MYYTY: 12v rp-o Orange Wood's Doomerang

DOOMIKSEN PÄIVÄKIRJA

"Doomis on kiltti ja kujeilevainen nuorukainen, jolla on omanlaisensa hevosenhuumori. Se on hyvin utelias ja haluaa aina tutkia kaikki ja kaiken, sekä on isänsä tavoin täynnä virtaa.

Jos Doomis ei pääse kuluttamaan ylimääräistä energiaansa, se keksii varmasti jotain ikävää ajankulukseen ja on turhankin nopea oppimaan - myös niitä huonoja tallitapoja.

Siitä löytyy tarvittaessa myös särmää ja ori saattaa liioitella reaktioitaan ylivirittyneenä säpsymisenä ja levottomuutena. Narun päässä poukkoilu ei ole taluttajasta ollenkaan niin hauskaa, kuin se on Doomiksen mielestä.

Kaikesta huolimatta Doomiksella on iso sydän ja perusluonteeltaan se on lempeä ja ihmisläheinen. Rapsuttelut ja pusuttelut ovat kaikki sen mieleen, vaikka harjaussession saisi oriponin mielestä hoitaa kyllä vauhdikkaasti.

Doomis on vahvoilla esteillä ja näyttänyt esimerkiksi irtohypytyksessä olevansa siinä hommassa luonnostaan lahjakas."


19.11.2022: Kuljetusfirma -suunnitelma päädyttiin lopulta heittämään roskiin kun suunnitelma toisensa jälkeen ei onnistunut, ja Orange Woodista lopulta keskustelujen kautta löytyi myös toinen Ilvessuota kiinnostava myyntihevonen. Tai oikeammin poni. Aiemmin suunniteltiin, että Nella saisi käyttöönsä toisen ponin Ebban lisäksi vasta Lindan hieman kasvettua, mutta toisen ponin tarve on kasvanut selväksi tytön innostuttua enemmän ja enemmän ratsastuksesta. Ebbaparka kun ei ihan kokoajan voi olla töissä. Niinpä, kun Orange Woodista tarjottiin Doomista, päätti Nita että ponia pitää lähteä katsomaan. Kuullun perusteella ainoa vika oli, että kyseessä on ori. Mukaan otettiin ponikokoinen Eedi koeratsastamaan, ja kun Doomis oli tavattu, huolet oriudesta kaikkosivat ja poni pakattiin yllätyksenä Nellalle mukaan autoon Monan seuraksi.

04.06.2022: Vanhan kaverin näkeminen taas pitkästä aikaa on kirvoittanut kesälaitumella vauhdikasta pukitusta ja hauskanpitoa. Doomis on otettu poikien laumaan mukaan pienen kovistelun jälkeen hyvin, ja nyt edessä on toivottavasti lokoisat oltavat hyvässä säässä koko kesän läpi. 

04.04.2022: Doomis palaa kasvattajalleen uudelleenmyyntiin sivujen ja omistajan katoamisen myötä. 

07.07.2020: "Kun mä olin pieni, mä olin melko yksinäinen. ..." [Lue koko tarina]

25.06.2020: "Mä olin joutunut repimään itseni irti jo kaksi kertaa Kanadasta. ..." [Lue koko tarina]

04.06.2020: 

Pooloselostus: "Mainiota päivää kaikille! Orange Woodin historian kolmannet poolokisat hilpeällä kokoonpanolla pelattiin maneesissa Tiimi Harmaa vastaan Tiimi Pinkki. Tiimi Harmaassa pelinumerolla yksi pelasi alkupallon lyöjänä Billy tallin ponilla Wobblella, numerolla kaksi Kikka ja Another Monday, sekä numerolla kolme Abigail ja Lando! Tiimi Pinkissä taas pelinumerolla yksi kapteenina Luka ja Doomis, numerolla kaksi Majina Jekulla, sekä numerolla kolme Iitu ja Dolly!

Billy avasi pelin - koska kuinkas muuten - mutta sen jälkeen hosuikin ilmaan ja toisten pelaajien naamaan sillä tahdilla, että oli varmasti puolitahallista. Wobble oli anteeksiantavainen, vaikka meikä ei herran ratsuna olisi kyllä ollut... Billylle poolo on ollut vapaa-ajan harrastelua varsinaisen estevalmentautumisen rinnalla. Kerrankin sille oli kunnon vastusta vastapuolen kapteenista Luka de la Gardiesta, jolla on poolomaila selvästi ollut ennenkin kädessä ja jonka kuljettamana pallo eteni kentällä hurjaa kyytiä! Doomis oli myös kentän nopein poni. Lukalla tästä peribrittiläisestä porvaripelistä onkin ennestään paljon kokemusta ja sen huomasi! Huomattavasti miellyttävämpi ote mailasta ja mukavampaa katseltavaa kuin Harmaitten kapteenin huidonta!

Harmaissa paikkasi kovaa peliä myös Abigail, jonka jytky ratsu ei ehkä ollut nopeudessa ja notkeudessa pienempien ponien tasoa, mutta ratsastajan varma ote osui useammin kuin pari kertaa tarkasti palloon. Yhdessä vaiheessa ottelun kiihkeää tiimellystä tuli jännä yhteenratsastus Abigailin ja Majinan välillä, missä jälkimmäinen joutui alakynteen. Se etu tässä pelissä siis jyräkokoisesta ratsusta selvästi on. Vähän kuin ajaisi polkupyörällä pahki pakettiautoon! Pinkkien kakkonen, Majina, osoitti tasapainonsa olevan kunnossa, sillä ratsunsa ei ollut mikään myöhäisiltojen etana, kuten hevosen vauhdikas nimikin jo kertoo! Peli itsessään ei ihan mennyt tänään niin kuin olisi voinut, vaan Tiimi Pinkin kakkonen jäi usein taustapiruksi muiden hoidellessa pisteitä kotiin.

Kikkaa ei paljoa nähty pallossa kiinni pelin alussa, mutta Tiimi Harmaan kakkonen teki takavasemmalta koukkauksen pelin loppupuolella ja yllätti kaikki lyömällä suoraan maaliin. Satulastakin meinattiin suistua hurjassa mutkassa, mutta siltä - harmi kyllä - vältyttiin (olisihan se lisännyt vähän extremeä!). Pinkkien kolmonen, Iitu, oli altavastaajana isompien taistelukentällä, mutta urhoollisesti käytti hyväkseen kaikki mahdollisuudet pisteisiin ja kyllä sitä muutaman kerran palloonkin osuttiin! Tässä oli yleisön mielestä sympaattisin ratsukko, jota myös lämpimästi kannustettiin!

Peli kävi kuumana ja oli jännittävä loppuun saakka - etenkin erittäin tiukalla kahden pelaajan välisellä tasapelillä. Parhaiten pelannut -tittelin saivat molemmista tiimeistä pelaajat, Harmaiden tasaisen varma Abigail, ja Pinkkien konkari Luka! Perinteet rikottiin lisäksi sillä, että ensimmäistä kertaa meidän poolohistoriassa Harmaiden joukkue voitti! Eroa ei ollut paljon ja siihen riitti Kikan pari näpsäkkää lyöntiä vain hilkun verran maalista ohi ennen kuin aika loppui.

Mahtava ottelu ja kiitos mielenkiinnosta paitsi pelaajille, niin myös katsojille!
Tervetuloa myös seuraaviin peleihin!"

---

Edellisenä iltana

"Leikkaatko sinä sen tukkaa?" Äiti kysyi ja mittaili katseellaan Doomista turvallisen etäisyyden päästä. "Kun teillä koululla ne on ainakin kaljuja, eikös vain?"

"En taida viitsiä, sillä on niin ihana tuo harja", sanoin pohtivasti ja vedin sormia Doomiksen mustan harjan läpi. "Jospa sen sykeröisi tiukoille sykeröille, niin ehkä se riittäisi. Kun eihän sitä yleensä tule pooloa tämän kanssa pelailtua."

"Niin kai", äiti totesi ja ojensi varovasti kättään kohti Doomiksen kaulaa.

Doomis taivutti kaunista päätään kohti äitiä ja puhahti lämmintä ilmaa naisen kädelle. Äiti taputti oria nopeasti ja vetäytyi kauemmas.

Kisapäivän aamuna

Olin yöpynyt leirimökissä ja aamulla herättyäni painelin pikaisesti talliin. Doomis oli nukkunut suhteellisen sievästi loimi päällä, eikä yksikään sykerö ollut auennut. Ori osallistuisi kymmeneltä katrilliesitykseen, jossa sitä oli alunperin ollut tarkoitus esitellä potentiaalisille ostajaehdokkaille. Minua puistatti, vaikka tiesinkin nimeni komeilevan orin papereissa omistajan kohdalla. Mitä jos joku yrittäisi kuitenkin ostaa orin ja veisi sen puolivahingossa mukanaan? Ravistelin ajatuksen pois mielestäni ja jatkoin Doomiksen harjaamista.

Yhdeltätoista alkoi Orange Woodin kasvattien tapahtuma, johon olisin mielelläni osallistunut, mutta pidin sitä lievästi turhana. Alexiina ja muu tallin väki kun näki Doomista päivittäin vielä toistaiseksi. En olisi millään malttanut odottaa kesäkuun loppupuolelle saakka sitä, että saisimme muuttaa kesäksi Crittlinistä vuokrattuun huvilaan. Äiti oli jäämässä vuorotteluvapaalle leipätyöstään Cernissä ja hän olikin kirjoittanut jo työsopimuksen Yukon Observatoryyn. En tiennyt vielä mitä hän aikoi tutkia, enkä oikein ymmärtänyt miksi joku tahtoisi tuhlata kesälomansa jossain toisessa työpaikassa. Äiti oli kuitenkin äärettömän kunnianhimoinen -ja rakasti luonnontieteitä. Isä puolestaan aikoi suhata mantereiden välillä lentokoneella, jos hänen olisi pakko käydä Frankfurtissa.

Poolokilpailut

Olimme Doomiksen kanssa menossa pinkkiin tiimiin ja olimme somistautuneet vaaleanpunaisiin.

"Äiti käydäänkö ottamassa äkkiä kuva tuossa ulkona maneesin vieressä?" Pyysin hieman ennen luokan alkua.

"Tottakai", äiti vastasi hymyillen.

Talutin pinkkiin loimeen puetun Doomiksen tuijottelemaan kohti vuorta ja katselin itsekin samaan suuntaan poolomaila kädessäni.

"Ota monta, että onnistuu!" Sanoin ja toivoin, että orin kärsivällisyys pitäisi.

Lopulta istuin Doomiksen selässä maneesissa. Katsomossa oli paljon ihmisiä, mutta se ei tuntunut häiritsevän meistä kumpaakaan. Doomis oli hyvin koulutettu ja minä olin pelannut lukemattomia poolopelejä, joten toivon mukaan tästä tulisi silkkaa nautintoa. Doomis pärskyi ja oli selkästi virittäytynyt tunnelmaan. Se heitteli päätään innoissaan ja pörhisteli kaula kaarella. Ratsastin suurta volttia pitäen ohjia yhdessä kädessäni ja vilkaisin tiimikavereitani, joista en oikeastaan tuntenut ketään. Yleensä pelasin tutussa joukkueessa, joten suurin jännitykseni oli se, miten pelaisimme yhteen. Pian joukkueet ryhmittyivät poolokentälle vastakkain.Tartuin ohjiin paremmin kiinni ja tujiotin tuomaria intensiivisesti. Kutkutteleva jännitys kasaantui, tuomari heitti pallon ilmaan ja painoin samalla sekuntilla pohkeeni orin kylkiin kiinni.


"Doomis oli myyty. Sen omistaja oli joku ulkomaalainen rikas teinipoika. Kattelin sen poolopeliä ja se pelasi hyvin ja mäkin sain kipinän pooloon. Kun se tuli pelin jälkeen ulos maneesista, kompuroin sen edessä, koska joku urpo katsomosta ängennyt oli tuuppinut mua liian nopeasti eteenpäin (se niistä turvaväleistä). Luka auttoi mut ystävällisesti takaisin pystyyn ja vaihdoin sen kanssa pari sanaa ja se oli makeeta. Doomis on upee. Rest In Peace, Dodo." [Lue koko tarina]

14.05.2020: "Räpyttelin silmiäni ja haukottelin. ..." [Lue koko tarina]

13.05.2020: Lukan koeratsastus [Tarina]
Hanami Week oli ihana, mutta kolkuttava tunne siitä, että minunkin olisi pitänyt olla ratsastamassa, eikä katsomassa, jäyti sisintäni. Olisin tahtonut uskaltaa osoittaa mieltäni vanhemmilleni suuremmin, mutta sovittelevana pidin kuitenkin suuni kiinni. Ennen paluuta Britteihin minua odotti kuitenkin jymy-yllätys aikaisin maanantaina.

"Luka", äiti kutsui pehmeästi.

"Mmh", vastasin unisena ja hieroin silmiäni. "Kauniisti paistaa aamuaurinko tuolta järveltä."

"Niinhän tuo tekee. Oli puhetta niistä poneista", äiti aloitti ja yhtäkkiä olin täysin hereillä. "Isä varasi juuri liput Kanadaan. Ollaan sittenkin vielä hetki pidempään reissussa."

"Miten te saitte lomaa?" Kysyin ällistyneenä. "Ja joo, Kanada on kiva! Minnepäin me ollaan menossa?"

"Yukonin lounaiskärkeen", äiti vastasi salaperäisesti.

Markarydistä ajoi Kööpenhaminaan noin pari tuntia ja Köpiksestä Müncheniin lensi hieman yli tunnin. Münchenista Vancouveriin meni reilu kymmenen tuntia ja Vancouverista Whitehorseen pari tuntia. Whitehorsessa siirryimme hotelliin, johon majoituimme yöksi. Olin rättiväsynyt matkustettuani lähes vuorokauden ja kaaduin välittömästi sänkyyn ja nukuin unetonta unta aina seuraavaan aamuun saakka.

Kelloni mukaan oli keskiviikko 13.5.2020 ja kello olisi pian kaksitoista. Aurinko heitti esimmäisiä sarastuksiaan ja hotellin television avattuani huomasin, että Kanadassa kello ei ollut vielä seitsemääkään. Äiti kuului kävelevän naapurihuoneessa. Hänet tunnisti aina hivenen naksuvasta polvesta ja kevyistä askelista. Huoneitamme erotti vain ohut väliovi, jonka äiti ilmeisesti oli aukaissut jo, joten kaikenlaiset äänet kuuluivat hyvin.

"Onko jetlag?" Isä huuteli viereisestä huoneesta, kuultuaan minun avaavan TV:n.

"Ei, juuri heräsin", vastasin. "Kuinka te nukuitte?"

"Oikein hyvin. Voidaankin piakkoin lähteä aamupalalle", hän vastasi.

Kun lopulta olimme perillä Waterphewssä, katselin ihmeissäni ympärilleni. Suurin osa teistä oli kivipäällysteisiä ja lähes jokaisen talon katolla oli aurinkopaneelit. Olimme suunnitelleet käyvämme Orange Woodsin lisäksi ainakin Klondike History Museumissa, Yukon Observatoryssä ja Hot Wair Balloon Clubin palloilla tutustumassa lähialueesen, sekä tietysti jäätelöllä Blizzard Dipissä. Nyt matkamme kuitenkin jatkui kohti Sinicoastia ja Orange Woodsia ja sitä syytä, jonka vuoksi me oikeastaan Kanadaan tulimmekin. En olisi millään malttanut pysyä aloillani ja minun teki mieli tanssahdella ympäriinsä, mutta hillitsin itseni, kuten kunnon britin kuuluikin. Enhän minä kyllä oikeastaan edes ollut britti, sillä olin syntynyt Luxenburgissa ranskalaiselle isälle ja irlantilais-kosovolaiselle äidille. Asuin kyllä Englannissa ja opiskelin Etonissa, joten kai minun oli kuitenkin jonkinlaiset käytöstavat tunnettava.

Orange Woods oli suuri ja äärettömän kaunis paikka. Valkopuinen talli oli ihastuttavan kodikas ja kutsuvan näköinen. Minulla oli kuitenkin täysi työ olla kohtelias ja päästä näkemään poni, joten kaikki muu tuntui yksinkertaisesti turhalta. Meidät vastaanotti Alexiinaksi itsensä esitellyt nainen, joka oli ehkä äitini ikäinen. Naisten ikää kun oli kamalan vaikeaa -ja vaarallista arvioida. Muutaman alkukohteliaisuuden jälkeen pääsimme viimeinkin katsomaan ruunikkoa ratsuponia.

"Tämä on upea, eikä tarvi edes kaunistella asiaa. Taitavalle juniorille aivan upea peli, hyppää mitä tahansa eteen laittaakin, kuuliainen ja taitava kouluradalla ja toimii maastossa niin yksin kuin porukassakin. Toki orihan se on, mutta ihan äärettömän kiltti sellainen", Alexiina kertoi. "Pomminvarma lastata ja selväpäinen tapaus."

Olin myyty jo pelkästään ponin kauniista askelluksesta, jota se esitteli mielellään kävellessään tervehtimään tarhansa ulkopuolelle saapuneita ihmisiä.

"Kiltin näköinen", äiti sanoi hymyillen ja ojensi varovaisesti kättään. "Onhan se kiltti?"

"Kuin mikä!" Alexiina kertoi hymyillen ja äiti uskalsi silittää varovasti orin turpaa.

Viimeinkin oli saanut varustettua Doomiksen Alexiinan valvovan silmän alla ja taluttanut orin keskelle suurta kenttää. Kentän vieressä oli katsomo ja pyörötarha, sekä jättikokoinen laidun. Doomis näytti jättiläismäiseltä vierelläni Etonin pooloponien jälkeen, se oli varmaan ainakin 140cm korkea ja minä olin vasta 155cm pitkä. Mittasin jalustimet keskisormesta kainalooni mitalla suunnilleen sopivaksi, kiristin vyön ja ponnistin itseni satulaan. Ruunikko odotti lähtökäskyä malttmattomana, mutta kuitenkin kuuliaisena kuolaintaan pureskellen. Keräsin ohjat käteeni ja siirsin orin käyntiin lähes ajatuksen voimalla.

"Se liikkuu tosi hyvin omalla moottorilla, mutta ei ole kuitenkaan automaatti", Alexiina kertoi. "Ja sillä on upeat liikkeet niin selkään, kuin tänne meille muillekin."

Lämmittelyn jälkeen siirryin ensimmäisenä vasempaan kierrokseen ja ratsastin ravissa pohkeenväistöä ja kokeilin niin avo- kuin sulkutaivutuksiakin. Doomiksen kanssa tekeminen oli helppoa, olihan se selkeästi minua taitavampi. Olin kilpaillut kouluratsastuksessa helppoon aahan saakka, kun Doomis kuulema hallitsi liikkeet vaativaan beehen saakka. Siirryttyämme laukkatyöskentelyyn päätin kokeilla jotain hurjaa. Ratsastin lävistäjälle, otin puolipidätteen ja pyysin vaihtamaan laukkaa, ratsastin muutaman askeleen, pyysin uutta vaihtoa, ratsastin jälleen muutaman askeleen ja vaihdoin vielä kerran. Doomis toimi kuin unelma. Uskomaton onnistumisen huuma valtasi kehoni. Taputin oria ja siirsin sen käyntiin ja annoin ruunikon venyttää itseään. Äiti tuijotti meitä intensiivisesti ja kohotti vienosti kulmiaan. Katsoin häntä takaisin, kohotin kulmiani, virnistin ja nyökkäsin paljonpuhuvasti.

"Haluatko kokeilla nuita muutamaa estettä vielä?" Alexiina kysyi ja nyökkäsi noin kuudenkymmenen ja seitsemänkymmenen sentin korkeudessa oleville esteille.

"Mielelläni", vastasin hymyillen ja siirsin Doomiksen käynnistä laukkaan.

Laukkasin vain muutaman askeleen kun ymmärsin, että minulla oli aivan liian pitkät jalustimet. Hidastin orin pysähdykseen vanhempieni ja Alexiinan välittömään läheisyyteen ja lyhensin jalustimia. Kun pääsimme uudelleen laukkaan, Doomis oli jo menossa tosissaan. Se pureskeli kuolainta ja vaahto räiskyi sen rinnuksille. Ruunikko korskui vienosti ja oli selkeästi vahvana menossa kohti esteitä, mutta minulla säilyi kuitenkin vähintään illuusio siitä, että olin tilanteen herrana. Annoin orin leiskauttaa esteen yli ehkä hivenen kovaa ja se liiottelikin reilusti loikatessaan esteen yli. Se heilautti päätään ja jatkoimme matkaa seuraavalle esteelle. Annoin ohjaa ja liitelimme höyhenenkevyesti yli siitäkin.



04.06.2020: Doomis oli tallin juhlissa mukana myyntiponina sekä esitteli taitojaan katrilliesityksessä. Näin myyjä siitä kertoi kiinnostuneille: "Erittäin osaava ja ihastuttava luonne! Tätä voisin hehkuttaa loputtomiin, eikä ole edes ulkokultaista myyntipuhetta. Jos haussa on taitavalle juniorille kisaratsua, niin se on tämä, voin taata. Kuuliainen kouluradalla ja helppo ratsastaa, erinomainen hyppääjä estekentällä ja maastovarmakin vielä. Kaikenlainen käsittely soljuu, matkustaa kuin vanha konkari. Enpä keksi mitään varoittamisen aihetta. Hyvin menestynyt, upea isä. Jos yhtään on siihen tullut, niin tässä on once in a life time kisaponi."

28.09.2017: Enpä olisi koskaan uskonut, että päätyisin poniostoksille Kanadaan saakka. Eikä kyllä moni muukaan olisi uskonut, mutta täällä minä nyt kuitenkin olen ja katselen voikon ratsuponitamman vierellä tepastelevaa komeaa orivarsaa samalla, kun aurinko alkaa laskea suurten lumihuippuisten vuorten taa.

Olin salaa haaveillut ostavani ratsuponin, mutta tuttavani olivat jarrutelleet minua sillä perustein, että minulla on talli täynnä hienoja hevosia ja että mitä tekisin ponilla, jolle olisin melkein jo liiankin pitkä. Pystynhän minä menemään vielä ihan hyvin poneilla; olen kevyt kuin keijukainen, eikä pituuttakaan ole siunattu hirmuisesti. Joten miksipä ei?

Doomis hamusi uteliaana paljasta kättäni, jota tarjosin sille varsan tullessa luokseni. Orivarsa oli todella ihmisläheinen, mistä Alexiina oli jopa varoitellutkin, kun puhuimme aiemmin puhelimessa. Ruunikko varsa puski syliin kuin mikäkin kissa konsanaan. Se huvitti minua hirmuisesti, enpä ollut nähnyt ennen yhtä ihmisläheistä varsaa, varsinkaan oria!

Kaksikon kirmaillessa aikansa kentällä, olin tehnyt päätöksen; kyllä tuo varsa lähtee minun matkaani Suomeen. Siispä lähdettiin viemään ponimukset takaisin tarhaan, jonka jälkeen siirryttiin keskustelemaan enemmän asiasta ja täyttämään papereita.

Varsa saapuisi Suomeen ensikuun alussa!

12.09.2017: Uutinen tallisanomissa Doomiksen syntymästä.