Valopäivä 30.9.2018 (TT)

KYSYMYKSET

1. Mitä odotat eniten retkeltä? Pimeässä taivallusta, nuotion kaakaonokipannua vai ehkä kummitustarinoita?  
2. Hevosesi yleinen mieliala retkelle lähtiessä ja sen aikana on millainen?
3. Unohdit ottaa jotain mukaan. Mitä se oli? 
4. Vastaa rehellisesti: pelottiko retken aikana kertaakaan - metsä osaa olla aika synkkä? Entä hevostasi? 
5. Mikä reissun päältä jäi parhaiten mieleen?

---

Vaikka ilta oli niin kirpakka, että tuntui kuin näkymätön piraija näykkisi nenää, matkaan lähdettiin koko porukan voimalla hymysuin! Aika monelta puuttui lamppuja ja heijastimia, mutta onneksi meiltä liikeni ylimääräisiä - olihan se odotettavissa, että joku kumminkin möhlii. Kuten allekirjoittanut, joka puki ylleen vain fleecetakin ja sai sitten kalistella hampaitaan kuin haamu kettinkejään yön pimeydessä! Voisi kuvitella, että tällä retkenvetäjän kokemuksella oppisi jotain, mutta eeeii...

Lenkkajetkan järjestys oli seuraava: Choco, Aatos, Rokka, Tintti, Esmeralda, Bobby ja Sudde. Ongelmia ei retken aikana pahemmin ollut, mitä nyt metsässä säikyttiin risukasoja ja sen sellaista - peruskauraa! Olisin itse asiassa kuvitellut, että jotain vähän dramaattisempaakin tapahtuu, ottaen huomioon, että pistelin parastani ja kerroin kaikki hyytävimmät kauhutarinat lähimetsän autiotaloista ja intiaanimyyteistä mitä vain saatoin muistaa. Nuotion äärellä päästiin lämmittelemään kohmettuneita jäseniä ja hevoset naukkailivat yöpalaheinät. Sudde halusi tulla katselemaan liekkejä ja Rokkakin pääsi vähän karkuun, mutta pakko sanoa, että oli tosi kiva porukka ja kyllä sitä jännärien keskellä tuli yhdessä naurettuakin! 

Paluumatka kävi joutuisammin, niin kuin siinä aina tuppaa käymään, ja huokailtiin me säkkipimeässä tunnelmallista meren loiskettakin. Ehkä kaikki kuitenkin huokaisivat vähän yhdestä suusta, kun päästiin takaisin valoisaan tallipihaan - vai kuvittelenko omiani? 

Kiitos koko porukalle, oli tosi nasta reissu tehdä teidän kanssa! 

PUKUKISA
Jannica - Aatoksen Antioliaho
oi68.tinypic.com/24o6bk4.jpg

MOM&ME
Jannica - Bryn Dafen AD (https://adinanponitila.webs.com/Dafu.html) & Eglwysilan (https://adinanponitila.webs.com/Ella2.html)
Jannica - A.D. Dark Millenium (http://adinan.freeforums.net/thread/425/dark-millenium) & Rocks After Dark (http://adinan.freeforums.net/thread/424/rocks-after-dark)

YÖMAASTO
Jannica & Aatos (https://adinanponitila.webs.com/Aatos.html)

Puiden yllä taivas alkeni pimenemään aikaisin, käärin käsiäni villapaidan hihojen alle, jotka iltaa viettäessä olivat vielä olleet paljaana auringon helottaessa pikkuhiljaa esiin työntyvän kuun takaa. Aatos odotteli rauhallisesti lainakarsinassa, pian päästäisiin laittamaan hevosia kuntoon kun Valotapahtuman muut häppeningit olisivat onnellisesti takanapäin. Ori ei niihin ollut osallistunut, koska halusin säästellä sen voimia yömaastoa silmällä pitäen. Verkkaisesti yömaastolle lähtijöitä alkoi valumaan paikalle, ensimmäiset huomaamani tuttu taisi olla Elva Tintin kanssa, moikkasimme ja vaihdoimme nopeasti kuulumisia samalla kun harjailimme ja laitoimme hevosia kuntoon retkelle. Aatos vaikutti energiseltä, mutta malttoi kuitenkin käyttäytyä vaikka retkelle lähti muutama neitokainenkin. Odotin eniten retkeltä nuotiotaukoa kummitusjuttuineen, ties vaikka emme uskaltaisi enää ratsastaa takaisin täysikuun valaistessa polkua otsalamppujen jatkeena. Tarkistin että oma lamppuni toimi, puin vielä kevyen heijastinloimen ja jalkaheijastimet suojien päälle Aatokselle ja sitten olimme muiden tavoin valmiita nousemaan kyytiin, kymmenen maissa alkoi olla sopivan pimeää. Harmillisesti oli kuitenkin ainakin vielä niin pilvistä ettei tähtiä näkynyt ja kuukin oli vasta nousemassa taivaanrannassa vaihtaen paikkaa jo aikaa laskeneen auringon kanssa.

Nousin tottuneesti ratsaille, lyhensin jalustimia muutamalla reiällä ja sitten jäin odottelemaan että toiset olisivat valmiina ja retkenjohtajana toimiva Kitty ohjeisti meille muutamia tärkeitä juttuja ja jakoi ratsut järjestykseen hänen peräänsä Choco-ruunan perään. Aatoksen paikka oli jonossa heti ruunan jälkeen, jotta naisväki saattoi ratsastaa oria häiritsemättä sen perässä. Aatoksen mielestä pilkkupeppuinen hevonen oli hauska ja sen lempipuuhaa tuntuikin olevan koko reissun ajan kokeilla lähtisivätkö pilkut irti, jos niitä vähän hiplaili. Tylsyydekseen se huomasi, ettei näin kuitenkaan ollut ja tyytyi kävelemään taivasalla normaaliin vauhdikkaaseen tyyliinsä. Yllättävän rento kuitenkin ori oli vieraassa maastossa yöaikaan, vaikka tuntuikin tarkkailevan jatkuvasti ympäristöä sirot korvat edestakaisin käännähdellen. Saapuessamme levähdyspaikalle jonkun ajan kuluttua huomasin vasta unohtaneeni heijastinliivin kokonaan kotiin. Kas kun ei kukaan muukaan ollut moista huomannut lähtiessämme! No, onneksi matkamme kulki kuitenkin pääasiassa metsäpolkuja ja -teitä pitkin eikä liivin unohtuminen sinällään haitannut jonossa, jossa kaikilla muilla sellaiset oli. Näin hataralla muistilla varustettuna olin ylipäätään ihmeissäni, että olin muistanut muut tärkeät ratsastusvälineet ja orin varusteet ottaa edes mukaan..

Syötyämme maittavat eväät ja koko porukan (etenkin Kittyn) kerrottua niin meheviä kummitusjuttuja, että olin kiitollinen paksuista ratsastushousuista jos muutama pelkotippa olisi niihin sujahtanut. Ei onneksi kuitenkaan ihan sen tasoisia juttuja tällä nuotiokekkereillä kuultu, mitä aikanaan kun opiskelin hevosopistossa vielä. Siellä meidän oli pitänyt tyytyä kummitusillan jälkeen Halloweenina siskonpetiin, koska kukaan ei yksinkertaisesti uskaltanut enää niiden juttujen jälkeen nukkua linnan kolkoissa makuukamareissa, vaan teimme kotoisat oltavat tallin pieluksille heiniin makuupusseinemme. Oli siinä omistajalla ihmettelemistä aamusta kun hän ei löytänyt ketään makuusaleista.. Retken kohokohta oli maisemien ja erityisesti läheisen kylän tarkkailu korkealta kukkulanlaelta, josta näki kivasti paikallisen Valojuhlan vuoksi ripustetut komeat syysvalot haamuineen ja kurpitsoineen. Aikamme niitä ihailtuamme oli kuitenkin jo kello niin paljon että oli pakko alkaa suunnistamaan tallia kohti. Ilma oli viilentynyt melkoisesti, mahtoiko olla enää kymmentäkään astetta. Joka tapauksessa olin erittäin iloinen paksusta villapusakastani, josta Kitty oli kuulemma hieman kateellinen, nainen kun oli varautunut vain fleecetakilla.

Olin erittäin tyytyväinen päästyämme valaistulle kotipolulle. En varsinaisesti pelännyt pimeää, mutta pieni helpotuksen huokaus tuntui kyllä pääsevän Aatokseltakin, kun synkin metsäosuus oli ohitse. Se oli vakuuttunut, että naapurin tiluksilla sijaitseva bajamaja söi hevosia ja kun siitä oli päästy metsässä pelotti useampaakin ratsua kota, jonka katto oli tehty risuista ristiin ja näytti omastakin mielestäni melkoisen hurjalta kauempaa katsottuna. Onneksi olin kuitenkin nähnyt tuon ilmestyksen päiväsaikaan ja pystyin valamaan ratsuuni uskoa, että sen ohitse pääsi kyllä menemään. Takajoukoissa joku yritti kääntyä ympäri, mutta todettuaan että lajikaverit uskollisesti ponkaisivat liioitellusti majan ohitse ei niilläkään ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä. Mielenkiintoisia sivuloikkia ja kevätjuhlaliikkeitä kyllä äänistä päätellen takaa tapahtui. En kuitenkaan ehtinyt niitä seuraamaan, sillä Aatoksen saaminen pelottavien juttujen ohitse vei tarpeeksi omaa huomiotani. Kotipihassa hevoset riisuttiin ja tarjoiltiin vielä iltateetä terassilla kun kaikki hevoset olivat valmiit yöpuulle. Sen jälkeen kelpasi itsellekin jo lämmin suihku ja yöpyminen odotellen seuraavan aamun notkuvaa aamupalaa, joka oli kerta toisensa jälkeen jo tullut tutuksi Kittyn järjestämiltä retkiltä ja leireiltä.

MOM&ME
Iivari von Hoffrén - Grove of Fallen & Spectacular Orchard
Pölhö - Jay's Strix & Vampire Slayer 5594

YÖMAASTO
Amelie Chaput & Esmeralda
1. Mitä odotat eniten retkeltä? Pimeässä taivallusta, nuotion kaakaonokipannua vai ehkä kummitustarinoita?

"Rehellisesti sanottuna en tiedä, koko retki kuulostaa niin kivalta! Alkuun meidän piti tulla vain Falan ja Carlan kanssa varsanäyttelyihin, mutta minä manguin ja ranguin tahtovani yömaastoon mukaan joten sain Esmeraldan mukaan seikkailuun. Ehkä minä odotan eniten notskin ympärillä istumista, jutustelua, kaakaota ja muihin tutustumista, vaikka kovasti intoilen myöskin päästessäni Esmeraldan kanssa pimeään seikkailemaan. Vitaliya on aina sanonut sen olevan maailman rohkein tamma, katsotaan saako hän syödä sanansa!"

2. Hevosesi yleinen mieliala retkelle lähtiessä ja sen aikana on millainen?

"Esmeralda on jo niin tottunut matkustamaan ettei se ottanut stressiä pitkästä matkasta tai vaihtuneesta ympäristöstä. Se oli kyllä valpas ja katseli ryhdikkäänä muita ratsukoita, mutta ihan hyvillä fiiliksillä lähdettiin liikkeelle, minuakaan ei jännittänyt kun tunsin ratsustani leijailevat loistovibat. Kun matkaa oli edennyt jonkin verran rentoutui Esmeralda kokonaan, eikä se enää edes tarkkaillut niin paljon ympäristöä, seurasi vain tyytyväisenä edessä kulkevan hevosen hahmoa."
 
3. Unohdit ottaa jotain mukaan. Mitä se oli?

"Unohdin ottaa sekä itselleni että Esmeraldalle heijastimet, harvoinpa niitä on nimittäin matkoille mukaan tarvinnut. Onneksi Orange Woodista saimme lainattua muutaman heijastinsuojan ja -liivin."

4. Vastaa rehellisesti: pelottiko retken aikana kertaakaan - metsä osaa olla aika synkkä? Entä hevostasi?

"Iiiiiiiihan rehellisesti metsässä vähän pelotti, mutta sitähän en kyllä muille myönnä... Esmeralda huomasi kyllä jännitykseni mutta ei viisaana tammana ottanut siitä kierroksia, se oli paljon rohkeampi maaston aikana kuin minä."

5. Mikä reissun päältä jäi parhaiten mieleen?
"Parhaiten mieleen jäi rannikolla kulkiessamme se, miltä meri kuulosti illassa. Oli sysipimeää, taivaalla ei sillä hetkellä loistanut edes kuu. Mustuudesta kuului vain aaltojen kohinaa ja tyrskyjen iskeytyminen rantakallioon aina uudestaan ja uudestaan, suolainen tuuli puhalsi kasvoja vasten ja kaviot kopisivat tietä vasten. Wow!"

(Eiköhän pukukisaankin tule osallistumista myöhemmin, just wait for it! ;D Zenin väki lisää ilmastonmuutosta 30% rämppäämällä kerran kuukaudessa Orange Woodissa...)

Ha ha, onneksi virtuaalitodellisuudessa kaikki on mahdollista!