Signing into a new chapter

Sähköposti on kirjoitettu ranskaksi

To: jezzabee@qmail.com
Subject: Tu me manques

Mä oon tosi pahoillani siitä että lähdin niin nopeasti Edmontonista. Sä oot kai kuullut kaikenlaisia juttuja liittyen mun lähtööni ja vaikka mä en varmaan saisikaan toivoa, mä toivon silti että sä et usko niitä juttuja. Vielä mä en ole valmis kertomaan siitä mitä tapahtui, mutta heti kun mä vain pystyn, mä lupaan että sä oot eka ihminen joka kuulee asioista. Totta puhuen mä oon yrittänyt tehdä parhaani jotta mä unohtaisin kaiken, mutta se ei ole helppoa. Varsinkaan nyt kun täälä on eräs joka muistuttaa mua Q:sta. Mä luulin että muuttamalla tänne, kauas kaikesta sekin jäisi taakse mutta mun toiveeni taisi olla turhaa…

Kuitenkin muutto isoisän luo on tuntunut siltä että mä oon oikeasti palannut kotiin. Täältä mulla on kuitenkin paljon hyviä muistoja ja musta tuntuu että täälä on helpompi olla ja hengittää. Kukaan ei tunne mua, ei tiedä mitä on tapahtunut ja mistä mua on syytetty. Isoisä taitaa olla ainut joka tietää melkein kaikesta, mutta se osaa olla kyselemättä asioista ja sen sijaan se antaa mun kertoa asioista sitä tahtia kun mä oon valmis kertomaan. En mä tiedä oonko mä ikinä valmis kertomaan sillekkään asioista, mutta ehkä sille on helppoa kertoa kun mä tiedän että se ei tuomitse mua.

Isoisä kertoi mulle yhdestä tallista joka täälä on. Mä oon käynyt nyt siellä pari kertaa ja vaikka mä en odottanutkaan mitään, mä löysin yhden hevosen johon mä rakastuin. Se muistutti niin paljon Rémyä että mä en uskonut jotta sellainen tunne olisi mahdollista jonkun muun hevosen kanssa. En mä toki tiedä pystynkö mä palata sinne tallille koska sielä on just se joka muistuttaa mua ihan liikaa Q:sta. Jos mä palaan sinne, mä yritän ottaa sulle kuvan Africasta.

Kerro mulle miten sielä menee? Tai siis jos ei oteta huomioon huhuja ja juoruja. Vaikka mä oonkin tyytyväinen siihen, miten mun elämä menee täälä, jokin osa musta silti kaipaa sinne.

Mimi

Vaikka Waterphewsta oli alkanut tulemaan Mialle vain vahvemmin koti, eivät painajaiset olleet jättäneet tummaverikköä rauhaan. Ajan kuluessa painajaiset olivat muuttaneet muotoaan. Painajaisista, joissa Mialle itselleen tapahtui jotain, oli tullut sellaisia, joissa Mia joutui seuraamaan sivusta, kun ihmisille, jotka olivat tulleet Mian elämään, tapahtui jotain pahaa. Pariin otteeseen nuori oli huutanut niin lujaa, että oli herättänyt isoisänsä, joka oli tullut katsomaan mikä toisella oli hätänä.

Koska Mia ei halunnut pelotella isoisäänsä turhaan, ei Harry tiennyt todellisuutta Mian painajaisista. Tummapiirteinen pelkäsi myös sitä, paljonko sellaista tuon tulisi paljastaa isoisälleen, jota ei ollut vielä paljastanut osin sen rumuuden ja osin vanhan intiaanin suojelemiseksi. Muutamaa päivää aiemmin sattunut kastuminen oli saanut naisen sairastumaan ja mahdollisesti korkeissakin lukemissa huidellut kuume oli saanut Mian painajaiset pahenemaan niin, että tuo ei halunnut enää edes nukkua. Vaikka painajaiset olivat melkein yhtä kauheita kuin ne, joita tuo näki normaalisti, tiesi Mia näiden kauheuden aiheutuvan kuumeesta. Olihan ennenkin painajaiset olleet Mian riesana, mutta silloin ne olivat aiheutuneet vieroitusoireista eikä ne olleet välttämättä kuitenkaan niin pahoja kuin nämä.

Kuumettaan Mia ei ollut suostunut mittamaan, sillä tummaverikkö ei halunnut myöntää itselleen kuinka kipeä olisikaan. Muutaman kuumeisen päivän jälkeen Harry oli alkanut oikeasti huolestumaan tyttären tyttärestään. Isoisän tullessa neljäntenä kuume päivänä Mian luokse, oli tuolla mukana ehkä hieman epäilyttävältäkin näyttävä juoma.

”Juo tämä. Se auttaa oloasi” vuoteen laidalle istahtanut Harry oli todennut lapsenlapselleen. Vaikka Mia olikin oppinut luottamaan Harryyn hiljalleen, sai juoman ulkonäkö silti Mian epäilemään miestä.

Hetken vielä pohdittuaan Mia päätyi nostamaan astian huulilleen. Ihan täysin ei Mia loppupeleissä pystynyt päättelemään miltä juoma maistui. Tyhjättyään koko astian se palautui takaisin sen ojentaneen intiaanin käsiin. Harry istui Mian vierellä niin pitkään, jotta tummapiirteisen olo alkoi tuntumaan raskaammalta ja unisemmalta.

”Ei hätää. Juoman kuuluukin alkaa väsyttämään. Nuku vain. Uni on sinulle hyväksi ja auttaa kuumetta laskemaan”.

”Eieiei. En halua nukkua”.

”Shh… nuku vain” Harry vakuutteli Mialle, ennen kuin alkoi laulamaan hiljaisella, pehmeällä äänellä jostain tummapiirteisen lapsuudesta tuttua laulua. Sanoja ei Mia enää osannut, sillä Vancouverissa vietetyt vuodet olivat vieraannuttaneet toisen Phew intiaanien kielestä, vaikka pienempänä Mia olikin osannut puhua sitä ainakin vähän. Tuo kieli oli korvaantunut ASL:llä sekä ranskalla, vaikka nykyään Mia ei viittonut niin paljoa arjessaan.

Herätessään Mialla meni hetki ymmärtää, jotta oli saanut nukuttua koko yön ilman yhtään painajaisen aiheuttamaa keskeytystä. Välttämättä Mia ei uskaltanut ajatella hyvän unensa johtuneen juomasta jonka isoisänsä oli antanut, vaikka Mia tiesikin, että intiaanien joukossa kulki paljon sellaista tietoa, jota tavan kulkijalla ei ollut. Heräämisensä jälkeen Mia vietti hetken makoillen sängyssään ennen kuin kokeili ensin nousta vain istumaan. Koska maailma ei lähtenytkään pyörimään, uskalsi Mia lopulta heilauttaa jalkansa sängyn reunan ylitse ja lähteä nousemaan ylös. Vieläkään ei maailma ympärillä pyörinyt sen verran että nouseminen olisi ollut virhe ja tummapiirteinen uskalsi jopa lähteä hiljalleen suuntaamaan kohti keittiötä. Ruokahalunsa ei ollut vielä kovinkaan suuri, mutta tummapiirteinen suunnitteli edes yrittävänsä syödä jotain pientä.

Yritettyään avata makuuhuoneensa oven mahdollisimman hiljaa ja herättämättä isoisänsä huomiota, Mia sai onnekseen huomata olevansa yksin kotona. Isoisästä oli alkanut tulemaan yksi Mian elämän tukipilareista, mutta silti ajoittain tummapiirteinen löysi silti itsensä suojelemasta miestä. Vaikka Mia tiesinkin saattaneensa Qiran ja tuon lähimpiä kätyreitä vankilaan, oli silti jossain mielensä perukoilla pelko sitä, että jossain olisi vielä joku, josta Mia ei tiennyt mutta joka tiesi Miasta. Ja mikä pahempaa, joku sellainen, joka tietäisi sellaisia asioita Miasta ja tuon nykyisestä elämästä, joilla tuo voisi satuttaa Miaa joko Qiran käskystä tai ilman. Jos isoisälleen tai kenellekään muulle sellaiselle ihmiselle sattuisi jotain, tummaverikkö tiesi, jotta ei voisi antaa sitä ikinä itselleen anteeksi. Viimeisen vuoden aikana oli ollut muutama sellainen hetki, kun Mia olisi halunnut kertoa paljon enemmän isoisälleen siitä, mitä vuotensa olivat tuoneet mukanaan, mutta loppupeleissä ajatus siitä, että nuoren naisen tulisi suojella Harrya oli voittanut.

Keittiöön päästessään Mia tutki kaappien sisältöä ja kasasi itselleen pienen ruuan. Mia tiesi, että hänen olisi tullut syödä enemmän, jotta saisi kasattua voimiaan, mutta samalla myös pohti, että jos saisi syötyä edes jotain, se olisi varmasti tyhjääkin parempi. Palattuaan takaisin huoneeseensa tummapiirteinen söi koko välipalansa ennen kuin lautanen vaihtui luonnoskirjaan. Kirjassa ei ollut enää montaa sivua jäljellä eikä Mia tiennyt milloin pääsisi ostamaan uutta, joten tuo harkitsi pitkään mitä alkaisi piirtämään. Lopulta kynän kärki osui paperille ensimmäisen kerran ja alkoi piirtämään viivaa ja toista ja lopulta luomaan abstrakstia työtä, mutta tällä kertaa tärkeämpää olikin saada vain jotenkin tunteensa papreille työn selkeydestä välittämättä.

// Oh hoh... Ja siis niin ihana tämä Harryn ja Mian välinen side, vaikka varmasti ehti aikanaan vieraantumaan, kun Mian äiti lähti Waterphewstä eikä juuri taakseen katsellut, että isoisä ja lapsenlapsi nyt omalla tavallaan kurovat sitä takaisin </3 

Feels like new steps

Piirtäminen ja satunnaisesti maalaaminenkin olivat jo pitkään tarjonneet Mialle omanlaisensa pakopaikan. Missään kohtaa nuori nainen ei ollut pitänyt itseään mitenkään taidokkaana ja taiteen tekeminen oli myös sellainen asia, jonka tuo oli yrittänyt pitää piilossa. Tilanne, jossa nuori nainen eli tarjosi enemmän kuin hyvän mahdollisuuden sille, jotta Mia olisi menettänyt sen ainoan asian, joka oli tuolla hallussa sen hetkisessä elämäntilanteessaan. Kuitenkin jättäessään tuon elämän taakseen ja muutettuaan Waterphewhen isoisänsä luokse oli taide muuttanut muotoaan omanlaiseksi terapiakeinokseen. Elämänsä oli ollut niin karua, jotta tummapiirteinen ei missään nimessä halunnut kertoa kenellekään ikinä täyttä totuutta siitä mitä nuoruusvuosien aikana oli tapahtunut. Vuodet sisälsivät ihan liikaa kaikkea sellaista mitä kukaan ei todellakaan halunnut muistella.

Taidekurssille osallistuminen ei oikeastaan ikinä ollut Mian mielessä, joten nähdessään mainoksen kaikille avoimesta taidekurssista Waterphewn lukiolla. Ensimmäiset kerrat tummapiirteinen ei suonut sen suurempaa ajatusta koko mainokselle. Kuitenkin hiljalleen esiin noussut ilmoitus oli saanut ruskeiden silmien katseen kiinnittymään puoleensa. Ei nuori nainen kuitenkaan ajatellut soveltuvansa tuollaiselle kurssille.

”Aiotko ilmoittautua?” Isoisänsä kysyi eräänä aamuna kun huomasi tyttärentyttärensä silmäilevän taas kerran ilmoitusta tuosta kurssista. Suklaanruskea katse kääntyi pois samalla kun kätensä viittoivat kieltävän vastauksen.
”Miksi et? Onko kyse rahasta?”
Kysymys sai ruskean katseen kääntymään kohti keittiössä seisovaa vanhaa miestä. Mia katseli isoisäänsä ilmeellä joka oli sekoitus ärsytystä ja ihmetystä. Työ Bridgetweetin marketissa ei ollut mikään kultakaivos, mutta se tarjosi juuri sopivasti tuloja jotta Mia saattoi maksaa Banskun tallivuokran sekä laittaa edes vähän rahaa säästöön vain sitä varten jos tummapiirteinen joutuisi lähtemään pikaisesti pakoon Waterphewstä.
“EI!” nuori nainen kiirehti sanomaan. Oikeaa syytä tuo ei kuitenkaan uskaltanut paljastaa isoisälleen, sillä se olisi tarkoittanut myös sitä, että Mia olisi joutunut paljastamaan lisää menneisyydestään isoisälleen. Vaikka Harry tiesikin jo jonkin verran Mian menneisyydestä, tulisivat nämä tiedot olemaan sellaisia joiden paljastuessa Mia pelkäsi isoisänsä heittävän toisen pihalle. Jokin pieni ääni yritti kuitenkin vakuutella naiselle jotta isoisänsä ei työntäisi tuota pois.

Mietittyään kurssille osallistumista hieman liian pitkään, oli ilmoittautumisaika päässyt jo päättymään. Jostain Mia kuitenkin löysi voimaa soittaa numeroon josta sai kysellä lisätietoa kurssista. Tummapiirteinen oli onnistunut uskottelemaan itselleen jotta ei pääsisi enää kurssille mukaan sillä oli matkassa näin myöhään, mutta suureksi yllätyksekseen saikin kuulla jotta kurssilla olisi vapaita paikkoja. Hyväksyttyään tarjouksen kurssipaikasta lopetti Mia puhelun hetki kun se olisi vain olisi mahdollista. Yksi suurimmista haasteista kurssille osallistumisessa olisi nyt selätetty ja seuraavana Mian täytyisikin vain uskaltaa ottaa osaa kyseiselle kurssille.

Ensimmäisen kurssipäivän tullessa eteen Mian oli hankalaa keskittyä mihinkään. Kuitenkin nuori nainen yritti parhaansa mukaan keskittyä työvuoroonsa. Ehkä työvuorosta selviämisestä teki helpompaa se, että Isla oli samassa vuorossa ja toisella riitti taas juttua sen verran jotta pelkästään perässä pysyminen tarjosi sen verran haastetta jotta Mian omille ajatuksille ei oikeastaan jäänyt minkäänlaista aikaa. Tarjouduttuaan jopa tekemään hieman ylitöitä Mialle jäi juuri tarpeeksi aikaa käydä kotona syömässä ennen kuin oli aika suunnata Waterphewn lukiolle.

Mitä lähemmäksi koulurakennus tuli, sitä enemmän Miaa alkoi jännittämään. Tätä nykyään jännittämisensä oli erilaista kuin mitä se oli ollut aikanaan, mutta silti jossain syvällä sisällään jännitys oli kuitenkin samanlaista kuin mihin tummapiirteinen oli tottunut ja mikä oli jo omalla tavallaan muuttunut Mialle omaksi. Luokkahuoneen lähestyminen sai epäilevät ajatukset juoksemaan tummapiirteisen päässä. Mia oli luvannut itselleen jotta kokeilisi tämän kerran kurssista ja päätellen siitä, millainen olonsa olisi kurssikerran jälkeen tekisi lopullisen päätöksensä siitä, jatkaisiko kurssia sittenkään.

Luokkahuoneen ovelle päästessään suklaanruskea katse kiersi luokkahuoneen ovella. Kurssilla ei näyttänyt olevan montaakaan osallistujaa. Vaikka Mia ei tuntenutkaan oikeastaan ketään Waterphewstä, oli tuo varsinkin työnsä puolesta ainakin naamatuttu usean ihmisen kanssa. Luokkahuoneen perällä, lähellä ovea oli yksi paikka vapaana, muiden haettua paikkansa enemmänkin luokkahuoneen etuosasta. Mahdollisimman hiljaisesti ja huomaamattomasti tuo livahti vapaalle paikalle, asetellen reppunsa vierelleen.

Koska tulonsa oli ajoittunut niin myöhälle, ei tummapiirteinen kerennyt istumaan kauaakaan paikallaan ennen kuin luokkahuoneen etuosassa alkoi tapahtumaan. Nähdessään kuka kurssia veti, ei Mia tiennyt oliko loppupeleissä yllättynyt vai kauhuissaan. Yrittäessään selvittää tätä, meni ainakin puolet alkupuheista toiselta ohitse ja vasta siinä kohtaa kun joku kurssilaisista alkoi kertomaan itsestään havahtui Mia takaisin tähän hetkeen. Kierros eteni satunaisessa järjestyksessä ja kun olisi ollut tummapiirteisen vuoro, Mia vain päätyi pudistamaan päätään. Onnekseen tuota ei pakotettu kertomaan mitään itsestään ja kurssikerta jatkui eteenpäin.

Alkupuheet ja esittäytymiset veivät suurimman osan kurssi kerrasta ja lopun aikaa kurssin vetäjä kertoikin erilaisista medioista ja materiaaleista joita kurssilla voisi käyttää. Osa medioista ei ollut Mialle tuttuja joten nuori nainen oli pienesti kiinnosttunut siitä, miten uudet mediat sopisivat omaan tyyliinsä. Lopulta ensimmäinen kurssikerta tuli päätökseensä ja muiden vielä pakatessa tavaroitaan oli Mia jo livahtanut käytävälle.

Astellessaan pitkällä, mutta liian kiireettömältä näyttävällä askeleella kohti ulko-ovia, nuori nainen yritti selvittää omia tunteitaan kurssia kohtaan. Tämä kerta ei ainakaan saanut toista ainakaan ihan täysin inhoamaan kurssia, joten ehkä seuraavankin kerran voisi vielä katsoa ja tehdä sitten sen puolesta päätöksensä jatkon suhteen.