Mysteerimustangiretki II 07.-10.08.2020 (TT)

YHTEENVETO RETKESTÄ (LOMAKEVASTAUKSET)

Kuka mustangiklinikalla esitellyistä kesytetyistä entisistä villihevosista oli suosikkisi?
Suurimman osan mielestä Smokey oli esiteltävistä mustangeista kaikista kiehtovin eikä ihme, sillä onhan se hurjan komea ja persoonallinen kaveri. Myös Apassi sai osakseen rakkautta!

Mitä odotat retkeltä eniten?
Benjamin: Seikkailua ja uusia kokemuksia.
Tyler: Samat sanat.
Viivi: Jännitystä ja sykähdyttäviä muistoja.
Majiná: Reservissä käyntiä ja intiaanielämään tutustumista.
Mikael: Mustangien näkemistä ja tarkkailua.

Iffy oli retken alussa rauhallinen ja valmis, Apassi hyväntuulinen ja pirteä. Forever Shine, Tea ja Lumo taas olivat vireitä ja meneväisiä. Kunhan ei ruveta jonossa sitten kaahailemaan...

Tihuttaa, kun saavumme merenrantaan. Onneksi ilma on muuten lämmin. Aiotko pulahtaa uimaan vai uittaa vain hevostasi? Entä osallistutko Raicyn opastamana kalastuksen perusteisiin ja teetkö oman onkivapan? Nouseeko kalaa?
Benjamin: Lämpimän kesäsateen tuoma kostea ilma ei houkuttele enää lisäksi uimaan, vaikka se nihkeää oloa saattaisikin helpottaa. Iffy pääsee silti viilentymään mahaansa asti vedessä, jonne se kävelee rauhallisesti ja rennosti. Hyvä niin, sillä saatan jättää tamman luottavaisin mielin odottamaan sivummalle liittyessäni Raicyn seuraan kalastuksen pariin - ja onnistunpa nappaamaan itselleni saalista kaksin kappalein omin kätösin väkertämälläni ongella!

Tyler: Tarkoituksena oli rannalle päästyä vain antaa tamman viilentää itseään ja nauttia vedestä, mutta niin vain suunnitelmat muuttuivat ja pian Andrewsin poika löysi itsensä tutustumasta kalojen sielun elämään hieman tarkemmin kuin oli tarkoitus...

Viivi: Sukellan veteen ja houkuttelen Lumonkin tulemaan rantaveteen pidemmälle. Lumo pitää siitä eniten, että uimme yhdessä. Samalla on tuki ja turva mukana matkassa, molemmilla, etenkin Lumolla.
Uituamme hetken, alkaa Raicyn opetus kalastuksen perusteisiin. Osallistun mukaan, ja yritän kuunnella niin hyvin kun voin, mutta samalla katsoa riimunnarun päässä laiduntavat Lumon perään, ettei tamma äkkiseltään vetäise minua pusikkoon.
Teen oman onkivapani aika nopeasti, sillä olen joskus lapsena tehnyt, joten opit muistuvat suhteellisen nopeasti mieleen.
Kalastuksessa juuri minulta ei kalaa nouse, sillä en ole ikinä ollutkaan hyvä kalastaja. En kuitenkaan pety, sentään osa muista sai kalaa! Olen enemmänkin iloinen siitä, sillä olisi saamani kala kuitenkin karannut minulta ennen kuin sen olisin edes käsiini saanut.

Majiná: Pitäähän sitä nyt käydä pulahtamassa itsekkin. Ei tänne lähdetty möllöttämään, joten yritän parhaani mukaan väkertää myös jonkinmoisen vapan. Yksi iso vonkale nousee takuulla!

Mikael: Apassini, sydänkäpyni, ei ole kahlaillut ennen minun kanssani. Se sanoo, että merenranta liikkuvine vesineen on vaarallinen paikka, ja vaikka vakuuttelen sille olevani jo ihan iso ja uimataitoinen, se haluaa omien sanojensa mukaan henkensä kaupalla mukaan kahlaamaan. Talutan sitä ja vain matalassa vedessä, vaikka se vakuuttaa, ettei aio seilata kanssani ulapalle. Pieni tihkusade ei meitä haittaa.
Kun muut aikovat kalastaa, vetäydymme Apassin kanssa kauemmas päästäksemme ajattelemasta asiaa. Apassin mielestä kalastus on nimittäin erityisen epäeettistä, enkä aio väittää sille siinä asiassa vastaan. Se haluaa mieluummin, että istuskelen tuulensuojassa ja rapsuttelen sitä, koska Apassin mielestä hevosen (varsinkin Apassin) rapsuttelu on ihmisen terveydelle hyväksi.

Cattle Campilla keräännymme retkitulille nauttimaan iltapalaa. Dewn soittaa kitaraa. 
Benjamin tulee lainanneeksi Dewnin kitaraa ja näyttää sillä mitä itse osaa - aussilaista rempseää kantria! Majiná viihdyttää mukana kauniilla lauluäänellään. Ne, jotka olivat aiemmin onnistuneet nappaamaan kalaa, saavat perata ja grillailla. Mikaelista vaahtokarkit ovat paljon parempi vaihtoehto - vaikka sitten vähän kärähtäneenäkin. Raicy syventyy keskusteluun kalastuksesta, hevosista ja luonnosta ylipäänsä Benjaminin kanssa, joka on silmäkulmastaan näkevinään valonvälähdyksen varjoisten puiden takana lähellä hevosaitausta. Viivikin huomaa sen. Tyler on enemmän omissa ajatuksissaan paistaessaan makkaraa. Majinán niskapiitä kutkuttaa... kummaa kihelmöintiä, ihan kuin joku tarkkailisi jostain varjoisista pusikoista? 

Lähtö lauantaiaamuna käy varhain, kun jatkamme taas matkaa. 
Benjamin haukottelee niin, että leuat naksuu, mutta jännitys retken jatkumisesta pyyhkii pian unihiekat silmistä. Mikaelkin saa uneliaisuuden karistettua nopeasti, sillä onhan edessä vielä pitkä ja jännittävä taival. Tyler kiroaa väsymyksensä manalaan eikä voi kuvitella nousevansa satulaan ennen vahvapaahteista pannukahvia. Majiná on herännyt hyvissä ajoin ja tehnyt aamutoimensa kaikessa rauhassa. Viivi sen sijaan on porukan virkuin ja energisin ja valmiina matkaan! 

Metsikössä väreilee kummallista usvaa. Raicy tuumii muilta ääneen, millaiseksi päivän sää mahtaa tulla? 
Benjamin: Voin haistaa lähestyvän sateen.
Tyler: Tuuli tulee vielä yltymään. Ties vaikka myrskyä ennustaisi.
Viivi nyökyttelee vieressä Tylerin sanoihin yhtyen. 
Majiná: Minustakin sadetta on ilmassa.
Mutta Mikael on ihan toista mieltä: Kaunis ja aurinkoinen päivä tietenkin!

Aamupäivän pitkän taipaleen jälkeen saavumme Phew-reservaattiin. Meidät vastaanottaa intiaanipäällikkö Uusi Aurinko, joka siunaa meidät leikkimielisesti intiaaninimellä. 
"Benjamin, näen sinussa valppautta ja vapaudenkaipuuta, mutta sisimmässäsi koti on sinun turvasi. Tervehdin sinua... Preerian Koira!"
"Tyler, sinä olet sodassa itsesi kanssa ja siten koko maailman. Ennen kuin voit löytää todellisen minäsi, on sinun voitettava itsesi. Siksi sinä olet itse itsesi pahin vihollinen... Nimesi olkoot... Matwau!"
"Viivi, kutsumuksesi on auttaa tätä maailmaa paremmaksi paikaksi, mutta sinun on opittava, että se tie alkaa sisältä käsin. Positiivisuus on voimavarasi, mutta opi sallimaan ilolla itsellesi myös vastoinkäymiset. Sinulle annan nimen... Wakiza!"
"Majiná, sinussa on sisäinen voima, joka sinun on rohkeasti ja anteeksi pyytämättä annettava virrata valona myös muille - vain siten voit kasvaa ja voimistua itsekin. Opi huumorin ja leikin taika, niin näet, ettei elämä ole niin vakavaa. Olkoot nimesi... Pocahontas!"
"Mikael, sinä oman tien kulkijasi. Herkkyys on vahvuutesi. Kuljet virtojen mukana, joita muut eivät ymmärrä. Näet asioita, joita muut eivät näe. Olkoot nimesi... Hiljainen Saukko!"

Hevoskuiskaaja Viisaan Salaman kanssa saavat retkeläiset koettaa luoda "telepaattista" henkistä yhteyttä hevoseensa. Hän pyytää käymään istumaan maahan samaan aitaukseen vapaana olevan hevosen kanssa ja sitten etsimään yhteyttä, "shrivaa", sisimmästäsi meditoimalla ja keskittämällä lempeät ajatuksesi hevoseen.
Benjamin: Lähden Viisaan Salaman avittamana koettamaan, onnistunko luomaan Iffyyn hengellistä yhteyttä. Mietin päivää ja sitä onnea, kun herkkä punainen saapui elämääni. Mietin jokaista hetkeä, miten ylpeä olen saanut siitä olla, ja miten ylpeä olen siitä jatkossakin. Minun yksi miljoonastani, minun kultakimpaleeni.
En tiedä, löytyikö mitään oikeaa yhteyttä, mutta silmäni seuraavan kerran avatessani oloni oli paljon raukeampi, viisaampikin. Iffy oli pitänyt välimatkaa minuun, mutta tamman korvat olivat kääntyneet minua kohti. Sen ilme oli levollinen. Kenties hetken verran meillä oli ollut yhteinen kieli.

Tyler: Alkuun homma tuntui hieman hullulta, mutta kunhan vain unohti kaiken mitä ulkopuolella tapahtuu oli ajatukset helppo keskittää vain tammaani ja tutkia sen olemista ja menemistä.

Viivi: Juttu tuntui hieman hupsulta, mutta lähdin mukaan tietenkin silti. Alkuun ajatukseni harhailevat ihan muualla, mutta sitten aloin on löytää Viisaan Salaman puhumaa yhteyttä.
Lumo kuitenkin ravasi ihmettelemään ja kutittamaan minua, joten en ihan tiedä, onnistuuko se, kun aloin nauramaan hieman.

Majiná: Tein kaiken ohjeiden mukaisesti ja yritin parhaani, kuten aina. Tea pisti piehtaroimaan eteeni ja jouduin väistämään, toivoin että Viisas Salama saisi vain hyvät naurut.

Mikael: Apassi huokaisi. Se olisi pyöräyttänyt silmiään, jos olisi osannut, mutta hevoset eivät osaa, mikäli on sen sanoihin uskominen. Se pyöri ympärilläni kehottamassa minua jaloilleni kuin emä varsaansa ja jankutti, että koko touhu on huuhaata. Ehkä sen takia en osannut keskittyä, kun se jatkuvasti papatti ajatuksieni päälle. Lopulta nousin luovuttaneena maasta ja se töykki minua päällään. Se sanoi varmistavansa vain, etten kai ole tullut lopullisesti hulluksi. Jos hevoset osaavat valehdella -- mistä en ole vielä varma -- se taisi tehdä väitteestään huolimatta ruumiintarkastuksen herkkujen toivossa. Ehkä osaisin muodostaa yhteyden hevoseen vaikka Murun kanssa, kun se ei tapaa puhua päälle niin kuin Apassi!

Intiaaniviesti! Osallistuitko?
Benjamin: Kyllä, kovaa mentiin!
Tyler: En, hevoseni ei olisi leikkiin oikein sopiva.
Viivi: Kyllä, lujaa mentiin!
Majiná: Kyllä, kovaa mentiin mekin!
Mikael: Kyllä, vaikka oli aika sähläämistä.

Miten nukuit yösi Goldminescampilla?
Benjamin: Heräsin yöllä enkä meinannut saada enää unta.
Tyler: Minäkin heräsin yöllä enkä meinannut saada enää unta...
Viivi: Kuulin outoja ääniä, jotka pitivät hereillä.
Majiná: Olen varma, että Goldminerscampilla kummittelee!
Mikael: Huonosti, ei vain tullut uni silmään.

Aamulla nousemme satuloihin ja käännämme turvat kohti Cupongin kukkuloita. Yleinen mieliala tuntuu tänään olevan kaikilla alavireinen. Tarkoitus on taas bongailla villihevosia, mutta niitä ei näy...
Benjamin: "Yöllinen.. Miten ikinä sitä kuvatakaan - ilmiö? Valveuni? Harha? Enne? Oli mitä oli, se jäi painamaan mieltäni enkä saa siitä seurannutta erikoista, painostavaa tunnetta karistettua. Myös Iffy tuntuu aistineen sen. Sen jokainen lihas tuntuu jännittyneeltä, ja se haluaisi pysähtyä jokaisen mahdollisuuden saadessaan. Ajatukseni harhailevat, ja pienet vastoinkäymiset saavat mielialani happanemaan entisestään. Onneksi näyttää, etten ole ainoa. Voin vain yrittää keventää tunnelmaa heittämällä aiheesta huonon vitsin tai kaksi, jotka ehkä saavat aikaan väsyneitä hymähdyksiä kanssamatkustajissa."

Tyler: "Jo heti matkaan lähtiessä käy selväksi että tänään ei ole päivämme. Ilmeisesti perjantainen putoaminen mereen tunuti vasta tänään lihaksissa useamman ratsastetun mailin lisäksi ja tunne oli sama kuin rodeohärkä olisi runtannut kenttään.
Yksin matkatessa tästä olisi saattanut tulla välipäivä, mutta loppupeleissä matkaan lähdettiin hieman sadatellen ja hammasta puren. Onneksi tammalla oli sentään pehmeät liikkeet jotta matka ei sen puolesta toivottavasti olisi kovinkaan tuskallista..."

Viivi: "Katselen joka suuntaan koko matkan. Lumo säikkyy koko ajan jotakin. Päätäni särki. Lisäksi vesi loppui pullostani jo keskivaiheilla matkaa. Tarkkailin joka paikkaa, ja samalla yritin pysyä säikyn Lumon selässä, sekä rauhoitella ponia. Ei Lumo ennen ole ollut maastossa näin säikky!"

Majiná: "Olo oli kummallinen, viileä ja nihkeä. Tämä oli ensimmäinen päiväni kun voin hieman heikosti. Pistin merkille muidenkin matkaajien kertovat ilmeet. Pyrin kuitenkin ajattelemaan positiivisesti, kyllä tämä tästä!"

Mikael: "Apassi oli murheellisella päällä. Se ei halunnut edes jutella kunnolla. Yleensä se on aika iloinen ja huolehtivainen hevonen, mutta tällä kertaa se vaelsi synkkänä ajatuksissaan. En viitsinyt kysyä siltä, mikä sitä harmitti eniten. Minullakin oli sellainen olo kuin rankkasateen aikaan, kun katselin sen niskaa. Sellainen, että veri tuntui olevan painavaa suonissani."

Cattle Campilla vietetyn pienen tauon jälkeen jatkamme kauemmas etsimään hevoslaumoja. Tällä kertaa onni potkaisee ja pääsemme mustangien jäljille! 
Benjamin huomaa ensimmäisenä harmaan nuoren ruipelon oriin, joka ajaa takaa ruunikoita ja rautiaita laumansa jäseniä. Villihevosvarsat ihastuttavat kaikkia. Tylerin katse seuraa kimoa, tukevassa kunnossa olevaa tammaa, joka tuntuu liikkuvan muusta laumasta erillään... Majináakin se kiinnostaa. Viiviä ihastutti hallakko tamma. Mikaelista Apassin mielestä mukavia olivat ruunikot ja rautiaat - ehkä se koki niihin syvempää hengenheimolaisuutta?