Stories of a lone cowboy

En mä tiennyt että näinkin vanhana voi kärsiä koti-ikävästä. Ei se ollut iskenyt päälle ihan heti kun mä olin tullut takaisin Texasista, vaan oikeastaan ensimäiset pari-kolme päivää oli mennyt hyvin. Vasta sen jälkeen - todennäköisesti kun mä sain nukuttua paluumatkan jäljiltä - sellainen ihmeellinen tunne alkoi valtaamaan mun mieltäni. En mä sitä heti ymmärtänyt, mutta lopulta mä tajusin että se taisi olla jonkinlaista koti-ikävää. Ehkä siihen sekoittui myös pienesti stressiä siitä, että miten Foreverin varsominen menisi, koska mulla ei ollut hirveästi kokemusta mitä tuli hevosten kasvattamiseen.

Kyllähän tääläkin oli hyvä eläinlääkäri käytössä, vaikka mä en tuntenutkaan Yvonnea yhtä hyvin kuin mitä mä olin tuntenut Evien kotona. Ehkä mä myös kaipasin Charlietakin, vaikka me oltiinkin yhteyksissä melkein päivittäin. Kuitenkin me oltiin Charlien kanssa vietetty ajoittain paljonkin aikaa yhdessä ja me oltiin puhuttu syvällisistäkin aiheista, eikä mulla tuntunut ainakaan vielä olevan ketään sellaista täällä pohjoisessa. Se tapa, millä mä päädyin tunteitani käsittelemään ei ollut todennäköisesti millään tavalla järkevää, mutta niin vain kävi. Ehkä helpompaa ja järkevämpää olisi ollut edes yrittää puhua jollekkin asioista, mutta sen sijaan mä tein huonon valinnan ja tartuin pulloon.

Tieto siitä, että mun täytyi kuitenkin nousta töihin päivittäin, piti mun juomista aisoissa. Olihan silti mukana sellaisiakin iltoja kun mä tein ylilyöntejä ja join liikaa siihen nähden, mikä olisi kannattavaa ja järkevää, mutta pääasiassa mä osasin pitää juomiseni aisoissa. Varsinkin silloin, kun mä olin päätynyt juomaan liikaa, seuraava päivä meni vältellessä Kittyä koska mä en halunnut kohdata toista ja myöntää että mä en osannut aina käsitellä tunteitani puhumalla, vaan mä tein sitten jotain tuollaista typerää.

Ehkä mua omalla tavallaan myös hienoisesti ahdisti Billyn ja Amyn häihin tullut kutsu. En mä tuntenut tulevasta hääparista kumpaakaan oikeastaan kunnolla ja varmasti kaikki muut tietäisivät hääparin mua paremmin, sekä muut vieraat joita häihin olisi tulossa. Kieltäytyminen häihin osallistumisesta ei kuitenkaan tullut edes ajatuksiinkaan, sillä mä epäilin että se voisi saada aikaan kunnon sodan Kittyn kanssa. Toki mua mietitytti sekin, että mitä jos se odotti että se olisi seuraava joka saisi jakaa saman ilouutisen. Oltiinhan me oltu toisen kanssa yhdessä jo useampia kuukausia ja maailmassa oli kuitenkin sellaisia pareja jotka astelivat avioon paljon lyhyemmän tuntemisen jälkeen. Tokihan mä olin ainakin valmis puhumaan asiasta, mutta en mä tiennyt voisinko mä siltikään tarjota Kittylle sitä mitä se odottaisi ja se oli ehkä saanut ne muutamat ylimääräiset millit lorahtamaan mun juomalasiin ja tarjoamaan karkumatkaa todellisuudesta.

Mä olin kertonut Charlien ehdotuksesta että me kasattaisiin tiimi Freewindillä kisattavaan tiimikisaan western viikolla. Eihän mua yhtään yllättänyt se, että Kitty oli heti mukana hommassa ja ei tainnut mennä vuorokauttakaan kun ensimäinen versio tiimistä oli jo valmina kunnes se muuttuikin sitten siihen jotta tiimejä lähtikin lopulta kaksi. Me kisattaisiin Kittyn kanssa eri tiimeissä mikä olisi varmasti mielenkiintoinen kokemus, samaten kuin se, että mun kanssa samassa tiimissä olisi Center itse.

Lähtöön olisi kuitenkin vielä vajaa viikko joten mitä tahansa voisi tapahtua. Mä en oikeastaan tehnyt enään mitään isompia remontteja tilallani, vaan enemmänkin kyseessä siivoilua ja remonttitarpeiden kasaamista varastoon tai odottamaan pois vientiä. Tallirakennuksen toisessa päässä oli varastotila, jolle mä en tiennyt vielä mitään käyttöä. Sinne oli sen vuoksi kasaantunut jotain remonttitarpeita ja muuta tavaraa jotka pitäisi selvittää joskus. Avatessani oven säikähdin lentoon lähteneitä lintuja ja katsoessani niiden perään mä sain ajatuksen ja ennen kuin mä edes muistinkaan miksi mä olin koko varastoon menemässä, mä olin kaivanut puhelimeni esiin.

Miltä kuullostaisi White Dove Farm?

// No hyvältähän se kuulostaa  Voi Tyleriä taas... Mutta ihana johdanto siihen, mistä ranchin nimi tuli!

Riita, tai välikohtaus, kummaksi sitä halusikaan nimittää, oli saanut muutoksen rattaat liikkeelle. Tokikaan muutos ei ollut sillä samalla hetkellä tapahtunut, mutta hiljalleen oli nähtävissä, että jotain oli tapahtumassa. Ehkä ensimmäiset merkit muutoksesta olivat nähtävillä ulkoasussa, jossa tapahtui ehkä muiden kohdalla vain normaaleita asioita, mutta Tylerin kohdalla asiat olivat oikeasti muutoksia. Päivittynyt vaatekaappi sekä kulahtaneesta syvän mustaan, edeltäjäänsä napakammin muodossa pysyvä stetson olivat ensimmäisiä näkyviä merkkejä muutoksesta. Siistiytynyt ulkonäkö niin hiekanvaaleiden hiusten, kuin niiden sävyä mukailevan sängen osalta jatkoi näkyvämpää kertomusta siitä, että jotain oli tapahtumassa. Ehkä jos oli mahdollista sanoa, tuli miehestä vain entistä komeampi.

Paljon sellaista, mitä ei päälleppäin näkynyt tapahtui myös ja pitkillä, välillä tuntienkin mittaisilla vaelluksillaan oli Tyler pohtinut asioita. Vaikka aiheesta ei oltu, ehkä ikinä käyty niin syvällistä keskustelua kuin olisi ollut tarpeen, oli mies tajunnut haaveilleensa omasta perheestä. Omaa lihaa ja verta oleva lapsi olisi tietysti se unelmien täyttymys, mutta jos mies voisi tarjota kodin ja sitä kautta tulevaisuuden jollekkin toiselle lapselle sitä ennen, olisi sekin jo paljon. Oli selvitellyt vaihtoehtojaan ja pohtinut mitä reittiä haluaisi edetä. Ei kuitenkaan kokenut, jotta adoptio olisi tässä kohtaa se sopiva tapa, joten päätyi etenemään sijaiskoti toiminnan kautta. Soitettuaan asian edistämiseen liittyvän puhelun sekä hoidettuaan pari tapaamista, oli mies siinä pisteessä, jossa asiat lähtisivät oikeasti etenemään. Jotta mies saisi sijaisperhe asiaa etenemään, tarvitsisi tuo suosituskirjeitä.

Miettiessään keneltä voisi kirjeitä pyytää, Tyler suuntasi lyhyellä tauollaan kohti Alexiinan toimistoa. Varmistuttuaan siitä, että nainen ei ollut puhelimessa tuo koputti ovenpieleen ja odotti jotta kuuli sisälle pyytävän vastauksen.
”Ai hei Tyler. Onko kaikki hyvin?” harmaa katse nousi papereista kohti hiekanvaaleaa miestä.
”On. Tai oikeastaan, tarvitsisin sinulta erästä palvelusta” mies lausui vakaalla äänellä, samalla kun astui muutaman askeleen eteenpäin ja istui lopulta alas asiakkaille varatulle tuolille. Nainen ei jatkanut puhettaan, mutta selkeästi osoitti eleillään, jotta mies voisi jatkaa puhettaan.

”Olen ajatellut asioita viimeisten päivien aikana ja varsinkin perheen perustamista. Viimeisten päivien aikana olen tutustunut sijaisperhetoimintaan ja oikeastaan minulla onkin ollut jo parikin tapaamista sen parissa. Kuitenkin jotta prosessi voisi edetä, tarvitsisin suosituskirjeitä ja mietinkin että olisitko ollut valmis kirjoittamaan sellaisen puolestani?”
Viljanvaalea nainen oli hetken hiljaa, tutkien edessään istuvan miehen kasvoja. Varmistuttuaan siitä, että mies oli tosissaan, korjasi hieman asentoaan.
”Sehän on hieno ajatus. Mutta oletko kuitenkin varma, että haluat tehdä sen yksin, etkä esimerkiksi selvittää ensin välejäsi Kittyn kanssa ja sitten vasta lähteä tähän projektiin?”
Mies oli osannut varautua tähän kysymykseen, joten se ei saanut tuon varmuutta loppumaan.
”Aion kyllä puhua Kittyn kanssa, mutta en tiedä onko meillä enää mitään mahdollisuuksia jatkaa parisuhdettamme, jos sellaista on enää edes olemassa. Emme ole puhuneet mitään koko sinä aikana, kun Kitty on ollut Skotlannissa. Tokihan sitä ennenkin meidän parisuhteemme on ollut heikoilla jäillä. Nyt kun minulla on ollut aikaa ajatella asioita ja olen ymmärtänyt vähän paremmin kaikkea mitä on tapahtunut, olen ymmärtänyt, että me olemme ihan liian erilaisia persoonia Kittyn kanssa, jotta saisimme asiat toimimaan. Tokihan olen valmis tekemään kaiken sen suhteen, että mahdollinen eromme tulee olemaan helppo molemmille ja että voisimme jatkaa ystävinä” sanat lausuttiin varmuudella, osoittaen sitä, että asiaa oli todellakin ajateltu, eikä mies puhunut lämpimikseen.

Oli helppoa nähdä, että nainen pohti jonkinlaista perustelua seuraaville sanoilleen, ennen kuin päätyi kuitenkin vain toteamaan, että olisi valmis kirjoittamaan kirjeen, jos pariskunta ei saisi välejään selvitettyä. Kiitettyään naista tiedosta, joutui mies pahoittelemaan, että joutuisi poistumaan, sillä työnsä kutsui ja lopulta palasi takaisin talliin hakemaan ratsunsa, jotta saattoi palata takaisin laaksoon Raicyn, Joshin ja Robertin kanssa. Nuoren miehen kanssa ei tullut kovinkaan hyvin toimeen ja monesti tuo yrittikin olla keskustelematta Bobin kanssa. Tokihan nuori mies yritti käyttää hiekanvaalean miehen hieman hiljaisempaa olemusta hyväkseen ja ärsyttää toista erilaisilla tavoilla. Pääasiallisesti kaikki menikin noiden kahden välillä hyvin, kunnes tuli se hetki, joka katkaisi kamelin selän.

Vieraillessaan viimeksi kotikotonaan, oli Tyler poiminut matkaansa isänsä lassoköyden. Köysi oli vanha ja aikaa nähnyt, mutta laadukkaasti valmistettu ja mies halusikin kunnioittaa isänsä muistoa jatkamalla hänen aloittamaa työtä ja käyttämällä samaa köyttä. Joutuessaan laskeutumaan HH:n selästä, jotta saattoi käydä tarkistamassa erään pusikon, johon ei ollut pääsyä ratsun kanssa, antoi mies hienoisen vastahakoisesti orin ohjat pojalle. Palatessaan takaisin hukkareissun jälkeen, yllättyi nähdessään Robertin pitelemässä köyttä, jonka tiesi kiinnittäneensä satulaan ennen lähtöä. Pyysi köyttä painokkaasti takaisin, sillä klopilla ei ollut mitään oikeutta ottaa sitä kysymättä. Ei kuitenkaan ollut vielä kiukkuinen, vaikkakin huonosti nukuttu yö alla ei auttanut mielialaansa. Nulikan kieltäytyessä, pyysi uudelleen ja painokkaammin, vaikka ei vieläkään saanut vastausta, jonka halusi.

Alkoi jo hermostumaan, jolloin pyysi viimeisen kerran painokkaammin, saamatta kuitenkaan köyttään takaisin. Huokaistuaan syvään asteli nuoren miehen luokse hakeakseen köyden pois, mutta ei ollut valmistautunut vastarintaan, jota koki, joten ei osannut väistää toisen ratsua, joka päätyi keilaamaan miehen nurin. Pudistellessaan tomuja flanellistaan ja farkuistaan, ei tajunnut olevansa loukkaantunut ja vasta illalla käydessään suihkussa sekä nähdessään verivanan, löysi takaraivollaan olevan naarmun. Mietti mistä sen oli saanut ja tuli sellaiseen lopputulokseen, että oli todennäköisesti saanut sen kaatuessaan, kun oli yrittänyt hankkia köyttään takaisin. Pyrki piilottamaan sen aiheuttaman jomotuksen tasaisesti otetulla tylenolilla sekä sopivasti asetellulla hatulla.

Nieli tappionsa köytensä suhteen, eikä myöskään kertonut miten oli menettänyt tai mitä siitä oli seurannut, vaan oli jatkanut elämäänsä samanlaisella tavalla kuin se oli siihen asti mennyt ja valmistautunut siihen hetkeen kun olisi aika istua Kittyn kanssa alas ja puhua asiat lävitse sekä selvittää oliko parisuhteella enään tulevaisuutta.

// Ajajajaaji, Tyleeer!  Voi vitsin vänkyrät minkä suunnan nyt otit esille (varsinkin liittyen yhteen häilyvään, hataraan ajatukseen/juonipaljastukseen, joka on Kittyyn liittyen ollut mielenpäällä, muttei vielä ajankohtainen... siitä lisää maybe later). Itse asiassa sain nyt kyllä ihan hullun TOISEN ajatuksen. En tiedä viitsinkö sinulle edes ehdottaa  Tosi kiva, kun Robertkin viuhahti (vaikkakin ikävästi, mutta se taas ei ole ihme) tarinassa!

Elämä Camdenin kanssa oli lähtenyt rullaamaan hyvin ja ehkä mä olin jopa vähän yllättynyt että kuinka kivuttomasti kaikki olikaan mennyt. Ehkä mä olin ajoittain antanut liikaa vapauksia toiselle, mutta toisaalta minulle oli kerrottu jotta Camden olisi helppo nuori miehen alku. Vielä tuo ainakin tuntui olevan totta.

Käydessämme yksi päivä ruokakaupassa törmäsimme yllättäen Gillianiin. Yllättäen en tiennytkään miten esitellä Camden naiselle ja lopulta taisinkin vain sotkea asiat pahemmin. Miksi en voinut vain sanoa että Camden oli sijoitettu luokseni. Miksi en osannut olla ylpeä siitä että haaveeni oli ainakin osin täyttynyt ja että voisin sanoa itseäni edes kasvatti isäksi. Miksi minun piti olla niin kömpelö sanoissani että Gillian varmaankin luulisi että Camden olisi miesystäväni.

Olin pyöritellyt päiviä sanoja löytääkseni niille oikeat paikat jossa en toivottavasti sotkisi asioita välillämme pahemmin. En kuitenkaan nähnyt punakiharaista joten päätin yrittää puhua hänen kanssaan valojuhlan aikaan. En ollut täysin varma siitä, millainen tapahtumasta tulisi tänävuonna joten minun oli hankala kertoa Camdenille juhlasta kunnolla. Uutiset, joita Centerit saivat muuttivat suunnitelmani täysin. En tiennyt kuinka hyvin Gillian oli Emman tuntenut, mutta uskalsin epäillä että hyvinkin. Raicyn kertoessa jotta valojuhlasta muuttuisi muistojuhla Emmalle, en kokenut jotta se olisi oikea paikka minulle ja Camdenille.

Lupasin pojalle että tekisimme jotain sen sijaan kahden mikä onnekseni sopi tuolle hyvin. Kerroin Camdenille että voisimme suunnitella iltaamme ihan rauhassa ja jos tuolla olisi jotain ehdotuksia sille mitä voisimme tehdä saisi nuorimies niitä esittää ihan vapaasti. En tiennyt milloin voisin puhua Gillianin kanssa ja kertoa tuolle totuuden Camdenista, sillä pelkäsin että mitä enemmän aikaa kerkeäisi kulumaan, sitä hankalammaksi menisi selvittää aiheuttamani sotku. En vain millään haluaisi päästää tilannetta kovin pahaksi, sillä tiesin että haluaisin varmasti jossain kohtaa puhua naisen kanssa vanhemmuudesta varsinkin pienempien lasten kanssa.

En ymmärtänyt miten sain edelleenkin sotkettua asiani tällaisella tavalla, vaikka olinkin muutaman vuoden päästä saavuttamassa elämäni neljännen vuosikymmenen.

// Mielellään kuulisi tästä Camdenista vähän tarkemmin! Taustoista, miltä hän näyttää, millainen tyyppi hän on... Ehkä ainakin sitten, kun Tyler uskaltautuu hänet esittelemään muillekin?  Ja oi voi, varmaan ollut superkiusallinen tuo kauppatilanne, saatan kuvitella! 

Pienen päätalon olohuone-keittiössä oli hiljaista. Vaikka talon molemmat asukkaat olivatkin samassa tilassa, olisi tiputetun nuppineulan kuullut selkeästi. Kaksikosta nuorempi, oli nukahtanut sohvalle kesken tv:n katselun ja kasvatti-isänsä huomatessa tuon, peiteltiin toinen mahdollisimman varovasti sohvalle eksyneellä viltillä. Kaksikosta vanhempi, edelleen hienoisesti onneaan ihmettelevä katseli nuorempaansa ja mietti kuinka kiitollinen oli siitä, millainen apu toisesta olikaan.

Pyytämättä sen suuremmin, oli Camden ottanut harteilleen Foreverin hoitamisen. Valittamatta kertaakaan toinen oli hoitanut ruunikonkirjavan tamman jalkaa huolellisesti, toistaen yksinkertaisen rutiinin päivästä toiseen, kerrasta seuraavaan. Vaikka se ottikin aikansa, ei toinen antanut silti sen häiritä koulutyötään tai muitakaan velvollisuuksiaan jotka oli itselleen poiminut. Kasvattipoikaansa katseleva ei voinut mitään sille, että pelkäsi painostavansa toista tiedostamattaan liikaa. Eihän tuo ollu pyytänyt tai mielestään edes vihjannut mitään siihen suuntaan jotta odottaisi toisen auttavan tamman kanssa ja enemmänkin oli vain kiitollinen siitä, että toinen halusi sen omatoimisesti tehdä.

Jos tunsi hiekan vaalean miehen, saattoi huomata merkkejä siitä kuinka tuo alkoi muuttumaan riutuneemmaksi. Tokihan muutoksen merkkejä oli ollut jo pidempään havaittavissa jos oli niitä sellaisiksi ymmärtänyt ajatella. Vetäytyminen pois sosiaalisista tilanteista oli ollut ehkä se ensimmäinen selkeä merkki. Olihan nuoren miehen saapuminen ehkä tarjonnut hyvän syyn tällaisen toiminnan aloittamiselle vaikka painoihan taustalla myös muitakin syitä. Toisaalta olihan kaiken harmaan epäonnisuuden seassa myös jotain positiivistäkin minkä mies uskalsi jopa itse myöntää.

Jo pitkään tuo oli viettänyt tipatonta aikakautta, eikä se katkennut vieläkään. Olihan ajatus käynyt mielessä, mutta jo seuraavassa hetkessä jokin pieni ääni oli muistuttanut jotta sillä teolla olisi paljon suuremmat seuraukset. Helpon vapautuksen kaikesta pahasta se olisi tarjonnut, vaikka olisi tuhonnut samalla kaiken sen minkä puolesta toinen oli niin pitkään ja hartaasti työskennellyt. Olihan Tyler uskaltanut epäillä jotta olotilansa olisi todella huono kunhan juominen viimein loppuisi ja alkoholi alkaisi jättämään miehen elimistöä. Työtoveriensa hiljaisuus helpotti edes jonkinlaisessa arjessa kiinni pysymistä, mutta silti välillä mies oli miettinyt jos vain jäisi makaamaan petiinsä. Montako päivää voisi valehdella voivansa huonosti, ennen kuin joku tajuaisi bluffin? Montako päivää menisi, ennen kuin ensimmäinen ihminen tulisi tai alkaisi epäillä jotain? Ehkä jos vielä hetken jaksaisi esittää ja vakuuttaa kaikille että kaikki olisi hyvin ja mikään ei oikeasti painaisi, ehkä sitten voisi vain ottaa ja lähteä. Palata sinne missä elämä olisi tuttua ja turvallista. Sinne jossa kaiken voisi pilata ilman että se tuottaisi suurempia ongelmia.

Kuitenkin sitä ennen pitäisi vain vielä hetki jatkaa, vaikka aina se ei helppoa olisikaan. Täytyisi vain jaksaa toivoa ettei kukaan tajuaisi totuutta ja että selitykset menisivät lävitse. Eikai kukaan voisi epäillä asioiden totuutta ainakaan nyt, kun huolelle ja murheelle olisi todellinen syy?

// Olipa runollisen melankolinen pätkä! Kivasti kirjoitettu. Petailen täällä jo jotain Tylerin varalle Gillianin suhteen...