RPG: Grilli-ilta tuulimyllymäellä 2.9.2017 (s)

"Missä helvetissä on rakkahin serkkupoikani?" raivosi Lotte suloisesti aivan hermorauniona myllyn alakerrassa, kun laskeuduin tikkaita. Olin ollut pitkään yläkerroksissa huoltamassa kitaraa ja sinä aikana harjanteelle näytti saapuneen jo väkeä; ikkunasta olin katsellut vähän aikaa Thomasin ja isän tarpomista puitten huomasta ylös huipulle grilli mukanaan, koirat kannoillaan.
"Mitä sinä täällä kiukkuat?" sanoin hypätessäni lattialle kitara toisessa kädessäni. Charlottella oli tapa luoda hurrikaani sinne missä ikinä olikaan, enkä tosiaan halunnut, että hän purkaisi turhautumistaan kaatamalla pienen kirjahyllyni tai potkaisemalla reiän Gillianin maalaamaan tauluun minusta ja Fifistä, joka nojasi lattialla seinää vasten - en ollut keksinyt sille vielä kunnollista paikkaa.
Lotte kääntyi minuun päin. "Eikö Billy olekaan siellä ylhäällä kanssasi???"
"Ei, siellä ei ole ketään." Kohotin vähän kitaraa.
"Se muna-aivo katosi kuin pieru saharaan ja meidän piti sopia, mitkä kappaleet me esitetään!" Charlotte tarttui koomisesti hiuksiinsa. Näin heti, että siskoparkaa jännitti kamalasti esiintyä ihmisille, vaikka pieni perheporukkahan meitä vain oli. Avasin juuri suuni sanoakseni jotain lämmintä ja rohkaisevaa, kun siinä maha missä painitaan - Billy astui myllyyn sisään. Hänellä oli epäluuloinen katse.
"Kuka toi likka tossa pihalla on?" hän kysyi ja hätkähti, kun Lotte hyppäsi hänen kimppuunsa repäisten sanoitusvihon pojan kädestä. "Tollanen punapää. Ja mitä se edes tekee täällä?"
Billy tietysti pilaili - hän tunsi Mischan aivan hyvin.
"Mischa?" sanoin ilahtuneesti ja astuin eteenpäin mennäkseni pihalle nähdäkseni hänet. En ollut ehtinyt jutella hänelle kunnolla sitten tultuani takaisin African kanssa matkalta. Hah hah. African matkalta...
"Ei se ole Mischa, joku pitkälettinen", Billy sanoi.
"Se on Loci", Charlotte mutisi kohottamatta katsettaan ja selatessaan kuumeisesti kappaleita, joista heidän piti valita sopivat taustamusiikiksi yleisölle.
"Kuka?"
"Älä ole uuno, se yksäriomistaja. Niin kuin et muka muistaisi. Se, jonka tamma juuri varsoi. Misse. Kimeeri. Huippukouluhevonen."
"Jaa", Billy huiskaisi ylimielisesti hiuksiaan. "En minä muista kaikkia, ketä tallilla ramppaa. Ja eipä hän ole tullut esittäytymään."
"Sinä karkotat kaikki Kanadan toiselle puolelle pelkällä hajullasi", Lotte napsautti. Billyn vahva deodorantti tosiaan leijui jo myllyssä.
"Onko Loci täällä?" hämmästyin, mutta olin mielissäni.
"Joo, äiti kutsui hänet. Toi. Me lauletaan tämä", Lotte lisäsi Billylle ja lätkäisi paperit taas tämän käteen.
En jäänyt kuuntelemaan heidän kinaansa (minulle kävisi kaikki mistä he vain pääsisivät yhteisymmärrykseen), vaan astuin pihalle. Aurinko oli alkanut jo laskea ja sää oli hyvin leuto: hajanaisia pilviä leijui matalalla vaaleanpunertavan sinisellä taivaalla meren yllä.

Pirskahtava sihahdus veti huomioni taivaanrannasta. Pensaan edessä, muista syrjässä, seisoi kiusaantuneen näköinen Loci ylikuohuava siideri kädessään. Hän heilautteli alistuneesti märkiä käsiään.
"Loci!" tervehdin hymyillen. "Hei, hauskaa, että tulit mukaan! Odotas..." Katselin ympärilleni ja irrotin puskasta ison lehden, jolla tarjouduin pyyhkimään naisen rinnuksille pärskähtäneet pisarat.

Nostin käden takaraivolle ja pörrötin vähän hiuksiani, kuten tapanani hämmentyneenä ja kiusaantuneena oli.
"Hieno ilta", totesin - ja tajusin heti perään langenneeni kliseiseen sään arviointiin. "Mitäs olet täällä ihan yksinäsi?" kysyin sitten huolettomasti ja vilkaisin olkani yli kauemmas sinne suuntaan, missä osa hääri grillin ympärillä.

Loci näytti siltä, että tunsi olonsa epämukavaksi, ja mietin olinko tungetellut tai ollut liian tuttavallinen yrittäessäni pyyhkiä häntä pensaan lehdellä kuin jotain avutonta. Naisethan nykypäivänä haluavat todistaa olevansa täysin kykeneviä pärjäämään omillaan. Ehkä Loci oli yksi heistä...

Pensaan lehdellä. Oh god... olin viettänyt liikaa aikaa hippien seurassa. Virnistin epävarmasti, tarkoituksenani vähän pahoitella. Loci vaikutti siltä, että tahtoi olla rauhassa.

"Jeah", totesin vain ja kohotin sitten taas kitaraani. "No... toivottavasti kuitenkin viihdyt. Näköala ainakin on avara", yritin heittää kevennykseksi ja naurahdin. "Nähdään, Loci."

Käännyin ja lähdin tapaamaan muita, napaten samalla kylmälaukusta mukaani mehutölkin.