksi itkien ulos maneesista.
Ennusteeni näille kahdelle kesän tuleviin kisoihin? Ei kannata vaivautua.
Pesti vapaa! 
