MYYTY: 3v ewb-o Golden Foxfire (KV-III)

4.7.2022 - Kuulin Foxfirestä ekaa kertaa kun mun kaveri vinkkasi sen myynti-ilmoituksesta, kun olin sille vuolaasti valitellut ettei mistään tuntunut löytyvän mitään mielenkiintoista ja persoonallista projektivarsaa. Tasokkaita ja tulevaisuuden lupauksia kyllä tuntui löytyvän - vähän joka kulmilta, mutta mua ei sellainen hätkähdytä ollenkaan. Kaikki mut tuntevat tietää, että tarviin haasteita ja aivoihin stimulointia ihan joka asiassa, mitä tavalliset varsat ei vaan osaa tarjota. Joka tapauksessa ilmoituksessa kiinnitti aivan ekana huomiota se, että varsa oli ollut myynnissä jo yli vuoden. Mikä tietenkin herätti nopeesti mun kiinnostuksen kun ei ne yleensä pysy myynnissä ihan nuin kauaa. Varsinkaan jos arvioitu kapasiteetti lähentelee yhtään VaA yläpuolta. Tai jos varsa näytti puoliksikaan nuin hyvältä kuin ilmoituksessa. Liekehtivän kultainen karva sai kyllä kaverini aattelemaan että ehkä myyjä oli päättänyt leikkiä hieman saturaatioiden kanssa kiinnostusta buustatakseen.

Tuossa vaiheessa kieltämättä kävi mullakin mielessä että oisko tää ollut joku huijaus. Mutta kun lopussa sitten mainittiin varsan kettumaisesta luonteensa ja vaikeesta ratsastettavuudesta, näkisin tuon ei-niin-halutun yhtälön olevan aika valmis. Minkä takia me pakattiin tavarat kasaan ja lähdettiin roadtripille toiselle puolelle koti-Englannin komeaa saarimaisemaa jo samana päivänä.

​Päästiin siis Rosevillagen tallille parissa tunnissa. Vaikka kyseessä olikin laukkatalli, niin asusteli siellä kuulemma hevosia jotka kilpaili muissakin lajeissa. Niin kuin Foxfire tulisi tekemään. Ihmeteltiin vähän kun meitä vastaan tuli vaan talliapuri Ben, vaikka varsan omistajaksi oli nimetty Nora Norrington. Kun sitä kysyimme, saatiin vaan vastaukseksi että nainen oli yllättäen lähtenyt matkalle Sveitsiin eikä ollut tietoa milloin palaisi. Mutta että Benillä oli kyllä täydet valtuudet hoitaa tää sovittu koeratsastus, myyntipaperien allekirjoitusta lukuun ottamatta, alusta loppuun.

Sillä välin kun Benin kaverit Ambry ja Suzy lähtivät hakemaan Foxfireä laitumilta, Ben kertoi meille vähän varsan taustoista. Orin isä on kuulemma Kanadassa jollain western-henkisellä tallilla majaileva tuntiratsu, josta ei ollut oikeestaan muuta positiivista periyttävää kuin tuo kellankultainen karvansa. Ei hän sitä noin tietenkään sanonut, mutta sellaisen johtopäätöksen vedimme kun mies kertoi orin isän olevan varsin normaalia HeA + 70cm tasoa ja, kiertelyjen kautta, siltä löytyvän vittumaista luonnetta vaikka muille jakaa. Hieman outo valinta, jos multa kysytään. Foxfiren emä löytyi puolestaan täältä Rosevillagesta, oli Nora Norringtonin yksi omista kouluhevosista. Kuulemma tosi herkkä ja oikein osaava kouluratsu, muttei silläkään ollut luonteessa kehumista. Ja sitten Ben sanoikin että voidaan varmasti kuvitella minkä luontoinen varsa noiden kahden yhtälöstä oikeen voi syntyä. Päästiin me näkemäänkin tamma esittelykierroksen aikana laiduntamassa. Sen karva kiilsi punaisena ja sen fyysisestä kunnosta oli selvästi pidetty huolta, eikä se tuona instanttina sopinut ollenkaan Benin antamaan kuvaukseen erittäin herkästä ja pippurimaisesta tammasta. Mutta minä jos kuka tiedän paremmin ettei silmät näe aina kaikkea.

​No, en mä ollut ollenkaan lannistunut siitä varoituksesta. Ben sitä oli selvästi pelännyt, epäilemättä syy miksei ostajaehdokkaita ollut ollut kirkoille saakka. Kun me päästiin tutustumisreissun jälkeen kentälle, Ambry ja Suzie oli saaneet kasattua orin ratsastuskuntoon. He näytti kuin olisivat syöneet kokonaisen sitruunan. Suziella oli valtavan kokoinen mustelma käsivarressa. Ori oli kuulemma purkanut kiukkuaan häneen kun oli joutunut haettavaksi laidunlomaltaan. Naisen puheessa kuulin vaan myrkkyä kun hän uhkaili viedä orin makkaratehtaalle huolimatta kenen nimi omistuspapereissa oikein olikaan. Mutta sen seistessä heidän välissä, uhkaavasti korskuen, korvat niskaan liimaantuneena ja silmistä säteillessä pelkkiä tikareita, se näytti musta aika täydelliseltä. Oripoika oli selvästi oman arvonsa tunteva eikä alistunut typeryyksiin tai täydellistä vähempään kohteluun. Hyppäsin sen selkään siis hymyssä suin. Muut taisi kattoa mua kuin hullua. Mutta sen takia me tultaisiinkin sopimaan toisillemme kuin nenät päähän.

Orilla ratsastaminen oli tietysti haastavaa kun se ei antanut metriäkään ilmaiseksi. Sitä oltiin kuulemma koulutettu perusratsastukseen viimeisen talven ja kevään aikana ihan ratsuttajan toimesta, mikä kuulemma oli edennyt hitaasti kun ori vaati jokaisella tunnilla perusaisoiden kertaamista aina alusta pitäen. Huomasin sen itekkin kun jouduin tekemään pysähdyksiä ja puolipidätteitä ensimetreistä lähtien. Pyytämällä en saanut mitään vastaukseksi. Vasta kun lähdin asioita vaatimaan tunsin sen antavan vastakaikua. Taisi ori yllättyä itekkin kun alkutunnin tunnustelun jälkeen sen selässä istuikin pysäyttämätön voima. Kyllä se myös kokeili kaikenlaista, mun reagointikykyä sen vastahankoihin, pukitteluyirtyksiin ja miltei huomaamattomiin oikaisuihin. Yllätyin siitä kyllä, kun ei ole vastaan sattunut montaa tuollaista hevosta. Ei se yrittänyt niitä enää uudelleen kun huomasi, että olin kyllä silmä tarkkana vastaamassa jokaiseen sen temppuun. Se on varmasti sellainen hevonen joka tökkii ja tunnustelee, ja löytäessään käyttää sitten hyväkseen ratsastajan heikkoja puolia. Huomasin myös kuinka se kiinnostui kovasti kun ratsastin tarkemmin, korjasin sen perusvirheitä ja lähdin opettamaan jotain uuttakin. Hetken päästä se kyllä hoksasi mitä yritin, mutta ei sen korvat olleet enää poikkeuksetta niskassa kiinni lopputunnin.

Mä olin jo päättänyt ostavani sen itelleni ennen kuin hyppäsin alas satulasta. Se oli kaikin puolin mielenkiintoinen tapaus ja tarjoaisi varmasti mun aivoille sitä hartaasti toivomaani stimulointia. Se oli myös uskomattoman älykäs, mikä on tietenkin mun vaatimalla ominaisuuslistalla kärkipäässä.

​Ben, Ambry ja Suzie taisivat kaikki olla aika yllättyneitä kun näkivät meillä synkkaavan noinkin hyvin, eikä ne ollu loppupeleissä yhtään yllättyneitä kun kerroin päätöksestäni. Huojentuneita ja hieman epäuskoisia kylläkin, kun pääsivät viimein eroon tuosta harmaiden hiuksien alkulähteestä. He siis riisuivat ja lastasivat herran samontein kuljetusvaunuun, ja jättivät meidät juttelemaan vielä yksityiskohdista. Hintaa oli 11 000 puntaa, ja vaikka näinkin siinä tinkimisen varaa, en alkanut kinastelemaan kun Norrington ei ollut kuulemma antanut siihen pelivaraa. Ben kertoi laittavansa kauppakirjan Noralle postilla, että heti kun saisi sen takaisin laittaisi mulle tulemaan. Aika kummallisesta se kuulosti, näin nykyaikaan varsinkin kun nekin voidaan hoitaa sähköisesti, mutta hänen tilanteensa oli jotenkin erikoinen eikä näin ollen mahdollinen. No, mulle riitti väliaikainen todistus omistajanvaihdoksesta siihen hätään. Ben vitsaili siihen perään ettei Foxfirellä ollut palautusoikeutta, mutta jokin hänen äänessään vihjaili ettei se välttämättä pelkkää huulenheittoa ollut. ~ Evie Green // Nordwind Equine Inc.

Myyjän kommentti: 
Kiitos ostotarinasta, joka oli huiman pitkä ja toooodella panostettu! Tällaisia on aina ihan huippu saada, virittävät kunnolla siihen myyntitunnelmaan (varmasti myös ostajan päässä). Pisti kyllä ironisesti hymyä suupieleen Evien epäluuloisuudet, jotka oli kieltämättä ehkä paikallaan, mutta lopputulos siitäkin huolimatta kääntyi plussan puolelle! Ihanaa saada Fripille vihdoin uusi koti!