WRJ: Syyskuun CUP 2023 (TT)

Luokka 4, 5, 8, 9, 12, 15
Marjahilla (VRL-14810) - Smoking Hot Booty VH23-055-0003

Luokat 1, 2 & 3
Veera R. (VRL-10735) - Glenwood Caramel Latte VH21-022-0013
Veera R. (VRL-10735) - Fame's Venus VH21-029-0019
Veera R. (VRL-10735) - PP's Tamkje VH19-040-0003
Veera R. (VRL-10735) - Llygedyn Hwdwch VH21-026-0015
Veera R. (VRL-10735) - Iwillthinkaboutit Thrill VH20-031-0100
Veera R. (VRL-10735) - Hwiangerdd VH21-026-0098
Veera R. (VRL-10735) - Ponipalleron Odessa VH20-017-0096
Veera R. (VRL-10735) - Ponipalleron Fauni VH20-028-0152
Veera R. (VRL-10735) - PP's Vigrid VH20-053-0001
Veera R. (VRL-10735) - Birkir frá Jón VH20-030-0016

Luokat 4, 5, 6, 7, 8 & 9
Veera R. (VRL-10735) - Crampton Schuffelen VH20-115-0018
Veera R. (VRL-10735) - Kielokummun Elämänpuu VH21-018-1115
Veera R. (VRL-10735) - Tinasotamies VH21-018-1305
Veera R. (VRL-10735) - Kadon Radikaali VH21-018-0027
Veera R. (VRL-10735) - Yömyssy VH22-018-0806
Veera R. (VRL-10735) - Ps. Terveisiä Tuonelasta VH22-018-0623
Veera R. (VRL-10735) - Ps. Pidä Tunkkis VH23-018-0287
Veera R. (VRL-10735) - Hakkapeliitta VH22-018-0585
Veera R. (VRL-10735) - P.L. Bilekasino VH20-018-0658

Luokat 1&2
Jessica Pinewick (VRL-10337) - Posey House Jewel VH23-037-0018
Jessica Pinewick (VRL-10337) - Little Aurora VH23-037-0017
Jessica Pinewick (VRL-10337) - Spothouse Symbol VH23-037-0016
Tyler Andrews (VRL-10337) - Blueprint Dove VH22-055-0008

Luokka 11
Tyler Andrews (VRL-10337) – Oldwood’s Mossybear VH23-102-0059

Luokka 19
Tyler Andrews (VRL-10337) - OWR Imaghost VH21-055-0006 (Halter)
Mä en tiennyt miksi mä olin ilmoittanut viimeisillään tiineenä olevan tamman näihin kilpailuihin. Olihan mulla Moss, mutta isoveljen hevonen ei kuitenkaan ollut sama asia kuin oma mustangitammani. Vaikka tie Imagen kanssa ei ollutkaan aina helppo, oli hopeahtavasta mustangista tullut mulle omalla tavallaan tärkeä ratsu. Tokihan olin vierelläni nuokkuvan tamman kouluttanut itse varsasta asti ja se oli ollut mukanani koko sen ajan, jonka olin Kanadassa asunut.

En mä ehkä ollut osannut tehdä tammasta sitä parasta mahdollista ratsua, mutta ainakin siitä oli tullut suhteellisen toimiva, kun me oltiin pärjätty tähän asti. Oltiinhan me koettu paljon Imagen kanssa ja varmasti meillä olisi vielä paljonkin koettavana, enkä mä toisaalta ehkä halunnut ajatella sitä, kauanko meillä olisi yhteistä matkaa jäljellä. Sen jälkeen mitä Foreverin varsomisen kanssa oli tapahtunut, mua jännitti tuleva varsominen. Ikinä ei tietäisi iskisikö salama kahdesti samaan puuhun ja totta puhuen mä en tiennyt mitä kävisi, jos mä menettäisin tässä kohtaa Imagen. Yritin olla ajattelematta kaikkia niitä mahdollisia kauhukuvia ja skenaarioita, joita tässä vielä voisi tapahtua.

Tutun äänen kuuluttaessa minut ja Imagen kisa-areenalle, yritin kasata omia ajatuksiani sen verran että voisimme jollain ilveellä selvitä tulevasta koitoksestamme. Onneksi halter oli pääasiassa helppo luokka esittää ja mun ei tarvinnut ajatella liikaa sitä mitä meidän pitäisi tehdä. Tiineyden loppuvaihe onneksi oli myös tasannut Imagea, joten sekin helpotti, että tamman käyttäytymisestä ei tarvitsisi stressata. Tokihan hopeanhohtoinen voisi keksiä silti vaikka ja mitä, sillä en aina ollut täysin vakuuttunut siitä, että sen suonissa virtaisi kuitenkaan täysin kesy veri, vaikka tamma olikin syntynyt kesyhevosen elämään ja sitä oltiin käsitelty ihan sen syntymästä alkaen.

Maiskauttaessani Imagen liikkeelle, tamma lähti onnekseni askeltamaan jopa ehkä hieman laahaavallakin askeleella eteenpäin. Mä yllätyin siitä, että tamma saattoi olla näinkin laiska ja sen takia me menetettiin muutaman askeleen matka. Toivottavasti ne ei olleet juuri ne kriittiset askeleet, ennen kuin sain tamman askeltamaan vähän reippaammin. Kirosin itseäni, sillä enhän mä voinut millään syyttää Imagea tästä, sillä syy oli ihan täysin mun ja sen, että mä en osannut pitää omaa päätäni kasassa. Toki syksyn aikana oli tapahtunut paljon kaikkea mihin mä en kuitenkaan ollut ehkä sittenkään varautunut niin hyvin kuin mitä mä olin olettanut varautuvani.

Hidastaessani takaisin kävelyyn hölkättyäni tammani vierellä, mä keskityin vain siihen, että saisin Imagen seisomaan mahdollisimman hyvin tuomariston arvioitavaksi, ennen kuin lähdin taluttamaan tammaa piha-alueelle oman trailerini vierelle. En mä odottanut, että tällä suorituksella päästäisiin edes sijoituksille, mutta ehkä se riittäisi, jotta olimme edes käyneet näyttäytymässä.

Erika Pinewick (VRL-10337) - Bit of Perfect VH23-065-0002 (Barrel Race)

Me lähdettiin Beanin kanssa kyllä todellakin soitellen sotaan. Se, milloin kumpikaan meistä olisi viimeksi ottanut asiakseen kärrätä tynnyrit treenattavaksi ei ollut mulla muistissa. Saatoin myös epäillä, jotta se olin minä, joka olisi viimeksi ne kärrännyt esille, sillä kaksoisveljeni ei välttämättä ollut aina se reippain tapaus. Tokihan kirjavan ruunan kanssa oli tullut tehtyä, vaikka ja mitä että ehkä yksi barrel kisa menisi tässä sivussa.

Mä en oikeastaan tiennyt kovinkaan montaa niistä, jotka oli ilmoittautunut tähän luokkaan. Sen verran olin oppinut jotta Misang joka tässä luokassa myös ratsasti oli joku varakas muija jolla oli ollut parikin eri tallia ennen kuin ne oli laittanut ukkonsa kanssa ne molemmat pois. Kai niillä nykyään oli joku paikka missä niillä oli hevosia, kun muistaakseni jostain olin nähnyt, jotta naisella olisi jotain muitakin elikoita kuin tuo mustangi, jolla se tässä luokassa starttasi. Kai sitä piti olla omalla tavallaan hullu, jotta jaksoi lähteä jostain merten takaa kilpailemaan vain yhden hevosen kanssa tänne asti. Eikä kyllä silloin voinut olla pikkurahastakaan puutetta.

Bean tuntui verrytellessä niin kuin täiltä tervassa enkä mä voinut tajuta miksi se oli tänään niin hemmetin hankala ratsastaa. Ehkä mäkin olisin kaivannut jonkin vähän säpäkämmän otuksen alleni kuin mitä paint ruuna oli. Noh onneksi mulla oli kotona kasvamassa Cher, sillä se toivottavasti olisi ehkä vähän enemmän mun mieleen. Se sentään olisi tamma niin siinä voisi olla pelkästään sen takia vähän enemmän poweria ja mielenkiintoa kuin mitä Beanissa sen hyvänä päivänä.

En mä tiennyt, saati välittänyt siitä montako pahaa katsetta mä sain, kun mä pyysin kirjavaa ruunaa laukkaamaan reippaammin, kun verkassa näytti olevan edes jonkin verran tilaa. Ruuna ei millään meinannut jaksaa nostaa kinttujaan, ja mä jouduinkin pyytämään sitä ihan kunnolla eteenpäin, jotta sain ees millään tasolla sellaisen fiiliksen, että se liikkuisi oikeasti eteenpäin. Mitä vähemmän nimiä kuulutettiin valmistautumaan ennen mun vuoroa, sitä vähemmän musta tuntui sitä, että tästä koko hommasta tulisi mitään. Edes siinä kohtaa, kun mä ratsastin ruunan vain pienemmälle odotusalueelle mä en uskonut, että meidän kisasta tulisi mitään.

Ruunan nenän kääntyessä kujalle, mä en tiedä mikä helvetti sen päässä naksahti, mutta musta tuntui kuin mun alla olisikin ollut joku täysiverinen tai muu enemmän verta omaava ratsu. Antaessani Beanille merkin ampaista laukkaan ja kohti edessämme siintävää tynnyrikuviota, mä en tajunnut, että se lähtisi Niin Nopeasti liikkeelle ja mä jouduinkin kolme sekuntia keräämään itseäni, jotta pääsin mukaan ruunan menoon. Sen takia meidän ensimmäisen tynnyrin kierto olikin vähän mitä oli ja tuntiessani metallisen astian kolahtavan jalustinta vasten, kirosin mielessäni mutta minulla ei ollut aikaa jäädä selvittämään jäikö tynnyri pystyyn vai kaatuiko se lopulta hiekalle. Toisen tynnyrin kanssa yritin ottaa varman päälle ja pyytää Beania kiertämään sen hieman kauempaa, sillä pelkästään yhden kaatuneen tynnyrin virheet olisivat meille tarpeeksi.

Ratsastaessani ruunan takaisin kujalle, kuulin ajaksemme ilmoitettavan 17.68 s. En ollut yhtään seurannut muiden aikoja, joten en tiennyt miten tulisimme tällä ajalla sijoittumaan.

Erika Pinewick (VRL-10337) - Cheyenne Whisk (Halter)
Heti kun äiti oli kuullut, että mä olin ilmoittanut Cherin näihin karkeloihin me oltiin jouduttu treenaamaan ainakin kerran viikossa, ellei useamminkin. Äiti itse treenasi pienten otustensa kanssa paljon aktiivisemmin, joten meistä kumpikaan ei ollut päässyt väistämään treenipakkoa. Nämä kisat toisaalta olisivat ensimmäiset minulle ja Cherille, joten kai se olisi ihan positiivista, jotta tamma ei käyttäytyisi kuin kouluttamaton apina. Toki mitään ei ikinä voinut nuoresta hevosesta sanoa varmasti ja varsinkin kun kyseessä oli tamma. Tokihan sen mahdollinen spicius olisi vain mukavaa vaihtelua tasaisen ja ehkä jopa tylsäksikin luonnehdittavan Beanin jäljiltä. Noh, kai siitä treenistä oli ollut jotain apua, sillä nuori tamma ei ainakaan heti tuntunut olevan menossa jokaiseen ilmansuuntaan.

Me jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa, että me päästiin tuomareiden silmien alle ja välillä tuntui, että mulla meni pahemmin hermot tällaiseen odotteluun kuin mitä Cherillä. Tokihan tietenkin just silloin kun meidän vuoro vihdoin ja viimein tuli, jonkun idiootin oli pakko tehdä jotain mikä aiheutti ihan järkyttävän pamauksen tamman takana. Siitähän Cherin kuppi meni ihan täysin nurin ja mulla oli täysi työ pidätellä tammaa, joka hyppi ja riekkui menemään melkein jokaiseen ikiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Yritin pitää perkeleeni niin vaimeina että kukaan muu kuin kirjavani ei niitä kuulisi, samalla kun yritin hillitä tammani askellusta ja saada sen taas näyttämään siltä, että se oli ensimmäiset puolitoista vuotta elämästään ollut käsittelyn piirissä eikä elänyt pellossa.

Lopulta Cher kuitenkin jollain ihmeen teolla rauhoittui ja saatoimme aloittaa vihdoin ja viimein suorituksemme. Eihän tamma liikkunut läheskään niin rennosti kuin sen olisi pitänyt liikkua, jotta suorituksemme olisi ollut sellainen kuin halter hevoselta olisi voinut odottaa. Enää saatoinkin vain toivoa, jotta tuomari antaisi suhteellisen paljon tamman apinoinnista anteeksi ja voisimme saada edes rimaa hipoen hyväksytyn suorituksen.

Tyler Andrews (VRL-10337) – Starlight Dove (Halter)
Musta tuntui, että mä olin pilaamassa Starin. Vaikka mun ei olisi enää tarvinnut, tamma sai silti elää ehkä vähän liian suojattua elämää enkä mä välttämättä ollut ylpeä siitä. Starin ei edes pitänyt jäädä kotiin, mutta sen jälkeen, kun löysin tamman emän menehtyneenä, ei varsan myyminen tullut enää mieleenikään. Uudelle varsalle mulla ei todellakaan olisi ollut tarvetta, sillä mulla oli kuitenkin puolet Bluesta. Me oltiin kuitenkin koettu Foreverin kanssa niin paljon, että nyt kun tammaa ei enää ollutkaan, Starin myynti ei enää tuntunutkaan viisaalta, vaikka oikeasti olisin tarvinnut tamman myynnistä saatavat rahat. Toisaalta Starille oli myös hyvin vaikea määritellä hintaa, sillä tammaan oli uponnut lukemattomia työtunteja. Mä tulisin aina ja ikuisesti olemaan kiitollinen siitä, että Camden oli auttanut omalta osaltaan varsan kanssa.

Starista huomasi myös, että se oli ihan erilaisella tavalla leimaantunut ihmiseen kuin mitä vaikka Blue. Tokihan tähän vaikutti sekin, kuinka Image oli suhtautunut ihmiseen silloin kun tuolla oli ollut varsa alla, mutta koska Starilla ei ollut emää opettamassa sitä ison hevosen tavoille, näki se ihmisen omanlaisena emänään. Kuitenkin vaikka tamma olikin saanut terveen paperit, mä en jostain syystä ollut uskaltanut alkaa opettamaan sitä ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa kolmesta edeltävästä varsasta. Olinhan mä saanut opetettua varsalle muutaman perustaidon, osan hienoisen pakonkin kautta, mutta en mä tiennyt miten mä saisin Starista ikinä opetettua Oikeaa Ratsuhevosta.

Orange Woods oli tarpeeksi lähellä, jotta olin lopulta uskaltanut ilmoittaa myös nuorimman tammoistani WRJ cupiin. Vaikka me ei tultaisi pääsemään ikinä edes tuomareiden arvioitavaksi asti, oltaisiin me omalla tavallaan jo voitettu koko kilpailu, sillä pelkästään se, että mä olin uskaltanut ilmoittaa Starin mukaan ja tuoda tamman muutaman kilometrin matkan pois kotitilaltaan, oli mulle suuri voitto. Kuitenkin mä kuulin tutun äänen kuuluttavan mut taas kertaalleen tuomareiden silmien eteen ja mulla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin taluttaa Star arvioitavaksi.

Se, miten pieni hevonen käyttäytyi Niin Järkevästi tuomareiden edessä ei voinut olla mitään muuta kuin hienoinen järkytys, mutta en ollut tainnut ikinä esittää niin nätisti ja järkevästi esiintyvää hevosta. Jossain kohtaa jouduin jopa jo miettimään oliko joku mahdollisesti vaihtanut tammavarsan johonkin toiseen hevoseen. Poistuttuamme kisa-areenalta, mun oli pakko lähteä kävelemään hieman kauemmaksi, sillä joku päästi tunnemöykyn sisälläni vapaaksi ja vain muutamaa hetkeä myöhemmin kasvoni olivat kuin uitetut, kaipuun kyynelten juostessa niin voimalla poskiani pitkin.

Aaron Pinewick (VRL-10337) - Ultimate Pistol VH23-014-0129 (Halter)
Se, että me osallistuttiin Tonyn kanssa tällaiseen luokkaan, oli pakko olla jokin äidin salajuoni. Sen täytyi ihan hyvin tietää, että mä en ollut kiinnostunut tallaisista luokista ja että jos mulla vain olisi ollut hevonen oikeisiin luokkiin, mä olisin paljon mieluummin startannut niissä. Äiti olisi voinut itse esittää Tonyn tässä luokassa sillä se oli kuitenkin niiden omien pienten pilkkusäkkiensä kanssa myös osallistumassa. Ehkä Connorilla oli helpompaa äidin kanssa, sillä mies ei ollut ikinä opetellut westerniä ja niin ollen pääsikin aika usein pesemään kätensä äidin kouhotuksista.

Noh, kuitenkin tässä sitä oltiin, odottamassa omaa vuoroaan. Onnekseni Erika oli samassa jamassa Cherin kanssa. Toki sisko taisi olla vähän enemmän mukana tässä äidin ajatuksessa kuin mitä itse olin. Tai ainakin Erika onnistui piilottamaan oikeat tunteensa mua paremmin. Noh, kuoppa oli jo kaivettu, joten eikai se auttanut kuin vain odotella. Me oltiin onneksi sen verran erillä toisistamme, jotta mun ei toivottavasti tarvinnut pelätä sitä, että äiti tai sisko olisi areenan laidalla tuijottamassa kuinka meillä menisi. Toisaalta äitillä olisi onneksi kädet täynnä pilkkusäkkiensä kanssa, joten se ei toivottavasti kerkeäisi mitään ylimääräistä.
Siirtyessämme odottamaan omaa vuoroamme näin Erikan vilaukselta ja siskon ilme näytti siltä, että niillä ei tainnut mennä Cherin kanssa putkeen. Siskon ilmeen näkeminen aiheutti pienen voitonmielisyyden nousun mun sisälläni ja ehkä mä salaa aloinkin toivomaan, josko me vaikka päihitettäisiin sisko sittenkin.

Lopulta tuli meidän aika astella kisakentälle ja vaikka mä en edelleenkään ollut sitä mieltä, että tää olisi meidän laji, ehkä mä selviäisin tän yhden kilpailun ja sen jälkeen äiti saisi hoitaa tällaiset. Halter luokka oli jotenkin niin yksinkertainen, että pieni lapsikin varmaan selviäisi siitä. Tokihan alkuun piti huolehtia, että Tony käveli kunnolla eikä kiemurrellut kuin mato. Eihän se välttämättä kävellyt ihan niin kuin tässä luokassa olisi hyvä kävellä, mutta en mä jaksanut stressata siitä sen enempää ja me jatkettiinkin vain eteenpäin sellaisella askelluksella kuin millä varsa halusi edetä. Ravissa Tony sentään tuntui esiintyvän vähän paremmin ja vaikka kotona oria olikin ollut todella hankala saada seisomaan jostain syystä, se tuntui nyt seisovan edes vähän ryhdikkäämpänä eikä jonain ihmeen perunasäkkinä.

Kävellessämme pois kisa-areenalta, mä olin ihan tyytyväinen suoritukseemme, vaikka mä en edelleenkään ollut innostunut tästä lajista.

Misae Stormhill (VRL-10337) - OWR Bananagame VH22-081-0006 (Halter)

Pohdittuaan pitkään asiaa ja huolestuttaessaan jo jopa isoisänsä – asia, jota Mia yritti välttää kaikin tavoin – oli tummapiirteinen lopulta kirjannut osallistumisen Orange Woodsilla järjestettävään lännenratsastus cupiin. 30vCAD jonka osallistuminen maksoi, oli raha jonka toinen olisi mieluusti säästänyt. Tokihan Harry oli tarjoutunut hoitamaan tuon maksun, jotta Mian ei siitä tarvinnut huolehtia, mutta se mahdollisuus ei tullut edes Mialla mieleenkään. Isoisä oli tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi ostaessaan Banskun eikä Mia voinut kuvitellakaan, että ottaisi enää yhtään rahaa vastaan mitä tulisi varsan kuluihin.

Huomion keskipisteenä oleminen ei ollut Mialle helppoa, mutta jostain syystä nainen oli huomannut, että silloin kuin oli huomion keskipisteessä tammansa kanssa, ei asia ollutkaan niin paha. Tokihan asia saattaisi olla eri, jos tuo olisi ilmoittanut tammansa Showman Shipiin, mutta perushalter oli juuri turvallinen luokka toiselle.

Joku saattoi varmasti ajatella, ettei tummapiirteinen olisi tehnyt mitään varsansa kanssa, vaikka totuus olikin oikeastaan ihan toinen. Sen jälkeen, kun oli paljastunut, että Harry oli kullankeltaisen varsan lunastanut Mian nimiin, oli tummapiirteinen tehnyt paljonkin varsan kanssa. Alkuun toki tekeminen oli ollut hieman haparoivampaa ja kokeilevampaa, mutta mitä paremmin Mia oli alkanut oppimaan varsansa kanssa toimimista, sitä luontevampaa tekemisestä oli tullut. Monesti piilossa kaikkien katseilta tuo oli harjoitellut tammansa kanssa juuri Halterissa tarvittavia taitoja. Eihän tummapiirteinen osannut kultaisesta varsasta ehkä opettaa täydellistä hevosta, mutta tummapiirteinen oli yrittänyt tehdä parhaansa sen suhteen, että tamma toimisi edes halterissa.

Kuullessaan oman nimensä kuulutettavan, nainen pyysi tammansa liikkeelle ja talutti sen tuomareiden arvioitavaksi. Vaikka parivaljakolla ei ollut useita kisoja takanaan, tunsi Mia silti olonsa luottavaiseksi luoviessaan tehtävä toisensa perään kultaisen varsan esittämistä eteenpäin. Kunhan viimeinenkin rasti oli suoritettu, palasi Mia tammansa kanssa takaisin pihamaalle onnellisena siitä että yksi kisa enemmän oli taas takana ja että nyt tuo voisi palata takaisin normaaliin arkeen.