Ahoten päiväkirja

Se oli päähänpisto, Ahote, ihan puhdas päähänpisto. Nopea ajatus josta Barrett otti kopin ja pisti käyntiin ennen kuin kukaan ehti jarruttelemaan, ja nyt katumus painoi jo stetsonin verhoamaa päätä kumaraan. Mies katseli miten ruuna rynnisti heti henkseleitä paukutellen ottamaan mittaa pihaton muista pojista.

Vielä toissapäivänä Barrett ei tiennyt haluavansa toista hevosta. Rahaa hän sen sijaan tahtoi — ei tässä vielä mieron tiellä oltu, mutta jostain pitäisi taikoa tuohta kattoremonttiin, ja sen perhanan Derekin velkojenkin maksuun... Huono veli oli huono veli vielä haudassakin. Mutta epäreilua tai ei, Barrettille oli aina ollut kunniakysymys hoitaa lupaamansa asiat loppuun. Hän maksoi lyhennykset ajallaan eikä ikinä, ikinä syönyt sanojaan. Hanttihommat lumitöistä polttopuihin ja jopa eräoppaana turisteille (hyh) luonnistuivat nöyryydellä, jonka vain rehti mies tunnistaa. Mikään edellämainituista ei kuitenkaan saanut sydäntä sykkimään kuin hevoset, ja jos leipänsä voisi jälleen kerran tavalla tai toisella niiden kautta ansaita, niin mikäpä olisi sen parempaa? Joten kun lovisiin korviin kantautui Ahoten palautuneen ranchille mustangivälitykseen, summautui Quickfortin päässä yksi plus kaksi. Seurasi vain nopea keskustelu Alexiinan kanssa, sopimus kursittiin kasaan ja kas näin sitä oltiin ei vain yhden, vaan peräti kahden mustangin, omistaja.

Sen verran Barrett oli tutustunut ostokseensa etukäteen, että oli käynyt katsomassa kimoa tarhan aidalla. Jo siitä miten se mulkoili takaisin olisi voinut päätellä paljon, mutta itsevarmana hattu vedettiin vain syvemmälle päähän ja diilejä lähdettiin hieromaan tilan johtoportaan kanssa. Oli Barrett kuullut ettei Ahote ollut se hauskin ja mukavin hevonen, mutta jos Smokeystäkin oli taiottu ratsu niin kai tästäkin tulisi... Haaste vastaanotettu.

Jo sillä matkalla kun Barrett talutti uutta hevostaan tarhasta pihattoon, valkeni moni asia. Numero yksi: viisautta on valita haasteensa hyvin. Hän ei ollut viisas. Numero kaksi: ruunaus on ollut siunaus, kuinka kukaan on sietänyt tätä orina? Numero kolme: pienenkin hevosen kaviot lentävät yllättävän korkealle...

Ahote oli tulta ja tappuraa, se oli selvä. Taluttaessa se pyrki jatkuvasti kauemmas ihmisestä, ja kun tuulenpuuska lennätti stetsonin päästä, reagoi kimo säikähdykseen salamana tarjoamalla takakaviota. Vaikka Barrett olikin osannut odottaa jo vaikka jos mitä, ei hän silti väistänyt tarpeeksi nopeasti vaan kavion reuna jätti komean mustelman käsivarteen. Siinä oli kaikki tahdonvoima koetuksella pitää kirosanat sisällä: vain pelko siitä miten tunteenpurkaus saisi Ahoten seuraavaksi kuohahtamaan sai miehen puremaan hammasta yhteen ja jatkamaan jämptiä marssia kohti pihattoa.

Varmuuden nimissä Barrett jätti Thomaksen avaaman portin itsensä ja hevosen väliin ennen kuin avasi narun, ja hyvä niin. Samalla sekunnilla kun Ahote tajusi olevansa vapaa, se kääntyi pennin päällä, pukitti niin että raikasi ja kirmasi kohti hölmistyneenä tuijottavaa hevosnelikkoa.

Siinä hän nyt sitten oli, katseli kulmat kurtussa kuinka Ahote lähti etsimään paikkaansa laumassa. Smokey oli tullut heti kaula kaarella vastaan, ja lyhyen nuuskimisen jälkeen alkoi vinkujaiset. Vuoroittain oli pystypainia, sitten tarjottiin takakavioita, sitten taas vähän painittiin, kunnes Ahote yllätti järkevyydellään ja jätti vanhemman orin rauhaan. Uhmakkaasti se ravasi Chocoa ja Hoffea kohden, luimisti korvia ja näytti hurmaavimman ilmeensä. Tappio Smokeylle kävi selvästi nuoren uroon egolle, vaan eipä se tästä paranisi: nopeasti myös Hoffe näytti missä on uusien kakaroiden paikka. Oli outoa nähdä normaalisti kovin lempeä liinakko niin raisuna, mutta kieltämättä kaikessa elopainossaan se oli vaikuttava näky.

Ainoastaan Choco väisi Ahotea, mutta kun knabberinkaan jahdistaminen ei onnistunut muun lauman pyrkiessä väliin, painui kimo pihaton nurkkaan kyräilemään olkansa yli. Sen häntä oli niin tiukasti kiinni takamuksessa ettei sitä ollut erottaa persvaosta, ja jos katse vain voisi tappaa... Niin, tietäähän sen.

"Onhan tuota Ahotea käsitelty Bonecreekissäkin paljon, sillä on vain kova muuttostressi" Thomas mietiskeli, koitti varmasti jakaa lohdun sanojakin. Barrett kohautti vain harteitaan, oikeaa käsivartta särki. Pirun koni.

"Jaa'a, saapa nähdä miten menin tässä hölmöilemään," hän vastasi cowboylle. Ollessaan epävarma Barrett pyyhkäisi kädellä suupieliä. Hän teki niin nyt.

"Odotahan vain, ei sitä tiedä miten hyvä tuosta tulee. On se niin nuorikin, ei kannata murehtia kattohirsiä jos ei perustuksetkaan ole vielä valmiina," Thomas järkeili. Sitten hän kääntyi lähteäkseen ja taputti tuoretta hevosduon omistajaa olalle. "Tule viimeistään aamukuuteen huomenna, niin ehdit puhdistamaan pihatot ja pari laidunta ennen ihmisvilinää."

Sekin vielä. Barrett oli lupautunut auttamaan tilan töissä pitääkseen kahden hevosen ylläpitokulut aisoissa. Mukavaa hommaa, mutta kun niitä töitä riittäisi kotosallakin, ja sille Thompsoninkin muorille pitäisi käydä hakkaamassa lisää puita...

Toivottavasti Ahotesta seuraisi jotain muutakin kuin pelkkää lisävaivaa, kolotusta ja murhetta.

Alexiinan kommentti: 
No niin, tästä se sitten lähtee - projekti Ahote (kuulostaa ihan joltain rakettitieteeltä; eikä välttämättä niin kaukana siitä olekaan)! Kiitos muuten nauruista, hupaisia sanavalintoja  Nauroin varsinkin tuolle "Sen häntä oli niin tiukasti kiinni takamuksessa ettei sitä ollut erottaa persvaosta, ja jos katse vain voisi tappaa..." Muha! Ja hyvin muuten sanoit Thomasin suulla, koska hänellä on juuri tuollainen tapa käyttää paljon vertauskuvia puheessaan: "On se niin nuorikin, ei kannata murehtia kattohirsiä jos ei perustuksetkaan ole vielä valmiina." 10+

Meinaako muuten Weighfield pistää kapuloita rattaisiin Ahotenkin suhteen? Sillä miehellä on kauna pitkä kuin kiinanmuuri ja Barrett valitettavasti kohteena... Voipi olla, että jotain kauheuksia vielä ehtii tapahtua...