RPG: Yösuunnistusilta 30.10.2021 (s)

[ALOITUS] @Crid

Odottelen viestiä, jolloin kaikki ratsukot olisivat päässeet maaliin eikä minun tarvitsisi enää olla rastivahdin virassa. Ilta on jo sen verran pitkällä, että suurin osa olisi jo lähes kaikki rastit kerännyt, mutta eräs tietty henkilö vielä uupuu tältä punaiselta rastilta... Nuotiosta huolimatta tärähtelen välillä kylmästä; kestäisi taas hetki ennen kuin keho tottuisi tähän viileyteen Egyptin lämmön jälkeen. Heitän kesäiset haavekuvat mielessäni puun tuleen ja liekit syövät sen ahneesti, sihisten, kuin kalkkarokäärmeet keinuen ja heilahdellen, häviten pimeään yöhön.

Pehmeällä ruskalehtien peittämällä polulla eivät askeleet kuulu. Vasta, kun hahmo ilmestyy tummana kuviona viimeisten puitten väliin, erotan lähestyvän ratsukon.

Olen ehkä liian toiveikas.

”Morjens.”

Tulija on Dragonin hevosenhoitaja, Crid, vaaleanruunikon hoidokkinsa satulassa. Yllätyn, että Crid on osallistunut. Kuulemani perusteella Cridin äiti ei hyväksy hevosharrastusta eikä Crid ole terveydellisesti aivan sellaisessa kunnossa, että saattaa kovin raskaaseen tai vaativaan ottaa osaakaan.

”Moi. Kiva ilta.” Hän on selvästi hengästynyt ja näyttää palelevankin; kehotan häntä tulemaan nuotion ääreen. Crid kompuroi alas satulasta. ”Roi on kuulemma jossain ikävässä paikassa.”

”Minua lykästi.” Otan viereltäni kansiosta paperin ja kurotan ojentamaan sitä. ”Saisiko olla tehtävä?”

Crid tulee nuotion ääreen vilkuillen olkansa yli, että Dragon varmasti odottaisi. Hän mulkoilee ja siristelee lapulle silmiään. Hän voihkaisee.

”Mä en tiedä mitään tähdistä.”

En voinut kuin hymyillä vaisusti. En tietenkään saanut auttaa kilpailijoita sen enempää.

”Katsele taivaalle, jos vaikka avautuu.” Otan uuden klapin ja nakkaan senkin tuleen ja nostan sitten katseeni mustalle taivaalle, sen vilkkuviin valopisteisiin. Talvi on tulossa.

Crid ähkii ja puhkii aikansa ja raapustaa sitten jonkinlaiset vastaukset. Otan paperin takaisin. Ei sinne päinkään, mutta ihan oikeita astronomisia nimiä sentään. Toivotan onnea retken jatkumiselle. Hän kertoo polleana löytäneensä jo kolme rastia, kapuaa takaisin Dragonin selkään ja katoaa puitten varjoon.

Jään istumaan nuotiolle odottamaan seuraavia ratsukoita.

Ja erityisesti Nikolaita.

Nikolai tuli pimeydestä kuin susi; hiljaa ja äkkiarvaamatta, mutta pehmeä hymy hänen kasvoillaan kertoi ajatusten olevan yhtä lämpimiä kuin edessä loimottava nuotio. Olin jäänyt odottelemaan häntä sen jälkeen, kun oli poikennut Logen kanssa täällä tekemässä rastitehtävänsä. Astronominen tietämys ei ehkä ollut ollut ihan tuliterässä kunnossa, mutta mitäs pienistä. Hän oli ollut hätäisen oloinen, mikä oli ymmärrettävää kerta kyseessä oli kilpailu. Olin odottanut tätä hetkeä, kun pääsisimme vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa kasvokkain. 

"Morjens", virnistän ja vaihdan vähän asentoa. "Nyt on kaikki rastit kasassa?"

Nikolai vaikuttaa hiukan väsyneeltä, joten käännyn kaatamaan hänellekin kuumaa juotavaa. 

"No jaa", vastaan ja sivelen partaa. "Ei tämä niin vakavasti otettava kisa ollut muutenkaan. Ei käy kateeksi Roita - hän joutui vahtimaan rastia ikävässä paikassa. Mikäs tässä meikäläisellä, oman kodin pihalla ja nuotion ääressä." Tulenkajossa, muun ympäröivän maailman ollessa pimeä, Nikolai näyttää lähes satuolennolta. Siniset silmät ovat liekkien peilinä keltaiset kuin sudella. "Palasin tosiaan juuri Egyptistä", nojaan rennosti kyynärpäillä polvien varaan, muki kämmenten välissä. "Se oli kiva reissu. Windykin tykkäsi, vaikka mietin miten pärjätään." Ajattelin hetken aikaa Adamia ja muita: Summeria, O.X:ia... "Mites itselläsi? Suunnitelmia loppuvuodelle?"

Nikolai puhui huolettomasti, mutta vaistoan silti, että sanojen taakse kätkeytyy jotain muuta. Synkkyyttä. Kipua. Ehkä pelkoa? Mietin, onko hänen elämässään kaikki kuitenkaan niin hyvin, kuin ehkä haluaa antaa ymmärtää. En toisaalta ole sellainen ihminen, joka turhaksi utelee tai sotkeutuu muiden asioihin. Mutta jos Nikolai haluaisi puhua... olisin pelkkänä korvana. Ajattelen sanoa sen hänelle ääneen, mutta Nikolai hymyilee äkkiä väkinäisesti ja alkaa kysellä Egyptin reissustani. 

"Se oli kieltämättä yksi parhaita kokemuksia", totean rehellisesti. "Windy jaksoi hyvin, itse asiassa vähän yllätyin siitä." Vilkaisen selkäni taakse kohti kotimyllyä. "Harmi, että on näin myöhä ja Windy nukkuu jo. Olisin halunnut sinun tapaavan hänet." Hymyilen hajamielisesti. "Windy on hyvä tyttö. Haasteita tosin on... ollut." Katselen liekkeihin. En tiennyt miten sanoittaa sen; isällisen vaiston siitä, että lapsi oli jollain tapaa erityinen. Äiti oli hienovaraisesti vastannut huoliini puhumalla varovaisesti autismista. En ollut ottanut näitä epäilyjä puheeksi vielä kenenkään muun kanssa. Ja nyt, nähtyäni miten hyvin Windyllä oli mennyt Egyptissä, ehkä se ei ollutkaan mitään. Ehkä Windy oli vain tavallista herkempi lapsi. "Oliko sinulla jotain perhettä?" nostan katseen taas Nikolaihin. Katseemme kohtaavat; hän on tuijottanut melko intensiivisesti, ainakin sellainen olo tulee. Ilmassa on kuumaa väreilyä - nuotiosta, kenties.