Your point of view is uninteresting

”For fuck sake!” Savannah kirosi ääneen eteisessä potkiessaan kenkiä jalastaan. Hänen äkillisen maastapoistumisensa jäljiltä eteiseen oli kertynyt aimo kasa pölyä. Onneksi naapurilla oli vara-avain huusholliin, niin tämä oli pitänyt asuntoa silmällä ja adoptoinut hänen kissansa väliaikaisesti. Mikstä hän olisi voinut tietää, ettei pääsisikään äitinsä häiden jälkeen lähtemään maasta? Jäädä nyt jumiin jenkkeihin, Savannah kirosi ääneti potkiessaan kengät eteisen kaappiin. Mikä soppa se olikaan ollut...

Ensin äiti oli soittanut, että oli menossa uusiin naimisiin... (Vastahan äiti oli eronnut edellisestä, for fuck sake again...) Sen jälkeen tämä oli ilmoittanut, että Savannah olisi morsiusneitona ja että tälle oli varattu lentoliput seuraavalle päivälle... Savannah oli hädin tuskin ehtinyt ilmoittaa töihin hetkellisesta (you wish) poissaolostaan ennenkuin taksi lentokentälle odotti jo alaovella. Hän ei ollut edes ehtinyt varoittaa Alexiinaa, ettei pääsisi hetkeen hoitamaan Dragonia. Kunpa hän olisi siinä kohtaa jo arvannut, mitä tulevaisuudella olikaan hänen varalleen, hän ei olisi ikimaailmassa lähtenyt, jos olisi sen tiennyt...

Ja ennenkuin Savannah huomasikaan, hän oli lentokentällä jossa äiti oli juossut avosylin häntä vastaan. Äidin mustat aurinkolasit olivat peittäneet silmäkulman mustelman vain juuri ja juuri. Kysyttäessä äiti oli sanonut vain kompastuneensa, mutta Savannahin niskakarvat olivat nousseet pystyyn. Sitten hänet oli esitelty äidin uudelle miehelle: John oli rikas, lipevä ja itseään täynnä ollut pukumies. Esittäytyminen oli ollut kohteliasta ja sen jälkeen olikin puhuttu vain Johnista itsestään. Tai mies puhui ja Savannah ja äiti kuuntelivat – koko neljän tunnin automatkan ajan.

Savannah sai oman huoneen ja oman kylpyhuoneen äitinsä, tai siis hänen ja Johnin, uudessa lukaalissa. Häiden oli tarkoitus olla parin viikon päästä. Kaikki oli suunniteltu ja tehty valmiiksi, Savannahin ei tarvitsisi, kuin ilmestyä paikalle ja yrittää näyttää siltä, kuin olisi onnellinen äitinsä puolesta. Harjoitusillallisella äiti oli nauttinut yhden lasillisen liikaa viiniä ja John pahoitti tästä mielensä. Riita puhkesi samantien, kun Savannah pääsi omaan huoneeseensa. Huuto kuului selkeästi seinienkin läpi ja se katkesi ääneen, jossa rystynen tavoittaa leukaluun. Ääntä seurasi rytinä, kun leukaluun omistaja kaatui iskusta taaksepäin vetäen mukanaan äänestä päätellen pöydän ja kaiken sen päällä olleen.

Sitten oli hiirenhiljaista. Savannah ponkaisi ovesta ulos ja alakertaan. Hän löysi äitinsä makaamasta verilammikosta portaiden alapäästä. Lasinsiruja ja pöydän palasia oli joka paikassa. John seisoi olohuoneessa ja tuijotti äidin liikkumatonta ruumista huohottaen. Savannah kumartui äitinsä puoleen. Takaraivossa olevasta haavasta pulppusi verta, leukaluu näytti menneen sijoiltaan, äidin hengitys oli rahisevaa ja äiti oli yhä tajuton. Savannah nappasi puhelimensa ja näppäili siihen hätänumeron. Hän ehti selittää nopeasti kuka oli ja missä oli. Sitten John havahtui uuteen raivoon, joka tällä kertaa kohdistuikin häneen. Savannah ehti jaloilleen juuri ajoissa väistääkseen Johnin otteen ja ryntäsi yläkertaan. Portaissa John kuitenkin tavoitti hänen kaataen hänet naamalleen portaisiin. Savannah sai upotettua hyvän potkun Johnin naamaan ja mies kaatui taaksepäin portaisiin. Sitten nainen ponkaisi ylös ja lukittautui huoneeseensa. Vasta poliisien huudot saivat hänet avaamaan oven.

John oli sillä välin kadonnut. Ensihoitajat kantoivat äitiä paareilla ambulanssiin samalla kun poliisit istuttivat Savannahin keittiöön ja tarjosivat tälle juotavaa. Sitten koko tapahtumasarjaa ryhdyttiin selvittämään ja Johnia kohtaan nostettiin etsintäkuulutus.

Seuraavat viikot menivät Savannahilla kuin sumussa. Johnia etsittiin maanlaajuisesti, äiti makasi yhä koomassa eikä hän saanut poistua maasta. Savannah sai soitettua naapurinsa avukseen kotimaassaan, etteivät hänen kissansa kuolisi nälkään. Hän sai viestitettyä pomolleen asioiden saamasta käänteestä. Sai hän lähetettyä tallillekin nopean pahoitteluviestin, jossa kertoi estyvänsä tulemaan tallille.

Kuukaudet kuluivat. John löytyi, äiti heräsi koomasta ja oikeuskäsittelyt alkoivat. Ja voi kiesus miten ne kestivätkään. Melkein vuotta myöhemmin John oli saanut tuomion, äiti päässyt takaisin jaloilleen ja Savannah sai vihdoinkin luvan poistua takaisin kotiinsa. Hän melkein itki onnesta kävellessään ulos lentokoneesta Kanadassa. Lentokentältä hän otti taksin kotiinsa ja siinä hän nyt seisoi. Kiroillen pölyn täyttämässä eteisessä. Näppylänaama oli varmasti ehtinyt omia Dragonin itselleen. Vieläköhän hän olisi itse hoitaja tai edes tervetullut tallille tämmöisen katoamisen jälkeen...

Savannahin silmät osuivat hääkutsuun ja uusi kirosanojen ryöppy pääsi naisen huulilta. Kyllä jos elämä joskus tuntui helpolta, niin kyllä se myös välillä tuntui potkivan päähän normaalia kovemmin. Ehkä hän laittaisi varovaisen tekstiviestin tallille siitä, että saisiko hän vielä palata joukkoon. Ja sen jälkeen hän alkaisi siivoamaan asuntoaan. Ihan ensimmäiseksi hän kuitenkin ottaisi lasillisen punaviiniä.

// Ooh, Savannahista kuulee taas!  Loistava vahva ja niin savannahmainen aloitus - ja vitsit, mainiosti pohjustettuna mitä kauheuksia onkaan ehtinyt tapahtua... Ehdottomasti tervetuloa takaisin! (Vaikka Crid ei tule olemaan iloinen ) Toivottavasti täällä päin elämä olisi hiukkasen rauhallisempaa...