Cowboy Mounted Shooting -kisat 24.09.2022 (TT)
Sept 23, 2022 20:48:46 GMT
via mobile
Alexiina C. likes this
Post by Tyler on Sept 23, 2022 20:48:46 GMT
Trevor Andrews
Vielä aamulla kun mä olin varustamassa HH:ta Tylerin kanssa, mulla oli hyvä fiilis tulevasta päivästä. Tyler ei kuitenkaan ollut ihan niin innostunut siitä mitä oli edessä, mutta pikkuveljeä oli joutunut aina vähän painostamaan osallistumaan juttuihin joihin mä olin sen lopulta saanut vietyä mukanani. En mä tiennyt että oliko Tyler vieläkään innostunut koko kisasta mutta ainakaan se ei ehkä ollut ihan niin vastarannan kiiski kuin mitä se oli alkuun ollut.
Ratsastaessamme Tylerin tilalta OWR:älle, hevoset saivat hyvät alkulämmittelyt joten saatoimme lähteä matkaan hieman myöhemmin kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Koska Ty tiesi paikat paremmin, kävi tuo vahvistamassa saapumisemme paikalle ja samalla sai meille molemmille numerot jonka kiinnittämisessä tuo auttoi, ennen kuin kiinnitin tuolle oman numeronsa. HH oli lopettanut matkan aikana päänsä pudistelemisen, sillä ori ei ollut tottunut siihen että sillä olisi mitään korvissaan, mutta nämä kilpailut ohjeistivat laittamaan hevosten korvat kiinni. Katsellessani rataa, ei se tuntunut kovin vaikealta, sillä miten hankalaa muka voisi olla laukata isoa ympyrää ja osua muutamaan ilmapalloon?
Kuitenkin seuratessamme junioreiden suorituksia, aloin pohtimaan että ehkä laji ei sittenkään ollut niin helppo kuin mitä olin sen ajatellut olevan. Eihän mulla ollut mitään kokemusta ampumisesta ollut - jos ei otettu huomioon nuoruuden toilailuja kavereiden kanssa - joten omasta suorituksestani saattoikin tulla pannukakku todella nopeasti.
Lopulta oli mun ja HH:n vuoro lähteä näyttämään veljelle mallia suorittamisesta ja tsempattuani itseni siihen, että suoritus tulisi onnistumaan, sain huomata olevani väärässä sillä vauhti jolla ruunikkoni laukkasi, yllätti minut hienoisesti ja näin ollen laukkasimmekin ohi ensimmäisestä ilmapallosta. Toisen ja kolmannen kohdalla kerkesin sentään jotenkin tähtäämään ja neljännen kohdalla aloin saamaan jo vähän kiinni siitä miten homma etenisi. Loppu suorituksestamme menikin jo hieman mallikkaammin ja ratsastaessani ulos areenalta mä en voinut kuin toivottaa onnea pikkuveljelle, sillä helpon suorituksen edessä se ei olisi.
–
Tyler Andrews
Vaikka mä olin jo vanha kuin taivas, mä silti sain itseni kiinni siitä että mä vihasin veljeäni ajoittain yhtä paljon kuin vaikka vielä kaksi vuosikymmentä takaperin. Vaikka mä olin yrittänyt kertoa toiselle että mä en todellakaan tulisi ottamaan osaa Cowboy Mounted Shooting - kilpailuihin jotka tänään järjestettiin OWR:ällä, oli mun nimeni jotenkin ilmestynyt lähtölistalle ja näin ollen mä olin ollut Trevorin mukana varustamassa Foreveriä jotta me saataisiin ratsastaa Centereiden tilalle ja ottaa osaa kilpailuihin.
Vaikka mä olinkin joskus isoveljen mukana ollutkin ampumassa - todennäköisesti vanhempien tietämättä vaikka Trev olisi sanonut mitä tahansa - en mä silti ollut löytänyt siihen mitään paloa, vaikka ehkä jos tilanne niin vaatisi, voisin puolustaa henkeäni. Silloinkin saisi olla kyllä aikamoinen hätä jotta mä aseeseen tarttuisin.
Mä en tiennyt paljonko isoveli oli treenannut mutta tällä kertaa se ei haitannut mua koska en mä lähtenyt voittamaan sitä. Toki voisi olla kiva näyttää sille että mustakin on johonkin, vaikka mä kisasinkin erilajissa sen kanssa. Antaessani Foreverille laukka-avut, tamma ponnisti voimakkaaseen laukkaan ja hakiessani hienoisesti tasapainoani sen laukassa, meinasin melkein ohittaa ensimmäisen ilmapallon johon osuin vain sattuman kaupalla. Loput ilmapallot menivät paljon paremmin ja ylittäessämme maaliviivan tamman kanssa olinkin yllättynyt siitä, miten onnistuneen suorituksen olimme saaneet aikaan ja enää täytyisi vain nähdä kunpi meistä olikaan ollut lopulta parempi suorituksessaan.
—
Erika Pinewick
Me oltiin aika vapaasti saatu kokeilla erilaisia lajeja kaksosveljeni kanssa varsinkin kun me oltiin kasvettu vanhemmiksi. Vaikka me ei oltukaan kauaa keretty treenaamaan Mounted Shootingia, oli siinä joku klikannut ja me oltiin innostuttu treenaamaan sitä kunnolla.
Centereiden tila oli tuttu nimeltä, vaikka mä en ollutkaan vieraillut siellä itse. Jotenkin ei myöskään yllättänyt huomata lähtölistasta jotta Aaronin lisäksi ainut vastustaja luokassa oli Robert Center. Mä en itse pitänyt toista minään muuna kuin itsestään liikoja luulevana kukkoilujana ja mä mieluusti häviäisin kaksoisveljelleni jos se tarkoittaisi että mä sillä voittaisin Robertin.
Koko kisaan lähtö oli yksi uhkapeli, sillä ruuna allani oli suhteellisen tuore tuttavuus. Brio oli ollut omistuksessani vain pari kuukautta joten olin edelleen opiskelemassa sitä kuinka ruunaa ratsastettiin. Robertin ilmeestä ei ollut luettavissa onnistumista tai epäonnistumista tuon ratsastaessa ulos maneesista. Ratsastaessani Brion maneesiin päätin lähteä vain ratsastamaan parasta mahdollista suoritusta välittämättä siitå osuisinko ilmapalloihin vai en.
Ensimmäisen ilmapallon puhkeaminen sai Brion hieman säpsähtämään, mutta se tarjosi minulle vihjeen siitä, miten tukea ruunaani. Seuraavat ilmapallot sujuivat paremmin ja osumat olivat puhtaampia. Viimeinen ilmapallo kuitenkin jäi koskemattomana tolpan päähän, sillä käskytin Brioa liian aikaisin loppukiriin. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen suoritukseemme ja ohittaessani veljeni toivotin tuolle onnea.
—
Aaron Pinewick
Diva ei ollut ehkä paras vaihtoehto kissratsuksi, mutta jos sisko lähti uudella ratsulla kisaamaan niin saattoi olla varma jotta minäkin lähdin. Tamma oli ehkä vähän liian säpäkkä kisaratsuksi mutta en pelännyt haastetta ja sitä varmasti Divasta sain.
Jo pelkästään tamman siirtäminen laukkaan sai omanlaisensa räjähdyksen aikaan ja mietinkin miten homma tulisi toimimaan. Joka toinen ilmapallo oli niin ja näin osumiensa kanssa enkä ollut varma moneenko osuin. Ratsastaessani Divan ulos maneesista, minusta tuntui että tamma ei millään rauhoittuisi. Jäähdytellesni tammaa odotin mielenkiinnolla tulostani ja jäisin mieluusti siskonu jalkoihin jos se auttaisi meitä yhteisessä tavoitteessamme.
Vielä aamulla kun mä olin varustamassa HH:ta Tylerin kanssa, mulla oli hyvä fiilis tulevasta päivästä. Tyler ei kuitenkaan ollut ihan niin innostunut siitä mitä oli edessä, mutta pikkuveljeä oli joutunut aina vähän painostamaan osallistumaan juttuihin joihin mä olin sen lopulta saanut vietyä mukanani. En mä tiennyt että oliko Tyler vieläkään innostunut koko kisasta mutta ainakaan se ei ehkä ollut ihan niin vastarannan kiiski kuin mitä se oli alkuun ollut.
Ratsastaessamme Tylerin tilalta OWR:älle, hevoset saivat hyvät alkulämmittelyt joten saatoimme lähteä matkaan hieman myöhemmin kuin ehkä olisi ollut tarpeen. Koska Ty tiesi paikat paremmin, kävi tuo vahvistamassa saapumisemme paikalle ja samalla sai meille molemmille numerot jonka kiinnittämisessä tuo auttoi, ennen kuin kiinnitin tuolle oman numeronsa. HH oli lopettanut matkan aikana päänsä pudistelemisen, sillä ori ei ollut tottunut siihen että sillä olisi mitään korvissaan, mutta nämä kilpailut ohjeistivat laittamaan hevosten korvat kiinni. Katsellessani rataa, ei se tuntunut kovin vaikealta, sillä miten hankalaa muka voisi olla laukata isoa ympyrää ja osua muutamaan ilmapalloon?
Kuitenkin seuratessamme junioreiden suorituksia, aloin pohtimaan että ehkä laji ei sittenkään ollut niin helppo kuin mitä olin sen ajatellut olevan. Eihän mulla ollut mitään kokemusta ampumisesta ollut - jos ei otettu huomioon nuoruuden toilailuja kavereiden kanssa - joten omasta suorituksestani saattoikin tulla pannukakku todella nopeasti.
Lopulta oli mun ja HH:n vuoro lähteä näyttämään veljelle mallia suorittamisesta ja tsempattuani itseni siihen, että suoritus tulisi onnistumaan, sain huomata olevani väärässä sillä vauhti jolla ruunikkoni laukkasi, yllätti minut hienoisesti ja näin ollen laukkasimmekin ohi ensimmäisestä ilmapallosta. Toisen ja kolmannen kohdalla kerkesin sentään jotenkin tähtäämään ja neljännen kohdalla aloin saamaan jo vähän kiinni siitä miten homma etenisi. Loppu suorituksestamme menikin jo hieman mallikkaammin ja ratsastaessani ulos areenalta mä en voinut kuin toivottaa onnea pikkuveljelle, sillä helpon suorituksen edessä se ei olisi.
–
Tyler Andrews
Vaikka mä olin jo vanha kuin taivas, mä silti sain itseni kiinni siitä että mä vihasin veljeäni ajoittain yhtä paljon kuin vaikka vielä kaksi vuosikymmentä takaperin. Vaikka mä olin yrittänyt kertoa toiselle että mä en todellakaan tulisi ottamaan osaa Cowboy Mounted Shooting - kilpailuihin jotka tänään järjestettiin OWR:ällä, oli mun nimeni jotenkin ilmestynyt lähtölistalle ja näin ollen mä olin ollut Trevorin mukana varustamassa Foreveriä jotta me saataisiin ratsastaa Centereiden tilalle ja ottaa osaa kilpailuihin.
Vaikka mä olinkin joskus isoveljen mukana ollutkin ampumassa - todennäköisesti vanhempien tietämättä vaikka Trev olisi sanonut mitä tahansa - en mä silti ollut löytänyt siihen mitään paloa, vaikka ehkä jos tilanne niin vaatisi, voisin puolustaa henkeäni. Silloinkin saisi olla kyllä aikamoinen hätä jotta mä aseeseen tarttuisin.
Mä en tiennyt paljonko isoveli oli treenannut mutta tällä kertaa se ei haitannut mua koska en mä lähtenyt voittamaan sitä. Toki voisi olla kiva näyttää sille että mustakin on johonkin, vaikka mä kisasinkin erilajissa sen kanssa. Antaessani Foreverille laukka-avut, tamma ponnisti voimakkaaseen laukkaan ja hakiessani hienoisesti tasapainoani sen laukassa, meinasin melkein ohittaa ensimmäisen ilmapallon johon osuin vain sattuman kaupalla. Loput ilmapallot menivät paljon paremmin ja ylittäessämme maaliviivan tamman kanssa olinkin yllättynyt siitä, miten onnistuneen suorituksen olimme saaneet aikaan ja enää täytyisi vain nähdä kunpi meistä olikaan ollut lopulta parempi suorituksessaan.
—
Erika Pinewick
Me oltiin aika vapaasti saatu kokeilla erilaisia lajeja kaksosveljeni kanssa varsinkin kun me oltiin kasvettu vanhemmiksi. Vaikka me ei oltukaan kauaa keretty treenaamaan Mounted Shootingia, oli siinä joku klikannut ja me oltiin innostuttu treenaamaan sitä kunnolla.
Centereiden tila oli tuttu nimeltä, vaikka mä en ollutkaan vieraillut siellä itse. Jotenkin ei myöskään yllättänyt huomata lähtölistasta jotta Aaronin lisäksi ainut vastustaja luokassa oli Robert Center. Mä en itse pitänyt toista minään muuna kuin itsestään liikoja luulevana kukkoilujana ja mä mieluusti häviäisin kaksoisveljelleni jos se tarkoittaisi että mä sillä voittaisin Robertin.
Koko kisaan lähtö oli yksi uhkapeli, sillä ruuna allani oli suhteellisen tuore tuttavuus. Brio oli ollut omistuksessani vain pari kuukautta joten olin edelleen opiskelemassa sitä kuinka ruunaa ratsastettiin. Robertin ilmeestä ei ollut luettavissa onnistumista tai epäonnistumista tuon ratsastaessa ulos maneesista. Ratsastaessani Brion maneesiin päätin lähteä vain ratsastamaan parasta mahdollista suoritusta välittämättä siitå osuisinko ilmapalloihin vai en.
Ensimmäisen ilmapallon puhkeaminen sai Brion hieman säpsähtämään, mutta se tarjosi minulle vihjeen siitä, miten tukea ruunaani. Seuraavat ilmapallot sujuivat paremmin ja osumat olivat puhtaampia. Viimeinen ilmapallo kuitenkin jäi koskemattomana tolpan päähän, sillä käskytin Brioa liian aikaisin loppukiriin. Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen suoritukseemme ja ohittaessani veljeni toivotin tuolle onnea.
—
Aaron Pinewick
Diva ei ollut ehkä paras vaihtoehto kissratsuksi, mutta jos sisko lähti uudella ratsulla kisaamaan niin saattoi olla varma jotta minäkin lähdin. Tamma oli ehkä vähän liian säpäkkä kisaratsuksi mutta en pelännyt haastetta ja sitä varmasti Divasta sain.
Jo pelkästään tamman siirtäminen laukkaan sai omanlaisensa räjähdyksen aikaan ja mietinkin miten homma tulisi toimimaan. Joka toinen ilmapallo oli niin ja näin osumiensa kanssa enkä ollut varma moneenko osuin. Ratsastaessani Divan ulos maneesista, minusta tuntui että tamma ei millään rauhoittuisi. Jäähdytellesni tammaa odotin mielenkiinnolla tulostani ja jäisin mieluusti siskonu jalkoihin jos se auttaisi meitä yhteisessä tavoitteessamme.