Yömaastosuunnistuskilpailu 30.10. (TT)

Aifric Flockhart & K. O. SuperShook



Aifricin ja Sissin matka

Aifric seisoi kentällä hevosensa Sissin selässä. Hän katsoi karttaa ja pohti tarkkaan reitti suunnitelmaa, joka olisi fiksuin. Hän arpoi kaukaisia rasteja ja pähkäili miten maksimoisi ajankäytön, mutta tietyn varmuuden reitissään. Kun on aika lähteä, hän päättää ohjata hiukan hermostuneen Sissin kohti vaaleansinistä rastia. Syteen tai saveen.

Aifric kiertää kentän reunan ympäri ja pitää silmänsä avoinna. Hän katselee rastin sijaintia kartasta välillä vilkuillen seutua. ”Missä rasti voisi olla?” Hän pohtii mielessään ja hetken tuumailun jälkeen ratsastaa kohti kisakatsomon takaista rinkiaitausta. Aifric tarkistaa ringin, se näyttää tyhjältä. Hän pohtii ensin tulleensa väärään kohtaan, mutta sitten päättää koittaa valaista vielä otsalampulla aitauksen takana olevaa männikköä. Se tuottaa tulosta, sillä jotain välkähtää takaisin. Aifric ratsastaa kohti tuota paikkaa ja löytää ensimmäisen rastinsa puunrunkoon sidottuna. Seuraavaksi hän katsastaa nopeasti kartan ja muistelee valmiiksi suunnittelemaansa reittiä. Sen jälkeen hän katselee ympäristöä ja muistelee mielessään ympäristöä, jotta voisi ratsastaa suorimman reitin kohti vihreää rastia. Hän hengähtää syvään ja antaa Sissille hennon merkin kertoakseen, että nyt taas mennään. Sissi on hiukan rentoutunut alkuun verrattuna, mutta ei se täysin rento vielä ole, hiukan ehkä tarkkaavainen.

Aifric ohjaa Sissin kisakatsomon takaa latopihaton ohi ja ranchin pihan yli talon taitse. Aifric katselee ympäristöä Sissin kuunnellessa pää pystyssä. Nainen arpoo taas vaihtoehtoja mielessään. Sissin pää käännähtää äkkiä, kun se huomaa toisen ratsukon, joten Aifricinkin huomio kiinnittyy heihin. Ratsukko ravaa reippaasti pellon takaa kohti saunaa. Aifric pohtii vaihtoehtoja, tuleeko ratsukko pellolta, koska löysi rastin, vai koska ei vielä löytänyt sitä. Lopulta Aifric päättää suunnata Sissin kanssa kohti saunarakennusta. Aifric katselee saunassa palavia valoja ja piipusta kohoavaa savua. Rastia ei silti näy. Hän tuhahtaa hiukan turhautuneena ja nopealla päätöksellä ohjaa Sissin kohti pellon ympäristöä.

Pimeä ja hiljainen pelto karmii Aifricia. Sissikin vaikuttaa hermostuneelta. Jokin eläin rapisee vastapäisessä pusikossa ja Sissi alkaa steppailemaan. Aifric saa sen rauhoitettua ja yrittää lampullaan hamuilla rastia. Ei mitään. He kiertävät yhdessä koko pellon ympäri, mutta ei mitään. Aika kuluu ja kuluu, Aifricia alkaa stressaamaan. Tarkistaakko vielä viimeinen paikka, vai jatkaakko seuraavalle rastille. Mitä jos täällä onkin rasti ja hänen täytyisi tulla hakemaan se viimeisenä, siihenkin kuluisi aikaa. Ajatukset pyörivät naisen mielessä, ja tuntuu vaikealta päättää mihin mennä. Hän päättää käydä tarkistamassa vielä polun läheltä rastin toivossa, jos sielläkään ei näy, ainakin hän tietää, että tämä oli valerasti… Aifric jatkaa matkaansa ja nyt olisi valinta taas edessä. Puiden lomasta kajastaa valo mökiltä, sekä polku alas kohti laaksoa. Nainen pohtii, jos rasti olisi täällä, se laitettaisiin varmaan johonkin pimeämpään. Toisaalta meneekö polku laaksoon jo liian kauas vihreästä pallosta. Aifricia alkaa kaduttaa, että lähti etsimään todennäköisesti ei mitään, mutta ohjaa Sissin vielä kohti mökkiä. Ainakin hän uskoo sen jälkeen, olevansa tarpeeksi varma rastin tyhjyydestä. Hän mumisee itsekseen, ettei aio jäädä enää etsimään rasteja näin pitkäksi aikaa, mutta saa nähdä, miten käy.

Aifric oli jo aivan luovuttanut vihreän rastin suhteen. Se mikään rasti ollut, tuo toisti mielessään. Hän ratsastaa Sissin polun päähän, leiriaitan mökille ja joku istuukin kuistilla. Aifricin ilme oli suuremoinen, täynnä iloa, innostusta ja yllätystä nähdessään vihreän rastin ovessa. Hän ei voinut uskoa silmiään, kannatti jatkaa! Nainen jopa pienesti tuulettaa tammansa selässä. Hän ratsastaa henkilön – Tomfordiksi esittäytyneen luokse. Tämä ojentaa Aifricille paperin. Tehtävänä on keksiä mahdollisimman pitkä lause, jonka jokainen sana alkaa Sissin ensimmäisellä kirjaimella ja liittyy tapahtuman teemaan. Aifric miettii pitkään, sitten hän kirjoittaa paperiin: ”Sulavat suunnistajat säikäyttivät suuremoisesti säikyn Sissin seisoessaan salassa sumuisella säällä sanaillen saappaista.” Hän on tyytyväinen lauseeseen. Kun Aifric saa hyväksyvän nyökkäyksen jatkaakseen matkaa, hän katsastaa kartan vielä kerran nopeasti ja ohjaa Sissin kohti oranssia rastia.

Aifric ratsastaa pienesti vastustelevan Sissin kohti pimeyttä, ranchin turvalliset valot jäävät taakse. Sissin on hankala kulkea jyrkähköä rinnettä alas ratsastaja selässään, mutta Aifric tekee voitavansa ollakseen häiritsemättä ratsuaan. Kaukana edessä päin heilahtelee valoja, Aifric pohtii ovatko ne muita suunnistajia. Sissi pääsee kuin pääseekin kunnialla alas! Aifric kehuu tammaa vuolaasti ja se on vähän puhki. Nyt tasaisella ja pidempi matka rastille niin kannattaisi nostaa vauhtia. Nainen antaa tamman kuitenkin hetken levätä, ennen kuin pyytää nopeampaa tahtia. Sissin vähän löntystäessä ja napsiessa luonnon antimia, Aifric katsoo karttaa. Rasti näyttäisi olevan puromaisen joen alueilla, lähellä jotain kaarisiltaa. Sitten matkaan! Uutta vauhtia pyytäessä upea Sissi antaa pyytäjälleen mukavaa letkeää laukkaa, ei liian nopeaa, ei liian hidasta. Aifric kehuu tammaa. Kohti rastia! Ratsastaessaan kohti rastia, Aifric huomaa pilvien väistyvän kuun tieltä ja näin kuun valaisevan tietä. Sehän naiselle sopii. Aifric löytää sillan helposti ja alkaa katsella sen ympäristöä. Ei rastia, ei missään. Nainen jopa hyppää alas korkean puoliverisen selästä katsoakseen sillan alapuolelle, ei rastia. Mitään ei löydy, joten nainen kiipeää sillan avulla takaisin mustan tamman selkään, hän katsoo karttaa ja ohjaa Sissin reippaasti kohti pinkkiä rastia.

Matkalla kohti metsää ja mahdollista rastia, Aifric huomaa tumman hahmon perässään. Toinen ratsukko. Aifric ei erota, kuka toinen ratsastaja on. Aifric pohtii, jos pitäisi poiketa polulta ja eksyttää toinen ratsastaja, mutta hetken miettimisen jälkeen hän toteaa, ettei tunne maastoa tarpeeksi, jotta uskaltaisi lähteä menemään toisia polkuja. Jos toinen ratsukko pääsee hänen avullaan rastille, sitten pääsee, Aifric ei halua tuhlata aikaansa toisen karistamiseen. Aifric jatkaa keskittymistä omaan ratsastukseensa ja ympäristön tarkkailuun. Mutkitteleva polku on ajoittain hankala, niin pimeyden, kuin juurakonkin takia. Aifric katsastaa karttaa, rasti ei ole polun varrella, joten on etsittävä metsästä. Ratsukko sukeltaa kuusien ja mäntyjen sekaan etsimään rastia, Aifric toivoo osaavansa vielä takaisin polulle. Maasto on vaikeaa ja ratsukko joutuu paljon pujottelemaan ja kääntyilemään, joka on takaisin osaamisen kannalta huono juttu. Rastia ei löydy ja Aifric on täysin varma menneensä jo ohi. Hän yrittää hetken aikaa taivaltaa takaisin päin, mutta enää polustakaan ei voisi olla tietoakaan. Joka puolella on vain hankalaa maastoa ja kuusia! Sissi alkaa hermostua. Aifric katsoo karttaa hetken, mutta epätoivo alkaa iskeä. Ratsukko suuntaa oikealle.

Hetken rämmittyään ratsukko törmää suureen kiveen metsässä. He ovat ohittamassa sitä, kun Aifric vahingossa siihen suuntaan vilkaistessaan huomaa välkettä. Nainen ohjaa tammansa lähemmäs ja katsoo lohkaretta tarkemmin. Aifric hihkaisee löytäessään pinkin rastin, mikä tuuri! Sitten pitäisi päästä takaisin polulle vielä.. Naisella on kuitenkin nyt parempi haju, missä hän liikuskelee. Hän katselee karttaa läheltä ja kaukaa, pyörittelee sitä käsissään ja lopulta valitsee suunnan. Kun ratsukko on vihdoin takaisin polulla, nainen katsahtaa karttaa vielä nopeasti ja suuntaa kohti turkoosia rastia.

Päästessään hiekkatielle, ratsukko nostattaa hiukan tahtiaan ja etenee verkkaisesti pimeällä hiekkatiellä. Ratsukko hidastaa, kun lähellä kalliota Aifric huomaa kallionkolon, josta tulee pientä kajastusta. Kolossa seisoo joku vahdissa ja nainen ohjaa Sissin kohti tuota. Turkoosi rasti löytyi ja paikalla hän saa arvoituksen: ”Mikä voi olla raskas tai makea, tärkeä tehtävä sillä on; koskaan ei ole aloillaan; vähän, paljon tai ei ollenkaan?” Nainen miettii ja pohtii ahkerasti, niin, että alkaa jo vähän stressata matkan pysähtyminen. Aifric käy jokaisen arvoituksen palasen mielessään osissa ja pohtii niin fyysisiä olemassa olevia asioita, kuin symbolisia aineettomia asioita. Sitten hän sanoo ääneen: ”Vastaukseni on rakkaus, en tiedä onko se oikein, mutta se on ainut asia, jonka keksin.” Henkilö ottaa vastauksen ja ratsukko saa luvan jatkaa matkaa. Kylmä alkaa jo tulla, Aifric huomasi sen, kun joutuivat seisoskelemaan paikallaan miettiessä vastausta arvoitukseen. Nainen kaivaa lisähanskat taskustaan, ettei kädet jäädy ja suuntaa Sissin takaisin polulle ja kohti ruskeaa rastia.

Ratsukon matka helpottuu maantiellä. Matka taittuu verkkaisesti myös ajotiellä. Ennen kuin Aifric nostaa tahtia, hän tarkastaa vielä nopeasti ruskean rastin kartasta. Hän saa rastia vastapäisestä bussipysäkistä hyvän maamerkin. Matka jatkuu! Pysäkin tultua vastaan Aifric katselee ympäristöä huolellisesti, kallion seinämää, kitukasvuisia puskia ja kivikkoa, mutta rastia ei näy. Hämyrasti se voisi olla, tai sitten rasti voi olla piilossa pensaiden takana. Aifric pohtii hetken, kannattaako rastia alkaa etsiä. Tämä ei ole kovin vaikeaa maastoa, Aifric päättää jalkautua ja nopeasti vilkaista josko rastia ei löydy. Jos löytyy, niin hyvä, jos ei, sen toteamiseen ei varmaan kauaa menisi. Ainakin nainen olisi varma asiasta. Aifric tarkastaa lähialueen jalan, mutta rastia ei löydy. Hän nousee takaisin satulaan ja jatkaa kohti keltaista rastia.

Lähellä mutkaa Aifric tarkastaa jälleen karttansa. Rasti on merkitty merenrantaan. Ratsukko laskeutuu alas mäkeä kuunnellen pimeydessä pauhaavia aaltoja, hiukan karmivan kuuloista. Kylmyys puree kovempaa, kuin tehtävän aikana seisoskellessa, mereltä puhaltava tuuli taitaa olla hyytävä. Kauaa ei tarvitse kylmyydessä ratsastaa, sillä rantakivikolla kimmeltää ja keltainen rasti löytyykin hujauksessa. Ratsukko taivaltaa takaisin tielle ja suuntaa kohti violettia rastia.

Puiden suojassa ei ole niin koleaa, kuin rannalla ja Aifricille tulee jopa hiki. Hän riisuu lisä hanskansa ja laittaa ne takaisin taskuunsa. Maastoesteradalla hän alkaa etsiä rastia, mutta sitä ei kuitenkaan näy. Nainen vilkaisee karttaa. Tumman sininen rasti on lähellä, mutta pitäisikö vielä jäädä etsimään. Nainen ei ole varma. Viimeksi kun hän jäi etsimään tyhjää rastia, aikaa meni turhaan, ja niinhän se oli, tyhjä rasti. Tämä olisi vielä matkan varrella, että jos alkaa tumman sinisen jälkeen vielä mietityttämään, voisi tälle vielä palata. Nainen päättää kuitenkin jäädä vielä hetkeksi tutkimaan, koskaan ei voi olla liian varma! Aifric tutkii esteitä ja niiden lähiympäristöä. Rastia ei kuitenkaan löydy, taisi olla hämy. Aifric suuntaa takaisin polulle ja lähtee kohti tummansinistä rastia. Nyt ei taida olla hämyjä enää jäljellä, joten päätöksenteko taisi juuri helpottua huomattavasti.

Ratsukko taivaltaa merkittyä polkua pitkin syvemmälle ja korkeammalle mäkiseen metsään, kauan ei tarvitse etsiä, sillä rasti näyttäisi olevan aika hienosti polulla rajatun alueen keskellä. Toki muutamia esteitä on matkalla rastille, kuten suuria oksia, joiden läpi puskea, mutta vaikeuksien jälkeen tummansininen rasti häämöttää kauniisti ratsukon edessä suuressa kuusessa riippumassa. Mahtavaa! Ratsukko suuntaa takaisin polulle ja kohti talleja! Joskin vielä ei olla menossa maaliin, yksi rasti on jäljellä, kohti punaista rastia! Ratsukko ratsastaa samaa tietä takaisin, mutta ranchin kohdalla voidaankin kaartaa takaisin tallipihaan. Pihan poikki ratsastaessa Aifric katselee maneesista hohkaavaa valoa kohti ja kuuntelee jutustelua, joka maneesista kuuluu. Lämmin maneesi houkuttelisi jo, mutta yksi rasti on vielä haettavana. Maneesista kuuluu puheen sorinaa, ja hevosiakin taitaa olla paikalla. Aifric ajattelee olevansa viimeinen ulkona, vähän naista se harmitti, mutta sentään kylmästä ilmasta huolimatta nämä kaksi vilukissaa löytäisi jokaisen rastin! Myllymäki on valaistu ja huipulla on myöskin lämpimän näköinen nuotio, rasti on varmaan siellä. Aifric ja Sissi taivaltavat mäen päälle ja Dewniksi esittäytynyt moikkaa nuotiopaikalta. Rastikin roikkuu palaneen kelon oksassa. Afric saa laput tähtikuvioista, jotka tulisi tunnistaa. Hän katselee niitä, kääntelee ja muistelee kuvioita joita opetteli aikoinaan Aaronin kanssa – kun he vielä seurustelivat. Välillä nainen katselee taivaallekin. Sissi yrittää odotellessa katsella, jos maasta löytyisi pieniä harvoja ruohonkorsia, tammalla on alkanut tulla jo nälkä. Hetken kuluttua nainen on valmis vastauksensa kanssa: ”Ensimmäinen on kaksoset ja toinen Orion.” Kolmannen kohdalla nainen miettii taas hetken. ”Tämä kolmas on varmaankin pegasus.”, hän toteaa hetkenpäästä. ”Neljäs on ehkä lyyra.” Hän toteaa viimeisenä. Dewn ottaa vastaukset hymyillen ja kysyy: "Viimeinen rasti, jeah? Maaliin vain sitten enää." Aifric vastaa hymyillen Dewnille jotain hiukan jo väsyneenä ja suuntaa Sissin takaisin mäkeä alas ja ihanan kotoisalle vaikuttavalle maneesille. Maneesissa on jo porukkaa, joista osa hurraa väsyneelle kaksikolle. Aifricin on väsymyksestä pakko alkaa esiintymään ja kumartelee hurraajille kiitellen hiukan näyttelijän omaisesti. Seuraavaksi nainen hoitaa hienosti tsempanneen ratsunsa kuntoon, jonka jälkeen on pian luvassa ruokaa ja saunaa! Hyvä päätös upealle illalle.

KOMMENTTI: Jos lisäpisteitä saisi vapaista tuotoksista, sinulle rapisisi niitä oikein olan takaa! Aivan kerta kaikkisen ihastuttava piirros, johon on mainiosti taltioitu suunnistusretken utelias, mutta hiukan hämmentynytkin etsimistunnelma! Hauska idea luoda kollaasi samaan kuvaan eri tilanteista! Tarinassa säilyy alusta loppuun asti positiivinen ja optimistinen tunnelma, jota on ilo seurata. 

Cecilia Blankley & Agravain
@Barrett

Yöaikaan ratsastettavaan maastosuunnistukseen osallistuminen oli ollut Ceelle päähänpisto. Hän ja Aava olivat tulleet Kanadaan klassisen ratsastuksen valmennusleirille, mutta Atlantin takaiseen matkaan oli kannattanut yhdistää muutakin. Siinä kuvaan oli astunut Orange Wood Ranchin jännittävältä kuulostanut tapahtuma. Hän oli seurannut OWR:n päivityksiä somessa aina Applevent-kenttäkilpailuun osallistumisestaan asti, toki omaan verkkaiseen ja sosiaalisen median olemassaolon unohtelevaiseen tahtiinsa – Cee ei kirjaimellisesti ajateltuna seurannut ketään, sattui vain silloin tällöin harvakseltaan näkemään yllättäviä kuulumisia puhelimestaan. Ratsukkona Ceen ja Aavan yhteistyö oli yhä alkutekijöissään; hän oli ostanut 14-vuotiaan tamman kesällä. Muutamat startit matkaratsastuksessa sekä lukuisat maastolenkit kotioloissa olivat kuitenkin vakuuttaneet Aavan maastovarmuudesta, ja sitä paitsi, yöretki oli taatusti vaihtelua kuivakkaan koulupuurtamiseen ja tulevaan uusien asioiden opetteluun.

Musta friisiläistamma oli näyttävä hämyisellä pihamaalla lähtövuoroa odotellessaan, ja se olisi ollut suorastaan aavemainen, jos lumouksen rikkovia järkeviä ja turvallisuussyistä välttämättömiä heijastinvarusteita ei olisi ollut pilaamassa tunnelmaa. Kaunis ja koristeellinen satulahuopakin jäi piiloon kammottavan neonkeltaisuuden alle. Kanadan yö oli tummanpuhuva ja pilvet tulivat ja menivät. Taivaalla tuikkivat miljoonat tähdet valaisivat maisemaa paljastuessaan pilvien lomasta ja korostivat sitä äärettömyyden tuntua, jonka vain keskellä erämaata saattoi aistia. Olkoonkin, että täällä, "keskellä erämaata", oli kokonainen ranch-kompleksi ihmis- ja eläinasutuksineen ja että Cee oli parhaillaan kaikkea muuta kuin yksin.

Sitten olikin jo heidän lähtövuoronsa, kuudentena ratsukkona siitä joukosta, jotka näyttivät lähinnä tummilta möykyiltä ranchilta kajastavassa vastavalossa. Hän oli tutkaillut karttaa himmeän otsalamppunsa valossa jo valmiiksi, ja kun lähtömerkki annettiin, he lähtivät ravaamaan tallin ja maneesin välistä, ohi tarhojen ja laitumen. Aavan askeleet olivat matkaavoittavia ja kestävyyskunto erinomainen, joten hän oli varma, että kauimmaisista rasteista aloittaen kierretty reitti sopisi heille taktisesti. Laitumen takana ei näkynyt ratsukoita ja peltokin vaikutti hahmottomalta, laajalta kentältä hämärässä. Se ei tietenkään tarkoittanut, etteikö täälläkin olisi jo käynyt joku aiemmin matkaan lähteneistä ratsukoista.

Tasaisella pellolla rasti tuskin olisi, Cee järkeili, jossakin maassa tallottavana vai? Toki kukaan ei ollut kertonut, minkälaisia rasteja he tarkalleen etsivät, mutta perinteinen rastilappu mielessään Cee suuntasi etsimään vihreää rastia polun varren kasvustoista – puista, pensaista ja kannoista, kaikista sellaisista, joihin rastin voisi kiinnittää – ja ajautui saunarakennuksen läheisyyteen. He kiersivät saunaa Aavan kanssa rauhallisessa käynnissä, ratsastajan silmäillessä rakennuksen seinustoja ja lähiympäristön maamerkkejä kaiken silmiinpistävän varalta. Friisiläistamman tehtäväksi jäi yleinen huolestuneisuus ja ympäristön herkeämätön tarkkailu, mutta lievästä jännittyneisyydestään huolimatta tamma käyttäytyi rauhallisesti, eikä aihetta pakoreaktioon toistaiseksi ollut.

Kymmenen minuuttia myöhemmin: Ei yhtään löydettyä rastia

Saunan ikkunoissa paloivat lämpimät valot ja piipusta nousi savua. Ranchin isäntä, Raicy, jonka Cee tittelöi ennemminkin itselleen tutumman Alexiinan aviomieheksi isännän sijaan, huomasi ratsukon ikkunasta. Rastia ei kuitenkaan löytynyt mistään saunan lähiympäristöstä, eikä kuumotteleva tieto Raicyn mahdollisesta katseesta helpottanut etsintää. Pian Cee jatkoikin matkaa heijastimin merkittyä polkua puustikosta eteenpäin. Hän päätti, ettei luovuta rastin etsinnässä vielä, vaan ohjasi Aavan polunhaarasta vasemmalle kohti toista valaistua rakennusta.

Aava ravasi välin hengitys kevyesti höyryten. Ulkona oli todennäköisesti muutama pakkasaste ja kirpeydestä päätellen keli oli kiristymään päin. Polun päästä, pikkuisesta metsiköstä, paljastui valaistu leiriaitta. Joku istui sen terassilla – joko kyseessä oli utelias ranchilainen, tai sitten tämä oli hyvä merkki, Cee ajatteli – ja huomasi juuri silloin ovessa koreilevan vihreän rastin.

Terassilla istuva mies nousi ja esittäytyi yksinkertaisesti Tomfordiksi (Cee epäili, että kyseessä oli sukunimi, muttei ollut aivan varma. Nopeasti vilkaistuna mies oli ainakin häntä nuorempi). Cowboy selitti lyhyesti tehtävän, joka kuului suunnilleen näin: keksi yksi, mahdollisimman pitkä virke, joka alkaa hevosen kutsumanimen alkukirjaimella ja liittyy jotenkin tapahtumaan.

Satula oli kirjoitusalustana huomattavan epätasainen, mutta huono käsiala oli tällä hetkellä Cecilian murheista vähäisin. Viivi olisi ollut tässä tehtävässä erinomainen, sillä teinin sanavarasto oli hätkähdyttävän laaja ja monikielinen. Harmi, ettei se tuntunut olevan äidiltä perittyä. Cee punnitsi hätäisesti pitkän lauseen keksimisen ja aikapaineen välillä. Kumpi olisi järkevämpää, suoriutua tehtävästä mahdollisimman hyvin vai jatkaa mahdollisimman nopeasti matkaa?

Tilanne oli kuitenkin jännittävä ja taktikointiyritykset lensivät vauhdikkaasti romukoppaan. Cee alkoi yksinkertaisesti raapustaa. Mielikuvitus laukkasi kyllä, mutta a-kirjaimella ajatuksiin tupsahtelevat sanat eivät tahtoneet alkaa sitten millään. Lopulta Cee päätyi kierrättämään samantyylisiä sanoja, osin tahattomasti, ja sai aikaan tönkköisen virkehirviön: "Amerikan aavemainen aamuyö alkoi antautua aamunkajoksi ajattoman avaruuden alla Aavan askelten arpoessa arkana astuako aidanreunalta autiomaan ainoalle, ankealle asfaltille aamuhämyssä ainokaisena ajelevan avolava-auton ajovalojen armoille."

Hitusen nolostuneena tuotoksestaan Cee ojensi lappusen Tomfordille, jonka silmät laajenivat lukemisen jälkeen, mistä seurasi luonnollisesti pienehkö lisänolostuminen. Ollapa nuori, röyhkeä ja nokkela! Tomford antoi kuitenkin luvan jatkaa matkaa ja osoitti pimeyteen. Aava oli virkeä, eikä sitä haitannut ajautua yhä kauemmas ranchin lämpimistä valoista.

Polku laaksoon vietti jyrkähköä rinnettä alaspäin. Tamma oli pimeydessä tavallista varovaisempi ja Cee yritti parhaansa mukaan olla häiritsemättä ratsunsa tasapainoa. Alhaalla maa kuitenkin tasoittui ja he nostivat ensin ravin, sitten laukan. Kartan mukaan oranssi rasti sijaitsi jossakin puromaisen joen ylittävän kaarisillan liepeillä, joten Cee uskalsi antaa maiseman vilistä silmissä aina sillalle asti – sillalle, joka vain tupsahti heidän eteensä polun jatkeeksi.

Rasti ei kuitenkaan löytynyt yhtä helposti kuin sen maamerkkinä toimiva silta. Cee laskeutui Aavan satulasta ja kurkkasi otsalamppunsa kanssa jopa sillan alle, molemmilta puolilta, mutta oranssia ei näkynyt – jos ei tietysti otettu lukuun oranssiruskeaa peltomaisemaa tai maahan pudonneita lehtiä. Yötaivas selkeni ja kuu paljastui esiin: sen valossa oli yhä selvempää, että rastia täällä ei olisi, ellei sitten erityisen hyvin piilotettuna. Cee kuitenkin luotti vaistoonsa hämyrastista ja kiipesi hivenen kohmeisena takaisin ratsaille. Paikka oli uskomattoman kaunis, jopa pimeällä – valoisalla varmasti kuvauksellinen.

Karisteltuaan yltään kaiken haaveilun Cee pyysi Aavaa eteenpäin, polkua pitkin kohti metsää. Metsärasti oli hankala, sen arvasi jo karttaa katsomalla: mahdollisia rastipaikkoja oli tällaisessa maastossa lukemattomia. Cee ja Aava kuitenkin lähestyivät oikeaa paikkaa – Cee oli varma siitä, sillä kauempana edessä kulki toinen ratsukko, jonka valokiila raidoitti polkua kaukana edessä. Aava nosti jännittyneenä päätään ja tamman korvat olivat tarkkaavaisuudesta pinkeät. Silloin tällöin puiden lomasta siivilöityi kuunvaloa, joka sai edellä kulkevan ratsun harjan välkähtelemään valkoisena sen tummaa karvaa vasten; ratsastajan hiukset taas leiskuivat punaoransseina. Ne olivat kuin sammumaan kieltäytyvä liekki pimeässä. Cee tunnisti ratsukon. Nainen oli se, jonka nimi muistutti Afrikasta. Vaaleaharjaisen tamman nimessä taas oli jotakin shokeeraavaa, mutta sen tarkemmin hänen surkea nimimuistinsa ei palvellut.

Ratsukko ei ollut vielä huomannut heitä, mutta se oli vain ajan kysymys. Cee harkitsi kiristävänsä vauhtia ja ratsastavansa edellä kulkevat kiinni, mutta toisaalta, ehkä toisella olisi kovempi kilpailuvietti? Ehkä tungettelu ja suoranainen rastilokkeilu ärsyttäisi. Ehkä ratsukko oli väärillä jäljillä. Sekin oli mahdollisuus, joskin Cee pysäytti Aavan lopulta lähinnä siksi, ettei kehdannut seurata. Ei ainakaan ihan heti ja suin päin. Hän tutki karttaa – he olivat ohittaneet ensimmäisen mutkan ja edessä taisi siintää pian seuraava. Rastin pitäisi olla aika lähellä, jos sitä ylipäätään olikaan. Aava oli haluton seisoskelemaan, ja Cee antoi sen siirtyä jälleen raviin. Toisen ratsukon valokeila tuli hetken päästä jälleen näkyviin.

Puoli tuntia myöhemmin: Yksi oikea rasti, yksi tehtävä ja yksi oletettu hämyrasti

Toista kertaa Cee ei mahtanut mitään, vaan päätyi vaistomaisesti samalle polulle edellä kulkevan ratsukon kanssa. Päätös seurata ei ollut täysin tiedostettu, eikä ainakaan hevosesta riippumaton: Aava suorastaan imi toisen perään, vaikka polku pienentyi salakavalasti ja ravi putosi huomaamatta juurakoiden yli astelevaksi käynniksi. Sitten tuo toinen ratsukko Afrikasta katosi poiketen rajusti polulta, tai siltä se pimeässä metsässä ainakin vaikutti. Olisiko rasti todellakin siellä?

Cee epäröi, Aava ei, ja pian he olivat kadottaneet merkityn polun. No, ainakin oli tuo toinen ratsukko, he eivät olleet sentään eksyneet Kanadan villiin luontoon Aavan kanssa aivan kaksikseen, Cee lohduttautui– vaan juuri silloin toinen ratsukko katosi puiden lomaan pimeyteen. Ceen sydän pamppaili, mutta jonkinlaisen vaiston johdattamana hän ei yrittänytkään seurata toista ratsukkoa, vaan syvän hengityksen kautta päätti palata takaisin kohti polkua omia jälkiään.

Aava ei ollut aivan samaa mieltä, mutta rauhoittui sitten, kun toisista ei ollut hetkeen minkäänlaista näköhavaintoa. Täysin omia jälkiään he eivät varmasti palanneet, mutta jonkin ajan kuluttua otsalamppu osui heijastimeen kapean nuoren puun rungossa. Polkumerkki! Ceen mieliala läikähti kertaheitolla valoisammaksi. Hän ohjasi Aavan polulle, kulki sitä pitkin hetken ja vertasi sitten karttaa ja maastoa, kunnes uskoi tietävänsä heidän sijaintinsa muutaman avokallion ja polkujen risteyksen perusteella. He liikkuivat nyt käynnissä kohti pinkkiä rastia ja huolellisuus johti lopulta toivottuun tulokseen. Rasti hohteli ärhäkän pinkkinä ison kivenjärkäleen päällä. Kaiken huipuksi se melkein näkyi merkitylle polulle – minkäänlaisia metsäseikkailuita ei olisi todellakaan tarvittu.

Reilua tuntia myöhemmin: Kaksi oikeaa rastia, yksi tehtävä, yksi oletettu hämyrasti ja yksi eksyminen

Ceen mielessä häivähti toinen ratsukko ja huoli siitä, olivatko nämä ehkä eksyneet heitä pahemmin. Toisaalta metsä oli kai aika pieni ja olihan heillä kaikilla puhelimensa. Kai Kanadan maastossa kenttää oli…? Uskaltamatta ajatella sen pidemmälle saati testata oman puhelimensa signaalia Cee nosti ravin kautta laukan metsänjälkeisellä pimeällä hiekkatiellä. Aava eteni innokkaasti, eikä se haitannut yhtään. Nyt oli hyvä kiriä, sillä kartan mukaan seuraavan rastipaikan pitäisi olla varsin avoimessa maastossa. Ja niinhän se olikin! Kallioiden luona näkyi suuri lovi, josta kajasti lupaavasti valoa. Kaiken kukkuraksi halkeaman edustalla seisoi ihmishahmo.

Turkoosi rasti löytyi hämmästyttävän helposti, mutta se, että rastilla oli joku, tarkoitti tietenkin tehtävää. Rastia valvoi rastahiuksinen nuori nainen, joka esittäytyi Roiksi ja ojensi Ceelle sitten kummempia selittämättä tehtäväpaperin, jossa julistettiin: "Mikä voi olla raskas tai makea, tärkeä tehtävä sillä on; koskaan ei ole aloillaan; vähän, paljon tai ei ollenkaan?"
Cee mietti – aivot raksuttivat suorastaan kuumeisesti. Yleensä sfinksi-kysymysten vastaus oli jotakin abstraktia, eikö? Ehkä rakkaus? Se voi olla joskus jopa raskasta, ja makeaa nyt ainakin. Tai entä aika? Se oli niin yleinen vastaus tällaisiin kinkkisiin arvoituksiin, mutta ei tuntunut silti täydellisen sopivalta.

Lopulta hän kirjoitti vastauksekseen seuraavaksi mieleen tulevan asian: "Vesi." Se saattoi olla makeaa siinä missä suolaista, eikä ollut koskaan oikein paikoillaan. Ehkä se saattoi olla raskastakin, ainakin, jos sattui jäämään suuren vesimassan alle. Oli sitä paitsi parempi keksiä sukkelaan jokin vastaus, kuin jäädä pähkimään arvoituksen hienouksia pitkäksi aikaa. Jälleen tehtävä, jonka Viivi olisi taitanut paremmin! Roi kuitenkin hyväksyi Ceen vastauksen (epäilemättä tälle kelpasivat kaikki vastaukset, oikeat ja väärät, joten se ei kertonut sinänsä mitään) ja kehotti jatkamaan matkaa. Aava oli yhä innokas ja virkeä, se oli suorastaan piristynyt helppokulkuisilla teillä heidän pienen mutta aikaa nielleen metsäseikkailunsa jälkeen. Niinpä Cee nosti jälleen laukan ja suuntasi kohti ruskeaa rastia.

Kun he kääntyivät hiekkatieltä autotielle katulamppujen valoon, Cee hidasti tammansa varuiksi kevyeen raviin. Liikennettä ei kuitenkaan näkynyt. Hän pysäytti Aavan käynnin kautta ja vilkaisi ripeästi karttaa: Rastin pitäisi olla aika tarkalleen bussipysäkkiä vastapäätä. Pysäkki oli helppo löytää, ja hyvin äkkiä olikin myös selvää, että ympäröivässä kitukasvuisessa ja kivikkoisessa maastossa se oli lähestulkoon ainoa järkevä rastipaikka.

Lähestulkoon siksi, että vain kivenheiton päässä pysäkistä oli kivenjärkäle, jonka takana rasti voisi periaatteessa olla. Cee mietti pienen hetken ja Aavan jalkoja kivikossa peläten päätti sitten laskeutua ripeästi satulasta tarkistamaan asian. Kiven takana oli tyhjää – tämän oli pakko olla hämyrasti. Onneksi Aava sentään kyhjötti paikallaan, hevosen häviäminen tästä nyt vielä olisi puuttunut. Cee pyysi mustan niin lähelle isoa kiveä kuin uskalsi ja kiipesi sitten sitä apunaan käyttäen takaisin tamman selkään. Nopea vilkaisu karttaan vahvisti muistikuvat: taas kohti metsää. He ravasivat tien reippaasti, mutta joutuivat sitten pujahtamaan katulamppujen turvallisesta kajosta pimeään.

Tunti ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin: Kolme oikeaa rastia, kaksi tehtävää, kaksi oletettua hämyrastia ja yksi eksyminen

Polku oli viitoitettu kylteillä "Unicorn Camp" ja "cross-country jumping course", joten suunta oli varmasti oikea. Maastoesterata tulikin nopeasti näkyviin pienellä aukealla, ja Cee tunnisti sen edelliseltä vierailultaan OWR:n Applevent-kenttäkilpailuista. Kartan mukaan rasti saattoi olla olla juurikin radan alkupäässä, jossakin lähialueella. Niinpä he lähtivät kiertelemään rastipaikoiksi sopivia esteitä ja niiden ympäristöä, mutta mitään ei löytynyt. Saattoiko kaksi hämyrastia osua hänen valitsemalleen reitille peräkkäin, vai oliko hän yksinkertaisesti huolimaton?

Cee kuitenkin päätti, että oli tarkistanut alueen riittävän huolellisesti. Oli jatkettava eteenpäin, jos he halusivat kohtuullisessa ajassa maaliin. Hieman pidemmällä metsässä samaista polkua pitkin pitäisi sijaita toinen rasti. Tummansininen rasti oli merkitty karttaan polkureitin tekevän lenkin keskelle, joten Cee ratsasti päättäväisesti merkittyä reittiä eteenpäin. Kaarteen kohdalla hän uskalsi ohjata Aavan polulta sivulle – nyt oli etsittävä päättäväisesti ja ripeästi. Leveä ja helpottunut hymy levisi Ceen kasvoille: tiheiden havunoksien takaa paljastui valtava kuusi, jonka oksalla killui tummansininen rasti.

He palasivat merkittyä metsäpolkua takaisin autotien varteen asti, välillä laukaten, välillä ravaten. Nyt Cee tunsi itsensä ensimmäistä kertaa hieman väsyneeksi, ja Aavankin kirein jännittyneisyys oli tiessään. Tamma kuitenkin askelsi vahvasti, joten he jatkoivat reippaalla vauhdilla etenemistä kunnes saapuivat risteykseen. Keltainen rastipaikka oli merkitty rantakallioiden luokse, mikä kuulosti etsinnän kannalta metsäisiä paikkoja yksinkertaisemmalta.

Pian ratsukko ylittikin tien ja saapui rantaan, jossa meri lainehti ja kohisi aavemaisen mustana jossakin yön pimeydessä. Kuusta ei ollut taas merkkiäkään, joten otsalamppu tuli tarpeeseen. Karttamerkit sekä näköhavainnot lampun valossa vakuuttivat, että ranta oli hiekkaa, joten Cee pyysi Aavalta taas laukkaa. Tammalla oli selvästi ratsastajaansa enemmän virtaa (Cee itse kärsi kiireisen yksinhuoltajaäidin ja talliyrittäjän kroonisesta univelasta), ja se intoutuikin kirimään askeleitaan pehmeällä hiekkasuoralla.

Ranta vilisi silmissä öisen tuulettomana, kun lyhyeltä tuntuneen laukkapätkän jälkeen Ceen silmien edessä kohosivat mustana kiiluvat kivimuodostelmat, joiden lomassa välkähti heti. Otsalamppu valaisi keltaista rastia, joka lepäili tyynesti valtavien kivien seassa. Nyt heillä alkoi totisesti olla rastionnea takkuisesti alkaneen alun jälkeen!

Puolitoista tuntia myöhemmin: Viisi oikeaa rastia, kaksi tehtävää, kolme oletettua hämyrastia ja yksi eksyminen

Viidennen rastin löytyminen sai kilpailuhenkisyyden kohottamaan päätään ensimmäistä kertaa koko suunnistuksen aikana, mutta Cee pelkäsi tammansa hikoavan ja hengästyvän viileässä säässä aivan liikaa. Onneksi heijastiratsastusloimi lämmitti isoja lihaksia ja tärkeitä elimiä, joskaan liiallista rasitusta se ei estäisi. Niinpä he suuntasivat rannalta kohti ranchia rennossa verryttelyravissa; lähempänä rakennuksia heidän täytyisi kävellä väistämättä. Vaaleansininen rasti olikin merkitty melko lähelle aloituspaikkana toiminutta ratsastuskenttää, jonka he löysivät helposti: tielle, läpi porteista, oikaisu latopihan ja kisakatsomon takaa. Kentällä oli jonkin verran ihmisiä ja muutama hevonenkin – kilpailijoita, toimihenkilöitä vai puolihulluja kanadalaisia ratsastelemassa öiseen aikaan??

Cee ei kuitenkaan suonut kentän hahmoille sen enempää ajatuksiaan, vaan keskittyi rastiin, joka oli kartan mukaan joko pyöröaitauksen tai sen takana kasvavien mäntyjen luona. Männyt muistuttivat aiemmasta epäonnesta metsärastien kanssa, joten vaistomaisesti Cee päätti tarkistaa ensin helposti kierrettävän pyöröaitauksen.

Aitauksen tolpassa olikin lupaavasti tunnelmallinen lyhty, mutta vaikka se kutsui houkuttelevasti kulkijaa astumaan peremmälle, ei aitauksessa tai sen ympärillä ollut mitään. Oli siis uskallettava metsikköön ja kenties eksyttävä uudelleen, vaan huoli oli turha: männikkö ei ollut mikään varsinainen metsä. Rasti välkähti vaaleansinisenä nuoren männyn rungossa, mikä tarkoitti mahdollisuutta loppukiriin. Enää viimeinen rasti löydettävänä!

Viimeiseksi jäänyt punainen rasti oli merkitty tuulimyllyn luokse. Olo oli keveä ja helpottunut, kun jo kaukaa näkyi mäenharjalla kököttävän tuulimyllyn lämpimänä hohteleva valaistus. Valo oli lähtöisin tyylimyllyn edustalla loimottavalta nuotiopaikalta, jonka liekit kujeilivat pimeässä. Punainen rasti roikkui näkyvästi joskus karrelle palaneen kelon oksasta, vaan voi ei! Nuotion äärellä istui joku: vaaleahiuksinen ja -partainen mieshenkilö, jonka olemus huokui westerniä. Tämäkin oli ehkä Ceetä nuorempi (tosin nyt ei ollut aikaa ikäkriisille), ehkä samanikäinen. Parta antoi kypsän vaikutelman, ehkä hämäävästi, sillä hyväntuulinen mies oli toisaalta olemukseltaan nuorekas.

Häneltä Cee sai eteensä suunnistuskilpailun viimeisen tehtävän, jonka luettuaan joutui vetämään terävästi henkeä. Tietenkin viimeiseksi osui tehtävärasti, jonka tehtävä oli hänelle kilpailun tehtävistä kinkkisin: tähtikuvioiden tunnistusta! Jotain hän oli lapsena oppinut, lähinnä isoäidiltä, mutta kuviot olivat kaukaisina aavistuksina jossakin aivojen perukoilla, eikä hänen hahmotuskykynsä ollut koskaan riittänyt löytämään kuvioita mitenkään erityisen helposti taivaaltakaan. Ensimmäisestä kuviosta hän oli kuitenkin melko varma, sillä hänen oma horoskooppinsa oli kaksonen, ja juuri sitä tähtikuviota kuva muistutti. Jep, kyllä siihen tikku-ukkoja sai, jos käytti mielikuvitustaan. Muista Cee ei sitten ollutkaan yhtään varma – mieleen tuli vain erilaisia kuvioiden nimiä: kauhamainen Otava, joka ei hänen nähdäkseen ollut kuvioiden joukossa; Orion, muut horoskooppien kuviot, Pikku Karhu ja Iso Karhu; sekä ne Seitsemän sisaren -kirjasarjan hahmojen nimet, mitä sitten olivatkaan. Hän oli autuaasti unohtanut, joskin myös nukahtanut ensimmäisen kirjan pariin uudelleen ja uudelleen (höttölukeminen oli erinomaista unilääkettä hömppäsarjojen tapaan).

No, syteen tai saveen, jotain oli vastattava pikimmin! Oli parempi edes arvata kuin jättää kohtia tyhjäksi, vaikka varsinaisesta tiedosta ei nyt voitukaan puhua. Hän raapusti arvauksensa, ensimmäisiäkin rasteja huonommalla käsialalla hiljalleen pahenevan kohmeen vuoksi:
1. Kaksoset (melkein varmaa tietoa),
2. Skorpioni (osa kuviosta muistutti sen häntää),
3. Orion (hänellä ei ollut hajuakaan minkä näköinen Orionin kuvio oli),
4. Lyyra! (tämä vastaus tuli jostakin alitajunnasta – Lyyran kuvio nimittäin näytti vähän salmiakilta, jota hän ja isoäiti rakastivat, ja sellaisen kuvion tähän pystyi kuvittelemaan).

Tuntui, että hän vastasi nopeasti, vaikka todellisuudessa ei ehkä sittenkään. Rastille oli nimittäin saapunut myös joku toinen, huomattavasti ympäristöön paremmin sulautuva ratsukko. Tämä mies oli selvästi häntä vanhempi, ehkä jopa paikallinen tai ainakin vannoutunut western-harrastaja. Miehestä suorastaan uhkui erämaiden tuntemusta, ja kuten arvata saattaa, tämä suoriutui tähtitunnistuksesta paljon Ceetä ripeämmin. Myös ratsu oli kuin luotu tähän ympäristöön – herranjestas, sehän saattoi olla jopa aito mustangi, jokin karjahevonen nyt ainakin. Epäilemättä tähdet olivat ratsukolle arkipäiväinen apuväline suunnistukseen, Cee ajatteli jopa hitusen happamasti ja omaa katkonaisen kaupunkilaismaalaista luontoyhteyttään harmitellen.

Hän ei kuitenkaan lannistunut liiaksi, vaan käänsi maisemaan lähinnä värinsä puolesta sulautuvan barokkinsa kohti Orange Woodin maneesia, suunnistuksen lopetuspistettä. Maneesissa hurrattiin ja pikaisen laskutoimituksen jälkeen Cee huomasi saapuneensa maaliin kuudentena – täsmälleen samalla järjestysnumerolla siis kuin oli matkaan lähtenytkin. Kilpailusijoituksesta se ei kertonut vielä mitään, mutta sillä ei ollut hitusenkaan väliä. Helpotuksesta huokaisten ja väsyneen ihmisen tyhjäpäinen hymy huulillaan hän hoiti ensin Aavan ja liittyi sitten hetken harkittuaan muiden kilpailijoiden joukkoon syömään ja saunaan; uni oli kyllä vetänyt puoleensa hurjasti, mutta kurniva vatsa ja saunan houkutteleva lämpö olivat voittaneet tällä kertaa täpärästi.

Maalissa ajalla tunti ja viisikymmentä minuuttia, kaikki rastit löydettyinä. Sijoittuminen kolmanneksi!

KOMMENTTI: Toinen kerrassaan erinomainen, laadukkaasti kirjoitettu ja mukaansa tempaava tarina! Yukonin pohjoismainen henki tarttui jotenkin todella osuvasti kuvauksiin. Kokonaisuudessaan muutenkin tunnelmallinen ja hyvin yksityiskohtainen suunnistuskuvaus!