Post by Billy on Apr 23, 2020 13:58:21 GMT
Estevalmennus
© Omistaja
© Omistaja
23.4.2020
"Hiljaa, istu!" Judith komensi kuin koiraa. Billy muisti ärtyneenä suoristaa taas selkäänsä, vaikka oli omasta mielestään jo lähes takakenossa. Silti Judithilta sai aina kuulla sitä samaa: "Suora ryhti! Kannattele sitä painoasi, se ei ole hevosen tehtävä!" Niinhän hän tekikin, ajatteli Billy kimpaantuneena, mutta purren päättäväisesti hampaitaan yhteen.
Hyvin nopealla aikataululla hän oli saanut tiedon Hannaby Hanami Weekin kansallisista estekisoista, jotka olisivat juuri ja juuri ennen seuraavia Tie tähtiin -kisoja. Judithin mielestä heillä oli nyt hyvä vauhti päällä ja suositti osallistumista, vaikka se tietäisi aikamoista häslinkiä seuraaviin kisoihin siirryttäessä melkein siitä suoraan samantein. "Kunnollisella valmistelulla ei tule ongelmia", hän totesi. Titanin jaksamisestakaan ei tarvinnut murehtia: ruuna oli vireessä ja se suoriutui vain sitä paremmin, mitä enemmän sai huhkia. Eikä satasen radat olleet niin isokokoiselle hevoselle kuin pieniä pupuhyppyjä.
Keväisellä kentällä aurinko lämmitti. Laidoilla oli vielä korkeita lumisia kasoja, jotka tuntuivat heijastavan päivänpaisteen suoraan silmiin, vaikka Billy olikin ottanut aurinkolasit. Titan laukkasi maa tömisten tasaista tahtia hänen allaan.
"Hiljaa!" Judith huusi hänelle taas, vaikka Billy ei mielestään ollut tehnyt mitään erilailla: tai ehkä sittenkin aavistuksen korjannut pohkeensa asentoa mukavampaan istuntaan - mikä ilmeisesti oli ollut virhe. Titanin pää laskeutui ja painoi vastaan. Ruuna oli sellainen ennen kuin vetryi tarpeeksi: kävi raskaaksi kädelle. "Painaa kädelle, koska olet taas etukenossa!" Judith komensi terävästi. "Suora ryhti! Ja istu alas, pehva penkkiin!"
Amy seisoi kentänlaidalla. Hän hymyili myötätuntoisen ymmärtäväisesti, mutta Billy ei sitä ehtinyt ohi ratsastaessaan huomaamaan, sillä keskittyi kulmat kurtussa istuntaansa ja siihen, että Titan alkaisi kannatella itseään.
Siksakkinen maapuomirata tuli ratsastaa ristiin vaihtaen laukkaa keskellä. Se vaati kaiken keskittymisen, minkä Billy saattoi ratsastukseensa laittaa, ja koko ajan hänestä tuntui, että jokin asia jäi huomaamatta. Se, että Judith oli jonkin aikaa tavallista pidempään hiljaa, oli yleensä hyvä merkki ja laskettavissa kehuksi: ettei tällä ollut mitään huomauttamista.
Billyn jalustimet olivat tavallista pidemmät, sillä Judith oli halunnut hänen "löytävän takapuolensa" eikä liiaksi tottuvan tukeen hevosen kaulalta. Hänen piti istua puomien yli ja myödätä vain ajatuksen verran istunnallaan aina ylityksen aikana. Se ei ollut kovin helppoa sikäli, että Titanilla oli isot ja helposti ratsastajan pois tasapainosta heilauttavat askelet. Se harppoi kolistellen puomeihin ja Judith näytti tyytymättömältä.
"Vaikka istutkin hiljaa, niin älä nuku!" hän käski. Hiki virtasi Billyn kypärän alta. Hän joutui pinnistämään vatsalihaksensakin - sitä varten oli onneksi tullut lihaskuntoliikkeitä tehtyä, pyörätuolissa istuvan Judithin tsemppaamana. Pakko tosin oli myöntää, että tyttöystävän imarteleva katse hänen tehdessä vatsalihasliikkeitä tai punnertaessa, olivat paljon suurempi porkkana. "Mitä sinä unelmoit? Keskity!" kajahti valmentajan ikävän terävä ääni, ja Billy puuskaisi suoristaen taas selkäänsä, venyttäen jalkaansa rentona kohti maata ja pitäen nyrkkinsä vakaina edessään vasten Titanin helkkäävää lyhyttä harmaanvalkeaa jouhta.
