15+50 Celebration 04.06.2020 (TT)

Orange Woodin kasvatit sekä meidän kauttamme adoptoidut mustangit on kutsuttu näyttelytapahtumaan! Omistatko OWR tai Orange Wood's -liitteisen hevosen tai kanadalaisen mustangin, joka on meiltä kotoisin? Kerro hevosen kuulumisista ja tulevaisuuden suunnitelmista vapaalla sanalla, ja saat hevoselle palkinnoksi päiväkirjamerkinnän! Näyttelykehän paras kasvatti / tuonti palkitaan lisäksi palkintobannerilla.  

 Hevoset arvostellaan tässä leikkimielisessä näyttelyssä sen perusteella, kuinka paljon niihin on panostettu (kasvattajan tuotoksia hevosella ei lasketa).

Pisteitä saa: 

• monipuolisesta galleriasta (3 pistettä / kuva),
• päiväkirjamerkinnöistä ja valmennuksista (2 pistettä / teksti),
• luonnekuvauksesta (1 piste / 100 sanaa),
• kisatuloksesta (0,5 piste / 10 tulosta), 
• jälkeläisistä (2 pistettä / varsa),
• arvonimistä (10 pistettä / titteli).
  Kisatulosten pisteytystä muokattiin!

TULOKSET

1. Luka de la Gardie & Orange Wood's Doomerang
   [3+6+3+0,65+0+10=22,65p]
   
   
2. Dochas Ansamaa & Buurii
   [6+2+5+4,45+0+0=17,45p]
   
   
3. Alex Kristensen & Orange Wood's Lovemix Z 
   [9+4+2+0,5+0+30=45,5p]
   
   
   
   
4. Benjamin O'Hara & Orange Wood's Woodoo
   [6+8+4+5,05+0+10=33,05p]

Katselin kovin iloisena maneesiin saapuneita hevosia esittäjineen. Neljä tuttua turpaa, neljä sydäntäni hellästi läikäyttävää omaa pikkuvarsaani – joista yksikään tosin ei enää ollut omani, saati pieni eikä varsakaan, vaan kuka kauniiksi tammaksi kasvanut, kuka komea orhi. Olin kiitollinen jokaiselle tilaisuuteen vaivautuneelle Orange Woodin kasvatin tai meidän kauttamme adoptoidun mustangin omistajalle, joka oli viitsinyt tänne asti saapua pieneen ei-niin-vakavaan arviointitapahtumaan. Tosi asiassa olin vain halunnut saada mahdollisuuden taas nähdä ja koskettaa minulle niin rakkaita hevosia, joiden elämä oli onnellisesti vienyt toisaalle hyviin käsiin, hyviin koteihin. Tämä oli minulle myös tilaisuus nähdä elämäntyöni kantanutta hedelmää, sillä täyttäessäni tänään viisikymmentä vuotta, sitä väistämättä alkoi pohtia oliko puolivuosisataa taakse jäänyttä elämää ollut kaikki kultaakin kalliimpaa… vai hukkaan heitettyä kallisarvoista aikaa.

Lukan kanssa kentällä reippaasti kiertävä Doomis olikin jo tuttuakin tutumpi. Ori oli vasta hiljan myyty tälle mukavalle nuorelle miehenalulle, joka tuntui hitsaantuneen uuden poninsa kanssa yhteen nopeasti ja vaivattomasti. Doomiksen rento askellus, ystävälliset silmät ja pitkälle alas kaareutuva kaula kertoivat hyvästä olosta ja luottamuksesta taluttajaansa kohtaan. Siinä oli niin paljon isänsä näköä – yhden kaikkien aikojen suosikkikasvattini – että kyynelet olivat nousta silmiin. Dodon menetyksestä oli vielä kovin lyhyt aika ja Doomiksen näkemiseen sekoittui aina suloisen haikeaa surua. Luka puheli oripojalle välillä sanan tai pari ja rapsutti sitä harjan alta samalla, kun vilkuili muita maneesissa olijoita.

Lovelysta oli tullut siro ja erittäin lupaava estehevonen. Oli ollut vain jouhikarvan varassa, ettei se olisi voittanut viime vuoden Power Jumpissa – mikä tietysti ilahdutti ylpeää äidinsydäntäni suuresti. Tiesin jo Lovelyn ollessa varsa, että tammalla tulisi olemaan käsittämätön estekapasiteetti, mutta se, saisiko joku siitä irti mitään hyödyllistä (tamma oli sangen tuittupäinen), oli toinen juttu. Hieno menestys kilpakentillä kuitenkin kertoi jo tarpeeksi. Kokeneen miehen käsissä Lovely sipsutti ja sieraimet laajenneina kiljahteli. Se oli sen tapa flirttailla oreille.

Woodoo, rakas pieni ja suloinen Woodoo, oli säilyttänyt kiltin katseensa ja herttaisen poniluonteensa. Karvapeitteessä paistavat vaaleat laikut kertoivat siitä tulevaisuudessa vielä tulevan lumivalkoinen. Woodoon kaulaan halusin kaikista eniten upottaa kasvoni ja sivellä sen söpöisiä pehmoisia korvia. Kuuntelin ihastuneena tarinoita sen ja nuoren ratsastajatytön, Hollyn, elämästä. Ratsukolla tuntui edessä odottavan kisakenttien jännittävä elämä ja hauskat hetket.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähiten sisintäni lämmittäen, kulki löyhässä narussa hengästyttävän upea punarautias ori, jonka karva kiilsi ja terveet lihakset värähtelivät liikkeiden tahdissa. Siinä oli Buurii – se hurja tappelupukari ja kovia kokenut villiori, jonka Thomas kerran meille toi. Buuriin epäiltiin silloin olevan menetetty tapaus; ettei kukaan huolisi niin raisua mustangia, joka silloin ei ollut ulkonäöllisestikään mistään kotoisin. Mutta katsokaa sitä nyt – aivan on eri hevonen! Buurii oli komea kuin mikä, ja vaikka sen silmissä välkkyi yhä kuriton tuli, se kuunteli käsittelijäänsä.

Pala kurkussa halusin lausua kaikille jotain oikein erityistä – olihan jokainen heistä tehnyt hienon työn kasvattieni tai meidän mustangien kanssa ja heidän hellä huolenpitonsa loisti jokaisen hevosen silmistä – mutten oikein tiennyt mitä sanoa.

Kiersin henkilökohtaisesti jokaisen luona vaihtamassa kuulumisia. Woodoon elo Australian lämmössä oli sujunut kuten pitää ja seurallinen tamma oli oppinut pärjäämään tarvittaessa yksinkin. Lovely oli palkittu estevarsojen laatuarvostelussa toisella palkinnolla ja sen kanssa treenattiin tämän kesän Power Jumpiin. Tulisin siis – jos suunnitelmat pitäisivät kutinsa – mitä todennäköisimmin kisaamaan sitä vastaan! Se asui tätä nykyä Belgiassa kilpatallilla ja sai kunnon urheiluhevosen tasoisen kohtelun. Varsoja sille ei ollut vielä suunnitteilla, sillä tamman uraputki oli vasta noususuunnassa. Buuriin kanssa oli kilpailtu lännenratsastuksessa, erityisesti tynnyrinkierrossa ja reiningissä, missä ori oli osoittanut taituruutensa. Se oli myös näppärä maastossa, missä entisen villihevosen elämän edut varmasti puhuivat puolestaan! Kannustin lämpimästi kierrättämään Buuriita näyttelyissä. Kuka olisi uskonut, että siitä tulisi noin upea?

Esittäjät juoksuttivat hevosia ja sitten sain nousta niiden selkään kokeilemaan ratsastusta. Buuriin kanssa tyydyin kuitenkin – varmuuden vuoksi – maastakäsittelyyn. Se oli hiukan kuumana tilanteesta, jossa oli paljon vieraita tuoksuja ja hälyä eikä se ollut koskaan tullut oikein toimeen suljetuissa tiloissa. Mielessäni kävi, jos se jotenkin yhdisti nämä paikat ja hajut aikaan, jolloin se oli vielä ollut puolivilli meille tullessaan.

Woodoo oli minulle pieni, joten testasin sitä vain vähän. Se tuntui pehmeältä ja liikkui iloisesti. En ollut ratsastanut ponilla herran aikoihin ja olin jo unohtanut miten hassulta ponien liikkeet isojen hevosten jälkeen voivat tuntua! Kiitin sitä ystävällisyydestä ja tottelevaisuudesta.

Doomista minun ei tarvinnut koeratsastaa, mutta katselin Lukaa sen selässä. Olen Doomista kouluttanut ja katsellut jo niin paljon, että tunnen sen kuin omat taskuni. Tiedän, että siitä tulee vielä jotain aivan erityistä.

Lovelyn selkään nousin hieman jännityksellä. Olin kuukausi pari sitten pudonnut Lovelyn isäorhin selästä ja Lovelyssä oli jotain samaa reaktioherkkyyttä ja äkkipikaisuutta – vain tammamaisemmassa muodossa. Tunsinkin hevosen kireyden heti selkään päästyäni eikä tämä kireys poistunut siitä koko koeratsastukseni aikana. Otin laukkaa vain muutaman pätkän, sillä saatoin aistia Lovelyn kuumuvan, enkä halunnut ottaa turheja riskejä. Laskeutuessani satulasta totesin vain, että minulle sopiva hevonen se ei ole – mutta sitäkin suuremmalla syyllä olen onnellinen, että se on sellaisilla käsissä, joka sitä osaa ratsastaa. Minä tulen loppujen lopuksi paremmin toimeen orien ja ruunien kanssa.

Lopuksi jaoin jokaiselle kiitokseksi kukkakimput sekä jokaiselle hevoselle herkkupussin, jonka hoitajat saisivat niille sitten sopivan hetken tullen syötellä.

Toivottavasti tulevaisuudessa järjestettävässä vastaanvanlaisella kasvattitapahtumassa pääsisin näkemään myös niitä vanhoja varsojani, joita ei tällä kertaa tilaisuuteen mukaan päässyt!

Leikkimieliset poolokilpailut maneesissa alkavat kello 14:00. Kaksi kolmen hengen joukkuetta kisaavat toisiaan vastaan yrittäen lyödä palloa vastustajan maaliin. Joukkueet (Team Grey ja Team Pink) arvotaan. Voittajajoukkueelle on luvassa diplomi sekä parhaiten pelanneelle yksittäiselle ratsukolle voittoseppele! Aikaisempaa kokemusta poolosta ei edellytetä, mutta hevosen on oltava sosiaalisesti muiden hevosten kanssa toimeentuleva, helposti hallittavissa sekä ratsastajalla oltava hyvä tasapaino (ja mielellään pelisilmän lisäksi koordinaatiokykyä). Yhdeltä ratsastajalta mukaan vain yksi hevonen. 




Pelaaja saa pisteitä osuessaan palloon (1 piste) sekä tehdessään maalin (5 pistettä). 

 Pelkkä ilmoittautuminen kisaan on 1 pisteen arvoinen.
Mukaan liitetty vapaaehtoinen tuotos kisasta pisteytetään seuraavasti:

alle 100 sanan tarina / 2 pistettä
alle 300 sanan tarina / 3 pistettä
yli 300 sanan tarina / 4 pistettä
+ 1-3 pistettä tuomarin oman arvion mukaan (kieliasu, mukaansa tempaavuus).

Mikäli tuotos on piirros, saa siitä tuomarin arvion mukaan 3-5 pistettä.
Loput pistesaldosta arvotaan 0-10 pisteen välillä. 

Pisteytyskooste: [osallistuminen+tuotokset(+tuomari)+arvonta]

---

Edellisenä iltana

"Leikkaatko sinä sen tukkaa?" Äiti kysyi ja mittaili katseellaan Doomista turvallisen etäisyyden päästä. "Kun teillä koululla ne on ainakin kaljuja, eikös vain?"
"En taida viitsiä, sillä on niin ihana tuo harja", sanoin pohtivasti ja vedin sormia Doomiksen mustan harjan läpi. "Jospa sen sykeröisi tiukoille sykeröille, niin ehkä se riittäisi. Kun eihän sitä yleensä tule pooloa tämän kanssa pelailtua."
"Niin kai", äiti totesi ja ojensi varovasti kättään kohti Doomiksen kaulaa.
Doomis taivutti kaunista päätään kohti äitiä ja puhahti lämmintä ilmaa naisen kädelle. Äiti taputti oria nopeasti ja vetäytyi kauemmas.


Kisapäivän aamuna

Olin yöpynyt leirimökissä ja aamulla herättyäni painelin pikaisesti talliin. Doomis oli nukkunut suhteellisen sievästi loimi päällä, eikä yksikään sykerö ollut auennut. Ori osallistuisi kymmeneltä katrilliesitykseen, jossa sitä oli alunperin ollut tarkoitus esitellä potentiaalisille ostajaehdokkaille. Minua puistatti, vaikka tiesinkin nimeni komeilevan orin papereissa omistajan kohdalla. Mitä jos joku yrittäisi kuitenkin ostaa orin ja veisi sen puolivahingossa mukanaan? Ravistelin ajatuksen pois mielestäni ja jatkoin Doomiksen harjaamista.

Yhdeltätoista alkoi Orange Woodin kasvattien tapahtuma, johon olisin mielelläni osallistunut, mutta pidin sitä lievästi turhana. Alexiina ja muu tallin väki kun näki Doomista päivittäin vielä toistaiseksi. En olisi millään malttanut odottaa kesäkuun loppupuolelle saakka sitä, että saisimme muuttaa kesäksi Crittlinistä vuokrattuun huvilaan. Äiti oli jäämässä vuorotteluvapaalle leipätyöstään Cernissä ja hän olikin kirjoittanut jo työsopimuksen Yukon Observatoryyn. En tiennyt vielä mitä hän aikoi tutkia, enkä oikein ymmärtänyt miksi joku tahtoisi tuhlata kesälomansa jossain toisessa työpaikassa. Äiti oli kuitenkin äärettömän kunnianhimoinen -ja rakasti luonnontieteitä. Isä puolestaan aikoi suhata mantereiden välillä lentokoneella, jos hänen olisi pakko käydä Frankfurtissa.


Poolokilpailut

Olimme Doomiksen kanssa menossa pinkkiin tiimiin ja olimme somistautuneet vaaleanpunaisiin.
"Äiti käydäänkö ottamassa äkkiä kuva tuossa ulkona maneesin vieressä?" Pyysin hieman ennen luokan alkua.
"Tottakai", äiti vastasi hymyillen.
Talutin pinkkiin loimeen puetun Doomiksen tuijottelemaan kohti vuorta ja katselin itsekin samaan suuntaan poolomaila kädessäni.
"Ota monta, että onnistuu!" Sanoin ja toivoin, että orin kärsivällisyys pitäisi.

Lopulta istuin Doomiksen selässä maneesissa. Katsomossa oli paljon ihmisiä, mutta se ei tuntunut häiritsevän meistä kumpaakaan. Doomis oli hyvin koulutettu ja minä olin pelannut lukemattomia poolopelejä, joten toivon mukaan tästä tulisi silkkaa nautintoa. Doomis pärskyi ja oli selkästi virittäytynyt tunnelmaan. Se heitteli päätään innoissaan ja pörhisteli kaula kaarella. Ratsastin suurta volttia pitäen ohjia yhdessä kädessäni ja vilkaisin tiimikavereitani, joista en oikeastaan tuntenut ketään. Yleensä pelasin tutussa joukkueessa, joten suurin jännitykseni oli se, miten pelaisimme yhteen. Pian joukkueet ryhmittyivät poolokentälle vastakkain.Tartuin ohjiin paremmin kiinni ja tujiotin tuomaria intensiivisesti. Kutkutteleva jännitys kasaantui, tuomari heitti pallon ilmaan ja painoin samalla sekuntilla pohkeeni orin kylkiin kiinni.

---

Tallin myytävät hevoset ovat maneesin takaisessa rajatussa tarhassa tutustuttavissa, rapsuteltavissa, hoidettavissa ja aidosta kiinnostuksesta koeratsastettavissa. Osa on mukana myös päivän ohjelmanumeroissa. Hevosia on esittelemässä niiden kasvattaja, joka siten tuntee ja tietää ne myös parhaiten - tervetuloa tekemään tuttavuutta ja ehkä löytämään oma kaviokumppani! 

 Älkääkä unohtako tallin tuvasta löytyviä adoptiokissoja, jotka ovat omaa kotiaan ja ihmistään etsimässä! 

Orangewoodilaiset kokoontuu
Dochas Ansamaa & Buurii, ansamaa.altervista.org/hevoset/buurii/index.html

"Meidän Buuriksesta on kuoriutunut - varsinkin viimeaikoina - paljon rauhallisempi ja ennen kaikkea turvallisempi ratsu. Se on päässyt myös hieman kilpailemaan ja on osoittanut taituruutensa varsinkin tynnyreillä ja reiningissä. Turvautuu edelleen melkoisesti Dochasiin, mutta nykyään sitä voi käsitellä muutkin. Buurii on sellainen pieni ketterä vuohi, joka suorittaa maastoillessa vuorilla tasaisen varmasti. Tulevaisuudessa haluaisimme päästä kilpailemaan enemmän, kiertää näyttelyitä - sillä ori on hirvittävän komea - ja teettää ainakin yhden jälkeläisen, jos se suinkin on mahdollista ja sopiva puoliso löytyy. Jatkamme myös maastakäsittely harjoituksia ja orin tutustuttamista muihin eläimiin."

His Story
Luokat 1-3
Lady Majina - He iti te mea hanga / Ansamaa
Lady Lili - Blueprint
Lady Denice - Amarant Cebrián / Arcane
Lady Denice - Got mad hustle / Arcane
Lady Denice - Taurino de Torre / Arcane

Go pony go
Majina A. & Dust settles, I don't, ansamaa.altervista.org/hevoset/jekku/index.html