Valmennusviikonlopun tuntipohjat,
valmentajana Daniel Susineva
23-25.2.2018
PERJANTAI"Jumppaava, venyttelevä ratsastus on tärkeä osa hevosen hyvinvoinnista huolehtimista", Daniel sanoi ympärillään vielä pitkin ohjin käveleville ratsukoille. "Välillä se vaan unohtuu. On liian kiire tehdä kaikkea fancympaa, harjoitella piruetteja ja ties mitä perushölkkää näyttävämpää ja siistimpää. Mutta ei hevonen voi sillä tavalla toimia, että joka ratsastus on aina prässäämistä."
"Tänään me tehdään justiinsa sitä tylsää ja vaatimattoman näköistä hölkkäilyä. Osa teistä on tehnyt aika pitkän matkan tänne tullakseen, joten on kahta tärkeämpää jumpata hevoset läpi ennen kun laitetaan ne yöpuulle. Mutta tietysti tätä pitäisi sisältyä jokaiseen viikkoon ja jopa jokaiseen ratsastukseen. Rentous ja elastisuus on kuitenkin ihan olennainen asia."
Tunnilla aloitettiin ratsastamalla reipasta käyntiä melko pitkällä ohjalla. Ensimmäiseltä tunnilta saadut opit istunnasta palauteltiin taas mieliin. Hevosta on hankala ratsastaa rennoksi, jos istunta puristaa tai patistaa sitä milloin mitenkin. Käyntiä ratsastettiin sekä suoralla uralla, että suurilla pääty-ympyräkahdeksikoilla, ja hevosten vertyessä myös volttikahdeksikolla ohjaa vähitellen lyhentäen ja hevosta tehokkaasti jalalla ja istunnalla kohti kuolaintuntumaa ratsastaen.
"Eikä se hevonen hakeudu sille kuolaintuntumalle, jos se tuntuma on arvaamaton. Ohjaa pitelevän käden on oltava luotettava ja reilu", Daniel muistutti tiukasti.
Samaa jatkettiin kevyessä ravissa hetken aikaa, kunnes jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle.
"Oikeastaan tässä on se tunnin pihvi. Miten saada hevonen venymään eteen ja alaspäin ja samalla pysymään kuolaintuntumalla, jota me ollaan tässä alkutunnista haettu. Puhutaan työskentelymuodon muuttamisesta ilman, että kadotetaan tahti, tuntuma, kaikki peräänannon alkeet tai peräänanto."
Pitkän aikaa vain ravattiin keventäen ympyrällä välillä suuntaa vaihtaen. Daniel ohjeisti ratsastajia pitämään yläkroppansa hyvin tasapainossa ja hartiat rentoina. Ravin tahdissa käytettiin pohjetta, niin pienesti kuin mahdollista, mutta niin voimakkaasti kuin tarpeellista. Tämä oli jokaisella ratsukolla yksilöllistä, toisille riitti miltei pelkkä ajatus ja aavistus pohjeavusta, toiset ratsastajat joutuivat aluksi olemaan napakampia.
"Sitä pohjetta ei käytetä yksin, vaan samalla kun pohje napauttaa tai kevyesti jännittyy, purista hieman nyrkkiä kiinni. Ja avut myös hellittävät nopeasti, mutta ohjastuntumasta ei luovuta. Tasainen ohjaspituus säilyy, mutta käsi antaa merkin kevyellä puristuksella."
Vähitellen, toiset nopeammin ja toiset hitaammin, hevoset alkoivat reagoida vievämällä turpaansa eteen ja alas. Keveän, mutta säilyvän ohjastuntuman merkitys korostui. Jos ohja siinä vaiheessa putoaisi pitkäksi, hevosella ei enää olisi kuolaintuntumaa jota kohti venyttää. Toisaalta, jos käsi jäisi jähmeänä vetämään työskentelymuotoaan venyttävää hevosta vasten, siihen loppuisi venytys.
"Jokaisella näistä hevosista on oma rajansa siinä, miten paljon ne voi venyä ilman, että ne kaatuu lavoilleen ja nenilleen. Tarkoitus on kuitenkin yhä pitää ne kevyinä, kevyellä ohjastuntumalla, ei ajaa niitä painamaan ohjalle. Kun tuntuu siltä, että tuntuma joko käy raskaaksi tai tyhjenee, on palattava takaisin alkupisteeseen. Välillä niin käy. Välillä on tarkoituksenmukaista myös palata alkupisteeseen tahallaan, pyytää hevosta taas kohottamaan päätään ja lyhenemään. Se, että pystyy tekemään niin ja taas pyytämään hevosta venymään takaisin eteen ja alas, on ideaalitilanne. Sitä pitää harjoitella. Kerta kerralta se käy helpommaksi ja kerta kerralta opitte paremmin huomaamaan, milloin tuntuma meinaa hävitä."
Maneesissa ravasi kourallinen enemmän tai vähemmän tyytyväisen näköisiä hevosia. Ympyröiltä palattiin suoralle uralle yhä välillä venyttäen ja välillä taas korkeampaan muotoon palaten. Ihan kaikki hevosista eivät suoralla uralla yhtä tasaisina pysyneetkään, mutta kolmikaarista kiemurauraa ratsastaessa nähtiin taas rentoutumista.
Tunti lopeteltiin laukkaamalla koko maneesia ympäri lyhyet sivut puoliympyrän omaisesti pyöristäen. Kun hevoset olivat rentoja, ratsastajat pidensivät hieman ohjaa ja hevoset seurasivat kuolainta pidempään muotoon. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa pitkää ohjaa.
LAUANTAITunnin tehtävä oli kolahtanut omalle kohdalleni viimeisimmässä Klausin valmennuksessa. Ratsuna minulla oli siellä ollut Clarimonde, joka oli suurikokoinen ja vielä hieman nuoruudenvetelä. Harjoitus oli ollut hyvä työkalu, ja mikä parasta, erinomaisen muokattavissa vaikka minkätasoisiin treeneihin. Miksei myös talvileiriläisille?
Valmistelevassa verryttelyssä koetettiin pitää huoli, että jokainen hevonen liikkui pohkeesta haluttaessa eteen ja sivulle sekä asettui ja taipui. Käynti-ravi-siirtymisiä ohjeistin tekemään tarkasti pisteissä: juuri ratsastajan valitseman kirjaimen kohdalla hevosen piti hypähtää raviin ja liukua käyntiin.
Sitten päästiin pihvi numero ykköseen, laukannostoihin. Simppeliä:
1) Käynnissä pituushalkaisijalle ja hevonen suoraksi. Tästä olin tarkka. Seuraavaan vaiheeseen ei päässyt siirtymään, ennen kuin hevonen todella oli suora ja ratsastaja keskellä hevosta.
2) Pohkeenväistöä uraa kohden. Alkutunnista väistö sai olla tarvittaessa loivaa. Osa hevosista tahtoi rysähtää väistöä johtavalle lavalleen, ja tällöin pyysin pientä asetusta liikkeen suuntaan. Muutoin painotin, että asetus sai olla aavistuksenomainen ja liikkeen suunnasta poispäin. Asettaessa ei saanut jäädä vetämään ohjasta, jottei lapojen liikkuvuutta ja jalkojen ristiin astumista rajoitettaisi ja hevonen jännittyisi vetävää kättä vasten.
3) Uralle saavuttaessa huolellinen suoristus, myötäys sisäohjasta ja myötälaukan nosto. Sisäohjan myötäys oli perusteltu ohje, sillä usein ratsastajat varmistelivat halutun laukan nostoa jännittämällä laukan sisäkättä. Tällöin kuitenkin hevoset eivät työntäneet laukan sisätakajalkaa syvälle rungon alle, niin kuin olisi ollut toivottavaa, jotta laukkaan tulisi voimaa ja poljentaa. Jollekin ratsastajista sanoinkin, että hänen tulisi ajatella laukkaa nostaessaan hevosen sisätakajalkaa venymässä kohti joustavaa sisäohjan tuntumaa. Tarkoitus ei ollut päästää tuntumaa lörpähtämään, koska silloin hevosella ei olisi mitään, mitä tavoitella, mutta kättä lukitsemalla hän rakentaisi seinän, johon hevosen liike töksähtäisi.
Tehtävää tehtiin hieman varioiden. Jos nostot seinän tukemana sujuivat, edellytin, että väistöstä suoristaminen ja laukan nosto tapahtuisi pari metriä uran sisäpuolella.
"Valitse se ura, jolle hevosen suoristat, ja seuraa täsmälleen sitä seinänsuuntaista uraa päätyyn asti. Ei mitään huojumista ja horjumista ja valumista ja kiemurtelua."
Väistön askellajia vaihdeltiin ratsukon mukaan: osa teki tehtävän alkuosan käynnissä, osa kokeili ravia.
Alkuvaiheessa tehtävä päättyi käynti- tai ravisiirtymään lyhyen sivun keskellä. Vaikka periaatteessa kyttäsin pituushalkaisijalle kääntyvien hevosten suoruutta ja näin ollen siirtymät tehtiin selkäni takana, päädyin silti sivaltamaan pari ripittävää kommenttia siitä, miten siirtymäkin oli yhä osa tehtävää ja se piti ratsastaa yhtä huolella kuin kaikki muukin. Löysäilyä heti kun silmä välttää, pah.
Lisäsin tehtävän sujuessa ratsukosta riippuen 10-12 metrin ravivoltin lyhyen sivun keskelle. Laukasta raviin siirtyminen oli osalla aika holtiton tapahtuma. Se, että siitä piti heti olla valmis ratsastamaan voltille, pakotti kontrolloidumman siirtymän... no, yrittämiseen.
Pienten hengähdyskäyntien jälkeen tehtiin vielä ravipörhistelyä.
"Me tehdään minisiirtymisiä. Vähän kuumennetaan hevosia kyselemään, että mitä me oikein halutaan", tarjoilin tehtävää. "Käynnissä rakennatte energiaa niin, että hevonen on juuri siirtymässä raviin - ja sitten hellitätte. Me siis pyydetään hevosia ihan siirtymisen partaalle, ja sitten paine pois."
Aika moni hevonen rupesi reagoimaan jo parin kuumennuskerran jälkeen nopeammin paineeseen. Siinä vaiheessa annoin ohjeeksi siirtää hevosen raviin kolmeksi askeleeksi ja jälleen käyntiin. Vähitellen ravipätkä piteni, ja sitten kehotinkin ratsukot siirtymään jatkuvaan raviin.
"Niissähän on jo paljon enemmän ryhtiä", huomautin. "Keventäkää hetki, ja kun tuntuu hyvältä, alkakaa venyttää niitä pidemmälle ohjalle. Niin kuin tähänkin asti, ohjaa pidennetään vain siihen asti, missä hevoset pysyy kevyinä ja tasapainossa. Ei hukata tätä ryhtiä ja päästetä niitä levähtämään ihan kyntöruuniksi, vaikka loppuraveja jo mennäänkin."
SUNNUNTAITunnilla tehtiin paljon väistöjä ja taivutuksia molempiin suuntiin. Daniel haastoi ratsastajia tarkkailemaan, taipuiko oma hevonen tasaisesti molempiin suuntiin ja säilyikö tahti yhtä vaivattomasti.
Tehtävinä:
1) Verryttelyssä loivat & kolmikaariset kiemuraurat ja suuret kahdeksikot.
2) Pituushalkaisijalta tötteröiden ohjaamana voltteja molempiin suuntiin. Taipumisen tarkkailu myös kulmissa.
3) Pituushalkaisijalta pohkeenväistöä molempiin suuntiin uraa kohti, pitkälle sivulle saavuttaessa vaihto avotaivutukseen (tarvittaessa ensin voltti).
4) Nelikaarinen kiemuraura ensin ravissa, sitten laukassa. Laukanvaihdot käynnin kautta keskihalkaisijalla.
Tunnilla kuultua:
"Pehmennä kättä. Muuten saat sitä mitä tilaat, rautakankena vastaan pullikoivan hevosen. En mäkään haluaisi työskennellä sellaisen työkaverin kanssa, joka vaan pakottaa ja vaatii."
"Hei... se joka kaataa tötteröitä, saa kyllä ihan ite nostaa ne."
"No eihän se tossa ollut väistöön lähtiessään mitenkäänpäin suora, ilmankos väistö meni ihan vänkyräksi!"
"Vipinää siihen jalkaan! Älä hyvä nainen purista sitä, sehän hyytyy ihan silmissä."
"Mikä kulma toi oli? Mä näin sen kyllä. Taas. Dujardinkin painottaa kulmien tärkeyttä, siellä sitä korjaavaa ja valmistelevaa työtä tehdään ohjelmien aikanakin!"