Ranchin elämää 2024

Arch on nykyään terapiassa tai ainakin jollain ihmeen mielenparantajalla. Ainakin sen siis pitäisi olla. Myöhäinen joulu”lahja”.Olivia saatti sen käsi kädessä ensimmäiseen tapahtumiseen ja kuunteli oikein innollaan kaikkea sitä paskaa, jota se tyyppi latoi suustaan. (Suosittelisi Archia pitämään päiväkirjaa, jotain jonne kirjoitella tunteistaan. Arch oli vastauksena, hyvin etevästi, pyöritellyt silmiään ja kertonut tyypin itse työntävän vinkkinsä perseeseen.)

Olivia oli luottanut Archiin ajanvarauksen kanssa, mikä oli varmaankin virhepäätös. Se oli varannut tälle päivälle sen varsinaisen ajan ja kertonut sijaisäidille sen sijaan vasta huomisen päivän. Hemmo soittelisi perään Olivialle ja sitten Arch olisi täysin kusessa. Ja täysin kusessa ilman omaa tahtoa milloin mennä höpöttelemään tunteistaan jollekin kukkatädille. Se kukkatäti alkaisi sopertamaan siitä, että Archin tunteet sijaisvanhempia ovat sellaiset, joissa se haluaa testata rajoja vaikka kuinka typerää se onkaan. Mutta sen tiesi jo naapurin Pasikin tässä vaiheessa. Ei Arch niin paljon ole hukannut tuntoaan omiin tunteisiinsa. Tai se on vaan ylenpalttisesti niin kliseinen ongelmalapsi kuin voi olla.

Eikä Archilla ole mitään kauheita vihanhallintaongelmia. Niistä pääsee eroon helposti jynkkäämällä BJ:n karsinan puhtaaksi joka kuukausi, kunnes sen kädet alkavat taas rakoilla ja sen pitää pitää taukoa. Arch painaa ärtyneisiin ajatuksiinsa uppoutuneena harjaa vasten karsinan seinää niin kovaa, että osat sen harjaksista taittuvat.Arch katsoo sitä ja rentouttaa leukansa vapauttaen samalla hampaat puruvoimastaan. Se katsoo harjaa, sekä sen saippuan peitossa olevia käsiä. Myönnettävä on, että se ei edes kysynyt kuinka karsina pitäisi siivota etukäteen keltään. Mitä siinä, mieluummin tekee hyvyyttään asian väärin kuin valmiiksi käsketyn asian.

Saippuavettä valuu seinää pitkin lattialle. Se on kuivunut ikävällä tavalla kiinni Archin käsivarsiin ja sen on aika varma tuntevansa saippuaa valuvan myös pitkin sen hiuksia. Joidenka pitäisi olla kokonaan ponnarilla. Kaiken kun vain pitäisi olla nykyään, Archin pitäisi olla terapiassa, hiusten pitäisi olla ponnarilla, hoitajien pitäisi päämääräisesti hengailla tallilla lauantaisin ja BJ:n karsina pitäisi puhdistaa syvällisesti kerran kuussa. Ja niin edelleen.

Jossain vaiheessa Archin pieneen punaiseen ämpäriin mahduttama vesi muuttuu niin likaiseksi, että pienikään ripaus saippuaa ei enää irtoa siitä. Se on ainoastaan puolivälissä pölyn koristamissa seinissä ja se tuntee itsensä aivan liian väsyneeksi edes yrittämään jatkamista. Sen vaaleanruskea iho on kuivunut sen käsistä, minkä lisäksi sen käsivarret kutisee hiivatin paljon niihin tarttuneen saippuan takia. Arch ei enää jaksa, eikä se aio jaksaa vähään aikaan. Jos joku joskus syyttää sitä, se mutisee vain jotain diibadaabaa itsensä asettamiseksi ensin. Se pyyhkii loput seinistä kosteilla käsillään, joista pöly jää kiinni sen mustiin housuihin.

Arch katsoo sen pureskeltujen kynsien alle jäänyttä likaa, yrittää jopa kaivertaa niitä pois, mutta ne ovat kuin pinttyneet paikalleen. Ärsyynnys kohoaa pintaan hiljaa, käpertää sen kädet kilpikonnan vauhdilla Archiin, puristaen kiinni sen aivoista ja pitäen sen järkeä panttivankina. Siitä huolimatta se ei pysty lopettamaan tunnetta, eikä se ehkä haluakaan. Arch aina ollut sellainen - yhtäkkiä kylmäverinen ja aikaansaavampi, kun mikään tuntuu raivostuttavan tai vihastuttavan. Se miettii onko se se syy, miksi suurin osa ihmisistä eivät ole lähettyvillä tarpeeksi pitkään oikeasti tuntemaan sen. He vain näkevät Archin tulevan silmissään yhtä pelottavaksi kuin jokin villieläin sen raivostuessa. Ja kukaan ei halua olla villieläimen lähelläkään.

Ne puree.


Harmahtavat silmät katsovat mutaista vettä, joka imeytyy lavuaarin sisään päästäen lorinaa. Archin ihoon ylijääneen veden takia kiinnittynyt huppari tuntuu kylmältä ja nihkeältä. Se toivoisi voivansa kuivattaa ihonsa täysin vedestä, mutta koko asia tuntuu niin energiaa vievältä ettei se vaan yksinkertaisesti jaksa. Punaisen ämpärin paino vihdoinkin alkaa pienentyä ja Arch kaataa sen pohjalla olevan möhnän taputellen sen pohjaa ehkä liiankin kovaa.

Vasen käsi jää puristamaan ämpäriä puoliajatuksissaan ja oikea käsi säntää Archin hiuksiin laittamaan niitä korvan taakse. Purppurat hiussuortuvat löytävät tiensä pois sen näkökentän edestä sekä otsalta, jossa ne kutittivat aikaisemmin alla olevaa ihoa. Arch hieroo otsaansa poissaolevasti päästäkseen eroon tunteesta ja kävelee viemään ämpäriä takaisin mistä se sen haki Kittyn sännätessä sisään tupaan paperilippu kädessään.

Tai ei se oikeastaan säntää, mutta Arch ei odottanut ajatuksissaan koko asiaa ja ei ole edes varma mistä nainen pöllähti esiin. Ehkä se vaan tuijotti mutavelliä liian tarkkaavaisesti. Se tuijottaa hämmästyneenä - ei se siltä näyttäisi muille, silmät vaan hiukan normaalia laajemmat - tuvan kiinni menevää ovea. Arch haluaa mennä katsomaan, mitä Kitty oikein piti näpeissään. Se ei tosin halua, että Kitty näkee sen ja alkaa rupattelemaan turhanpäiväisiä. Arch laskee punaisen ämpärin alas pinoon, johon se loksahtaa helposti paikoilleen. Se toivoisi sen olevan metafori sen koko elämälle.

Myöhään illalla, sen jälkeen kun Olivia on jo istuttanut Archin keittiönpöydän ääreen puhumaan “tästä terapia asiasta” ja kuinka “minä kun sain viestin häneltä tänään, että et tullut paikalle”, saa se tarpeeksi taustainfoa alkaa arvailemaan mitä Kittyn pitelemässä paperilapussa on. Nimittäin Olivia päättää ilmoittaa saaneensa Archille paikan Orange Woodin liinatunneista. Että Arch saa alkaa vihdoin oppia kunnolla ratsastamaan, se hykertelee onnessaan.

Arch tuntee kiven tippuvan sen vatsaan uutisten seurauksena. Se ei halua tulla taas villieläimeksi jollekin.

Alexiinan kommentti:
Heippa Arch! Mahtavaa, että korkkasit tämän vuoden päiviksen auki (kohta tullaan perässä, kun saadaan loppuvuoden jänniä käänteitä ja ihmissuhdedraamoja pakettiin  )!
Heti täysiä päin - mikä persoonallinen, vahva ja hahmonsa kuuloinen aloitus! "Mieluummin tekee hyvyyttään asian väärin kuin valmiiksi käsketyn asian" oli yllättävän kiehtova oivallus! Niinpä: onko parempi olla aivoton tottelija, vai assertiivinen hyvää tarkoittava, vaikka lopputulos menisi mönkään? Siinä onkin filosofista pureskeltavaa tälle iltaa... Aivan loistava pätkä tämä: "Kaiken kun vain pitäisi olla nykyään, Archin pitäisi olla terapiassa, hiusten pitäisi olla ponnarilla, hoitajien pitäisi päämääräisesti hengailla tallilla lauantaisin ja BJ:n karsina pitäisi puhdistaa syvällisesti kerran kuussa. Ja niin edelleen." 

Miten Arch tulee selviämään liinatunneista! Sitä jäädään jännäämään!