katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Oct 16, 2021 8:41:09 GMT
Ranchin omistajan ilot, surut ja suuret suunnitelmat
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Oct 16, 2021 8:43:14 GMT
15.10.2021 Pohjautuu tähän Kitty n tekstiinMuutto Kanadaan kuulosti kieltämättä houkuttelevalta idealta. Se voisi olla keino saada käännettyä ajatukset muualle isän ja mun tilanteista varsinkin kun tämä hoitokierros olisi se, joka ratkaisisi jatketaanko isän hoitoja vai siirryttäisiinkö saattohoitoon ja vain odotettaisiin milloin tauti ottaa voiton. Ehkä mä voisin tulla käymässä. Mä joudun kyllä käyä kotona vaihtaan kamoja ja jätän Foreverin kotiin. Mä otan Chipin ja HHn testiin. Ja Imaghostin kun se taitaa piristää kaikkii? En mä tiennyt jotta oliko mulla sitä mitä Raicy vaatii työläisiltään vaikka mä olinkin asunut farmilla koko ikäni sekä ollut mukana ajamassa karjaa siitä asti kun mä pysyin yksin satulassa. Vaikka vastuu tilasta oli siirtynyt mun harteille pääasiallisesti, oli tietyt asiat isällä hoidossa ja en mä tiennyt osaisinko mä hoitaa niitä asioita sitten kun isä… Cool! Mä kerron bosseille et sä oot ines. Mite siistii! Harmi ku Dewn ei oo sillo tääl Kittyn innokkuus ei voinut olla parantamatta mun omaa mielialaa ja mä toivoin että nainen ei rakentaisi tuthaan pilvilinnoja, sillä voisi olla että paikka täytettäisiin ennen kuin mä voisin edes koettaa onneani. Toki sitä ennen täytyisi pitää fokus kisoissa.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Nov 12, 2021 17:57:47 GMT
04.11.2021
Mä olin ilmoittanut heti viikonloppuna että mun Kanadan matkani tulisi pitenemään ja että mä olin allekirjoittanut työsopimuksen Raicyn kanssa. Olihan äiti ja isä olleet hieman yllättyneitä siitä, mutta toisaalta kai ne olivat osanneet jotenkin aavistaa että mä haluaisin kokeilla jotain muutakin kuin oman tilan pyörittämistä, sillä mä en ollut oikeastaan ikinä saanut muuta valintaa elämässäni. Tokihan myös ensimmäiset päivät olivat olleet hyvin paljon opettelua ja rutiinin hakemista mutta onneksi omalla tavallaan kaikki työtehtävät olivat tuttuja tai niistä sai ainakin nopeasti kiinni.
Me oltiin myös Kittyn kanssa puhuttu siitä, mitä mä meinasin tehdä nyt kun mä olisin jäämässä Kanadaan pysyvästi. Vaikka mulla ei ollut aikataulua selvillä, mä jotenkin olin varma siitä että jonkinlaisen oman asunnon, tai tilan mä haluaisin hankkia ja sekös herätti Kittyssä uuden innon. Ennen kuin mä kerkesin mitään sanomaankaan, se esitteli mulle jo muutamaa tilaa ihan muutaman kilometrin päässä ranchista ja vaikka mä en oikeastaan näyttänytkään siltä, että jokin noista tiloista olisi herättänyt mun mielenkiinnon niin mä painoin erään niistä mieleeni.
08.11.2021
Mä olin tutkinut tuota yhtä tilaa vähän tarkemmin sekä soittanut muutaman puhelun, jotka olivat johtaneet mut siihen, että mä seisoin vanhan, vuosia tyhjillään olleen tilan pihamaalla. Paikassa tulisi olemaan varmasti laittamista, mutta toisaalta mulla ei olisi mitään muuta kuin aikaa töiden lisäksi joten ehkä loppupeleissä paikasta voisi saada jonkinlaisen kodin mihin mä voisin alkaa luomaan uutta elämääni.
Olin saapunut muutaman minuutin etuajassa paikalle joten mulla oli aikaa katsella ympärilleni ja saada tuntumaa paikkaan. Lopulta kuitenkin kiinteistönvälittäjä saapui paikalle ja me vaihdettiin muutama sana ennen kuin me lähdettiin kiertämään tilaa. Tila ei ollut suuri, pieni päärakennus sekä talli mutta se oli kuitenkin juuri sopivan kokoinen minulle. Kierroksessa ei kestänyt kovinkaan kauaa ja palattuamme takaisin ulos juttelimme hetken vielä tilasta ja sen hintapyynnöstä sekä lyhyen pohdinnan jälkeen mä päädyin tekemään tarjouksen tilasta. Ei mulla ollut mitään ajatusta siitä että oliko mun tarjoukseni mitenkään järkevissä raameissa, mutta kai sen näkisi jossain kohtaa kun mä kuulisin välittäjästä.
Palatessani Orange woodiin, meillä oli pooloharkat ja ihan mielenkiinnosta mä halusin ottaa Chipin ratsukseni ja katsoa että miten ruuna pärjäisi pooloratsuna.
10.11.2021
Koska mä olin ensimmäistä kertaa ostamassa itselleni kotia, ei mulla ollut mitään ajatusta siitä että miten pitkään asioiden hoitamisessa kestää. Ehkä sen vuoksi mä olin yllättynyt kun sain välittäjältä puhelun, jossa kerrottiin että mun tarjous oli hyväksytty ja että mä olin näin ollen ostanut itselleni uuden kodin. Me sovittiin päivä ja aika, jolloin mä voisin käydä allekirjoittamassa sopimuksen tilan ostamisesta ja muutenkin sopia parista asiasta, jotka tilan ostamiseen liittyisivät. Vaikka olikin helpottavaa tietää että mulla oli oma paikka olemassa, jotenkin musta tuntui että se ei kuitenkaan olisi virallista ennen kuin kauppakirjat olisivat allekirjoitettu ja ne olisivat mun hallussani. Kuitenkaan me ei oltu löydetty sopivaa aikaa ennen perjantaita joten enää täytyisi vain onnistua pitämään asia salassa siihen asti…
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Nov 16, 2021 23:27:32 GMT
12.11.2021
Mä olin sopinut Raicyn kanssa jotta mä tekisin tänään paria tuntia lyhyemmän päivän jotta mä kerkeäisin hyvin käymään vielä virastoaikana kiinteistönvälittäjän luona. Papereiden allekirjoittaminen ei ollut kovinkaan pitkä prosessi ja lopulta mulla oli allekirjoitetut kauppakirjat, sekä avaimet mun uuteen kotiin käsissäni. Oli omalla tavallaan outo tunne kävellä ulos talon omistajana, sillä mä en ollut ikinä omistanut mitään mitä voisi verrata asuntoon tai taloon viittaavaa vaan ainut mun omaisuus tähän mennessä oli ollut pääasiallisesti vain mun autoni sekä hevoset.
Ennen kuin mä palasin takaisin ranchille mä pysähdyin kauppaan ostamaan muutaman pienen jutun. Kello oli sen verran paljon että Kitty oli jo päässyt töistä joten mä lähdin etsimään toista ja houkuttelin sen mukaani. Tokikaan Kittyä ei tarvinnut kovinkaan paljoa houkutella jotta sen sai mun mukaani. Mun käynnistäessäni autoni Kitty ihmetteli hieman mihin me oltiin menossa ja mun hiljaisuus ei ainakaan saanut sen ihmettelyä helpottumaan. Varsinkin kun mä käänsin autoni asfaltoidulta tieltä hieman kuoppaisemmalle metsätielle, joka johti pienen tilan pihaan. Sanomatta sanaakaan mä parkkeerasin autoni tilan pihaan ja sammutin moottorin ennen kuin mä avasin oman turvavyöni ja valmistauduin nousemaan autosta. Ennen kuin mä paukautin oven kiinni, mä poimin takaani muovipussin, jonka mä olin sinne jättänyt kauppareissultani ja jäin nojailemaan autoni keulaa vasten, odottaen jotta Kitty seuraisi esimerkkiäni.
”Mitä me täälä tehdään? Saataisko me edes olla täälä?” Kitty ihmetteli mutta mä en vastannut toiselle, viitoin vain seuraamaan ja jatkoin ulko-ovelle. Kaivelin farkkujeni taskusta hyvin surkean näköisen avainnipun, ennen kuin asettelin toisen avaimista lukkoon ja käänsin sitä, työntäen lopulta oven edelläni auki ja astuessani sisään sekä naksauttaessani taskulampun päälle. Mä olin saanut pari kynttilää sytytettyä ennen kuin mä kuulin askeleita takaani ja käännyttyäni hieman huomasin että Kitty oli viimein astellut sisään. Toinen katseli hieman hämillään ympärilleen ja mä käytin tilaisuuden hyväkseni ja kaivoin kauppapussista vielä olutpullon, jonka avasin, ennen kuin jaoin sen sisällön kahteen mukiin, jotka olin käynyt nappaamassa leiriaitalta mukaani valmistellessani pikaisesti tätä iltaa.
”Tervetuloa mun luo” mä hymyilin ojentaessani toista mukia Kittylle. ”Siis wait. Mitä? What? Häääh???” ”Mä kävin tänään allekirjoittamassa kauppakirjat tästä tilasta. Joten nyt mun jäännistä Kanadaan tulee vähän konkreettisempaa. Laittoahan tää vaatii, mutta eipä mulla oo onneks mitään kiirettä saada tätä valmiiksi” mä annoin katseeni kiertää sen verran huoneessa kun sielä näki hämärässä valaistuksessa. ”Vähä siistii! Hei onnea!” ”Kiitos. Kukaan muu ei toki vielä tiedä siitä että mä oon ostanut tän tilan koska mä en halunnut kertoa siitä vielä eilen vaikka tarjous hyväksyttiinkin jo alkuviikosta.” ”Ai sen takia sä oot ollut niin vaikea koko viikon!”
Mä esittelin Kittylle parhaani mukaan päätaloa, vaikka se olikin vähän hankalaa taskulampun valossa. Lopulta me päätettiin palata Orange Woodiin ja mä sammutin kynttilät, ennen kuin me poistuttiin ulos ja mä lukitsin ulko-oven perässäni. ”Vitsit sä ootat varmaan onnessas että pääset muuttaan tänne ja saat Chipin ja HHn ja Imagen ja Forriksen tänne” Kittyn puhetulva alkoi uudestaan. ”Itse asiassa… Chip ei muuta tänne. Se jää Orange Woodiin. Raicy osti sen Alexiinalle.” Kittyn katseesta oli huomattavissa hämmennys. ”Chip tuli mulle myyntitoimeksiannoksi joten ei sen pitänytkään olla ikinä mulla pitkään. Enhän mä ruunan myynnistä niin hyvää siivua saanut kuin mitä mä olisin voinut, mutta mä tiesin että se saisi parhaimman mahdollisen kodin ja ne muutamat sadat dollarit mitä mä sain siitä diilistä, auttoi mua kuitenkin ostamaan tän tilan.”
Ilmeisesti yllätysten määrä sai Kittyn kerrankin sanattomaksi ja me ajettiin (melkein) hiljaisuuden vallitessa takaisin Orange Woodiin, vaikka mun vierelläni istuva Kitty yrittikin aloittaa useamman ”mitä sitten? mitä jos? Entä kun? Ootko ajatellut?” kysymyksen. Totta puhuen tuleva pelotti mua suuresti, mutta ehkä mahdollisuus sille että mä voisin aloittaa täysin puhtaalta pohjalta ikioman ranchin turvin uuden elämän rakentamisen voisi tuoda helpotusta kaikkeen mikä oli yrittämässä täyttää mun mieltäni.
16.11.2021
Me oltiin juuri sellaisessa paikassa laaksossa missä oli kenttää joten mä kuulin miten mun puhelin soi taskussani. Pahoitellen mä kaivoin sen esiin ja nähdessäni äidin nimen näytöllä, mä en voinut olla painamatta vihreää luuria ja lopulta nostin laitteen korvalleni, tervehtien äitiä. Jo äidin ensimmäiset sanat saivat mut pelkäämään pahinta ja mitä pidemmälle meidän lyhyt puhelu jatkui, sitä synkemmäksi mun ilmeeni kävi. Palauttaessani puhelintani taskuuni Raicy kysyi jos kaikki oli ok.
”Ei. Isä… Isä on joutunut sairaalaan ja lääkärit ovat sitä mieltä että tilanne on nyt todella huono…”
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Dec 8, 2021 19:40:13 GMT
26.11.2021
Me oltiin lennetty Kittyn kanssa eilen Texasiin. Vaikka Alexiina olisikin tarjonnut mahdollisuutta olla poissa useammankin päivän, mä halusin vain päästä takaisin töiden pariin mahdollisimman nopeasti koska mä en meinannut uskoa että isä olisi poissa. Kuullessani viikko sitten isän menehtymisestä, mä olin yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä. Olin mä myös yrittänyt pysyä kaukana muista ihmisistä, sillä mä en todellakaan ollut parasta seuraa kun mä yritin navigoida suruni lävi. Isä oli ollut viimeiset vuodet aina läsnä ja kaikki tilaa koskevat päätökset me oltiin tehty yhdessä. Tokihan mä olin jo osin muuttanut Kanadaan joten se aikakausi oli tullut päätökseen, mutta silti mä luulin että meillä olisi vielä paljon enemmän aikaa isän kanssa.
Vaikka mun pukuni ei ollut kovin vanha, se tuntui pudistavan ja kiristävän varsinkin rinnankohdalta ja solmio tuntui taas rusentavan mun henkitorveni kasaan. Äiti ja Trevor olivat jo kappelilla, kun me saavuimme Kittyn kanssa sinne. Velipojan kanssa me päädyttiin vain halaamaan pikaisesti, mutta äidin kanssa me vaihdettiin pidempi halaus ja mä pahoittelin äitille että mä en päässyt kotiin silloin kun isä menehtyi. Hiljalleen myös muuta väkeä alkoi saapumaan kappelille ja siunaustilaisuus oli pieni ja intiimi, mutta jotenkin juuri isän näköinen. Minä, Trevor, Charlie sekä kolme jotain muuta isän tuttua kannoimme arkun kappelista hautapaikalle ja katsoessani sitä sen ollessa haudan pohjalla, tilanne jotenkin realisoitui ja mä en pystynyt pitää itseäni enään kasassa.
Muistotilaisuus pidettiin meillä kotona ja vaikka mä jotenkin ajattelin että kotiin pääseminen olisi helpottanut, mua ahdisti olla kotona ja heti kun vain tuli sellainen sopiva hetki, mun oli pakko päästä ulos. Mä en tiennyt että oliko Trevor majoittunut omaan huoneeseensa, vai mökkiin joten mä en uskaltanut mennä sinne ja mä päädyin talliin. Kitty oli kai jossain kohtaa huomannut mun katoamisen, sillä se tuli etsimään mua ja me istuttiin hiljaisuuden vallitessa meidän välillämme.
Lopulta mä vedin puvuntakkini povitaskusta valkoisen kirjekuoren, sekä sen päälle asetetun paperin ja ojensin sen sanomatta sanaakaan Kittylle. Mä tiesin mitä tuossa kirjeessä luki, sillä mä olin kerennyt lukemaan sen jo useampaan otteeseen lävitse, vaikka mä olinkin saanut sen käsiini vasta muutama tunti takaperin. Asian paljastaminen Kittylle mietitytti mua, mutta ainakin ollessani rehellinen jo tässä hetkessä, tuolla olisi mahdollisuus tehdä päätös itse siitä että haluaisiko kokea saman kohtalon kuin äitini, vai ottaisiko Kitty sen ”kiitos ja näkemiin” tien asiassa.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Dec 12, 2021 20:30:47 GMT
28.11.2021 Me oltiin palattu illalla Kitty n kanssa takaisin Orange Woodiin. Edellinen päivä oli mennyt käytännön asioiden kanssa ja me oltiinkin sovittu että miten me jatkettaisiin tästä eteenpäin. Paljon olisi kuitenkin vielä asioita, joita meidän täytyisi selvittää, ennen kuin kaikki olisi selvillä mutta ensimmäiset askeleet olivat jo otettu. Hautajaisten jälkeiset yöt mä olin valvonut, sillä mun päässäni tuntui risteilevän ihan liikaa ajatuksia ja osa niistä oli ihan liian pelottavia ja uhkaavia jotta mä edes uskalsin ajatella nukkumista. Se, että isä oli poissa, tuntui liian pelottavalta ajatukselta ja vaikka mä en ollut välttämättä enää riippuvainen isän avusta, se oli ollut kuitenkin edeltävät kolmekymmentä kolme ja puolivuotta enemmän tai vähemmän lähellä koko ajan ja meidän yhteistyö oli hioutunut saumattomammaksi vuosien aikana. Nyt kuitenkaan isää ei enää ollut ja hitaasti mutta varmasti alkoi näyttämään myös siltä että lopulta ei olisi enää edes sitä tilaa, jota kutsua kodiksi. Kitty oli vaatinut että se saisi ajaa lentokentälle ja vaikka mä olin miten yrittänyt vakuuttaa toisen siitä, että mä voisin kyllä ajaa, en mä ollut siinä onnistunut ja mä olin löytänyt itseni apukuskin paikalta. Lentokentän lähentyessä ajatus siitä, että Kitty ajaisi ei tuntunut enään yhtään huonolta ja kai siinä vaiheessa kun mä olin istunut oman autoni kyytiin – luovutettuani ensin avaimet Kittylle – mä sammuin kuin saunalyhty oltuani hereillä lähemmäs neljättä vuorokautta ja Kitty joutui tekemään kunnolla töitä jotta tuo sai mut hereille kun me oltiin takaisin tilalla. Kitty, Alexiinan sekä Emilyn avustuksella, pitivät huolen siitä että mä pidin itsestäni edes jotain huolta, samalla kun mä sain suorittaa suruprosessiani omaan tahtiini. 8.12.2021 Menneet puolitoista viikkoa olivat olleet todella hankalia, ja musta tuntui pahalta että olin vetäynyt omiin oloihini ja viettänyt paljon aikaa remontoimassa. Raicy sekä Thomas ja muutama nuoden tuttu olivat käyneet auttelemassa remontissa ja tällä hetkellä tilanne oli se, että keittiö alkoi olemaan jo asuttavassa kunnossa. Talosta puuttui edelleen juokseva vesi, sekä sähköt, mutta generaattori toi virtaa, jonka avulla mä pärjäsin hyvin ja heti vain kun me oltiin saatu keittiö remontoitua, mä olin hankkinut hyvin epämääräisen hetekan, jolla nukkua ja muuttanut tilalleni. Alexiina oli vihjannut minulle että tänään olisi Kittyn syntymäpäivä ja vaikka ajatukseni olivat edelleen hieman muissa asioissa, mä päätin yrittää pitää yhden päivän, jolloin mä unohtaisin kaiken mitä oli tapahtumassa tämän hetken ulkopuolella. Olin ilmoittanut Kittylle kellonajan, jolloin tuon täytyisi olla valmiina, sekä pukukoodin ja lopulta mä olin hakemassa toista OWRän parkkipaikalta juuri ilmoittamaani aikaan. ”Mihin me ollaan oikein menossa?” ”Näät sitten. Ei se oo yllätys jos mä paljastan sen sulle jo nyt.” Kitty yritti esitellä erilaisia ajatuksia ja ideoita siitä mitä olisi tapahtumassa ja ajaessani hyvinkin teollisuushallimaisen rakennuksen pihaan toinen oli vain entistä hämmästyneempi. Mä kuitenkin houkuttelin toisen matkaani ja lopulta me astuttiin sisään ja kun me päästiin rakennuksen pääaulaan, Kittylle paljastui viimein missä me oltiin. ”Siis wow!” toinen kääntyi katsomaan mua hämmentyneenä. ”Mä ajattelin että tää voisi olla sellainen sun näköinen synttärilahja” kohautin pienoisesti olkiani, samalla kun meitä lähestyi noin samaa ikäluokkaa oleva mies, joka esitteli itsensä Chadiksi. Vaihdettuamme muutaman sanan tuon kanssa, Chad kertoi minne me voitaisiin käydä jättämässä takkimme ja mistä löytyisi lainakenkiä. Ollessamme valmiita, Chad ojensi meille molemmille valjaat, demonstroiden miten ne puetaan päälle sekä auttaen meitä kiristämään ne sopiviksi. Jostain sivummalla oli saapunut myös hieman nuorempi mies, Elliot, joka auttoi myös valjaidemme kanssa ja lopulta Chad pääsi kertomaan meille muutaman käytännön asian sekä antamaan pienen demonstraation. Varmistettuaan että me olimme ymmärtäneet asiat, me siirryttiin ensimäisen seinän pariin ja koska kyseessä oli kuitenkin Kittyn syntymäpäivä, tuo pääsi kokeilemaan kiipeämistä ensimäisenä. Chadin kiinnitettyä turvaköyden Kittyn valjaisiin ja varmistettuaan että köysi ei olisi toisen tiellä, seurasimme miten Kitty lähti kiipeämään kiipeilyseinää ylöspäin. Melkein ylhäällä toisen ote kuitenkin lipesi ja lopulta ohjeistettuna Kitty pääsi laskeutumaan alas ja toisen palautuessa hetken, oli mun vuoro kokeilla. ”Kivet” joita seinään oli kiinnitetty eivät olleet kovinkaan syviä joten jokaista jalan- ja käden sijaa sai miettiä todella tarkasti eikä kiipeäminen ollut kovinkaan helppoa. Mä en tainnut päästä edes niin korkealle kuin Kitty oli päässyt, ennen kuin mun ote lipesi ja tipahdin valjaiden varaan roikkumaan. Elliot huikki ohjeita samalla kun piti huolen että mun laskeutuminen oli jotenkin hallittu ja muutaman yrityksen jälkeen me päästiin kokeilemaan vielä paria asteen haastavampaa seinää, ennen kuin meidän aika oli loppu. Kiitettyämme Chadia ja Elliottia sekä palauttaessamme valjaat sekä kiipeilykengät, oli aika vaihtaa vaatteita ja suunnata illalliselle. Mä olin löytäny pienen ravintolan, joka ei ollut liian fiini ja me nautittiin illallinen pitkän kaavan mukaan. Illallisen jälkeen me oltiin ihan valmiita palaamaan takaisin Orange Woodiin ja viettämään rentoa loppuiltaa. Kittyn kapsahtaessa yllättäen kaulaani, kiittäen synttäriyllätyksistä, omalta osaltani kömpelösti alkanut halaus päätyi suudelmaan ja lopulta teinimäisesti virnuillen tapahtuneeseen siirtymään autolleni ja siitä Kittyn asunnolle. // Tsemppiä Tylerille! Seinäkiipeily ja kaiken maailman boulderoinnit oli kyllä todella hyvä lahjaidea, ja tästä Kitty varmasti puhuu seuraavan vuoden aina, kun mikään asia vähääkään viittaa seinään (ja varmaan muutenkin) Loppuhalit ja -pusut, voihan nyt kuperkeikka!!
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Jan 17, 2022 19:07:03 GMT
Viikon aikana mun olo oli parantunut hitaasti, mutta varmasti - vaikka edelleen ajoittain yskänkohtaukset haittasivat mun elämääni - varsinkin jos onnistuin hengittämään jääkylmää pakkasilmaa keuhkoihini. Tokihan alkuun mun energiat olivat olleet ihan lopussa päivän lopussa ja tupani lämmittäminen ei ollut sellainen asia jonka mä olisin jaksanut tehdä. Olinpa mä kerran jopa nukahtanut suoraan kotiin päästyäni ja nukkunut seuraavaan aamuun asti edes ymmärtämättä että talossani oli todella kylmä.
Raicy oli lähtenyt hakemaan uutta hevostaan joten myös tuon osuus töistä jäi minun ja Tomfordin harteille. Joshin kanssa työskenteleminen oli onneksi mutkatonta, sillä mua vuosikymmenen nuorempi mies oli ahkera tekemään töitä ja tuo osasi lukea lammaslaumaa sekä muutenkin olla perillä kaikesta siitä, mitä oli tapahtumassa. Tokihan alkuun oli mennyt oma hetkensä tottua siihen tapaan miten tuo puhui, mutta sen jälkeen hommat olivat rullanneet. Tokihan oli myös mukavaa että oli joku jonka kanssa saattoi vaihtaa ajatuksia ja muistoja kotoa. Muistellessani Texasia, puhelimeni kilahti uuden viestin merkiksi ja napatessani sen käsiini huomasin Charlien viestitelleen.
Willkes oli ottanut kotiin jääneet hevoset vastuulleen ja sainkin aina tasaisesti tuolta viestiä siitä mitä oli tapahtunut ja millaisella mallilla hevoset olivat. Foreverin varsomiseen olisi enää vain muutama kuukausi ja mä en tiennyt milloin mä näkisin tammani seuraavaksi. Olihan Charlie liittänyt viestiinsä kuvankin tammasta, joka näytti voivan hyvinkin paksusti. Evie oli käynyt tarkistamassa tamman yleisen voinnin vielä viimeisen ultrankin jälkeen, sillä se ei ollut kovinkaan nuori enää eikä tiineys välttämättä olisi helpoin sille. Olisi mielenkiintoista nähdä millainen varsasta tulisi ja varsinkin että miten mä osaisin kouluttaa siitä hevosen. Tokihan Imaghost toimi mulle hyvänä opetuksena myös ja nuorta tammaa olisikin tarkoituksissa alkaa ratsuttaa nyt kevään aikana.
Kevät olisi muutenkin suurien muutosten aikaa sillä silloin olisi tarkoitus viimeistellä taloni remontti sähköjen ja vesien osalta, aloittaa kunnostamaan laidunta sekä tallia. Maaliskuussa täyttäisin 35-vuotta ja samassa kuussa, tai viimeistään varmaan paria kuukautta myöhemmin olisi tarkoituksena hakea viimeisetkin tavarani Texasista maarajan tälle puolelle ja muuttaa pysyvästi Kanadaan. Toki mä en tiennyt että milloin mä onnistuisin muuttamaan kaikki viimeiset tavarat mitä mulla oli kotona, hevosista puhumattakaan ja mahtuisiko kaikki edes yhteen autolastilliseen, vai joutuisinko joskus myöhemmin tekemään vielä uuden reissun kotiin ja tuomaan silloin loppuja tavaroita Kanadaan. Kuitenkin mun ajatukset katkesivat askelten ääniin jotka lähenivät koko ajan ja pian Kitty ilmestyikin mun eteeni.
Toisen purkaessa repustaan muutaman ruokarasian jotka tuo oli ottanut mukaan Orange Woodista. Mä kerroin venähtäneestä työpäivästäni ja lopulta Kitty siirtyi mun viereeni istumaan. Koska olin yrittänyt käyttää kaikki energiani – ja rahani – siihen että saisin tilani remontoitua, ei huonekalujen hankinta ollut prioriteettilistalla korkealla ja jostain käytettynä hankkimani heteka oli saanut ajaa sängyn virkaa. Keittiön nurkka ei muutenkaan tulisi olemaan lopullinen makuuhuoneeni joten ehkä siinä kohtaa kun muutto olisi ajankohtaisempi, täytyisi katsoa jos minulla olisi varaa hankkia kunnollisia huonekaluja.
Mä kerroin ajatukseni muutosta ja siitä että mä en tiennyt mitä tehdä Foreverin kanssa koska en tiennyt että kumpi olisi parempi tammalle, antaa tamman varsoa kotona, vai muuttaa tamma Kanadaan ennen kuin varsomisen aika olisi. Kitty katseli ympärilleen sen verran mitä hämärässä näki, samalla kun kysyi minulta että olinko ajatellut jotta tilalle mahtuisi asumaan joku muukin kuin vain minä.
Tokihan ajatus siitä, että kysyisin Kittyltä haluaisiko tuo edes osittain muuttaa luokseni oli ollut mielessä, mutta sitä ennen tiesin jotta minulla olisi parempi olla jokin asuttavassa kunnossa oleva paikka olemassa. Vaikka itse asuinkin hyvinkin vaatimattomasti omalla tilallani en mä halunnut aiheuttaa toiselle tunnetta siitä, että Kittyn olisi pakko muuttaa luokseni varsinkaan nyt, kun kaikki nykyelämän perusmukavuudet puuttuivat.
Kuunnellessani toisen puhetta, mä olin kiinnittänyt katseeni Kittyn sinivihreisiin silmiin ja tuon selityksen laantuessa, mä olin helpottunut siitä että toinen oli ollut oikeasti vakavissaan ehdotuksensa kanssa, eikä se ollut mikään heitto joka oli toisen päähän vain putkahtanut. Helpotus siitä että me oltiin edes jotenkin samalla kartalla sai mut nojautumaan Kittyä kohden, kunnes meidän huulemme kohtasivat toisensa. Lopulta löysin itseni selältäni makaamasta eikä tilanteen edistyminen haitannut minua ollenkaan, kunnes Kittyn puhelin soi. Puhelu, jonka tuo puhui Alexiinan kanssa sai minut miettimään sitä mitä oli sattunut, sillä vaikka lumimyrskyt eivät olleet minulle tuttuja mutta tiesin että mitään hyvää ei voinut olla tapahtunut. Kuitenkin Kitty sai ajatukseni käännettyä ihan johonkin muualle, eikä se toistaalta haitannut minua ollenkaan.
***
Herätessäni minulla meni hetki tajuta että en herännytkään tällä kertaa Kittyn sängystä, vaan tilanne oli oikeastaan juuri päin vastainen ja me molemmat tulisimme heräämään sängystäni. Vaikka peittoni alta ei näkynyt muuta kuin muutama pinkki tupsu, en voinut olla hymyilemättä itselleni sillä minua ei todellakaan haitannut se, että pienestä sängystäni löytyi joku muukin. Kuitenkin sen sijaan että mä olisin voinut palata takaisin peiton alle vaan puin päälleni ihan liikaa vaatetta, ennen kuin hiivin pakkaseen ja lähdin suuntaamaan kohti Orange Woodia sekä uutta työpäivää, mitä ikinä se toisikaan mukanaan.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Feb 5, 2022 22:54:50 GMT
Nitisevän hetekan päälle asetetulla muhkuraisella patjalla makasi lyhyt mies. Hiekanväriset, jo nyt liian pitkäksi venähtäneet hiukset olivat sotkussa tyynyllä, joka muistutti enemmänkin myttyä kuin kunnon tyynyä. Viltti, joka tuolla ajoi peiton asemaa, oli valunut peittämään enään vain miehen alaruumiin, jättäen paljaaksi lihaksikkaaksi työskennellyt kädet sekä harmaan t-paidan peittämän jäntevän yläruumiin. Tuon hengitys oli hetkellisesti tasaantunut, indikoiden siitä että uni oli rauhoittunut äskettäisen pyörimisen jälkeen. Unen saaminen oli ollut miehelle hankalaa, siitäkin huolimatta, että mies koki jatkuvasti olevansa niin väsynyt että voisi nukahtaa seisaalleen.
Hiekanvaaleat hiukset omistava mies oli tullut sellaiseen lopputulokseen, että tuolla oli ihan liikaa lautasellaan. Päivätyö Orange Wood Ranchilla, jossa tuo yritti parhaansa mukaan suoriutua vähintään puoliksi myös työnantajansa työtehtävistä, oman tilansa remontin viimeistely sekä nuoren tammansa alkanut ratsukoulutus tuntuivat vievän kolmekymmentä tuntia vuorokauden kahdestakymmenestä neljästä tarjolla olevasta tunnista. Jo parin viikon ajan vaalea mies tiesi venyttäneensä itseään ihan liian ohuelle, osin myös sen vuoksi että tuo ei halunnut ajatella asioita. Eteen tullut kysymys – tai oikeastaan ehdotus – perheen perustamisesta pelotti miestä, vaikka tuo ei halunnutkaan myöntää sitä kenellekään. Sitoutuminen ei oikeastaan edes ollut se osuus, joka hiekanvaaleaa miestä pelotti, vaan oikeastaan kuviossa tuota pelotti tuo itse. Vain kuukauden kuluttua mies täyttäisi 35-vuotta ja samalla tuo olisi vain viiden vuoden päässä siitä hetkestä että saavuttaisi alarajan riskiryhmässä olemiselle.
Raskas, uninen huokaus karkasi ilmoille, miehen vaihtaessa taas kerran asentoaan hetekallaan. Eihän mies ollut ajatellut löytävänsä parisuhdetta oltuaan niin kauan poikamiehenä ja ehkä jo viettäessään jonkinlaista peräkamarin poika elämää. Ystävystyminen oli kuitenkin johtanut asioiden etenemiseen ja tunteiden syventymiseen sekä lopulta parisuhteeseen. Kitty oli ihan erilainen persoona, kuin unissaan äänehtivä mies eikä noita olisi varmasti ikinä ajatellut pariskunnaksi. Kuitenkin vaalea mies oli kehitellyt hitaasti, mutta varmasti kehittyviä tunteita räväkkää pinkkipäätä kohtaan mutta siltikään tuo ei voinut olla varma, että ymmärsikö nainen kuinka vakavista asioista, tultaisiin mahdollisesti muutaman vuoden kuluttua puhumaan ja olisiko nainen valmis kulkemaan tuon vierellä matkan, jonka mahdolliset hoidot aiheuttaisivat. Miten nuo selittäisivät mahdollisesti silloin kotona olevalle lapselle, miksi isä oli pitkiä aikoja sairaalassa, väsynyt sekä menettäisi hiuksensa.
Huohottaen mies ponkaisi istumaan, ennen kuin toi kädet kasvoilleen ja upotti kasvonsa karheisiin kämmeniinsä. Samanlaiset unet, ehkä jopa painajaismaiset olivat alkaneet toistumaan useamman kerran viikossa. Niiden näkeminen ei helpottanut miehen oloa ja tuo toivoikin että jossain kohtaa painajaiset helpottaisivat eivätkä ne haittaisi toisen nukkumista. Vedettyään henkeä, mies nosti viltin sivuun, ennen kuin tuo heilautti jalkansa kylmälle lankkulattialle istuen hetken hetekansa laidalla, kunnes viimein nousi ylös. Muutamassa askeleessa tuo saavutti tason, josta olisi tulossa myöhemmin keväällä toimiva tiskipöytä. Pöydältä hiekanvaalea mies poimi vesipullon, sekä mukin, josta puuttui muutama pala sieltä, täältä ja täytti noin puolet mukista vedellä ja lopulta sulki pullon. Muki, jonka ulkomuoto tuntui sopivan miehensä itsensä olotilaan, nousi tuon huulille ja vain muutamalla kulauksella neste oli kadonnut tuon kiduksiin. Pehmeän kolahduksen siivittämänä muki laskeutui takaisin tasolle ja mies kääntyi kannoillaan, palaten takaisin epämukavalle hetekalleen.
Asetuttuaan uudestaan makuulle, palauttaen viltin paremmin päällensä työn karhentama käsi nousi kohti kasvoja, etusormen sekä peukalon hakiessa paikkansa nenän varren molemmin puolin. Hierottuaan hetkellisesti tätä kohtaa kasvoillaan, käsi sai valua alaspäin, nyt jo enemmänkin parroittuneen kuin sänkisen leuan ylitse. Juuri ja juuri huomattavasti hiekanvärisiä hiuksia tummempi parta oli saanut kasvaa kuin varkain peittämään leukaperät sekä posket ja suun ympäristön. Monelle muutos tuon ulkonäössä saattoi myös tuoda tuolle lisää vuosia enemmän tai vähemmän yllättäen, mutta ollessaan niin uppoutunut ajatuksiinsa päivien saatossa, ei tuo ollut muistanut pitää omasta ulkomuodostaan kovinkaan tarkasti huolta. Tiedä olisiko muistanut syödäkään, ellei omaisi vakituista kutsua työnantajiensa illallispöytään ja näin ollen saaden edes hieman syödäkseen.
Valuttuaan hieman alemmas muhkuraisella patjallaan, tuo käänsi kylkeään, ennen kuin sulki silmänsä uudelleen ja syvän huokaisun siivittämänä yritti saada edes hetken vielä nukutuksi, ennen kuin uuteen aamuun ja työpäivään herättävä kello aloittaisi omaa melodiaansa.
// Ai kun oli hyvä teksti, varsinkin alku! Vähän erilainen ote. Kamelin selkä napsahtaa jossain kohtaa - Tyler tuntuu kävelevän nuoralla!
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Feb 10, 2022 0:31:02 GMT
[Liittyy tähän tapahtumaan]Mä olin edellisenä iltana suunnitellut lähtöni Orange Woodsista siten että mä olin käynyt tallilla suihkussa ennen lähtöä. Normaalisti mä olisin jäänyt sen jälkeen Kittyn luo yöksi, mutta nyt kun Carrot vietti aikaa tuon luona, mä olin viettänyt paljon enemmän aikaa omalla tilallani. Tallin remontti oli edennyt suurin harppauksin, vaikka olikin aina omanlaisensa projekti siirtää generaattori tallin ja päätalon väliä, mutta mä sain homman toimimaan. Hiljalleen mä olin saanut suunniteltua sen, millaisen tallin mä haluaisin ja omalla tavallaan odotinkin sitä hetkeä että saisin tuoda myös hevoset kotiin, sillä se helpottaisi myös rahallisesti. Huomenna olisi edessä mun päiväni aurora weeksillä ja sen puolesta mä olin saanut päivän vapaaksi omista töistäni. Tokihan mua mietitytti että miten mä tulisin selvitymään päivästä, varsinkin kun mä en ollut vetänyt tuollaisia päiviä oikeastaan ikinä. Normaalisti kaikki tällaiset olivat Raicyn vedettäviä, mutta toisen vasta ollessa palaamassa takaisin työnteon pariin, oli Alexiina kysynyt multa ottaisinko mä Raicyn saappaat täytettäväkseni. Onnekseni asiat, joita vieraille täytyi näyttää, olivat ihan arkisia ja HH oli oppinut ne myös sen verran hyvin että ori toimisi melkein ajatuksen voimalla. Lähtiessäni johdattamaan porukkaa kohti laaksoa, mä mietin että mihin mä olin itseni laittanutkaan. Kuitenkin päästessämme laaksoon ja kertoessani mistä kaikessa oli kyse, tutusta asiasta puhuminen tuntui olevan onneksi helppoa. Kaikki meni onneksi hyvin ja kaikki palaisivat takaisin ranchille yhtenä palana enkä mä saattanut kuin toivoa että mä olin onnistunut tehtävässäni. Palattuamme takaisin ranchille, oli aika hoitaa hevoset pois ja sen jälkeen valmistautua illalliseen sekä illanviettoon Tamulissa. Ilta Tamulissa oli sujunut ihan sulavasti ja kaikilla tuntui olevan suhteellisen hauskaa. Kittyllä oli vauhti päällä ja tuo viihtyi Aurora weekin vieraiden kanssa. Mä istuin tiskillä ja join vesilasiani pienillä hörppäyksillä. Juoma ei ollut se mun ensivalintani, mutta mun oloni ei ollut pitkään kovinkaan mairitteleva joten mä en uskaltanut sekoittaa enää alkoholia pakkaan. Muiden juhlinnan seuraaminen oli ollut jo viimeiseen tunnin verran tylsää, ja mä ajattelin että mä hipsisin vain kotiin nukkumaan jotta mä jaksaisin herätä töihin seuraavana aamuna. Kävellessäni kohti Tamulin ulko-ovea, jo päiviä mun rinnassani ollut pistävä tunne tuntui vahvistuvan. Pisto muuttui hiljalleen pudistukseksi ja se tuntui vaikeuttavan mun hengitystäni, ja mä jouduin ottamaan tukea ovenpielestä. Joku tuli kysymään multa että olinko mä kunnossa enkä mä tiedä vastasinko mä mitään tai mitä kävi, sillä seuraavan kerran kun mä näin jotain, mä olin jossain muualla kuin Tamulissa. Makasin selkeästi sängyssä ja korjatessani asentoani ymmärsin että olin terveyskeskuksessa, mutta se, että miksi olin sinne joutunut oli täysin pimeän peitossa. Mä en tiennyt että kauanko mä vain makasin paikallani, kunnes ovi aukesi ja sisään asteli ilmeisesti sairaanhoitaja. ”Täälähän ollaan herätty. Millainen olo sinulla on?” ”Hyvä. Mä en vain ymmärrä miksi mä olen osastolla? Tai kun en mä muista että mulle olisi käynyt mitään?” ”Sinut tuotiin tänne eilen rytmihäiriöiden vuoksi. Olit romahtanut Tanssivaan Muuliin” sairaanhoitaja kertoi, antaen katseensa vaihdella minussa sekä papereissani. Tieto oli yllättävä, sillä mä muistin olleeni Tamulissa, mutta oikeastaan mitään sen jälkeen mä en muistanut kunnolla. Kyselin sairaanhoitajalta siitä, mitä tulisi tapahtumaan ja tuo sanoi että lääkäri olisi aloittamassa pian kierroksensa, joten mä saisin viimeistään siinä kohtaa lisää tietoa. Ehkä tuntia myöhemmin lääkäri saapuikin paikalle ja me puhuttiin siitä, mitä viime yönä oli tapahtunut sekä tietenkin miten hommat jatkossa menisivät. Lopulta lääkäri sanoi että jos seuraavan parinkin tunnin aikana mun EKG käyrät näyttäisivät hyvältä, mä voisin päästä kotiin. Kotiuttamisen aikana mä sain ohjeet jatkosta, sekä muutaman päivän sairaslomaa, jotta mä voisin ottaa vähän rennommin ja antaa keholleni aikaa palautua jotta rytmihäiriöt eivät alkaisi uudelleen. Palattuani takaisin Orange Woodiin, tiesin että edessä olisi mahdollisesti selitykset siitä, mihin mä katosin edellisenä iltana. Varustaessani HH:ta jotta saatoin palata takaisin töihin jonkin selityksen kera, mä toivoin että en joutuisi lopulta selittämään asiaa ollenkaan tai että vähintäänkin saisin selitykseni helposti lävitse ilman että totuus tulisi esiin. // KITTY: "Tänne päin, porukka, tänne näin! Tamuli - Tanssiva Muuli, Waterphewn suosituin kantapaikka!" Otin turistioppaan roolin luontevasti vastaan, sillä Tyler lähinnä laahusti tuppisuuna meidän lähestyessä Tamulia. "Kantrihenkiset bileet alkaa tästä!" Virnistin Carrotille. Tää olisi sen viimeinen ilta - ja mehän bailattaisiin. Mun siskosta oli viikossa tullut mun paras ystävä, enkä tiedä miten kestän, kun se palaa Skotlantiin. Tai siis Englantiin. Pitkästä aikaa iski vähän koti-ikävä. Mitä jos hommaisin jossain kohtaa lomaa ja lähtisin Carrotin luo? Ja me käytäisiin siellä Alnwikin puutarhasta, mistä se on intoillut niin paljon? Joo. Niin me tehtäisiin!
Mulla oli ohjauspäivä huomenna, mutta onneksi meikä ei holia huvinpitoon tarvitsekaan! Seilailin järjestelmällisesti auroralaisten seassa varmistamassa, että kaikilla oli hyvä meno päällä, ei huolia, miten menee, oliko hauskaa tänään westerntunnilla. Sitten purjehdin taas Carrotin luo, mutta Carrot oli haihtunut maisemista. Sen tilalla baaritiskillä istui joku muu. Ilme oli hurja ja, vaikka Carrot oli sanonut juovansa vain mehuja, tällä tyypillä oli viskipaukku kädessä. En mä ennen ole tavannut ketään, jolla on monipersoonallisuus, että olisi siitä kokemusta, mutta sen vain jotenkin näki selvästi, ettei se ollut enää Carrot. "Ollaanko me tavattu?" Sain tympeän vilkaisun. "Ootsä... ootsä Assassin?"
"Voi olla", se vastasi ja kulautti kerralla koko lasillisen kurkkuun.
"Minne Carrot lähti?"
"Se ei tykkää väenpaljoudesta. Jos ei seura kelpaa, niin lähden vetämään."
"Eijei", vetäisin baarijakkaran viereen. "Sä oot se, joka harrastaa tatuointeja. Meillä on puhuttavaa!"
Jossain kohtaa huomasin Tylerin baaritiskin toisessa päässä, tylsästi vesilasi kämmenten välissä ja poissaolevan tuijottava ilme kasvoilla. Se katseli hajamielisesti mun ja Assassinin suuntaan, ja vilkutin pirteästi. Sain väsyneen käsitervehdyksen vastaan ennen kuin käännyin taas Assassinin puoleen, koska halusin kysyä siltä mitä se luulisi; millainen tatska mun kasvoihin sopisi.
Sen jälkeen en Tyleriä sinä iltana enää nähnytkään.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 153
Oma hevonen: OWR Imaghost, Starlight Dove
|
Post by Tyler on Mar 23, 2022 6:54:29 GMT
21-23.3.2022 Mun synttäreiden jälkeen asiat tuntuivat rauhoittuneen. Tilannetta helpotti sekin, että päivien edetessä Raicy pystyi tekemään kokonaisvaltaisemmin töitä. Tokihan Alexiina oli pyytänyt jotta me pidettäisiin Joshin kanssa miestä vähän silmällä ja ei annettaisi toisen tehdä ihan liikaa ainakaan heti alkuun, vaan että pidettäisiin edes vähän toista aisoissa. Eihän se helppoa ollut ja me oltiin tapeltu Raicyn kanssa ihan kunnolla pariinkin otteeseen, jos painokkaita sanoja ja korotettuja äänenpainoja tappeluksi voi sanoa. En mä tiennyt miten pahasti mä uhkasin omaa työpaikkaani sillä, että nousin työnantajaani vastaan, mutta mä ainakin yritin tehdä parhaani. En mä tiedä oliko sana kiirinyt Alexiinalle siitä, mitä laaksossa oli tapahtunut, mutta sen jälkeen Raicy oli ollut muutaman päivän jopa Joshiakin hiljaisempi. Sen lisäksi että asiat töissä alkoivat tasaantumaan, oltiin me löydetty uudelleen jonkinlainen balanssi meidän suhteeseen Kittynkin kanssa. Taloni remontti oli sellaisessa vaiheessa, että mä olin jopa alkanut – omalla huonolla tavallani – sisustamaan taloa. Paljoa mä en ollut päätalolla tehnyt, mutta sentään mä olin antanut hetekan eläköityä ja mä olin hankkinut ihan oikean sängyn. Ei sekään uusinta huutoa ollut, mutta se sai ajaa asiansa ja siihen mahtui paljon paremmin kaksi ihmistä. Aamut, jolloin mä en herännyt yksin olivat harvassa ja jokainen sellainen, kun mä näin vilahduksen pinkkiä hiuskuontaloa, sai mut tuntemaan oloni paljon paremmaksi ja mä taisin rakastua Kittyyn aina vähän enemmän. Me oltiin hiljalleen opittu puhumaan ja kuuntelemaan toisiamme paremmin joten me oltiin saatu ratkottua jotain sellaisia ongelmia mitä meillä oli ollut. Toki me oltiin puhuttu paljon lävitse myös sellaisia asioita, joista oli meinannut alkaa tulemaan ongelma. En mä tiennyt että oliko viime vuosi aiheuttanut jonkinlaista henkistä kasvua jos sitä tämän ikäisenä oli mahdollista enää tapahtua, mutta jotenkin uuden lehden kääntäminen elämäntarinassani tuntui nostaneen taakkaa mun hartioiltani. Asioiden vakaantuessa mä olin sopinut jotta mä pitäisin ainakin viikon vapaata ja kävisin kotona hakemassa viimeisiä tavaroita sekä tietenkin Foreverin. Ajomatka Orange Woodista kotiin olisi pitkä, joten mä olin lähtenyt matkaan jo aikaisin maanantaina sekä ajanut mahdollisimman pitkiä pätkiä. Näin mä saisin taitettua matkan suhteellisen reippaasti, varsinkin nyt kun mä ajelin tyhjän trailerin kanssa. Tietenkinhän yksin ajaminen oli tylsää ja aika tuntui matelevan vaikka miten mailit jäivätkin taakse. Tokihan mitä lähemmäksi kotikoti tuli, sitä enemmän mä aloin odottamaan sitä, että näkisin äidin pitkästä aikaa. // No voi että. Milloin Tyler mahtaa sitten pitää virallisemmat tuparit ja, tietysti, nimetä farminsa?
|
|