katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jul 30, 2022 8:16:34 GMT
Billimas X ”Hei… Teidät minä tunnistan. Lumo Riderin mainoskuvanne Rosengårdin kanssa olivat meidänkin lehdessämme. Anteeksi, olen Sarah Borque, Horses Timesista. Ja te olette Billy Center. Olisinko ehtinyt saada lyhyen haastattelun lehteen teiltä?”
Billy, jonka toisessa kädessä oli termoskannun kuppi täynnä vahvaa kahvia ja toisessa kännykkä, siirsi katseensa lyhyehköön, silmälasipäiseen ja säkkäränruskeatukkaiseen naiseen. Nainen hymyili pingottuneen innostuneesti, kuten kunnon työlleen omistautuneen toimittajan kai kuuluikin haastatteluja kuuluisuuksilta onkiessaan… Hänen takanaan seisoi valokuvaaja. Billy kohensi ryhtiään.
”Toki.”
”Kertoisitteko lukijoillemme, mitä maata edustatte, millä ratsulla tänään kisaatte ja missä luokissa aiotte kilpailla?”
”Ratsastan ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen nimissä, sillä edustan tätä nykyä Sunny Horsea, jolle sain vuoden alussa sponsorisopimuksen. Olen kuitenkin itse Kanadasta. Ratsastan kisoissa Champion-luokassa Karevaaran omistamaa Blue Raptoria ja Kristiansenin omistamaa Acinonyxiä –”
”Oikein Power Jump -menestyjiä siis! Acinonyxhän on lehdessämme järjestetyn ’Upein Power Jump -mestari’ -äänestyksen voittajan, Exitus Spirituksen, jälkeläinen.”
”Niin”, Billy vastasi kuivakkaasti toimittajan innoissaan tekemään välihuomautukseen. Ensin hän ajatteli, että toimittaja irvaili; että vihjaisi, että jos Billy tänään menestyisi, se ei johtuisi hänen taidoistaan ja ammattitaitoisuudestaan ratsastajana, vaan siitä, että hänellä oli sellaisten huippunimien kuin Nikolai Karevaaran ja PJ’16-voittaja Icarus Kristansenin hevoset allaan. Mutta ehkä toimittaja ei sitä tarkoittanut. ”Kutsuvierasluokissa ratsastan sitten omat hevoseni, Fantom Hillsin ja Deluxen”, Billy jatkoi ja otti huikan kahvistaan.
”Oletteko ensimmäistä kertaa Cloudfieldissä? Mitä olette pitäneet kilpailupaikasta?”
Billyn katse kiersi hitaasti pään liikkumatta näkymän yli: kauempana ratsukoita kulki verryttelyalueen, parkkialueen ja tallialueen väliä; taustalla paistoivat juuri nyt auringon suomassa hehkussa Cloudfieldin kiviset linnarakennukset; eri maiden liput liehuivat saloissa. ”Ajaa asiansa.”
”Mitä tiedätte muista Power Jumpissa kisaavista ratsukoista, osaatteko nimetä ennakkosuosikkeja?”
Billy laski kuppia ja vilkaisi kultaista rannekelloaan. Vaikka oli tietysti kevyesti imarreltu haastattelusta ja mielenkiinnosta, hänellä oli myös aika hoppu. ”Edeltä mainitut ovat kaikki täällä. Alex Kristensenin voisi mainita. Seuraan hänen suorituksiaan siitä puhtaasta mielenkiinnosta, että hänellä on allaan vanhan kotitallini kasvatti. Chaput, Malmila, Locatelli, Stjärndahl”, hän luetteli laiskasti. Viimeiseksi mainittua hän tosin ei oikeastaan pitänyt kunnian arvoisena. Ei siksi, etteikö Stjärndahl olisi ollut taitava, vaan siksi, että hän oli poniratsastaja. Eikä poneilla Billyn mielestä ollut mitään asiaa tämän tason huippukilpailuihin. Sitä paitsi Stjärndahl ponnisti jostain takapajulan pikkutallilta. Hän ei siis Billyn mielestä oikein kuulunut näihin ympyröihin.
”Tiedän teidän kisanneen ennenkin Power Jumpissa, ainakin kerran. Miten vertaisitte ennusteita aiempaan menestykseen nähden, että miten tämä viikonloppu tulee sujumaan?”
”Kolmesti”, Billy korjasi ja paljasti vähän ylähampaitaan. Valokuvaaja päätti kuitenkin juuri silloin räpsäistä hänestä kuvan, joten hänen oli nopeasti korjattava ilmeensä maireaan hymyyn. ”Paras henkilökohtainen PJ-tulos on seitsemäs sija. En ole aikaisempina vuosina ollut yhtä valmistautunut ja päättäväinen, joten aion rikkoa tuon ennätyksen täällä huomenna.”
Toimittaja räpytti silmiään vinhasti, kuin hämmentyneenä Billyn äkkiä muuttuneesta, itsevarmasta äänensävystä.
”No, joka tapauksessa, kiitos paljon haastattelusta ja onnea! Toivottavasti tavoite täyttyy! Jos jopa päävoitto sattuu kohdalle, tapaamme varmasti vielä!”
”Varmasti”, Billy mutisi ynseästi kahvimuki taas huulillaan, mutta toimittaja ei sitä enää kuullut.
* Taivaalla leijuvat pilvetkin olivat puhtaamman valkoisia kuin Titan. Billy seisoi (hänhän ei tietenkään voinut istua, ettei vain sotkisi valkoisia kisahousujaan) ja katseli ottamaansa kuvaa Titanin kanssa. Vaikka miten sääti kontrastia, ruuna näytti kamalan harmaalta, ankealta, mitäänsanomattomalta. Rumalta. Kärpäskimon pilkut tulivat kirjaimellisesti enemmän iholle näin kesäaikaan ja tummensivat karvapeitettä entisestään – Billy olisi halunnut Titanin hohtavan valkeutta yhtä loisteliaasti, kuin hänen oma hammashymynsä pidellessään tämän ohjia.
”Saanko laittaa satulan?”
Billy ei vaivautunut nostamaan katsettaan, vaan heilautti närkästyneenä kättään. No jaa, jos tänään irtoaisi voitto… ruusukkeen kera Titan varmasti komistuisi kerrasta ja siitä jäisi heistä myös hyvä yhteinen muistokuva.
Kieran, joka oli yrittänyt Billyn käskyn mukaisesti valkaista Titania soodalla ja ties millä karvanvalkaisuaineilla, nosti mustan satulan korkean puoliverisen lankkumaiseen, suoraan ja kovaan selkään. Billy valitsi sillä aikaa kuvaa, joka olisi kaikista siedettävin – vaikkakin kaukana täydellisestä – ja latasi sen someensa. Radat Cinon ja Raptorin kanssa olivat jo takana, mutta pääpaino olikin enemmän kutsuvierasluokissa sekä tietenkin sitä kautta Power Jump -viikonlopun viimeisessä arvoluokassa, joita hän odotti itselleen tyypilliseen jännittyneeseen tapaansa; nimittäin happamana ja kaikkeen helposti ärsyyntyvänä. Eihän tätä varten oltukaan treenattu kuin koko kulunut vuosi viime kesästä asti. Ja pysti olisi hänen.
”Hyvin se menee, varmasti”, Kieran sanoi vilkuiltuaan Billyä varovaisesti silmäkulmastaan samalla, kun suoristi huopaa satulan alla. Billy kohotti ylähuultaan ja paljasti vain vähän hampaitaan, muttei vastannut. Kieran oli uusi, Sunny Horsen puolelta palkattu Titanin kisahoitaja, eikä siis vielä tuntenut kunnolla Billyä tai hänen tapojaan. Ja niistä yksi oleellisimmista oli, ettei hänelle kannattanut puhua mitään ennen rataa eikä mielellään radan jälkeenkään – ei ainakaan, jos se oli mennyt huonosti.
Billy laittoi kännykkänsä pois juuri, kun valmentaja Dexter Cook ja Amy saapuivat paikalle; Amy kantoi käsissään kahta pikakahvimukia ja Billy otti niistä toisen mitään sanomatta. Amy, hänen kaunis tuore vaimonsa, sen sijaan tunsi hänet erinomaisesti ja tiesi, että Billy joisi vain yhden kupin kahvia juuri ennen rataa, mutta tasan yhden – ei yhtään enempää. Kahvin tuli olla mustaa ja pehmeää kuin sametti ilman mitään lisukkeita, varsinkaan maitoa, mitä Billy ei voinut sietää (enää; olihan hän jonkin aikaa elämästään ollut cowboykin, vaikkei mielellään sitä uusille tuttavuuksille kertonutkaan). Hän kosketti mokkaa huulillaan.
”No, joko tuntuu siltä, että alat kohta oikeasti ratsastaa”, Dexter murahti. ”Johan tässä onkin parin radan edestä lämmitelty. Luulisi nyt menevän paremmin, kun taso on alempana.”
”Älä jaarittele, kyllä minä tiedän mitä teen”, Billy vastasi nuivasti. Kahvi oli kuumaa. Dexter kiinnitti hänen olkavarteensa takkiin punavalkoraidallisen lipun. Billy edustaisi Power Jumpissa Sunny Horsea, eli Yhdysvaltoja, ja niin Dexter kuin Bleak oli tehnyt sen suurieleisesti selväksi.
Kieran sai Titanin satulavyön laitettua ja taputti ruunaa kaulalle. Sitten he kaikki kolme tuijottivat Billyä, joka puki Amy auttajanaan yhdellä kädellä kevyen tuulitakin punaisen kisatakkinsa päälle ja joi samalla hitaasti kulmat mutrulla (pahaa) kahviaan. Hän vilkaisi kultaista rannekelloaan. Hänen pitäisi nyt lähteä lämmittelyradalle odottamaan omaa vuoroaan.
”Onnea”, Amy kuiskasi ja suukotti häntä nopeasti poskelle. Billy nyökkäsi jäyhästi. Dexter ei sanonut mitään, mutta loi häneen koeta sitten voittaa -katseen ennen kuin lähti vahtimaan muita ratsukoita. Kieran väisti epävarmana pois tieltä puntattuaan hänet satulaan ja laitettuaan jalustimen oikein päin hänen jalkaansa. Billy sipaisi Titanin suoraksi ja pehmeäksi laitettua lyhyttä harjaa ja pyysi sen käyntiin kohti verryttelykenttää.
Nämä olisivat mitä todennäköisimmin heidän viimeiset yhteiset isot kilpailunsa, ainakin viimeinen yhteinen Power Jump. Nyrkki, joka piteli löyhästi ohjia yhdessä kädessä, puristui tiukemmalle. He olivat keskustelleet siitä pitkään ja hartaasti valmentajan kanssa; Titanin kapasiteetti ei riittänyt enempään ja sen terveys oli alkanut prakailla. Kimosyövän lisäksi oli ilmennyt luuvikoja jaloissa. Vaikka ne eivät vielä haitanneet hevosen liikettä ulkoisesti, ne tulisivat pahenemaan ajansaatossa, kunnes Titanilla ei voisi hypätä enää ollenkaan. Jokainen hyppykerta oli kuin yksi painotiili lisää lastiin, ja hän tiesi koettelevansa hevosensa terveyttä sillä kisaamalla. Amy varmasti arvosteli sitä, vaikkei mitään koskaan sanonutkaan. Dexteriä ja Bleakia taas kiinnosti vain tulos, hevosen hyvinvointi oli toissijaista.
Karu totuus oli, että mikäli Titan siirtyisi kisaeläkkeelle ja sen vointi yhä huononisi… siitä tulisi yksi noista pilvistä, jotka nyt lumivalkoisina leijuivat Cloudfieldin yli seesteisesti katoavaan lakeuteen.
Billy räpytti silmiään. Taivas oli aavistuksen liian sininen, aavistuksen liian kuulas ja otti silmiin, sai kyynelet kihoamaan. Hänen täytyisi ehkä laittaa radalle aurinkolasit. Muhkeat pilvet kiitivät jo pois päin taivaanrantaan. Billy katseli kisakentän yli kiitävää naakkaparvea, joka lensi sinerryksen läpi kaakattaen mennessään.
Oli siis senkin myötä välttämätöntä tänään onnistua ja tehdä enemmän kuin parhaansa. Hänen, nimittäin, voidakseen maksaa hevoselleen takaisin kaiken sen, mitä se oli hänelle antanut; ne monet ruusukkeet, pokaalit, kokemukset, elämykset… Hän oli Titanille paljosta velkaa, velkaa senkin, että oli ylipäänsä tänään täällä.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Aug 3, 2022 16:31:27 GMT
Billimas XI ”Mutta yhä vain PJ-titteliä kannattelee Zoa Ashbee – Casually Mocking Chirp. Vuorossa seuraavana vihdoin myös muita tuulia, nimittäin Yhdysvaltoja edustava Billy Center hevosella Deluxe. Mitäs meidän neiti MacBytes osaa tästä ratsukosta kertoa?”
”Centerin uraa jonkin verran seuranneena täytyy todeta, että hyvillä suhteilla tällä alalla pääsee pitkälle.”
”Niin siis, vaikkei osaisi ratsastaa?”
”No, en sitä tarkoittanut – ja totta kai Center osaa ratsastaa, Marco… vaan, että kunnon verkostoilla ja sosiaalisilla suhteilla on erittäin suuri merkitys, jos haluaa päästä ratsastushuippujen piiriin. Siinä suhteessa Centerillä on ollut onni matkassa. Hän siirtyi tämän vuoden alussa Kanadan edustuksesta Yhdysvaltoihin vaihtaessaan kotitallia, jolla tiedetään olevan yhteyksiä myös kohuttuun Nikki Ferrariin.”
”Ferrari taitaa olla nykyisin jossain päin Kaliforniaa, mitä viimeisimmät juorut kertovat.”
”Center on tehnyt näyttävää rataa tähän mennessä. Hänhän on kyllä ollut Power Jump -tasolla jo jonkin aikaa, muttei ole kertaakaan kunnolla päässyt paljastamaan kyntensä.”
”Saa nähdä muuttuuko asia tänään tässä ja nyt, kun Center viilettää edelleen ilman virheitä kohti viimeistä trippeliä…!”
”Puhdas rata – ja alle 70 sekunnin!”
”Eri asia on, riittääkö nolla ja aika vielä päivän päätteeksikin pysymään sijoissa, mutta ainakin näillä näkymin Centerille välkytetään vihreää valoa.”
*
”Ja sitten saamme tämän tason viimeisen ratsukon, joka on uudelleen Billy Center, tällä kertaa hevosellaan Fantom Hills.”
”Niin, Center on ratsastanut vakuuttavasti, sillä on arvoluokassa mukana jopa kolmella ratsulla. Jos joku suoritus niistä ei riitä sijoille, niin jo on!”
”Aiempi rata jäi vähän uupumaan vauhdista, mutta nyt kun Center on saanut seurata muiden nopeita nollia, katsotaan uskaltaako petrata. Fantom Hillshän ei ole mikään maailman reippain ratsu.”
”Ehkä ei, mutta sillä on todella iso askel. Hevonen itsessäänkin on huimat 178 senttiä säkäkorkeudeltaan!”
”Näiden esteiden ei luulisi näyttävän niin ylitsepääsemättömiltä siltä korkeudelta satulasta katsottuna!”
”No ei! Mutta katsotaan nyt, miten Center ratsastaa… Tähän asti hyvää jälkeä, luulenko vain, vai onko edellä aiempaa aikaansa?”
”On varmasti. Oho! Aika rohkea veto tulla kolmoisesteelle noin tiukasti, mahtaako sakottaa –”
”Yksi… kaksi…”
”Kolme!”
”Saamari vie, tuossa oli kyllä suojelusenkeleillä jotain vaikutusta!”
”Sinun on vain vaikea myöntää, että Center osaa ratsastaa ihan vain taidolla.”
”En kommentoi. Laukkaa nyt, viimeinen este!”
”Nollana pysyi ja aika näyttää 57 piste 165 sekuntia!”
”Kelpo. Kelpo.”
”Se olikin 130-tason viimeinen ratsukko, joten nyt pidämme jälleen huoltotauon ennen kuin jatkamme iltapäivää seuraavaksi Champion-karsintojen läpäisseiden ratsastuksilla!”
”Kymmenen minuuttia. Pysykää kanavalla!”
* ”Nyt vuorossa jo kolmannen kerran radalla: Yhdysvaltojen Billy Center – Acinonyx.”
”Tämä hevonen on yksi ennakkosuosikeista. Sen omistaa Icarus Kristiansen ja sen isä on PJ-16-voittaja Exitus Spiritus. Tekeekö poika tänään isänsä ylpeäksi ja perii tämän kruunun? Sen näemme aivan kohta.”
”Ei taida! Valitettava pudotus jo heti toiselta esteeltä.”
”Niinpä oli. Centerin tiedetään olevan epäonnistumisista hermonsa menettävää sorttia, joten saa nähdä pysyykö pakka loppuajan koossa vai kertyvätkö vastoinkäymiset… Kyllä, kyllä se taitaa pysyä… Tasainen loppurata… ja maalissa! Neljä virhepistettä.”
”Yleisön kuulee jo huokaavan, kun porteista saapuu yksi suurimmista ennakkosuosikeista: itse PJ’18-voittaja, Josefina Rosengård! Rosengårdin alla on musta belgialainen puoliveritamma Ugh Fine. Niin Ugh Fine, kuin Rosengårdin ykköshevonen Tigraine esiintyivät Lumo Riderin tuotemallistossa tänä keväänä Hannaby Hanami Weekin yhteydessä. Tigraine ei kuitenkaan ole tänä vuonna mukana Power Jumpissa. Se on ylläpidossa ja kisaratsuna Billy Centerin alla Yhdysvalloissa. ...”
|
|
IHAAilija
jäsen on muualla
Satulasaippua
katso profiilia tai lähetä pm
Just lurking around... Occasionally including OWR staff in my stories
Viestejä: 25
Aurinkomerkki: ♒
|
Post by Mr. January on Aug 4, 2022 13:35:13 GMT
Puunsäleet painautuivat kipeästi vasten kämmeniäni kun nojailin Power Jumpin verryttelyalueen aitaa vasten, mutta tuskin huomasin sitä, kun silmäni oli liimautuneet kiinni kentällä ratsastavassa ratsukossa ja huomioni täysin heidän ulospäin loistavissa ongelmissa. Billyn naama oli päällisin puolin neutraali, mutta ilmeessä oli selvästi happamuuden jälkiä; otsan ja nenänvarressa näkyi muutama ruttu, yhteen pureksitut hampaan kiristivät leukaperää ja silmistä säteili pelkkää jäätä. Hän istui kärpäspilkukkaan kimon selässä määrätietoisesti; pohkeet aktiivisesti läsnä hevosen molemmin puolin, kuolaintuntumalla ilman ohjien vetämistä tai niissä roikkumista, ja ryhti kuin kansikuvapojalla. Miehellä oli epäilemättä pilkuntarkka suunnitelma siitä, miten hän aikoisi tänään ratsastaa. Harmi vain, ettei Raptori ollut selvästi samalla aallonpituudella, ei sitten alkuunkaan. Sen normaalista kauniin pyöreästä laukasta ei ollut tietoakaan ratsukon työskennellessä kavionuralla, ei varsinkaan kun matkaa näytti taittuvan enemmän sivuaskelissa kuin suorassa urassa. Oriin lihakset oli jännittyneet ja askeleet töksähteleviä, ja välillä sen moottori lähti ylikierroksillekin pidätteistä huolimatta, joita Raptor ei näyttänyt kuuntelevan alkuunkaan. Niin, kukapa sellaisesta keinuhevosesta nauttisi. En missään nimessä kutsuisi itseäni empaatikoksi, mutta ratsukon nihkeän näköinen yhteistyö sai minutkin kavahtamaan. Eikä ongelmana ollut se, että Billy olisi ratsastanut jotenkin huonosti tai tehnyt suurempia virheitä. Päin vastoin, Billy näytti tekevän kaiken osaamansa oppikirjan mukaan ja lisääkin, ja normaalisti se olisi varmasti toiminutkin minkä tahansa muun hevosen kanssa. Jostain syystä ei vaan Raptorin. Hengähdin syvään ja raskaasti, sormeni edelleen puristaen verryttelyalueen aitausta. Silmiini pisteli ikävästi paahtavan auringon kirkkaat säteet, tai ehkä se olikin kentältä nousevaa hiekkapölyä, kun Raptor ja Billy kaahasivat ohitseni kuin laukkaurheilun uraharrastajat konsanaan. Ensimmäinen lämmittelyeste ylittyi, mutta hyppy lähti aivan liian aikaisin ja Billy joutui vetämään kätensä suojaksi eteensä, jottei olisi tömähtänyt orin niskaan koko painollaan esteeltä laskeutuessaan. Raptor heitti rusehtavat takakavionsa ilmaan "onnistuneesta" suorituksesta ja lähti ryöstäen taas laukkaamaan kuin viimeistä päivää. Näytös ei tietenkään ollut sitä mitä olin toivonut näkeväni, kun löysin aikaa oman kisavalmistautumisen lomasta tulla katsomaan heidän suoritustaan. Mutta totta puhuakseni en ollut siitä erityisemmin yllättynytkään. Olin tietenkin seurannut kaksikon suorituksia sopimuksemme alkupäivistä lähtien, osaksi turhautuneena, toisaalta taas varsin kiinnostuneena, kun en siihen hätään muistanut yhtäkään kilpailua jossa he olisivat päässeet osallistujakatraan paremmalle puoliskolle, saatikaan sijoituksille. Aluksi ruma puoli minussa oli saattanutkin olla hieman vahingoniloinen heidän epäonnistumisista, sillä se kertoi, ettei ongelma selvästi ollut pelkästään minussa. Koska jos Billy olisi pystynyt ratsastamaan kuumaa oria edes puoliksi niin hyvin kuin Raptorin edellinen omistaja oli taannoin tehnyt, mitä se olisi kertonut minusta kilparatsastajana? Raptorin ylläpitosopimus kun oli ollut varsinainen nyrkinisku palleilleni, vaikkakin oma aiheuttamani. Kun en ollut onnistunut saamaan meidän yhteystyötä tukevalle pohjalle sitten alkuunkaan, en tuntien tai treenien jälkeen, en vaikka olin konsultoinut yhtä jos toista ammattiosaajaa. Raptorin selässä olin ollut huomattavasti enemmän turhaantunut kuin tuntenut oikeasti onnistuneeni, enkä vaan saanut päähäni että miksi, vaikka pystyin edelleen muistelemaan videonauhurin lailla ne kilpailut vuosien takaa, missä olimme suoriutuneet Logen kanssa erinomaisesti, mutta jossa Casper ja Raptor olivat osanneet tehdä erinomaisen vieläkin paremmin. Kateus saattoi olla edelleen läsnä, mutta nyt aivan eri syistä. Tiesin tarkalleen miten Casper oli aikoinaan oriita ratsastanut, niin moneen otteeseen olin ollut kilpailemassa häntä vastaan. Mutta vaikka kuinka olin yrittänyt imitoida toisen ratsastusta, Raptor ei siltikään ollut antanut minulle vastakaikua. Kuin se olisi tiennyt, että olin vain halpa huijari. Ja ehkä tuo syyllistävä tosiasia oli syy, miksen ollut vieläkään suostunut myymään oriita eteenpäin ja vain jatkaa omaa rankkaa, mutta erityisen antoisaa elämääni Logen kanssa. Tai ehkä egoni oli ottanut liian suuren kolauksen. Kuinka voisin kuulla itseni kutsuttavan huippukilparatsastajaksi, jos en pärjännyt yhden pahaisen puoliverisen kanssa puomitunneillakaan? Mutta ehkä minun oli vain aika hyväksyttävä se tosiasia, ettei me yksinkertaisesti oltu toisillemme yhteensopivia. Ja se taisi olla asia, minkä Billykin joutuisi näillä näkymin vielä hyväksymään. Hänen ei vain tarvinnut kantaa siitä vastuuta. Loppupeleissä Billyn ja Raptorin huonot tulokset toisivat vain lisää harmia minulle jo pelkästään siinä, etten ollut yhtään lähempänä vastausta kuin puoli vuotta sitten hevosen luovuttamisesta Billyn huostaan. En pystyisi selvittämään mitä oli ne asiat, mitä Billy teki Raptoria ratsastaessa oikein, mitä minä voisin tulevaisuudessa tehdä jos haluaisin antaa oriille vielä mahdollisuuden. Raptorin huonot tulokset eivät myöskään antaneet hirveän hyvää kuvaa minusta ratsastajana, ainakaan esteratsastajien maailmassa jos siitä sattui välittämään. Kaikkein vähiten oriin huonot tulokset eivät ainakaan edesauttaneet sen haluttavuutta ostomarkkinoilla, jos vaikka olisinkin toivonut saavani käyttämäni takaisin. Näillä näkymin varsin epätodennäköistä. Jos siitäkään siis sattui välittämään. Joten jäljelle jäi vain kohta eläkeikäinen tuittupää, joka oli vain heijastus nuoruusajan loistostaan, ja jota kukaan ei tulisi haluamaan kun kukaan ei sen kanssa tuntunut pärjäävän sitten alkuunkaan. Nyt ymmärsin kuinka totaalisesti olin mennyt oman pääni ylitse, kun olin huomannut sen myynti-ilmoituksen ja aivan epärealistisesti mennyt kuvittelemaan, että pystyisin näyttämään maailmalle että minäkin osaan. Että meistä kahdesta se olin minä, joka oli edelleen pystyssä, luovuttamatta, ja jonka sisällä roihusi se sama kilpailuvietti vähintäänkin yhtä suurella liekillä, kuin monen monta vuotta sitten minun silmistäni oli näkynyt. Jostain syystä mieleeni ei ollut kertaakaan kolahtanut, että Raptorin myymiselle oli todennäköisesti ollut jokin erityisen hyvä syy. Puomin napakka kolahdus sai huomioni kääntymään takaisin lämmittelevään ratsukkoon, jonka pakka näytti totaalisesti levinneen, vaikka Billy kuinka yritti pitää ulospäin nähden kaiken kasassa. En voinut miestä syyttääkään. Lämmittely olisi näyttänyt todennäköisesti aivan samanlaiselta kaaokselta, vaikka olisinkin itse ollut oriin selässä. Olinhan saanut kokea sen useasti aikaisemmin itsekin. Huomioni varasti lämmittelyalueen toisella reunalla käsiään turhautuneesti heiluttava mies, joka ei hänkään ollut selvästi vakuuttunut ratsukon esityksestä. Dexter Cook, mieleeni välähti, Billyn amerikkalainen valmentaja. Mies ei antanut Billylle viime hetken vinkkejä tai huomautuksia, tosin Billyn ilmeestä päätellen ne eivät olisi olleetkaan toivottuja. Kuka tahtoisi kuulla sanottavan ääneen sen minkä tiesi hyvin itsekin? Hetken mietin, pitäisikö minun koittaa päästä kisojen jälkeen miehen puheille. Jos hänellä olisi antaa arvokasta tietoa, näin ulkopuolisen mutta kuitenkin sisäpiiriläisen näkökulmasta. Kai hänelle oli jotain huomioita tarttunut tämän puolen vuoden aikana ratsukkoa valmentaessaan? Ikuisuudelta kestäneen ajan jälkeen kuulutettiin Billy ja Raptor, numerona 96, astumaan Cloudfieldin suurelle kisa-areenalle antamaan suorituksensa. Mies sai vain vaivoin hidastamaan pyörivän oriin käyntiin ja ohjaamaan sen jotakuinkin hallinnassa areenalle esteiden keskelle. Kävelin aitaa pitkin areenan kulmille ratsukon perässä, skeptisenä heidän lämmittelystään, mutta edelleen toivoen että Billy tekisi jotain, millä hän saisi naksautettua Raptorin taas omaksi vanhaksi itsekseen. Billy käski Raptorin hallittuun laukkaan ensimmäisen esteen läheisyyteen lähtömerkkiään odotellen. Hänen naamansa oli mutrullaan, mutta katse edelleen keskittynyt ja päättäväinen. Olihan hän jo kertaalleen ratsastanut radan läpi kirahvikuvioisella oriilla, ja kuulemma vielä erittäin onnistuneesti. Heidän yhteistyö tuon toisen ylläpitohevosen kanssa oli ollut aivan toista luokkaa, melkein niinkin, että huonoimmat päivät sen kanssa näyttivät paremmilta, kuin parhaimmat päivät Raptorin kanssa. Joten miten kilpailut sujuisivatkaan erittäin huonona päivänä? Jos minulla oli ollenkaan toivoa ratsukon kohtalaisesta suorituksesta ennen ensimmäistä estettä, niin viimeistään kolmannella ne oli tyystin kadonneet. Oli päivänselvää, ettei Raptorilla ollut aikomustakaan kuunnella Billyn käskyjä tai pyyntöjä, ei edes kompromisseja. Ennen kolmatta hyppyä kaikki oli vielä jotenkuten hallinnassa, mutta Evergreenin pystyjä lähestyessä ratsukolta hävisi selvä tahti, askeleet venyivät aivan ylimittaisiksi ja yli päästiin vai nipin napin, kenties ihan ratsastajan silkkaa taitoa. Ja heti sen jälkeen ori meni taas ylikierroksille. Sen pää oli taivaassa ja silmänvalkuaiset heilahtelivat milloin mihinkin suuntaan, vaahtoa valui sen ryntäille ja tanner tömisi, kun kärpäskimo lähestyi seuraavaa tähtipystyä. Billyllä ei ollut mahdollisuuttakaan saada oriita ajoissa hallintaansa, eikä Raptorilla ollut ajatustakaan hidastaa jo nyt punaiselle kiihtynyttä vauhtiaan. Katsomo kohahti ja selostamossa voivoteltiin, kun ratsukko rymisti suoraan seuraavan esteen lävitse, yrittämättäkään sen ylitse. Saatoin tuntea massiivisen jomotuksen päässäni tekevän tuloaan, seuratessani ratsukon kaameaa suoritusta mitäänsanomaton ilme naamallani. Raptor saattoi olla suurin virheeni vuosikymmeneen. Ei, se ehdottomasti oli. Ja olin mennyt antamaan sen Billy Centerin ylläpitoon, vakuutellen, että kyseessä oli oikeasti taitava ja osaava, taannoin monien kilpailukenttien estemestari. Käännyin nopeasti spektaakkelista pois, ennen kuin näkisin jotain vielä masentavampaa. Ei minulla ollut varaa siihen, vähiten nyt kun oma suoritukseni, johon olin kuukausia ja kuukausia uskollisesti jälleen valmentautunut, lähestyi vääjäämättä. Kenties rento maastolenkki ennen omaa luokkaa saisi huuhdeltua pois suustani tuon kitkerän maun, minkä Raptor esityksellään oli sinne pistänyt. // Ai vitsit!! Olin juuri miettimässä, että pitäisi kirjoittaa Billyn kisoista tai jälkifiiliksistä ja varmaan tuosta hylystä Raptorin kanssa, mutta teit työn puolestani <3 Itse asiassa sain tästä tarinasta lisäkipinän siihen, että mitä Billyn seuraavassa tarinassa tapahtuu, joten kiitos siitä! Siirsin tämän muuten samalla Billyn päiväkirjaan Valitettavasti Nikolain kannattaa varautua tuotepalautukseen....
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Aug 5, 2022 6:54:42 GMT
Billimas XII Billy siveli tyytyväisenä kolmea silkkistä ruusuketta sormissaan. Niiden valkoisissa ja punaisissa kangaspinnoissa välkähteli hienoisesti metallista hohdetta ja ne tuoksuivat uusilta, joltain musteen ja pistävän paperin ja jonkin tunnistamattoman aineen sekoitukselta. Billy nautti siitä tuoksusta. Ei sen takia, että se olisi erityisen hyvä tuoksu, vaan koska se oli menestyksen tuoksu. Hän uskalsi antaa itselleen taputuksen selkään hyvin menneestä koko vuoden tärkeimmästä kisaviikonlopusta. Kolmas sija Cinon kanssa Champion-luokassa. Kolmas sija Titanin kanssa ensimmäisessä kutsuvierasluokassa, ja neljäs sija Deluxen kanssa toisessa kutsuvierasluokassa. Mutta kaikista parhaimpana, kuin kirsikkana kakun päällä (vaikkei se ollutkaan mitallisija): henkilökohtainen kahdestoista PJ-arvoluokassa. Hän oli päihittänyt kuusikymmentäkuusi muuta ammattitason ratsukkoa. Hän oli tehnyt nollaradan erinomaisella ajalla ja nostanut rankingsijoitustaan huomattavasti. Sillä hän varmistaisi myös jatkopaikkansa Sunny Horsen kisatiimissä ja saattoi huokaista; jatkovalmennuspaikka huipputallilla oli taattu, ja nyt edessä oli kevyttä palautumista, ehkä muutama pikkukisa vuoden loppua kohden, ennen kuin sama kierros, sama jännitys, sama treenaus alkaisi taas alusta kesää 2023 varten. Mutta oli sitä yksi mutta ollut tänäkin viikonloppuna. Se mutta oli lähes satakahdeksankymmentä senttiä korkea ja Dexterin mielestä siinä oli juuri niin monta senttiä ja dollaria liikaa. ”Pura sopimus.”
”Mitä?” Billy oli keskittynyt leveän omahyväinen hymy huulillaan postaamaan sometililleen kisan jälkeisiä tunnelmia. Parkkialueella kävi raukea hälinä nyt, kun kisajännitys oli kaikilta lauennut; pettynyttä solinaa, iloisia ja yllättyneen nauravaisia toteamuksia, pitkään venähtäneiden after ride -juhlien jälkeistä huminaa. Hevosia lastattiin parhaillaan SH-rekkaan: Titan, Deluxe, Cino, Raptor. Niin, Raptor. ”Pura ratsastussopimuksesi Blue Raptorin suhteen. Siitä hevosesta ei ole mihinkään. Minä en aio sitä valmentaa, ja sinulla menee aikaa hukkaan sen kanssa.” Billy ei enää hymyillyt, mutta kuunteli rauhallisesti Dexterin tuomiota. Itse asiassa, Billy ei ollut täysin eri mieltä. Nikolai Karevaarakaan ei ollut menestynyt Blue Raptorin kanssa niin kuin olisi luullut, ottaen huomioon miten lupaava ja taitava ratsastaja hän oli. Hevonen ei toiminut Billylläkään. Billy ei siis kokenut olevansa täysin epäonnistunut sen kanssa. ”Hyvä on”, hän sanoi tyynesti. ”Mutta voinko jatkaa Acinonyxin kanssa?” Dexter silmäili häntä hivellen suippoa leukaansa. ”Voit”, hän lopulta tokaisi. Billy nyökkäsi. ”Laitan Bleakin hoitamaan asian puolestasi”, Dexter sanoi ja lähti kävelemään kohti autoja. Billy rykäisi ja haroi hiuksiaan pöyheämmäksi. No, yksi vakioratsastettava vähemmän helpottaisi hänen elämäänsä.
* Billyn ehto oli ollut, että Emmaa ei Power Jumpin paluun jälkeen näy, ja se olikin toteutunut – jossain määrin. Billy ei tiennyt miten, mutta Bleak tuntui tykästyneen Amyyn, ja kuka ikinä naruista loppuviimein olikin vedellyt, Emma oli saanut majoituspaikan Sunny Horsen tiloista. Tietenkin vastineeksi työnteosta. Hän oli nyt Sunin hevosenhoitaja, mutta lisäksi saisi luvan tehdä muitakin tallitöitä. ”Hään palkasta menee ensin tietenkin vuokraan siellä”, Amy sanoi.
”Ensimmäinen osuus pitäisi tulla minulle, minun palkkani hänen kuskaamisestaan ja lisäksi siitä, että asui meillä ja söi meidän ruokia!” Amy katsoi häntä ilmeellä, jota oli mahdoton tulkita. ”Kyllä hää maksaakin. Kunhan laittaa asiansa ensin kuntoon.” Billy ei halunnut pilata mukavasti alkanutta päiväänsä vänkäämällä Emmasta, joten ei vastannut, vaan laiteltuaan kameransa kuntoon ja kaikki tarvittavat objektiivit sekä vara-akut kameralaukkuunsa, ilmoitti lähtevänsä nyt lyhyelle kuvauskeikalle. Valokuvaus oli hänelle rakas harrastus ja sivutoiminen itsenäinen työ. Se oli ainut työ, jossa hän oli täysin itse itsensä herra ja pomo. Kukaan ei tullut käskemään milloin ja mitä tai millaisia kuvia ja keikkoja hänen pitäisi ottaa (paitsi tietenkin asiakkaat, joiden kanssa Billy neuvotteli, ei totellut sokeita komentoja). Hän myös jollain tapaa piti kaikista eniten valokuvaajapuolestaan. 90% hänen ajastaan ja ajatuksistaan meni jollain tavoin hevosiin eli hänen ratsastajaminänsä elämään. Hänen ratsastajapersoonansa oli laskelmoiva, vähän kylmä, kunnianhimoinen, perfektionisti, koppava. Hän tiesi sen ja tiedosti sen, eikä asia vaivannut häntä. Mutta ei se silti ollut hänen lempiminänsä. Hänen mallipersoonansa oli asiallinen, sosiaalinen, teeskentelevä, hienostunut, vitsailevakin. Sen roolin esittäminen toisinaan turhautti häntä. Mutta valokuvaajaminänsä oli kaikista rennoin, omasta mielestään mukavin, neuvottelu- ja joustokykyisin, luova visionääri. Siitä hän piti. Hän piti tunteesta, että paitsi tietäen olevansa itse naisille silmänruokaa, sai tuoda muistakin esiin kauniit piirteet tai korostaa ympärillään olevia kauniita asioita. Mallina hän sai kaiken tarvitsemansa itsekeskeisen esteettisen ihailun tarpeensa täytetyksi (mikä ei ollut suuri alun alkaenkaan; Billy ei ollut koskaan pitänyt ulkonäköään minään kovin tärkeänä ylpeydenaiheena, vaikka tykkäsikin siihen panostaa). Mutta valokuvaajana hän sai tehdä muistakin kauniita. Ihmisiä hän tosin ei niin välittänyt kuvata. Ihmiset olivat niin harvoin luontevia ja oma itsensä linssin tähtäimessä, ja kaikenlainen takakireä teennäisyys himmensi hehkeimmänkin kaunottaren tai ylimielinen mahtailevuus pilasi hauskannäköisimmänkin miehen. Ei, Billy kuvasi kaikista mieluiten melankolisen tunnelmallisia hetkiä, pysähtyneitä ajatuksia, ohikiitäviä tilanteita. Kaupunkisiluetteja. Yksinäisen hahmon epäselvää hahmoa sateessa katulampun valokiilassa. Pisaroita tuulilasissa. Mustavalkoisia, runollisia kuvia.
Ja hevosia. Hän ihaili toki myös luontokuvaajia, vaikkei itse voisi sellaiseksi ryhtyä. Aidot luontokuvaajat saivat taltioitua eläimen todellisen, villin ja vapaan olemuksen valokuvaan ilman mitään keinotekoista tai lavastettua. Tänään Billy meni kuvaamaan täytettä portfolioonsa. Hän ei ollut vielä ehtinyt kertaakaan kuvaamaan Floridan pohjoisempaa rannikkoa, sen hienoja silkkisiä hiekkarantoja ja pitkiä kukkivia dyynejä. Samalla, kun pystytti jalkaa sopivaan paikkaan, hän palasi vielä Power Jumpiin. Aaltojen pyyhkiessä leppeästi pitkälle hiekalla, hän palasi siihen tiukkaan kulmaan Deluxen kanssa; siihen valtavan suureen hyppyyn Titanin kanssa; siihen viimeiseen laukkaspurttiin Cinon kanssa. Sormet hamuilivat refleksinomaisesti nyrkkiin kuin pidellen näkymättömiä ohjia. Raptorin kanssa pilalle mennyttä rataa hän ei muistellut. Oli ollut tarpeeksi nöyryyttävää pudota radan loppuvaiheilla (alusta asti se tosin oli ollut pois hallinnasta), vaikka olikin tullut jaloilleen. Billy kumartui tähtäimen ääreen, haki oikeaa tarkennuskohtaa ja jäi odottamaan, että aallot ja kalatiira osuisivat kuvaan samaan aikaan. Koska loppujen lopuksi siitä kaikessa elämässä ja menestyksessä oli kyse: oikeasta ajoituksesta, oikeisiin tilanteisiin pääsemisestä, oikeasta hetkestä.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 3, 2022 11:33:50 GMT
Billimas XIII 3.9.2022 ”Eli katsotaas nyt… sä tahdot astuttaa Deluxen.” Billy nyökkäsi. Bleak siveli mustan, siististi ja teräväkulmaisesti trimmailun partansa peittämää leukaa ja katseli Billyä arvioivasti aurinkolasiensa yli. Hän piti niitä aina, sisätiloissakin, kuten täällä toimistossaan, joka oli täynnä mustia nahkaisia nojatuoleja raskaasta ja tummasta jalopuusta tehdyn komean kirjoituspöydän ympärillä. Aivan kuin olisi aina salaillut jotakin, jotain hyvin pahaa, eikä tahtonut silmiensä kielivän mitään. Sivuseinustalla oli lasinen, koukeroisin kultakaiverruksin kaunistettu baarikaappi ja heidän välissään pöydällä hopeatarjottimella avattu pullo brandya sekä kaksi lasia, tuhkakuppi ja sikari. Billy oli ottanut sikarin vastaan ja puhalsi savua kevyesti raotettujen huuliensa välistä. Maku oli metsäisempi ja täyteläisempi kuin röökissä. Ei hullumpi. Hän oli tapatupakoitsija, tykkäsi ottaa hermosauhut silloin tällöin, mutta miksipä kieltäytyä sikarista, vaikkei sen polttelut oikein tyyliinsä sopinutkaan. Jos haluaisi, hän voisi lopettaa tupakoinnin koska tahansa eikä siitä aiheutuisi hänelle mitään vieroitusoireita. Itse asiassa, hän halveksui ihmisiä, jotka antoivat mielensä ja kehonsa addiktioille. Se kertoi silkasta tahdonpuutteesta. Heikosta mielestä. Billyllä ei ollut tahdonpuutetta. Hän ei koskaan sallisi itselleen siinä asiassa notkahdusta, sillä ilman lujaa tahtoa, ei ollut valtaa itsestään eikä omasta elämästään. Ja se ei tullut kuuloonkaan.
Bleak katseli häntä pitkän tovin, siveli leukaansa ja keinahteli hiljaksiin nahkatyötuolissaan sivulta toiselle. Billy ei Bleakia pelännyt. Tämä osasi olla uhkaava ja piti pelottelua yhtenä voimakeinoistaan saada tahtonsa läpi ja ylläpitääkseen valtaansa bisneksissään ja tallilla, jotteivät elitistiset kermaperseratsastajat alkaisi hyppiä silmille. Mutta Billy pysyi kylmänrauhallisena, juuri sopivissa määrin ylimielisen viileänä, ja odotti sikariaan maistellen. ”Milläs sä meinasit loppuvuoden kisata?” Bleak sitten kysyi irrottamatta vieläkään terävää, synkkää katsettaan Billystä. Kysymys oli pelkkä testi. ”Cinolla, kuten tähänkin asti”, Billy vastasi tyynesti. Hän tarkasteli sikaria tarkemmin sormissaan. Balabux-merkkistä. Varmasti kallista. ”Ja Tigrainella.” Bleakin kulmat kohosivat hiukan. ”Sovin jo Rosengårdin kanssa, että jatkamme ylläpitosopimusta vuoden loppuun”. Billy kohautti olkaansa. Hän oli taas mennyt sopimaan sellaisia ominpäiten – mistä Bleak ei pitänyt – mutta toisaalta, hän oli sopinut Tigrainesta jo alun alkaenkin itse, joten kai hän sen nyt hoitaisi loppuun asti. ”Jos Deluxe astutetaan nyt, se menee ens vuoteen sekin”, Bleak huomautti. ”Pois käytöstä. Ja jos Tigraine lähtee ja laitat Titanin lomalle niin kuin meinasit… mitäs jos Acinonyxille käy jotain? Ootsä sitä miettinyt? Loukkaantuminen. Takaisku. Kristiansen haluaakin sen takaisin.” Billy ei vastannut. ”Yhden hevosen varaan sä et voi jättää”, Bleak jatkoi. ”Sulle täytyy hankkia uudet sponsorihevoset. Kolme aktiivista pitää aina olla vähintään alla niin kauan, kuin sä ratsastat Sunny Horsen tiimissä.” ”Selvä”, sanoi Billy. ”Ootas kun mä kelaan...” Bleak avasi tietokoneensa, näpytteli salasanansa. ”Joo. Sä voisit siirtyä Zazulle. Ja sitten, kun Tigraine lähtee, katotaan joku toinenkin. Täytyy neuvotella näistä vielä Cookin kanssa, katsoa vähän mitä se on miettinyt.” ”Selvä”, Billy vastasi uudelleen. Hän nousi ylös ja naputti sikaria tuhka-astian lasirosoiseen reunaan. ”Kellä sä muuten ajattelit?” Bleak keskeytti hänen kulkunsa toimiston ovea kohti. Hän oli nojannut natisten tuolissaan taa ja sytyttänyt oman savukkeensa. Hän irvisti niin, että kultaisen ja mustankeltaisen sekavat hampaat näkyivät. ”Astuttaa?” hän selvensi. Billy katsoi häntä totisena. ”Cinolla.”
Acinonyx oli liian hieno hevonen päästää menemään sivu suun. Sen erikoislaatuinen erittäin harvinainen väritys, kyvykkyys ja kapasiteetti, puhumattakaan suvussaan vaikuttavista Exitus Spirituksesta (vuoden 2016 PJ-voittajasta) ja Zirafesta – ajatus oli syntynyt oikeastaan Amyn kautta, kun tämä oli kerran katsellut Deluxea ja sitten sanonut Billylle melkein kuin ohimennen: ”Deluxe on niin kaunis. Se saisi varmasti hyvin kauniita varsoja.”
No, kauneus ei ollut varsinaisesti se syy, mikä herätti Billyn pohtimaan lausahdusta itsekseen pidempäänkin. Vaan se, että jos hänen onnistuisi sopia Kristiansenin kanssa kohtuullinen astutusmaksu Cinon lainaamisesta ja Deluxe varsoisi terveesti, hän voisi saada mielettömän hyvät rahat näiden kahden varsasta. Oli tietysti aika varhainen vaihe laittaa Deluxe siitoslomalle, kun nuoren tamman ura oli vasta lähtenyt vauhtiin ja takana oli vasta niin vähän yhteistä kisataivalta – tosin se oli ollut hyvää, joten ehkä tässä kohtaa oli myös hyvä testata, millaisia varsoja Deluxe periyttäisi. Viikon ajan Billy oli miettinyt asiaa itsekseen joka kannalta, kunnes oli lähestynyt asiassa ensin Dexteriä (joka ei ollut pitänyt ajatuksesta, muttei varsinaisesti kieltänytkään sitä toteuttamasta) ja sitten Bleakia. Amy oli ollut iloinen uutisesta. Hän oli ollut hyväntuulinen ja onnellinen muutenkin, mikä oli tietysti Billyn mieleen. Amy oli innostunut vloggaamaan – pitämään videoblogia nimeltä Amywife's House, missä esitteli sisustukseen, koruihin ja arkeensa liittyviä asioita. Billy ei pistänyt pahakseen, että näkyi itsekin videoilla ja Amy puhui myös hänestä; Billyllä oli omakin sosiaalinen mediansa, mutta hänen aikansa ei riittänyt sen puolen ylläpitoon tahtomansa laisella panostuksella, kun taas Amy näki hurjasti vaivaa vloginsa ylläpitoon sen, minkä opiskeluiltaan ehti. Vain, koska Amy oli niin onnellinen ja tyytyväinen heidän somenkestävään kiiltokuvaelämäänsä Billyn tuoreena vaimona heidän omassa kodissaan Floridan kultarannalla (elämää, josta kuka tahansa olisi heille katkeran kateellinen, ja se tieto tyydytti Billyä), Billy sieti tahrapilkkua: Emmaa. Emmaa, joka oli jotenkin luikerrellut heidän elämäänsä tännekin ja vieläkin ihmeellisemmin Sunny Horseen. Emmaan, joka kohelsi ja sääti ja saattoi Billyn häpeään käytöksellään. Milloin Emma ymmärsi annetut ohjeet väärin, milloin ei seurannut annettuja ohjeita, milloin ruokki hevoset väärin, milloin vei väärän hevosen väärään tarhaan, milloin myöhästeli, milloin tuli selvästi humalassa töihin. Ja hän oli ollut Sunny Horsessa vasta kuukauden, ehtien kaiken tämän niinä muutamina viikkoina! Mitä hohdokasta rappioelämää olikin elänyt Kaliforniassa, täällä se ei käynyt päinsä, ja Billy sai vain vaivoin kiristeltyä hampaitaan estääkseen itseään huutamasta Emmalle liki joka ainoa hetki, kun he sattuivat vastakkain. Eihän Emma ollut hänen vastuullaan tai liittynyt häneen oikeasti millään tavalla, mutta kyllä kaikki jo tiesivät, että hän oli Amyn ystäviä. Billy oli puhunut Amylle, käskenyt suorin ja selvin sanoin tätä pistämään kaverinsa kuriin, mutta Amy meni aina vaikeaksi ja puolustuskannalle. Sanoi ehkä muutaman kerran, että Emmalla oli vaikeaa, ja kun Billy huusi päälle, että se ei ollut hänen ongelmansa, vaikeni eikä enää osallistunut keskusteluun. Mutta nyt… nyt Emma oli mennyt ehdottomasti liian pitkälle. Kun Billy palasi takaisin talliin (hänellä alkaisi treenit Tigrainen kanssa ulkopuolisen valmentajan kanssa tunnin päästä), hän kuuli pidäteltyä kikatusta ja hyssyttelyjä ulkorehuvarastosta. Epäluulo täytti hänet välittömästi, ja hän kääntyi kulkusuunnassaan varaston ovea kohti. Hän pysähtyi sen taakse kuulostelemaan, käsi valmiina ovenkahvalla. Kaksi ääntä hykerteli, puhui välillä matalasti ja selvästi kovin huvittuneena jostakin. ”...hei… kato, tee näin...”
”Hihi...”
”...ja oota… tunnetko? Tunnetko? Vähän kuin nousisi tuuman ilmaan, ja munaa kutittaa –”
Paljon kovempi tyrskähdys karkasi toiselta supattelijalta. ”No enpä voi sanoa että sitä tuntisin, mutta voin kokeilla kyllä sun...” Billy oli kuullut tarpeeksi. Hän tempaisi oven auki. Emma ja Baster istuivat jonkun hevosen huovan päällä rehulan lattialla, kummallakin yllään ranta- eikä tallivaatteet, sekä välissään kumollaan tyhjä viinipullo. Basterilla oli sylissään lasinen pullomainen vekotin, jota yritti nopeasti piilottaa Billyn yhytettyä heidät, mutta hänen kätensä olivat laiskanvetelät ja lopulta hän vain kaatui selälleen rähmälleen. Emma nauroi antaumuksellisesti hänelle ja koko tilanteelle, jossa ei ollut mitään hauskaa. Billy mulkoili heitä verisesti. Emma näki hänen ilmeensä ja alkoi nauraa uudelleen röyhkeästi, täysin peittelemättä, suu ammollaan ja silmät pullistuen päästä. Varastossa leijui omituinen lievästi makea, määrittelemätön haju, joka ei ollut lähtöisin melassisekoituksista. Tämä oli vika tikki. ”Mitä helvettiä?” hän kähisi. Baster yritti räpiköidä pystyyn, otti Emmasta kiinni ja oli vetää tämänkin mukanaan lattialle. Emma kaatui hänen syliinsä, ja käkätti yhä. Yleinen kuhertelu tallilla oli jo sekin sietokyvyn rajoilla, mutta tämä? Billy alkoi nähdä punaisia ja mustia täpliä silmissään. Hänen teki mieli kuristaa Emma, jotta tämä lopettaisi tuon oksettavan räkättämisensä. ”Raportoin teistä Bleakille”, hän sanoi kylmästi, ja se sai heidät sentään yrittämään asiallisempaa ilmettä. ”Chillaa, Center”, Baster sanoi veltolla äänellä ja kohotti bongia. ”Haluutsäkin kokeilla? Saisit vähän tota takakireyttä auki...” Emma pärskähti uuteen hervottomaan kikatuskohtaukseen, ja se riitti. Billy kaivoi kännykän taskustaan, otti heistä kuvan (”Hei!!”) ennen kuin he ehtivät tehdä mitään, ja marssi ulos. Nyt hänellä olisi ainakin todisteet. Hän tekisi tästä viimein lopun. Hän katsoi ottamaansa kuvaa kävellessään takaisin kohti Bleakin toimistoa, mutta pysähtyi sitten, sillä aurinko heijasti niin, että näyttö pimentyi. Hän ravisti puhelinta. Kyllä, kuvassa näkyi selvästi niin viinipullo, kuin vesipiippukin. Billy kihisi raivosta. Tulla nyt hänen tallilleen pössyttelemään keskellä kirkasta päivää…! Amy ei voisi ummistaa silmiään enää tältä. Tämä oli ehdottomasti yli rajan. Hän jatkoi matkaa, mutta Baster juoksi hänet kiinni. ”Hei...”, hän huohotti, ”hei, sori… Emma halusi – tai siis – ei me mitään tehty.”
Billy tuhahti kuivasti ja inhoavasti. ”Me vaan… ei me olla ennen, siis ei täällä… tota, et kai oikeasti aio kieliä?” Baster sovitti vauhtinsa Billyn askeliin, toinen käsi punertavissa hiuksissaan ja ääni huolestuneena. ”Mihin… Mä en oikeasti haluaisi, että mutsi kuulisi tästä.” Kun Billy ei reagoinut mitenkään, hän kiritti tämän edelle ja hoiperteli poikkiteloin eteen. ”Jooko, Billy?” Baster tarttui häntä ajattelematta käsivarresta. Billy katsoi käteen kylmästi, ja Baster ymmärsi irrottaa otteensa. ”Mutsi saa halvauksen. Se ei tiedä, että… Billy, pliis? Mitä sä sillä kuvalla?” ”Vien Bleakin nähtäväksi”, Billy vastasi ja kiersi Basterin ohi. Tämä kompuroi perään. ”Bleakin? Se tappaa meidät… Emma on vielä koeajalla!”
Nimenomaan, Billy ajatteli. Hän piti Basterista, josta oli tullut hänen kavereitaan Sunny Horseen tulon jälkeen. Mutta jos oli valittava uransa ja maineensa sekä ystävien väliltä, työ ja kunnia menivät aina edelle. Emma oli saanut toilailuistaan huolimatta jatkaa tähän asti vain, koska tallimestari sattui pitämään hänestä ja katsoi suurinta osaa Emman mokailuista läpi sormiensa. Tieto hänen epäpätevyydestään ja huolimattomuudestaan ei ollut kantanut Bleakin korviin asti. Mutta nyt kantaisi. Ja Billy pitäisi siitä itse henkilökohtaisesti huolen. Emma oli hurmannut myös Basterin, joskaan siihen ei kovin paljoa tarvittu. Billy oli pistänyt heidän flirttinsä merkille jo pitkän aikaa, oikeastaan melkein heti siitä hetkestä lähtien, kun Emma Sunny Horseen oli tullut. Tiettävästi he olivat tutustuneet jo hänen häissään.
Sekin ajatus sai Billyn leukaperän kireäksi.
Emma – tuo kalkkarokäärme – oli naissukupuolta halventava esimerkki. Billy ei nähnyt hänessä yhtäkään syytä, miksi kukaan itseään kunnioittava mies hänestä kiinnostuisi, ellei otettu lukuun sitä (hän ajatteli häijysti), että Emmalta todennäköisesti sai helpolla. Ehkä juuri sen perässä Basterkin oli. Mitään tosirakkautta se nyt ei ainakaan ollut, ei mitään sellaista kuin Billyllä itsellään ja Amyllä. Hän tekisi siis Basterille vain ystävän palveluksen. Hän loi Basteriin säälivän ja alentuvan katseen, jonka oli tarkoitus sanoa: ”Se lutka, oikeasti? Saisit parempaakin seuraa.” Baster ei ollut pahannäköinen. Hän oli hyvä ratsastaja, hänellä oli hieno auto ja oli osa Sunny Horsea. Hän olisi saanut kenet tahansa paremmankin naisen sormia napsauttamalla. Mutta hän hengaili rappiolle tuomitun Emman kanssa. ”Pliis, Billy”, hän aneli nyt. Emmaa ei näkynyt. Hän ei ollut lähtenyt Basterin tavoin Billyn perään polvistumaan hänen jalkojensa juureen, anelemaan armoa, vaikka Billyllä oli hyppysissään kaikki valta hänen työpaikkansa ja ehkä elämänsä suunnan suhteen muutenkin. Sekin jo kieli Emman välinpitämättömyydestä, hunningolla olosta. Hän ei välittänyt, mitä Billy nyt tekisi tai kelle kielisi ja näyttäisi todisteet. Baster pyysi hänelle armoa, mutta ei Emma itse. Vaikka tuskin se olisi muuttanut mitään. Billy suoristi ryhtinsä, sipaisi hiuksiaan ja jatkoi matkaansa vilkaisemattakaan taakseen. Baster jäi seisomaan siihen missä oli, tietäen, ettei saisi puhuttua häntä ympäri – ja alistuen uikuttaen kohtaloonsa.
* Bleak nosti tärisevin käsin aurinkolasit naamaltaan nähdessään kuvan. ”Mitä –” Billy tunsi syvää tyydytystä teostaan. Se oli oikein. Hän oli tehnyt sen Sunny Horsen maineen hyväksi. ”Lähetä se mulle”, Bleak kärisi. Hänen äänensä oli mennyt hassusti karheaksi, kuin suurestakin tunneliikutuksesta. Billy ihmetteli sitä etäisesti, muttei jaksanut ajatella asiaa kovin syvällisesti, ja lähetti ottamansa kuvan Emmasta ja Basterista rehuvarastossa Bleakin numeroon. Hän kuuli Bleakin kännykän värähtävän sen merkiksi, että viesti meni perille. Billy odotti jonkinlaista arvonantoa. Kiitosta siitä, että oli ollut estämässä suurempia vahinkoja ja skandaalia tapahtumasta. Kehua, kun oli ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, tarkkana ja ajatellut Sunny Horsen parasta. Mutta sen sijaan Bleak, kerran vielä kuvaa omalta näytöltään katsottuaan, ärähti: ”Poista se.” ”Mitä?” Billy oli varmasti kuullut väärin. ”Kuulit kyllä”, Bleakin leuka sahasi vinottain. ”Poista se kuva! Äläkä puhu siitä kellekään, ymmärsitkö?” Billy tuijotti. Ei, hän ei ymmärtänyt. Mitä tämä oli? Halusiko Bleak todisteet työntekijöidensä sopimattomasta käytöksestä vain itselleen, koska ei luottanut Billyyn? Ehkä hän ajatteli, että Billy voisi niillä kiristää Basteria tai Emmaa – tai kenties jotakuta muuta? Sunny Horsea? Miten muka… ja miksi? Tai ehkä Bleak ei halunnut, että asiasta tulisi isompi juttu, jos Billy vaikka julkaisisi kuvan somessa. Olihan hän siellä läsnä ja varsinkin nyt, kun Amy ylläpiti vlogiaan, joka oli nopeasti kerännyt useamman sata seuraajaa. Pelkäsikö Bleak, että Daemon Pallas saisi kuulla tästä?
Billy tuijotti eikä totellut. Bleak oli kaatanut itselleen uuden satsin brandya ja kittasi sen kurkkuunsa. Kun hän laski lasin taas pöydälle, hän loi Billyyn vihaisen katseen. ”No?!” hän ärjäisi. ”Poista se nyt heti!” Ei se nyt noin suuri juttu ollut. Tai oli – mutta silti Bleakin reaktio tuntui… ylimitoitetulta. Viiniä ja pilveä, paljon pahempaakin he olisivat voineet varastossa vedellä, joten siihen nähden Bleakin suhtautuminen oli melko rajua. Ennen kuin Billy ehti puolustautua, Bleak oli nojautunut pöytänsä yli ja kahmaissut kännykän Billyn löyhästi eteenpäin yhä ojentuneesta kädestä. Hän älähti vimmoissaan moisesta eleestä, mutta siitä pätkääkään välittämättä Bleak tökki hänen näyttöään paksulla keskisormella, jonka kolmesta raskaasta sormuksesta keskimmäisessä oli suuri kaiverrettu pääkallo, ja lysähti sitten takaisin tuoliinsa ja viskasi puhelimen pöydän yli takaisin. Billy pysäytti sen liukumasta pöydän reunan yli pahastuneena ja nöyryytettynä. Hänen yksityisomaisuuteensa ei kajottu. Bleak nosti tukevan brandylasin takaisin huulilleen. ”Häivy nyt mun silmistä”, hän mutisi, ”ja varokin sanomasta siitä mitään.” Billy nappasi kännykkänsä, mulkaisi manageriin vielä kerran ja kääntyi marssiakseen verisesti loukattuna pois.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 5, 2022 15:22:23 GMT
Billimas XIV Kahdeskymmeneskuudes. Yhdeksästoista. Kahdeskymmenesyhdeksäs eli toiseksi viimeinen.
”Ajatukset oli vähän muualla, vai.” Se ei ollut kysymys, vaan toteamus. Dexter nakutti raipalla poskeaan ja katsoi Billyä sellaisella tiukalla, kulmien alta poraavalla katseella, jonka säästi aina erityisen huonosti menneisiin treeneihin. Tai kilpailuihin. Kuten näihin Kultasaaren kolmansiin osakilpailuihin, joista ei ollut irronnut yhden yhtäkään ruusuketta.
Billy oli sisäisesti raivoissaan, muttei sanonut mitään. Hän oli raivoissaan, että hänen keskittymisensä radalla oli herpaantunut niin raskauttavasti, koska oli ajatellut ihmistä, joka ei ansainnut hänen huomiotaan, ei energiaansa eikä ainakaan valtaa aiheuttaa hänelle tällainen häviö! Lähtö kisamatkalle oli raonnut välittömästi välikohtauksen jälkeen, jossa hän oli näyttänyt Bleakille kuvaa Emmasta ja Basterista. Ja, suojelipa Bleak siinä yhtälössä ketä tahansa: itseään, Emmaa tai Basteria (tuskin Billyä sentään), hän oli kieltänyt Billyä sanomasta todistamastaan tilanteesta mitään, puhumasta siitä kenellekään, ja pakottanut poistamaan kuvan omasta kännykästään.
Billyllä ei ollut aavistustakaan, mitä Sunny Horsessa oli sen jälkeen tapahtunut. Oliko Bleak tarttunut toimeen? Oliko hän ottanut Billyn tiedot vakavasti, mutta päättänyt toimia niin, ettei asia koskisi enää Billyä ja pitäisi hänet siitä ulkopuolella?
Oli miten oli, Emma oli yhä siellä ja ilmeisen ylipalkattuna työntekijänä. Niin paljon Amystä oli irronnut, kun Billy oli pitkin hampain aamulla ennen lämmittelyradalle lähtöä kysynyt Amyn soittaessa hänelle onnentoivotukset. Miksi hänen pitikin kysyä sitä? Miksi hänen pitikin kysyä Emmasta? Sen tiedon jälkeen - tiedon, ettei sekään ollut riittänyt Emman poispotkimiseksi - hän ei voinut keskittyä enää mihinkään; ei ratsastukseensa Deluxella, ei sen jälkeen edes Titanilla eikä Cinolla. Ei estejärjestykseen, ei askelmääriin, ei mihinkään. Hän oli paahtanut radan läpi robotismilla, eikä se ollut hyvä juttu, sillä rataesteratsastus ei toiminut niin, että ratsastaja oli vain kyydissä. Ratsastajan piti olla yhteispelin aivot. Deluxe vaistosi heti, että hän oli autopilotilla ja otti vapaalle; Titan painoi menemään tavalliseen puskujunameininkiin eli otti puomeja alas urheasti; ja Cino nikotteli sekä säpsyi yleisöä.
Kuului kova läiskähdys, ja Billy havahtui. Dexter tuijotti häntä ja näytti hänkin raivostuneelta. Hän oli lyönyt raipalla saapastaan saadakseen huomion. Billyn pitäisi vastata, selittää, mikä meni pieleen.
”En saatana tiedä”, Billy narskutti hampaitaan ja liukui alas Cinon selästä. Orin sierain värisi ja sen silmän melko mielipuolinen mulkoilu kävi suoraan Billyn läpi.
”Ei riitä!” Dexter äyskähti. ”Anna kuulua!”
”No en keskittynyt!” Billy huusi takaisin nyt aivan yhtä kovaa. Hänen itsehillintänsä rakoili. Paha merkki. Ohikulkevia ratsukoita ja muita ihmisiä – ketä lienee, ei sillä väliä – silmäili heitä kohti paheksuen tai kiinnostuneina. ”Ajattelin muuta!”
”Tiedän sen!” Dexter kähähti. ”Ja mikähän herra Centerin mielestä oli tähdellisempää pohdittavaa radalla, satulassa, kesken kilpailuiden, huh?” Billy ei vastannut, koska ei saanut. ”Jos meinaat sen Deluxen varsan saada myytyä jollekin oikealle ratsastajalle, niin kannattaisi ruveta miettimään missä valossa hevosensa esittää! Täällä on potentiaalisia estemaailman ihmisiä sillä silmällä liikenteessä, ja miten sä tänään ratsastit ne molemmat? Päin vittua!”
”No voi jumalauta”, Billy heitti kättään ilmaan ja sen myötä Cinon ohjia; ori ei pitänyt siitä ja kohotti päänsä korkeuksiin. Sen silmät pyörivät entistä psykoottisemmin. ”Yksi kilpailu, mitä väliä?” (Vaikka kyllä sillä oli väliä, hän ei vain nyt halunnut myöntää sitä kirpaisua, joka epäonnistumiseen aina karvaasti liittyi.) ”Eikä se ollut hevosista kiinni, minä ratsastin päin helvettiä!”
”No niin teit!”
Billy tunsi fyysisesti, kuinka hänen karjaisunsa oli jäänyt ilmaan vavahtelemaan ennen kuin pyyhkiytyi kulkuaan jatkavan ympäristön mukana pois. Dexter mulkoili häntä, mutta näytti aavistuksen leppyvän. Billy ei jäänyt odottamaan enempää sanoja; ei rauhoittelua, ei sättimistä. Hän nykäisi Cinon ohjia ja kiskoi oriin mukanaan takaisin tallialueelle. Kieran luikki kuin rotta hänen jäljessään, mahdollisimman mitättömänä ja huomaamattomana.
Dexterkin tuli pian perässä.
”Koeta pitää nyt pää kylmänä”, hän sanoi ääni jo viileämpänä, neutraalimpana, tyynempänä. ”Viimeinen osakilpailu on enskuun lopulla. Sä olet ihan kiinni pallissa. Pysy siinä.” Billy antoi Kieranin ottaa Cinon ohjat. ”Kuulitsä??” Dexter älähti.
Billy kääntyi kylmästi katsomaan häntä suoraan silmiin, koko pituudessaan (Bleak oli lyhyenläntä, mutta Dexter Billyä valitettavasti pidempi). Hänen teki mieli läjäyttää asiat Emmasta päin Dexterin näköä, mutta tietämättä kokonaiskuvaa ja Bleakin ajatuksenjuoksua…
Dexter joka tapauksessa hyväksyi katsekontaktin siitä, että viesti meni perille. Hän kääntyi ja marssi tiehensä, epäilemättä ostamaan pullon viskiä tai muuten lasilliselle jotain vahvempaa lievittämään valmentajan kärsimyksiään, kun ratsastaja oli tehnyt itsestään täyden pellen. Billy hieraisi otsaansa ja sormet nousivat hiuksiin. Hän haroi niitä, käänsi vasemmalta oikealle kiehkuralle, ja lähti sitten sen kummemmin sivuilleen katsomatta kohti majoituspaikkaansa.
Jos Emma vielä kerrankin olisi syynä hänen pieleen menneisiin kisoihinsa, hän kyllä... ....
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 11, 2022 11:51:56 GMT
Billimas XV 11.9.2022
Toimistossa oli hiljaista.
”Se en ollut minä! Vannon, etten ollut minä!” Kieranin punehtuneet kasvot olivat lähellä itkua. Billy tarkkaili häntä etusormi huuliaan vasten. Bleak istui pöytänsä takana, hopeasormuksista raskaiden omien nakkisormiensa päät yhdessä, aurinkolasit nenänvarrella voidakseen silmäillä Kierania niiden yli pistävästi. Paikalla olivat myös Eric Hoss ja Sissie German, sillä he olivat olleet tallivuoroissa kyseisenä ajankohtana.
Ajankohtana, jolloin Titan oli yhtäkkiä aloittanut kummallisen, akuutin oireilun, laonnut koristen polvilleen ja alas maahan asti ja menehtynyt pian perästä ennen kuin eläinlääkäri oli ehtinyt paikalle. Keskellä kirkasta päivää, heti treenien jälkeen, jotka totta kyllä olivat olleet melko hikiset. Aortan repeymä, sitä epäiltiin. Mutta sitten oli käynyt ilmi, että Titan oli osoittanut outoa käytöstä jo aikaisemmin. Kieran, Titanin hevosenhoitaja, oli huomannut sen jo edellispäivänä. Hän oli maininnut siitä ensin Sissielle, mutta Sissie ei ollut päävastaava tallilla ja kehottanut puhumaan Hossille tai suoraan Billylle. Kieran oli pistänyt merkille, että Titan joi tavallista enemmän ja puuskutti pätkissä, levossakin, ja välillä taas oli hyvin hiljaa, luonnottoman hiljaa. Ikävä kyllä, hän ei ollut saanut Hossia suoriltaan kiinni, vaan oli jättänyt tälle lapun Hossin kaapinoveen. Lisäksi hän oli sanonut asiasta Emmalle, joka oli sattunut paikalle, ja Emma oli luvannut välittää viestin Billylle.
Mutta Billy ei ollut kuullut siitä mitään. Seuraavana aamuna joku muu, kuin Kieran – nimittäin Emma – oli tuonut Titanin hänelle kentälle. Ruuna ei ollut vaikuttanut sairaalta, eikä Billy ollut pistänyt siinä mitään erikoista merkille, tosin oli samaan aikaan puhunut juuri puhelimessa serkkunsa kanssa. (Missä oli oma ironiansa, sillä Titan oli aiemmin kuulunut juuri Charlotte-serkulle.) Niinpä Billy oli vain noussut satulaan, tehnyt treenit, ja niiden loputtua Titan oli lyyhistynyt muitta mutkitta kuolleena maahan.
”Kieran Wallace!” Bleak ärjyi, kuin olisi puhunut maailman tampioimmalle tumpulle – niin kuin puhuikin. Billykin rutisti vihaisena kulmiaan. ”Väitätkö, että sä et varustanut Titania Billylle sinä päivänä ennen treenejä ja jättänyt tieten tahtoen kertomatta, että olit havainnu hevosessa kipuihin viittaavia oireita?!”
”En, en varustanut! Vannon sen! O-olisin tietenkin kertonut, jos olisin…! M-mutta se en ollut minä - k-kun tulin paikalle, Emma oli jo varustamassa Titania ja sanoi, että Billy oli pyytänyt häntä tekemään sen ja sanoi, että minä v-voisin sillä välin pestä hoitovälineet…”
”Titanin laitto on sun työsi!”
Kieran näytti surkealta.
”L-luulin… Emma on Billyn ystävä ja –”
”Hän ei todellakaan ole minun ystäväni”, Billy kivahti. ”Vaan Amyn”, hän lisäsi niin hiljaa perään, ettei kukaan välttämättä kuullut.
”Noin tärkeässä asiassa et jätä jotain saakutan lippulappusia ympäriinsä tai juoksutyttöjä hoitamaan asiaa ja sun hommia sun puolesta! Eikö sulla ole puhelinta, ääliö?!”
”M-minä soitin Hossille, mutta hän ei vastannut...”
”Niin, sen sijaan ajattelit jättää minulle lapun kaapinoveen? Tämän?” Hoss sanoi ja nosti etusormen ja peukalon välissä kuraantunutta, pissityn näköistä paperinpalaa ilmaan. ”Tämä löytyi etsintöjen jälkeen vessan lattialta. Jos saan arvata, se on irronnut ovesta, tarrautunut jonkun kengänpohjaan ja kulkeutunut sen mukana. Ei aivan 2020-luvun nopein viestintäkeino.”
Kieran hehkui vaaleanpunaisena ja painoi kostean katseensa häpeillen lattiaan.
”Minä kävin katsomassa Titania myöhemmin, ja se näytti silloin voivan oikein hyvin”, Sissie sanoi ja loi Kieraniin nuhtelevan äidin katseen, mutta kenties tarkoitus oli myös lohduttaa. ”Oletin, että asia oli jo kunnossa, niin en puuttunut siihen sen kummemmin.”
”Ja sä otat aina yhteyttä suoraan hevosenomistajaan, jos mahdollista!” Bleak sylki edelleen pöytänsä takaa Kieranille, joka ei uskaltanut kohottaa päätään enää ollenkaan. ”Mikset soittanu Billylle?!”
Kieran mumisi jotain epäselvää. Jos Billy tulkitsi oikein, se kuulosti jotakuinkin: ”En uskaltanut...” Billy ei oikein tiennyt olisiko hämmentynyt, huvittunut, närkästynyt vai omahyväinen, kun hänen hevosensa hoitaja ei uskaltanut puhua hänelle. Bleak jatkoi: ”Täs ei nyt muu auta, kuin adios. Sut irtisanotaan, perusteena vakava laiminlyönti ja vastuun pakoilu.”
”V-vastuun pakoilu?” Kieran nosti katseensa kauhuissaan. ”E-ei… en se minä ole, vannon sen! En –”
”SUN TAKIA YKS HEVONEN HEITTI HENKENSÄ!”
Kieranin suu haukkoi happea kuin kala kuivalla maalla. Oliko Titan näyttänyt siltä viime hetkillään? Pentanyl, vaarallinen fentanyylin kaltainen lääke- ja huumausaine, oli päätynyt suurissa määrin Titanin elimistöön. Se vaikutti lamaannuttavasti erityisesti hengitystie-elimiin: lamaannutti keuhkot, esti parasympaattisen hermoston toiminnan, jolloin aivojen lähettämä signaali hengittää ei mennyt perille asti. Liika-annostuksen myötä kohde tukehtuisi… ilmaan.
Billyä koko tilanne epäilytti. Häntä epäilytti, ettei kyseessä todellakaan ollut vahinko, vaikka siltä se näennäisesti vaikutti: rehuvaraston säiliöistä, yhdestä niistä, oli löydetty nestemäinen pussukka täynnä pentanyyliä sisältävää ainesekoitusta, mikä ilmeisimmin oli tarkoitettu kovan tason huumausainekäyttöön. Pussi oli hapartunut ja rikkoutunut säiliössä tai ollut rikki jo ennestään, ja sen sisältöä oli tihkunut säiliössä olevan erikoismineraaliravinteen sekaan, jota annettiin hevosille.
Pentanyyliä oli löytynyt useamman hevosen elimistöstä, mutta vain Titanilta vaarallinen määrä; kyseinen mineraaliravinne oli tarkoitettu hevosille, joilla oli siirtymävaihe kilpakaudesta eläkkeelle tai sairaslomalle, ja juuri Titanille kyseisestä valmistetta ruokinnan yhteydessä oli lisätty – tappavan lisäaineen kera.
Kieran oli vain välikappale. Niin Billy ainakin uskoi. Hän ei ollut täyttänyt hevosenhoitajan velvollisuuksiaan ilmoittamalla tarpeeksi ajoissa Billylle tai kunnolla tallimestarille siitä, että oli havainnut vastuuhevosessaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta Billy ei voinut mitenkään kuvitella, että Kieran olisi tehnyt sen tahallaan tai tahtonut vahingoittaa Titania. Eikä hän vaikuttanut osasyylliseltä huumepussukan olemassaoloonkaan.
Sen sijaan Billy kyllä tiesi, kuka vastasi sitä kuvausta huomattavasti paremmin…
Kieran oli sulkenut alistuneena suunsa ja painanut taas päänsä, silmät kyynelissä. Muut tuijottivat häntä painostavan hiljaisuuden kehämuodostelmana. Billy huomasi hänen nypläävän turkoosin tuulitakkinsa helmassa olevaa kuminauhalenkkiä. Selkämykseen oli painettu kirkkaankeltainen pyöreä ja aurinkoa muistuttava Sunny Horsen logo.
”Odottakaa”, Billy kohotti kätensä ja kaikki käänsivät päänsä Kieranista häneen. Bleakin kasvoilla kävi määrittelemätön varjo Billyn ottaessa puheenvuoron. ”Miksei Emmaa puhutella?” Nyt Bleakin ilmeessä oli selvää varoitusta. Mutta Billy ei välittänyt. ”Hän toi Titanin minulle, enkä ollut pyytänyt sitä, toisin kuin hän Kieranille väitti. Ja Kieranhan sanoi, että Emma oli luvannut kertoa minulle Titanin voinnista. Hän ei kuitenkaan ole tehnyt sitäkään.” Valheita. Emman suusta pelkkiä valheita. ”Sain kuulla koko asiasta vasta, kun oli jo liian myöhäistä.”
Billy ei maininnut Basteria. Ei maininnut sitä, että oli itse omin silmin nähnyt ne kaksi samassa rehuvarastossa bongia polttelemassa. Ehkä se ei ollut kaikki. Ehkä Emma oli sotkeutunut huumebisneksiin syvemmällekin, paljon kovatasoisempiin ja vaarallisempiin aineisiin. Ehkä sen takia hän oli paennut Kaliforniasta. Jos hän oli joutunut ongelmiin alamaailman huumediilereiden kanssa, kävi järkeen, että hän pakeni muitta mutkitta niin kauas kuin pääsi eikä suostunut puhumaan kenellekään syistään.
Kuka muukaan olisi upottanut vaarallista, anestesiaankin tarkoitettua, joskin epävirallista ainetta hevosten rehulaariin? Oliko Emma varastanut aineen? Oliko se ollut viimeinen, mitä hänellä oli Kalifornian keikoistaan jäljellä, ja siksi joku oli hänen perässään? Saadakseen sen takaisin? Ja hänen piti kätkeä se jonnekin? Vai… toimiko hän yhä diilerinä, ja oli nyt tuonut ongelmansa tänne – Sunny Horseen?
Billyn leukaperät kiristyivät niin, että hän sai vain vaivoin estettyä itseään huutamasta kaiken sen ääneen. Kyse oli hänen hevosensa kuolemasta, jonka Emma oli aiheuttanut! Emma oli pilannut hänen kisansa, pilannut hänen maineensa, pilannut hänen arkensa, pilannut hänen kotiaan ja nyt… nyt hän oli tappanut Billyn hevosen.
Olkootkin, että se ei ollut ollut Emman tarkoitus (tai mistä sen ikinä tiesi!?). Hänet oli saatava vastuuseen! Hänet oli saatava ulos Sunny Horsesta, putkaan, syytteeseen!
Mutta Billy vain kiristeli hampaitaan, sillä Bleak oli tavannut hänet etukäteen ennen tätä kokousta, kahden kesken.
”Sä sait eläinlääkärin raportin?” hän oli kysynyt melko kiihdyksissään, ja Billy oli nyökännyt kuvotusta tuntien. Titan. Hänen Titaninsa. ”Pentanyylivalmiste. Ts-ts”, Bleak oli naksutellut kieltään, kuin tämä olisi ollut ikävä sattumus, eikä niinkään suuri julmuus ja vääryys ja eläinrääkkäystapaus… ellei jopa tappo. Sitten Bleak oli äkkiä katsonut Billyyn oudosti, aurinkolasiensa yli, porannut tummien pisteliäiden ja salailevien silmiensä katseen häneen. ”Sä et ole puhunut siitä?” hän oli kärissyt. ”Siitä, mistä me puhuttiin ennen kuin lähit Kultasaaren kisoihin. Siitä… kuvasta. Emmasta ja Basterista.”
”En”, sanoi Billy, ja sen yksitavuisen lyhyen sanan sanominen oli vaikeampaa kuin voisi kuvitella.
”Hyvä”, Bleak tokaisi ja tarkkaili vieläkin Billyä, kuin varmistukseksi. ”Sä et voi myöskään puhua tästä. Ymmärrätkö?”
Billyn näennäinen tyyni ulkokuori petti.
”Mitä?” hän älähti. ”Joku myrkytti hevoseni, enkä saa puhua siitä?!”
”Et”, Bleak vastasi häkeltymättä tippaakaan Billyn korotetusta, vihaisesta äänestä. ”Mä hoidan tän. En haluu, että sun menestys horjuu, keskity vaan loppukauteen ja Kultasaaren vikaan osakilpailuun. Cook puhui, että sulla on ollut ajatukset vähän muualla.” Bleak loi häneen tyytymättömän ilmeen. Se iski Billyyn, mutta hän koetti olla näyttämättä sitä.
”Nämä asiat sitä keskittymistä juuri häiritsevät”, hän irvisteli. ”Etkö saa Emma Spenceriä ulos täältä? Miksi hän on edelleen palkkalistoilla kaiken sen jälkeen? Sinun piti hoitaa asia! Mitä sinä salailet, miksi te puolustelette häntä?”
Bleak painoi aurinkolasit takaisin ylös niin, että hänen silmänsä katosivat pimentoon niiden taa.
”Se ei oo sun päänvaiva. Sä olet täällä maksettuna ratsastajana. Katsos, tää fasiliteetti toimii niin, että jokaisella on siinä oma paikkansa. Jokasella oma hommansa, oma vastuualueensa. Ja sun duunia on treenata ja voittaa kisoja, ei mikään muu. Joten jätä muut asiat, myös ajattelemiset, niille, joiden hommaa se taas on.” Bleak kilautti brandylasiaan keskisormessa olevalla pääkallosormuksellaan. Ääni jäi helisemään ilmaan. Varoitus. Se oli Billylle varoitus olla sotkeutumatta asioihin enää enempää.
”Ja eihän tää nyt mikään hirvee pulma ole”, Bleak sitten sanoi saman, mitä Billykin oli ajatellut, hypistellen juomalasiaan ja antaen sille pieniä luunappeja. ”Se oli jäämässä sun alta pois joka tapauksessa. Tää vaan kävi... äkkiä.”
Mutta olipa Titan ollut jäämässä hänen ratsunaan pois käytöstä tai ei, se ei ollut ongelman ydin. Ongelman ydin oli miksi ja miten - ja ennen kaikkea, kuka.
Ja niinpä Billy oli tilanteessa, josta ei pitänyt laisinkaan. Hän tiesi syyllisen, mutta hänen kätensä ja suunsa olivat sidotut. Jos hän ei halunnut menettää käsittämättömän hyvää sopimustaan Sunny Horsen sponsoroimana kilparatsastajana ja kariuttaa lentoon lähtenyttä uraansa, hänen olisi toteltava. Hänen olisi oltava hiljaa, pidettävä asia omana tietonaan. Ja siihen Bleak luottikin; hän tiesi, ettei Billy tekisi mitään, mikä vaarantaisi uransa ja menestyksensä.
Ja se tästä niin saamarin karvaan makuista tekikin.
”Mä puhun Emmankin kanssa”, Bleak totesi nyt. Hänen silmiään ei näkynyt mustien lasien takaa, mutta jotenkin Billy tunsi niiden katseen porautuvan itseensä. ”Te voitte lähteä.” Hän heilautti kättään kohti ovea; Sissie ja Hoss nyökkäsivät epämääräisesti ja poistuivat. Kieran epäröi.
”E-entä minä…?”
”Mä laitan sulle irtisanomissopimuksen pian. Ota loppupäivä vapaata, sulla ei ole enää asiaa Sunny Horseen. Voit olla tyytyväinen, jos juttu ei mee poliiseille asti.”
Kieran nielaisi kuuluvasti. Mutta se oli varmasti katteeton uhkaus. Billy epäili, että poliiseille Bleak vihoviimeisenä asiaa veisi. Silloinhan kaikki tietäisivät, että jotain oli tekeillä. Kenties eläinlääkärikin oli lahjottu hiljaiseksi. Pentanyyliä, hevosen elimistössä... Se herättäisi varmasti epäluuloja eläinlääkäreissäkin.
”Hetki”, Billy sanoi. Kieran oli kääntynyt laahustamaan ulos, mutta pysähtyi kysyvästi. Bleakilla oli kännykkä kädessä, eikä kohottanut katsettaan.
”Niin?”
”Kieranilla ei varmasti ole mitään tekemistä tämän kanssa.”
Bleak nosti hitaasti ja epäuskoisena päätään.
”Tän epäammatillisen sällin takia sun hevosta ei ehditty auttaan ajoissa, kai sä sen käsität?”
Billyn leukaperät narksuivat taas.
”Tuskin Titania olisi voinut auttaa muutenkaan”, hän sanoi kylmästi; sen perusteella, mitä Bleak aiemmin oli hänelle pentanyylistä kertonut, ja mitä Billy itse oli tutkinut asiaa, aine jäi elimistöön kiertämään pitkäksi aikaa, kasaantui sinne ja siinä vaiheessa, kun Kieran havaitsi Titanin ensimmäiset selvät oireet, oli jo myöhäistä. ”Kieran on juuri oppinut minun tavoilleni. Haluan, että hän jää Deluxen hoitajaksi.”
”Sä et tee täällä henkilöstömääräyksiä”, Bleak sanoi automaattisesti.
”Mutta Kieran on minun hevoseni hoitaja. Minä olen hänen esimiehensä”, Billy väitti vastaan. Sitten hän lisäsi: ”Amy sai määrätä Emman hänen hevosensa hoitajaksi.”
”Sun vaimo on täällä yksityisasiakas. Ei meidän palkkalistoilla. Sä olet meidän alainen, joten sun alaiset on myös meidän alaisia. Me määrätään hevosten hoitajat sponsoriratsastajille, ja sillä siisti. Valittaa aina saa, jos ei oo tyytyväinen tehtyyn työhön, mutta me päätetään palkkauksista ja erotuksista. Nyt, painukaa hiiteen molemmat, niin soitan Spencerin tänne.”
Kieran loi Billyyn itsesäälin täyttämän, mutta kiitollisen katseen, joka tuntui sanovan: ”Kiitos kumminkin, kun yritit.” Billy ei vastannut laimeaan hymyyn, ja Kieran lähti hartiat lysyssä pois. Jokin omituinen tunne myllersi Billyn vatsassa. Ei varsinaisesti sääli, koska sääli oli sairautta ja täysin vieras tunne hänelle, mutta jotakin… myötätunnon tapaista. Mikä sekin oli erikoista. Ei, hän ajatteli sitten, kyse on vain siitä, että minua kismittää epäkäytännöllisyys. Saan taas uuden hoitajan, joka ei tiedä tavoistani mitään; tuo väärää kahvia ennen radalle menoa, ei tiedä kuinka pitkät lämmittelyt haluan valmiiksi kullekin hevoselle, ei muista mitkä saappaat otan sileään ja mitkä esteille. Joudun opettamaan taas kaiken alusta juuri, kun Kieran oli alkanut olla tyydyttävä työssään – toisin sanoen, niin huomaamaton, ettei häirinnyt minua. Oikean hevosenhoitajan ihanne.
Bleak oli kääntynyt ympäri tuolissaan, selkä Billyyn ja ovea kohti ja puhui puhelimeen. Pyysi Emmaa käymään toimistossa ’keskustelemassa vähän’. Ei kertonut syytä. Kärpänen surisi huoneessa, jonka katossa pyöri tuuletin, ja laskeutui Bleakin hetki sitten uudelleen täyttämän brandylasillisen reunaan. Sitten se osui liika uteliaisuuttaan kellertävänruskeaan nesteeseen, joka loisti kirkkaasti paksujen violetinmustien verhojen raosta siivilöityvässä juuri siihen kohtaan suoraan osuvasta auringonsäteestä. Musta kärpäsenraato räpisteli ja jäi sitten vaisusti pintaan kellumaan.
Hohdokas kuolema.
Billy ei ollut vielä kunnolla ehtinyt surra Titania, ei ollut antanut siihen itselleen lupaa. Tietysti, hevoset kuolivat joka tapauksessa jossain vaiheessa, joten miksi sitä sen kummemmin surisikaan… (Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt senkaltaista sentimentaalisuutta.) Ne olivat joka tapauksessa ennen kaikkea työvälineitä, vaikkakin eläviä sellaisia, ja ansaitsivat toki kunnioitusta ja parasta mahdollista kohtelua suorittaakseen parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta siltikin… Titan oli opettanut hänelle paljon. Hyvästit olisivat kuitenkin olleet lähitulevaisuudessa pian edessä, sillä hän oli jo suunnitellut vetävänsä Titanin pois kilparadoilta. Sen nivelet olivat kuluneet. Kimosyöpä oli hevosen siihen nähden varhaisesta iästä huolimatta alkanut ärhäköityä. Hän olisi mahdollisesti myynyt Titanin johonkin kevyempään harrastelukäyttöön, tai sitten tullut lopetuspäätökseen joka tapauksessa, mikäli olisi ehtinyt ajatella niin pitkälle. Ei tämä siis ollut sinänsä mikään isku vasten kasvoja, joskin tapa, jolla Titan lähti…
”No mitä helvettiä sä siinä vielä?” Bleak oli yhtäkkiä lopettanut puhelun ja kääntynyt takaisin kohti tietokoneensa näyttöä huomaten Billyn yhä seisomassa huoneessa. ”Adios! Vai oliko sulla vielä jotain sanottavaa? Muista, mitä mä sanoin. Jos sä puhut näistä asioista…”
”Joo joo”, Billy tokaisi inhoten. Hän ei voinut sietää uhoa tai uhkailua. ”Mutta haluan olla paikalla. Haluan kuulla, mitä Emma sanoo.”
Bleak aukaisi suunsa kuin ärjyäkseen, että ei käy, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin.
”Hyvä on, jää sitten. Mutta et puutu siihen.” Hän viittasi Billyn sivumpaan. Billy käveli pois keskeltä huonetta, mutta ei istunut tuoliin, johon Bleak oli viitannut. Hän jäi seisomaan seinustalle ja risti kätensä rintakehälleen.
Billy ei ollut nähnyt Emmaa useaan päivään. Osin, koska vältteli tätä itse, ja osin, koska Emmalla oli nyt (Amyn auttamana) oma asunto ja hän kävi töissä Sunny Horsessa (sekä kuulemma myös baarissa) sieltä ilman, että likasi heidän kynnystään. Jos Emma olikin poikennut heidän luonaan, Billy ei ollut ollut koskaan silloin itse kotona, eikä Amy ollut huomaavaisuuttaan tai välttääkseen Billyn raivokohtaukset, sanonut siitä mitään.
”Oletko miettinyt sitä mahdollisuutta, että se oli tahallista?”
Bleak naputteli koneellaan ja vain tuhahti. ”Mitä?” Billy sanoi äksysti. ”Näin heidät itse samassa tilassa huumeiden kanssa. Ja sinne oli kätketty sitten muutakin, joka päätyi juuri minun hevoseni rehuun. Tuntuu melko henkilökohtaiselta!”
Kuivasti, Bleak tokaisi: ”Mähän käskin jättää ajattelun muille. Sä et oo kyttä, muista se.”
Emma tuli vasta yli kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Ehkä hän ei ollut ollut tallivuorossa ja oli tullut kotoaan, ehkä hän oli vitkastellut ja oli myöhässä tahallaan, kuten tavallista. Billyn omasta tärkeästä ja kiireellisestä ajasta oli tuhlaantunut huomattava lohko hukkaan, mutta itsepähän oli valinnut olla paikalla.
Emma astui huoneeseen tilanteeseen nähden sietämättömän rehvakkaan näköisenä ja hymyileväisenä, punertavanoranssit hiukset korkealla poninhännällä ja yllään kesähepeneinen tunika sekä farkkuhame, josta Billy sai vahvistuksen, ettei hän tänään ollut työvuorossa.
”Mitäs…?” hän aloitti, ja huomasi vasta sitten Billyn sivummalla. Hän hymyili kokeilevasti. Billy loi häneen kylmimmän katseen, jonka taisi.
”Istu”, töksäytti Bleak. Emma istui.
”Saanko lasillisen?” hän kysyi Billyn mielestä melko röyhkeästi ja osoitti hopeatarjotinta, joka Bleakilla oli aina työpöydällään. Bleak piti sekunnin verran taukoa kuin olisi itsekin häkeltynyt Emman suorasukaisuudesta, mutta kaatoi tälle sitten lasillisen ja tyrkkäsi pöydän yli. Emma otti sen virnistellen käteensä, kiertyi sen verran, että oli Billyyn päin ja kohottaen lasin ilmaan, sanoi: ”Kippis.” Sitten hän otti pitkän huikan ja irvisti.
”No niin, Spencer”, Bleak aloitteli. Hän painoi taas sormenpäät yhteen ja tiiraili Emmaa aurinkolasiensa yli samoin, kuin oli katsellut Billyä ja Kierania, mutta (ehkä Billy kuvitteli) katse oli huomattavasti pehmeämpi.
Niinpä tietysti. Äkkiä Billy suorastaan nytkähti vihassaan. Emma, miestennielijä. Oliko hän Hossin ja Basterin ja ties kenenkä muun lisäksi hurmannut Bleakinkin puolelleen? Sai suosimista, suojelua, vikojensa ja virheidensä peittelyä vain siksi, että oli helppoa lihaa? Kas kummaa, kun tuo mekko olikin niin avokaulainen...
Raivo, jonka veroista Billy ei ollut vuosiin kokenut, kihisi hänen suonissaan ja jyskytti päätä.
”Sä tiiät, miten Billyn hevoselle, Fantom Hillsille kävi?”
Emma röyhtäisi. Sitten nosti käden suulleen ja hihitti.
”Joo”, hän sanoi. ”Sori. Kauhea juttu.”
Bleakin kulmakarvat kohosivat sankojen alta.
”Tiedätsä, mikä siihen oli syynä?”
Emma piti yhä kättä suullaan, kuin yrittäisi estää itseään mielipuolisesti virnuilemasta, ja pudisti päätään. Sitten hän koetti ryhdistäytyä ja tapaili neutraalia ilmettä. ”Kieran Wallace kertoi, että se tapasi sut, puhui sulle Titanista ja sä olit luvannut ilmottaa heti Billylle, kun Kieran ei ollut saanut Hossia kiinni”, Bleak jatkoi.
Emman katse kävi taas Billyssä.
”Ooookei...”, hän sanoi hitaasti. ”Ja muako tässä nyt syytetään?” hän nykäisi päätään Billyyn päin.
”Haluutsä avata, miten se tilanne niin kuin meni”, Bleak sanoi.
Emmaa ei enää naurattanut. Hän näytti ärtyneeltä, vaikka edelleen hymyili; hymy vain oli kuivaa, ironista.
”Kieran tuli ja hössötti jotain aivan sekoa. Sanoi, että Titan ’hengitteli sikeästi’ tai vastaavaa. Kysyin, että mitä se sillä meinaa, ja se sanoi, että ’se näytti omituiselta ja välillä korisi’. Menin sen mukana katsomaan, ja siellä Titan nukkui karsinassa. Tokaisin, että niin sitä sanotaan, kun kuorsataan unissaan, mutta en tiedä menikö se vitsi ihan perille. Sillä ei ole oikein huumorintajua, nimittäin. Kieran oli kieltämättä aika hermostuneen oloinen, mutta sitten se sanoi, että jättää Hossille viestin. Mä lupasin, että voin ilmoittaa Billylle, jos se haluaa.”
”Mutta et sitten ilmottanut?” Bleak katsoi Emman pään yli minuun ja nyökkäsin vahvistukseksi.
”No… en”, Emma sanoi ja hihitti taas. ”En mä nyt ajatellut, että se oli oikeasti mitään. En mä nähnyt siinä mitään vikaa, se vain nukkui –”
”TITAN TUKEHTUI!” Billy ei voinut enää pidätellä, vaan karjaisi täyttä kurkkua. ”SEN AUTONOMINEN HERMOSTO ALKOI PETTÄÄ, SE EI PYSTYNYT ENÄÄ HENGITTÄMÄÄN NORMAALISTI, JA SINÄ VAIN… NAURAT!” Kädet olivat nyrkissä. Hän oli irtautunut seinästä, johon oli nojaillut, ja raivon vimmassaan oli lähellä, ettei hyökännyt Emman kimppuun. Kuristanut tämän. Laittanut hänetkin tuntemaan, miten kivaa tukehtumiskuolema on.
Bleak kohotti melkein laiskasti kätensä pystyyn, ja Billy taisteli saadakseen itsensä taas kasaan. Emma mulkoili häntä huvittuneena.
”Jatka, Spencer”, Bleak sanoi rauhallisesti.
”Niin, en mä tiedä. Ajattelin, että Kieran vain ylireagoi. Se oli aina niin levoton ja paniikissa joka asiasta. Pelkää Billyä”, Emma naureskeli taas. ”’Apua, voinko tehdä näin, vai suuttuuko Center’, ’apua, mitä luulet, huomaakohan Center sitä kahden millin tahraa, joka jäi huovan kääntöpuolelle’, ’en ole nukkunut kolmeen vuorokauteen, jotta olen saanut Billyn pyytämän treenikartan kuvitettua’… Oikeasti”, Emma kääntyi nyt puhumaan suoraan Billylle. ”Kannattaisi kohdella työntekijöitään vähän kiltimmin, niin ehkä tällaisia ikäviä asioita ei pääsisi tapahtumaan. Kumpi siinä loppujen lopuksi oli suuremmassa vastuussa, minä – jolle asia ei kuulunut millään tavalla – vai sinä, jolle sun hevosenhoitaja ei uskalla edes soittaa, kun hevonen on kipeä?”
Billy heittäytyi taas raivoissaan irti seinästä moisesta vihjailusta, mutta Bleak keskeytti heidät.
”Just tän takia Sunny Horse toimii niin, että jokasella on omat tehtävänsä. Jos on liian monta hämmentäjää, soppa on tän mukanen. Kieranin tehtävä olis ollut raportoida heti, kun se havaitsi Titanissa jotain epätavallista, eikä jättää paperilappuja lojumaan tai käyttää viestinviejää. Ja sellasta ei voi mitenkään hyväksyä.”
”Saiko hän potkut?” Emma kysyi lähes iloisena.
”Sinun takiasi!” Billy ärähti hänen takaansa. Emma näytti hämmästyneeltä.
”Miten niin ’minun takiani’?”
”Sen lisäks”, Bleak jatkoi päälle ennen kuin Billy ehti vastata, ”sä laitoit Titanin silloin valmiiks, ennen kuin tää tapahtui. Miksi sä niin teit? Sä et ollu Titanin hevosenhoitaja.”
Emma hymyili pienesti.
”Halusin olla Billylle mieliksi”, hän sanoi näytellen viatonta sävyä, joka tosin ei vedonnut Billyyn mitenkään. ”Ja auttaa Kierania, kun tiesin, miten hän otti kaikesta stressiä. Minusta on jo pitkään tuntunut, että Billy vihaa minua, mutta en vain oikein tiedä miksi. Miksi sinä vihaat minua?” Emma kysyi suoraan, silmät suurina ja tapillaan, ripsiä teeskennellen räpsytellen.
Billy ei suostunut vastaamaan. Emma kohautti harteitaan. ”Amy ehdotti, että tekisin jotain mukavaa Billyn hyväksi, niin ehkä hän oppisi pitämään minusta. Tai ei ainakaan saisi paskahalvausta joka kerta, kun näkee mut”, Emma kohautti uudelleen olkiaan.
”Ja sä ajattelit, että teet toisen duunit?” Bleak sanoi. Emma elehti vähättelevästi.
”Ilmeisesti tein väärin. Sori siitä. En ollut, enkä ole vieläkään oikein sisäistänyt, miten hierarkkinen ja… nipo järjestys täällä on.” Kikatus. Taas tuo kuvottava, oksettava pieni kikatus, jonka veroisella Billyn korvia ei koskaan ennen oltu raiskattu. ”Tarkoitus oli ihan vilpittömästi tehdä Billylle palvelus.”
Bleak veti pitkään ja syvään henkeä, ja nosti sitten brandylasin suulleen. Hän huomasi kärpäsen viime hetkellä ja poimi sen äreänä pois etusormellaan. ”Mutta mitä tarkoitit: ’minun takiani’?” Emma jatkoi puhuen Billylle.
”Riittää”, Bleak sanoi heti, ja loi taas sen saman varoittavan katseen Billyyn. Mutta Billy oli liian vihainen. Liian raivoissaan. Juuri sillä hetkellä millään muulla ei ollut merkitystä, kuin Emmalla ja sillä, että tämä saisi ansionsa mukaan.
”Sinun ja – onko Basterkin siinä mukana? – aineet oli jemmattu hevosten rehusäiliöön, siihen mineraalivalmisteeseen, josta se oli levinnyt hevosille jaettavaan rehuun! Titan kuoli sinun takiasi. Sinun myrkkyjesi!” Billy sylki.
Emma näytti aidosti ällistyneeltä.
”Niin… mitä? Mitkä aineet?” Hänen päänsä pyöri Billyn ja Bleakin väliä. Bleakin huulet olivat puristuneet tiukasti yhteen. Hän käänteli kullattua kynää sormissaan eestaas, mutta Billy tiesi, että hän oli vihainen. Nimittäin Billylle.
”Titanin myrkytys. Pentanyyli. Huumeet, jotka oli rehuvarastossa. Siinä rehuvarastossa, jossa te poltitte pilveä!”
Emma tuijotti häntä suu hämmästyksestä auki. Hän naurahti epävarmasti.
”Ai… ai, että se olin minä, joka…?”
”En tiedä, miksi Bleak suojelee sinua enkä haluakaan tietää, mutta minä tiedän totuuden!”
”Painu ulos”, Bleak ärähti äkkiä. ”Mä sanoin, että saat jäädä, jos pidät turvan kiinni, mutta nyt riittää. Painu ulos!”
Billy loi heihin kumpaankin murhaavan katseen ja lähti, paukauttaen oven perässään. Hetken verran hän oli näkevinään jonkun, joka kiirehti kuin karkuun nurkan taakse ennen kuin ehti rekisteröidä kuka se oli mahtanut olla. Oliko Kieran jäänyt salakuuntelemaan huoneessa käytyä keskustelua, ehkä toivoen, että voisi jonkin tiedonmurun avulla välttää potkunsa? Billy tuskin kuuli omia tömiseviä askeleitaan korvien verenkohinalta. Hän painui suoraan ulos, aurinkoiseen, mutta viileään säähän, ja jatkoi autolleen ajattelematta mitään konkreettista tai selkeää, vain kertaamalla äskeisen kanssakäymisen sanoja ja Emman kasvonilmeitä.
Hän istui autoonsa ja sitten jäi siihen kihisemään, sulkemaan kämmeniään nyrkkiin ja taas auki, haromaan hiuksiaan (kampauksen mukaisesti, totta kai; hän ei näyttäisi pahimmassakaan kiihkossaan koskaan sotkuiselta).
Pidemmän ajan kuluttua hän hiukan rauhoittui. Mielessä kävi etäisesti, olisiko hän vaikeuksissa. Irtisanoisiko Bleak nyt hänetkin samalla, kun kirjoittaisi Kieranin ulos Sunny Horsesta? Se ajatus oli liikaa, joten Billy käänsi avainta virtalukossa ja ajoi kauas rantatietä tuuletellakseen päätään. Ei, varmasti ei, ei hän voisi. Ei ainakaan puhumatta Daemon Pallasin kanssa, ja varmasti Daemon olisi oikeudenmukainen… Eikö olisikin? Billy ei ollut koskaan häntä tavannut, tätä nuorta miljardööriä, joka Sunny Horsen ja sen ratsastustiimin omisti, mutta kuitenkin…
Hän ajeli päämäärättömästi Floridan bulevardeja, kunnes aurinko laski ja värjäsi taivaanrannan punaiseksi kuin veri.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 12, 2022 11:57:24 GMT
Billimas XVI ”Kauheaa, että Titanille kävi niin”, Amy silitteli hänen hiuksiaan. ”Oliko se aortan repeämä?””Oli joo”, Billy sanoi. He makasivat riippukeinussa. Kumpikin oli ottanut vapaaillan. Billy katseli kännykästä Amyn uusinta vlogivideota, missä hän esitteli pihaan tulevaa pergolaa ja nuotiopaikkaa. Amy oli innostunut pihanlaitosta sisäsisustuksen lisäksi ja suunnitellut japanilaistyyppistä yksinkertaista, mutta tyylikästä vaikutelmaa: paljon kiviä, pieniä valoja, zen-puutarhatyyppisiä hiekkakuviointeja, kuivan maan kasveja, solisevan vesielementin. Billy antoi hänelle täysin vapaat kädet. ”Hm...” Amyn pehmeät ja viileät kädet tuntuivat hyviltä. Billy oli päivittänyt omaa someaan, kertonut Titanin kuolemasta. Ilman yksityiskohtia tosin. Siihen oli heti tullut Lotten vastaus: ”Tiesin, että ratsastat hevoseni hengiltä. Kiitos ihan sairaasti.” Aluksi Billy oli vihastunut viestistä, mutta vedettyään pari kertaa henkeä muisti, että serkun sarkastinen tyyli oli tuollaista. Gilliankin oli kommentoinut postausta: ”Eikä! Kamala uutinen. Olen niin pahoillani. </3 Chocokin lopetettiin tänään :(” Choco. Hetkeksi Billy palasi nuoruusvuosiinsa Orange Wood Ranchille, lyhyeen uraansa cowboyna. Ei se ollut ollut hänen juttunsa koskaan, vaikka oli niin ehkä yhdessä vaiheessa luullutkin. Hän oli aina halunnut ratsastaa esteitä, pienestä asti. Tavoite oli vain tuntunut hankalalta saavuttaa, kun oli ilman omaa hevosta ja katsellut vierestä serkkua, jolla oli omat valmentajat ja hyvät hevoset. Mutta sitten kaikki kääntyi päälaelleen: Billy sai hevosen, joka vei hänet Power Jumpiin asti, toisin kuin serkun, joka ei ollut koskaan päässyt sinne asti. Ja Lottesta tuli kunnianhimoton maastoilija-länkkäri, kun taas Billy pääsi eliittipiirien krumeluuksiin kiinni. Miten elämä kulkikin suuntaan, jonne sitä ohjasi – jos ohjasi. Elämä ei ollut sattumusten kauppa, tai ei ainakaan täysin, Billy ei uskonut niin. Toki jotkin asiat tapahtuivat yllättäen ja sattumuksen myötä, mutta isot viivat, ne jokainen rakensi aivan itse ja oli myös itse vastuussa siitä, millaiseksi elämänsä lopulta muodostui. ”Oletko sie… onnellinen?” Amy kysyi hivellen hänen otsaansa. Oli leuto ilma, sopivan lämmin, nihkeä tosin, kuten aina. Billy mietti epävarmaa tilannettaan Sunny Horsen suhteen. Hän ei ollut puhunut siitä mitään Amylle. Miksi turhaan? Ei hän jaksanut uskoa, että Bleak oikeasti tekisi mitään peruuttamatonta, mutta todennäköisesti hän joutuisi jollain tapaa maksamaan hermostumisestaan. ”Etkö sinä sitten ole?” hän murahti ja heilautteli laiskasti sormeaan kännykän näytöllä. Sunny Horsekin oli somessa. Kuvia estekilpailuista, palmuista, hiekkarannoista, sinertäväseinäisistä rakennuksista, hevosista, samppanjalaseista, pokaaleista. Oikein kiiltokuvien kollaasi. Huumekohu. Se ei näyttäisi seassa hyvältä. ”Juu… kyllä mie olen”, Amy sanoi. Hän kumartui ja Billy taivutti päätään taa, jotta he saattoivat nopeasti suudella. Sitten he vajosivat taas omiin aatteisiinsa raukeassa, miellyttävässä vaiteliaisuudessa. Billy selaili kännykkää, Amy silitteli hänen hiuksiaan ja katseli merta. Sitten Amyn kädet pysähtyivät hetkeksi ennen kuin aloittivat taas silittelyn. Sävy oli nyt tosin erilainen, nopeampi. Billy aavisteli jotain. ”Mmm...”, Amy aloitti. Billy katseli Basterin somekuvia. Auto, auto, auto. Baarissa. Vieraita mimmejä. Ei ihme kyllä yhtäkään kuvaa Emmasta. Ehkä heidän juttunsa ei ollut vakavalla pohjalla, kuten ei Billy ollut hetkeäkään epäillytkään. Kumpikin vaikutti ihmistyypiltä, joka harrasti yhden illan – tai viikon – juttuja, piti vain hauskaa ja loppujen lopuksi tuskin muisti toisen kasvoja. ”Kun Emma on oikeasti tosi pahoillaan Tit–”Mutta Billyn kädessä oleva puhelin oli välkähtänyt värinän kera ja ennen kuin kunnolla edes alkoi soida, hän vastasi, eikä ollut ollenkaan pahoillaan keskeytyksestä. Bleak. Billyn suuta kuivasi kevyesti. ”Olen lomalla”, hän sanoi tervehdykseksi. ”No ole. Ethän sä muuta teekään, kun lomailet”, Bleak ärähti. Billy oli kuulevinaan hänen mutisevan itsekseen jotain ”lellipennusta”, mutta saattoi teeskennellä, ettei saanut selvää. ”Mä soitin, kun sain just kuulla. Daemon on tulossa loka-marraskuussa tänne. Se pitää Sunny Horsen porukalle synttärijuhlansa. Tarkka päivämäärä ei oo vielä katottuna, mutta tiedoksi. Sun SO on myös kutsuttu.” Jokin tavassa, jolla Bleak tämän kutsun välitti, sai käsityksen, että Bleak olisi mieluusti jättänyt Billyn juhlista ulkopuolelle. Niin tietenkin, sillä Billyhän oli hänen silmissään varmaan tikittävä aikapommi. Pysyisikö Billyn suu kiinni vai ei, kun koko Sunny Horsen porukka olisi kokoontuneena hiprakassa samaan paikkaan?”Aha.””Aha? Ei mitään käytöstapoja… Jos multa kysytään, Daemon on saamarin mahti jäbä, kun jaksaa muistaa teitäkin ja pitää teille yksityiset juhlat. Kelaa sitä hetki, kermaperse. Millos oot viimeks ollut miljardöörin bileissä, täh?” ”Kaikkiko siellä on?””No… suunnilleen. Varmaan rantalavalla. POYB*.” ”Mitä miljardöörille voi ostaa lahjaksi?” mietti Amy, kun Billy oli kertonut hänelle, mitä Bleak oli sanonut. Rantalava oli Sunny Horselle kuuluvan merenviivapätkän äärellä sijaitseva iso rantaterassi. Billy ei ollut vielä juhlinut siellä mitään (joskus oikein loistavasta menestyksestä sponsoriratsastajille pidettiin siellä juhlia), mutta käynyt kyllä tutustumassa paikkaan. ”Tuskin sitä hirveästi tarvitsee murehtia”, Billy sanoi ja venytteli laiskasti. Samalla hän kuitenkin ajatteli, että tämä voisi olla hyvä tilaisuus turvata selusta. Hän tapaisi Daemon Pallasin ensimmäistä kertaa kasvotusten ja, jos tekisi tarpeeksi hyvän vaikutuksen, se voisi toimia turvana Bleakin uhkauksia vastaan. ”Jos kaikki on kutsuttu, sitten varmaan Emmakin pääsee.”Billy jäykistyi. Amy irrotti otteensa, ja Billy heilautti itsensä alas riippumatosta. ”Hän ei sinne kyllä kuulu.” ”Hää on edelleen Sunin hoitaja”, Amy sanoi. ”Hän –!” Billy keskeytti itsensä viime hetkellä; hampaat kiristelivät kipeästi, niin paljon hänen teki mieli sanoa Amylle, mitä Emma oli tehnyt. Mutta se stressaisi Amyä turhaan. Eikä millään, mitä Billy Amyn parhaasta ystävättärestä sanoisi, kuitenkaan auttaisi mihinkään. Billy marssi puolapuita pitkin, jotka johtivat tulevalta nuotiopaikalta talolle, ja painui sisälle viileään. Mutta sitten hän mietti… ehkä tässäkin olisi tilaisuus. Tilaisuus saada Emma huonoon huutoon – suoraan Daemon Pallasin silmien edessä…*put on your best
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 17, 2022 7:25:36 GMT
Billimas XVII 17.9.2022
Korotetut äänet raikuivat kentän laidalla. Billy irvisti siitä häiriintyneenä kesken Tigrainen liikutuksen. Baster oli hänen kanssaan loppuverryttelyssä Deluxella. Hän oli ollut muissa maailmoissaan, eikä oikein reagoinut Billyn kommentteihin Deluxen ravista ja laukannostoista kuin viiveellä todeten: ”Aa… joo, niin kai.” No, oli Billylläkin ollut ajattelemista, joten ei voinut siitä hirveästi Basteria syyttää. Yksi hevonen vähemmän päivittäistä ratsastusta oli tietysti positiivista, mutta tuntui myös ontolta kävellä Titanin karsinan ohi tallissa ja todeta, ettei suuren kimon pää katsonut sieltä käytävälle leppoisalla ilmeellään.
Äänet voimistuivat jo melkein kirkunaksi. Billy katsahti Basteriin, joka kohautti välttelevästi toista olkaansa, ennen kuin hyppäsi alas satulasta ja talutti Tigrainen mukanaan lähemmäs kinastelijoita. Emma ja Chelsea, kumpikin roikkui lapsellisesti Sunin ohjissa kuin lapset, jotka riitelisivät samasta lelusta. Sen verran, mitä Billy pahemmin kuuntelematta oli kiistan aiheesta ymmärtänyt, se koski Sunin liikutusta. Amy oli kertonut hänelle jo, että Sunny Horse oli määrännyt hevoselleen toisen varahoitajan – Chelsean – Emman lisäksi Emman viime aikaisten laiminlyöntien ja huonon työjäljen johdosta, vaikka Amy itse oli ollut häneen tyytyväinen (Emma ei koskaan laiminlyönyt Sunin hoitoa, ainoastaan yleisesti muita tallitöitä, mutta siitä huolimatta Sunny Horse oli katsonut, että nimittäisi kakkoshoitajan tallin puolesta huolehtimaan Sunista; se oli tavallinen käytäntö, että Sunny Horse palkkasi myös yksityishevosten hoitajat, ellei omistaja itse sitä tehnyt, ja usein ei tehnytkään - Sunny Horse oli viiden tähden palvelutalli). Chelsea otti jotenkin kumman vakavasti Sunin hoitovelvollisuutensa, jonka olisi kai pitänyt olla hänen työnsä vain silloin, kun Emma varsinaisena hoitajana ei sitä tehnyt. No, Billy oli vain tyytyväinen, kun sentään joku laittoi Emmalle kampoihin ja antoi tämän kuulla kunniansa. Chelsea tipautti Kieranin nimen, mikä Billystä oli jokseenkin outoa, sillä ei Chelsea ikinä ollut välittänyt Kieranista sen enempää kuin kenestäkään muusta heistä. Eikä hänestä vastaavasti pitänyt kukaan, vaikka oli tarpeeksi hyvännäköinen tuuheassa punertavanruskeassa kiharassaan ja kurvikkaassa vartalossaan ollakseen osumatta Billynkään silmiin mitenkään pahasti. Ja kuitenkin, jokin pintaa syvempi rumuus teki hänen muutoin miellyttävistä kasvonpiirteistään vähemmän viehättävät; kauna oli piirtynyt niin kulmien kaarteeseen kuin alaspäin vääntyvien pehmeiden huulien suupieliin, ja pihkanvärisissä silmissä oli alituista kiukkua. Chelsea Church, entinen Sunny Horsen sponsoriratsastaja, oli tunnetusti katkeroitunut siitä, että Dexter tiputti hänet pois tiimistä pidempään jatkuneen huonon kisaputken jälkeen. Sellaista se Sunny Horsessa oli; tiimipaikasta tapeltiin kovasti ja se oli ansaittava, ja ennen kaikkea ylläpidettävä. Jos menestys katkesi syystä tai toisesta, tai Dexter, Bleak tai Daemon ei ollut tyytyväinen ratsastukseesi, saattoi hyvin olla, että sponsoridiili loppui kuin seinään. Billyä ei hirveästi Chelsea tai muutkaan entiset kisaratsastajat kiinnostaneet, mutta Kim Roll – Billyn joukkueratsastaja – oli puhunut Chelsean kokeneen erotuksensa epäoikeudenmukaisena, sillä oli kärsinyt kroonisista kivuista, joihin tosin onnistui saamaan lääkityksen kohdilleen. Siinä vaiheessa vain oli jo liian myöhäistä, eikä Dexter tai Bleak ollut kuunnellut hänen perustelujaan. Eric - tunnettu armonantaja, jos kyseessä oli nuori ja viehättävä nainen - oli kuitenkin katsonut, ettei Chelsea menettänyt paikkaansa täysin, vaan sai jäädä Sunny Horseen liikuttajaksi ja tallityöntekijäksi. Siinä missä hieman itsekunnioitusta omaava olisi poistunut moisen arvonalennusnöyryytyksen jälkeen kokonaan, Chelsea jäi tekemään kaikkien elämästä helvettiä silkkaa pahansisuista kaunaansa. Erityisen paljon hän vihasi Dexterin ja Bleakin lisäksi muita sponsoriratsastajia – ja nyt näemmä myös Emmaa. Billy oli nähnyt Chelsean ratsastavan, eikä hän ollut huono. Itse asiassa, jos hän olisi lakannut edes hetkeksi mulkoilemasta Billyä niin verisesti, Billy olisi voinut antaa hänen liikuttaa Deluxea. Chelsea oli rohkea esteillä ja nerokas radalla (Billy oli nähnyt joitain kisavideoita hänestä silloin, kun Chelsea vielä ratsasti Sunny Horsen nimiin) ja kieltämättä hänen tyylinsä miellytti Billyä. Ikävä kyllä, Chelsea oli sietämätön kiukuttelija, kun asiat eivät menneet hänen tahtomallaan tavalla. ”Minä liikutan Sunin, sinä olet surkea”, hän sanoi ja veti ohjia itselleen. Emma hönkäisi loukkaantuneena. ”Anteeksi mitä?”
”O-let sur-kea”, Chelsea toisti ääntäen jokaisen kirjaimenkin erittäin selvästi. Billy hymähti itsekseen huvittuneena; se ei ollut aivan valhe. Emma oli juuri niin keskinkertainen perusratsastaja kuin useimmat, jotka luulivat olevansa hyviäkin ratsastajia, usein olivat. ”Mene ratsastuskouluun takaisin siitä. Duh, pilaat Sunin, kun räpellät osaamattomana sen selässä.”
”Sori nyt vaan!” Emma kivahti aivan ilmiselvän aidosti pahastuneena. ”Olen kisannut esteitä huippuponilla ja me voitettiin useita ruus –”
”Vau, olen niin vaikuttunut”, Chelsea pyöritti silmiään. ”Jossain pienten tyttöjen heppaleirikisoissa oli varmaan kolme osallistujaa. Sunny Horse on aivan toista, tämä on laatukilpatalli, ei mikään ponikerho. Missä surkeassa paikassa oikein olet edes opetellut ratsastamaan?”
Billy ei myhäillyt enää. Hän tunsi ärsytyksen piston. Emma oli ratsastanut Orange Woodissa, eikä kukaan haukkuisi tai pilkkaisi Billyn tädin ja sedän tallia. Emma ei keksinyt mitään nasevaa sanottavaa, mikä ärsytti Billyä lisää, sillä hän olisi saanut luvan puolustaa Orange Woodia. Sen sijaan hän yritti ottaa Sunin ohjat takaisin itselleen. Chelsea oli häntä vanhempi, pidempi ja parempi ratsastaja, eikä hänellä ollut ongelmaa estää Emman yritystä. Billyn mennessä naisten ohi, hän kuuli vielä Emman vetoavan ”Sunin olevan parhaan ystävänsä hevonen”, muttei kuullut mitä Chelsea siihen sanoi – nauroi ainakin pilkallisesti. Baster luikki pian Billyn perään sen näköisenä, ettei halunnut sotkeentua kissatappeluun. Billy oli tunnustellut ja kuulostellut ilmapiiriä tallilla Emman jutun jälkeen, mutta mikään ei näyttänyt muuttuneen. Siellä Emma yhä vain oli, Bleakia ei juuri näkynyt (toisinaan hän hoiteli asioita muualta, kuin Sunny Horsesta käsin), mutta ei Billykään ollut joutunut vastaamaan ohi suunsa (aiheesta) puhuttuaan. Vain Kultasaari CUP:in viimeisin osakilpailu oli tähtäimessä loppuvuodesta, jonka jälkeen Deluxe jäisi siitoslomalle, joten kisakalenteri näytti tyhjempää kuin aikoihin. Hälinää oli silti ilmassa, nimittäin Daemonin juhlista, jotka olivat kuulemma aina legendaariset – ja, koska koko vakiotalliporukka oli kutsuttu, myös hevosenhoitajat kuiskuttelivat selvää jännitystä äänessään tulevista bileistä. Eric, Sissie tai Dexter eivät antaneet sen kuitenkaan vaikuttaa mihinkään, vaan pitivät osaltaan huolen, että kaikki tekivät edelleen vaaditut työt: tallihenkilökunta perushommat, ratsastajat treenit, hevosenhoitajat hoidokkien ja ratsastajien palvelemisen. Billy ei ollut suinkaan unohtanut Emman aiheuttamaa närästystä, mutta oli asennoitunut siihen nyt tuotteliaammalla tavalla. Hän odottaisi Daemonin juhliin asti ja katsoisi sitten, miten edetä. Emma tekisi itsestään hyvin suurella todennäköisyydellä naurunalaisen, ja jos Billyn onnistuisi saada puolelleen muutama muu (Chelsea vaikutti ainakin lupaavalta), he pystyisivät ehkä puhumaan Emman irtisanomisesta korkeammalle taholle Bleakin ohi – suoraan itse koko laitoksen pääpomolle. Jos heillä olisi tarpeeksi hyvät perustelut, Daemon varmasti kuulisi heitä, ja vähintään Emma voisi saada vakavan virallisen varoituksen. Oli tietysti totta, ettei Billy kunnolla tiennyt Daemon Pallasista mitään, mutta ainakaan kukaan ei puhunut hänestä niin negatiiviseen sävyyn, kuin muista – ei edes Chelsea. Nyt, kun Kierania ei enää ollut, Billyllä oli uusi hevosenhoitaja. Tyttö, joka näytti vasta viisitoistakesäiseltä (joskin hänen oli pakko olla täysi-ikäinen, sillä Sunny Horse ei palkannut alaikäisiä) lehahti aina kirkuvan punaiseksi, jos Billy vain katsoikin hänen suuntaansa, tai auta armias sanoi yhtään mitään. Se oli sekä ärsyttävää, että etäisesti imartelevaa, mutta hän ei uhrannut tytölle juuri ajatustakaan. Kunhan tekisi työnsä yhtä hyvin, kuin Kieran loppuaikana oli oppinut tekemään. Hän ei edes tiennyt tytön nimeä – tai siis muistanut, sillä varmasti tämä oli sen itsensä esitellessään kertonut, mutta oli silloin kyllä mumissut niin epäselviä ja melkein hyperventiloinut, että ihmekös tuo. Billy siis ojensi Tigrainen ohjat tytölle, joka otti ne vastaan lähes täristen ja – kyllä vain – oli jälleen kerran tiiliskivenpunainen. Ehkä se olikin hänen normaali ihonvärinsä. Tyttö oli tietysti vielä koeajalla. Jos Billy katsoisi, ettei hän ollut hyvä, hän voisi valittaa Ericille tai Sissielle, jotka välittäisivät asian oman näkemyksensä mukaisesti Bleakille, mutta Billy ei itse voisi tyttöä erottaa, kuten Bleak oli muistuttanut. Billy olisi mieluusti vastannut itse siitä, kuka hänen (vuokra)hevosiaan hoiti, mutta näin se nyt meni Sunny Horsessa (kuten myös siitä Bleak muistutti). ”H-herra Center…?” kuului innosta epävarma ääni, kun Billy oli jo lähtenyt poispäin. Hän pysähtyi ja kääntyi otsa rypyssä. ”Minä...”, Tigrainea pitelevä tyttö hehkui ruunikon karvaa vasten (tamma luimi kyllästyneenä), ”olen seurannut somessa – siis seurannut Billimasin kanavaa, ja ajattelin… o-olisinko voinut saada nimikirjoituksen?” Tyttö melkein huusi viimeiset sanansa. Billy tuijotti. Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen uransa aikana, kun joku tunnisti hänet somepersoonana, eikä vain kilparatsastajana, ja pyysi nimikirjoitusta. Tyttö oli kaivanut kynän ja aika likaisen näköisen paperin taskustaan ja ojensi niitä kysyvästi, purren hampailla alahuultaan. Billy hymähti, asteli takaisin lähemmäs (tyttö tuijotti häntä kiihkeästi) ja rustasi nimensä. Chelsea sattui tulemaan Sunia taluttaen juuri samaan aikaan talliin, loi inhoavan katseen Billyn nimikirjoitustenjakotilanteeseen ja tuhahti sitten ylemmyydentuntoisesti ja pilkallisesti. Billy antoi paperin ja kynän takaisin tytölle. ”K-kiitos!” tämä henkäisi ja näytti melkein valmiilta itkemään. ”Nimmareita… oh please”, Chelsean ääni kuului yhdestä karsinasta, kun Billy käveli kohti toisen tallipäädyn ovia. Hän pysähtyi. Chelsea huomasi hänen tuijotuksensa ja meni aivan minimaalisesti hämilleen; Billy tiesi, että Chelsea hämääntyi, koska Billy ei ollut koskaan aikaisemmin reagoinut hänen pilkallisiin tuhahteluihinsa ja irvaileviin kommentteihinsa mitenkään – he eivät itse asiassa olleet koskaan ennen vaihtaneet varmaan kunnolla yhtäkään sanaa toisilleen. Chelsea riisui Sunilta satulaa riuskin, varmoin ottein. ”Mitä tapahtui teidän ratsastuskiistalle?” Billy kysyi ja tapaili jo taskustaan askia. Tallilla ei saanut polttaa, mutta takapihalla oli savupaikka, jonne hän oli ollut matkalla. ”’Jos en minä, niin et sitten sinäkään?’” Chelsea ei näyttänyt ensin haluavan vastata, mutta sanoi sitten tekohyväntuulisuutta teeskennellen: ”Meidät heitettiin ulos kentältä liiasta möykästä. Emmalla on jo kuulemma varoitus, joten hän hipsi nopeasti tiehensä, ja minä ajattelin, että samapa se ja jätetään sitten väliin.” Hänellä oli käheä tupakkaääni. ”M-hm”, Billy sanoi sytyttämätön savuke suupielessään. Chelsea silmäsi häntä taas epäluuloisesti. Billy luki hänen katsettaan. Hän kohotti kysyvästi tupakka-askia, Chelsean silmät siristyivät, mutta sitten hän tuli ulos karsinasta vetäen oven takanaan kiinni, suitset kyynärtaipeessaan, ja otti Billyn tarjoaman tupakan sanomatta sanaakaan. Hetkisen kuluttua he seisoivat savupaikalla ulkona parkkipaikan kulmalla ja puhaltelivat laiskasti vuorotellen ilmaan. Oli nihkeän kosteaa ja taivas möyri valkoharmaissa pilvimassoissa. Chelsea rikkoi hiljaisuuden. ”Ratsastit hevosesi kuoliaaksi? Herra Center?” hän myhäili tarkoitetulle loukkaukselleen; näytti huvittuvan siitä ja jostain omista ajatuksistaan suorastaan hilpeäksi. Mutta Chelsea ei saanut Billyssä aikaan niitä raivontuntemuksia, joita Lotte aina sai. Vaikka Lotte oli sanonut jotakuinkin samaa, ja Billy oli ottanut siitä itseensä (koska ei; Titanin kuolema ei ollut mitenkään hänen vikansa), Chelsean letkautus ei hetkauttanut häntä vähääkään. Ehkä jokin Chelsean piikittelyssä ei tuntunut yhtä aidolta, ei yhtä tarkoitetulta. Ne olivat kuin sanahelinää, kuin turhanpäiväistä suunsoittoa, josta ei tarvinnut ottaa itseensä. ”Jos tietäisit”, vastasi Billy tyynesti ja tiesi itse, että Chelsea jäi makustelemaan hänen vastaustaan pitkäksi toviksi, pohtien, mitä ihmettä hän mahtoi tarkoittaa. Paljon muuta he eivät sitten puhuneetkaan. Chelsea lähti Billyltä bummaamansa tupakan poltettuaan tervehtimättä tai kiittämättä, ja pian perästä Billykin lähti autolleen. Mutta siitä hetkestä lähtien oli syntynyt tapa. Aina, jos sattuivat olemaan samaan aikaan tallilla, Billy ja Chelsea lähtivät yhtä aikaa tupakalle, ja kerta kerran jälkeen yhä enemmän he alkoivat puhuakin toisilleen.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Sept 22, 2022 9:23:50 GMT
Billimas XVIII 19.9.2022
’Olet ihan älykkään oloinen, miten suostut olemaan kotiluuta?’
’Sanoit, että teillä sinä siivoat. No eikö sen miehenkin pitäisi oma osuutensa kotitöistä tehdä?’
’Onko vlogisi nimen tarkoitus olla halveeraava versio Amy Winehousesta? Rip.’
’Miten jaksat sitä Billyä, niin itseään täynnä omassa somessaan…?’
’Nyt, get a grip girl, ja alat vaatia, että se ukkokin tekee jotain etkä vain ole sille joku piika! Tuossahan menee kohta oma opiskelu ja urasi ohi, kun vain passaat hänen menestystään.’ Billy yritti hillitä kihinäänsä Amyn uuden – ja jo seuraajia keränneen – vlogin kommentteja itsekseen lukiessa. ’Ihana koti!’, ’Vau, varmaan upea herätä joka aamu noin läheltä merta ja hiekkaranta alkaa heti pihasta!’, ’Olette kaunis pari, olen seurannut teitä jo Billyn somessa!’, viestien lisäksi oli sitten näitä ei-niin-ihailevia mielipiteitä. Billy oli huono ottamaan vastaan kritiikkiä, arvostelua ja huomautteluja. Vaikka olisi sata hyvää ja yksi huono kommentti, se yksi huono joukossa pilaisi auttamatta hänen tunnelmansa. Hän viettäisi puolet päivästään miettien, miten vastaisi nasevasti ja löisi arvostelijoille luun kurkkuun. Ei hän sitä tietenkään nyt tekisi, sillä kyseessä oli Amylle osoitetut viestit, mutta jos ne alkaisivat pesiä hänenkin kommenttikentässään, tasan takuulla saisivat samalla mitalla takaisin… Amy ei ollut vastannut niihin mitään, ei ehkä vielä ollut niitä lukenutkaan. Hän omistautui lähiviikoilla täysin opiskeluun, eikä silloin somettanut, kuten oli myös seuraajilleen kertonut. Billy olikin nyt yksin kotona Amyn ollessa koko viikon Miamissa. Häntä silti suututti. Ikään kuin nuo päänaukojat oikeasti tietäisivät heidän parisuhteestaan mitään, mutta koska Billyllä ja Amyllä kummallakin oli tietyllä tapaa lifestyle-blogi, se tuntui laittavan ihmiset ajattelemaan, että saadessaan kurkistuksen heidän elämäänsä, nyt heillä olisi myös kaikki valta ja tieto sitä arvostella. Tänä Vahvojen Itsenäisten (sinkku) Feministien aikakaudella nuori ja kaunis fiksu nainen halutessaan hoitaa kotia ja olla miehen nöyrä elätettävä, oli sosiaalimurha ja sai kaikki katkeroituneet rumat haaskalinnut heti kimppuunsa. Kuinka Amy kehtasikin oikeasti kunnioittaa aviomiestään! Kuinka hän saattoi oikeasti pitää siivoamisesta ja miehensä passaamisesta! ”Kateelliset”, Billy urahti ja viskasi puhelimen keittiösaarekkeelle; se liukui jonkin matkaa tasoa pitkin ja kilahti hiljaa lasimaljakkoon, josta kasvoi pitkälehtinen, siro viherkasvi. Billyllä oli tänään etätyöpäivä. Viikonlopuksi tulisi vieraita: kaveritupareihin oli kutsuttu niin Billyn, kuin Amyn ystäviä (Billy joutuisi sietämään taas Emmaa). Tuparit pidettiin vasta nyt, sillä Dewn oli palannut omalta reissultaan, ja Billy oli halunnut kaikkien polttareissaan olleiden pääsevän paikalle. Ja oli Amykin toki ensin halunnut ehtiä sisustamaan kodin näyttäväksi. Billy käveli oleskelutilan nurkassa puoliseinän takana sijaitsevalle työpisteelle ja käynnisti tietokoneen. Kaikki huonekalut asunnossa olivat vaaleaa tai valkoista puuta, muut materiaalit seinistä mattoon, tyynyihin ja astioihin haaleaa merensinistä tai -vihreää. Kokonaisuus oli harmoninen, ja Billy piti siitä. Amyllä oli estetiikan silmää - kuten heillä kummallakin. Sillä aikaa, kun kone käynnistyi, Billy kävi keittämässä itselleen aamukahvia. Heillä oli hieno espressolaite (yksi satsauksista kotiin, joista Billy oli ollut ehdoton), josta sai useaa eri kahvilaatua. Hän oli niin tottunut varhaisiin talliaamuihin, että nytkin, kun olisi voinut nukkua pidempään, kello vasta läheni seitsemää. Taivaanranta lattiasta kattoon ulottuvien lasiruutujen takana oli kuulas ja kaunis. Billy palasi kahvinsa kanssa koneelle ja aloitti tarkastamalla sähköpostinsa. Kun kisakalenterissa oli nyt väljää, hän oli varannut enemmän kuvauskeikkoja. Ainakin neljät mallikuvaukset olivat tulossa loppuvuodesta ja ensi vuoden alusta, lanseerattavien vaatemallistojen promoja. Hän oli puolihuolimattomasti houkutellut Amyäkin kokeilemaan mallintöitä, mutta tämä oli siihen liian ujo. Billy buukkasi koko aamun kuvausaikatauluja, soitti pari varmistavaa puhelua, teki valokuvausfirmansa Bliss Shotsin laskutuksia, päivitti oman somensa (vaikkakin karvaasti), ja selasi sitten lopun aikaa hevosmarkkinoita. Oli nimittäin niin, että Titanin kuoltua ja Deluxen jäädessä mammalomalle, hän oli tullut harkinneeksi uutta hevosta – ei sponsoriratsastettavaa, vaan omaa. Hän ei ollut vielä sen syvällisemmin puhunut Dexterin tai Bleakin kanssa, mutta se tuntui järkevältä seuraavalta liikkeeltä, eikä heillä varmasti olisi mitään sitä vastaan, mikäli voisivat olla vaikuttamassa lopulliseen hankintaan. Aurinko oli kirkas ja kuuma, kun Billy nousi vihdoin koneelta, venytteli, haki jääkaapista oluen ja veti sitten terassin lasioven auki. Meri tuoksui, ja hän katseli hetken horisonttiin ennen kuin käveli rantatuoliin heittäytyen siihen pitkäkseen aurinkolasit silmillään. Hän tekstasi serkulleen, kysyi oliko viikonloppu ok, muttei jäänyt odottamaan välitöntä vastausta. Dewn ei ollut sosiaalisessa mediassa, eikä ylipäänsä liki koskaan puhelimellaan – ei ollut kasvanut siihen kiinni niin kuin kaikki nykypäivänä. Mutta hän olikin sellainen hippihihhuli. Zack ja Sean olivat vahvistaneet tulevansa. Samoin Baster. Ja – hetken sitä mietittyään – Billy oli kutsunut myös Kieranin. Hän ei osannut sanoa miksi. Kieran ei ollut hänen ystävänsä. Kieran oli ollut vain hevosenhoitaja, eikä sitäkään pitkään. Hän ei ollut millään tavoin Billyn ihmistyyppiä, mutta ennen kuin Billy oli ehtinyt ajatella asiaa loppuun asti, oli viesti jo lähtenyt Kieranin numeroon, joka hänellä edelleen oli puhelimessa. Vastaukseksi hän oli saanut epävarman: ”No, voinhan minä kai.” Ehkä se johtui Emmasta. Emma oli osaltaan syypää Kieranin potkuihin, aivan kuten Chelseakin oli tullut huutaneeksi (kummasti sekä Chelsea, että Billy suhtautuivat Kieraniin suojelevasti, vaikka missä tahansa muussa tilanteessa asia ei varmasti olisi niin, eikä kumpikaan edes vilkaisisi tähän). Oikeus. Vääryyksien oikaisu. Sen Billy halusi saada tapahtumaan. Ja laittaisi tapahtumaan.
|
|