Ranchin elämää 2021

”Mitä sinä luet?”

Gillian laski puhelimen kädestään. Billy harjasi Titania tallikäytävällä ja syrjäsilmällä vilkuili hänen suuntaansa. ”Jotain kiinnostavaa?”

”Tämän kuun horoskooppia…”

”Horoskooppia?” Billy tuhahti vaimeasti. ”No? Mitä Vaaoille sanotaan?”

Gillian tuuppi lastenrattaita ja liu’utti peukaloaan näytöllä, painoi vaakapuntarin kuvaa ja alkoi lukea: ”Vaa’alla on pitkästä aikaa tilaisuus todistaa, ettei ole niin ailahtelevainen tyyppi, kuin usein antaa ymmärtää. Tässä kuussa voit itse asiassa paljastaa sisukkaan puolesi ennenkuulumattomalla tavalla ja näyttää, että leppoisimmankin ja harmittomimmankin vaakakupposen sisuksissa sykkii tulinen sydän. Jutun jujuhan on se, että löydät oman juttusi. Kun olet päättänyt, mikä on sinun silmissäsi kaiken vaivan arvoista, kyllä sinä osaat sitä palkintopokaalia tavoitellakin. Muut voivat pitää sinua tekopyhänä, teennäisenä tai pyrkyrinä, mutta vain sinä itse tiedät, mikä arvo on elää unelmistaan totta – olivatpa ne kuinka mahtipontisia tai arkipäiväisen pieniä tahansa. Siinä ei ole mitään pahaa, että koettaa parantaa elämäänsä. Äläkä anna muiden muuta väittää.”

”Hmh”, Billy sanoi ja sukaisi pitkän vedon Titanin selän yli. ”No tuon voin allekirjoittaa. Kalla Cupin teemahan on Kalat. Etkö sinä ole Kalat?”

”Juu.” Gillian laittoi puhelimen pois. Hugo pärskähti vaunuissa unissaan. ”Se on eläinradan viimeisin merkki, joten siinä yhdistyvät kaikkien muiden ominaisuudet. Sitä sanotaan, että Kalat ovat jo henkimaailmassa, toisessa ulottuvuudessa, kun esimerkiksi Skorpioni edustaa itse kuoleman rajapyykkiä. Oinas, joka on ensimmäinen merkki, taas on intentio, kaiken alku ja syntymä.”

”Entä Vaaka?”

”Vaaka on ilmansuuntien edustaja, tasapainottaja maallisen ja henkisen maailman välissä. Toinen kuppi on vielä Neitsyen edustaman maan puolella ja toinen kuppi tuonpuoleiseen siirtyvän Skorpionin puolella. Jos jompi kumpi kuppi on liian painava, Vaaka on epätasapainossa ja henkinen kasvu häiriintyy. Kuppien on oltava tasapainossa ja silloin ihminenkin on vakaa ja kokee sisäistä rauhaa.”

Billy ei sanonut siihen mitään.

Se, että Kaloista usein sanottiin heidän leijailevan ”pää pilvissä” tai elävän ”omassa maailmassaan” piti paikkansa Gillianinkin kohdalla – hän saattoi minä hetkenä hyvänsä melkein poistua läsnä kehostaan ja kadota haavemaailmaan, jolloin ei välttämättä palautunut nykyhetkeen takaisin ilman jotain konkreettista herätettä. Usein hän ei edes huomannut, kuinka uiskenteli merenneidon tavoin yhä kauemmas, yhä syvemmälle merten syvyyksiin ja hukkasi suuntavaistonsa siitä, kuinka päästä takaisin kotiin. Vedenalainen maailma – oikea ja metaforinen – vain oli niin kiehtova, niin mystinen ja salaperäinen, että se vei kerta kaikkisen mennessään.

Kaloista sanotaan, että he ovat kaikista uneliaimpia ja mielikuvitusrikkaimpia ihmisiä. Se oli omalla tavallaan kaunista, mutta oli siinä kääntöpuolensakin: oikean maailman karu kovuus saattoi ajaa Kalat pakenemaan todellisuutta kuviteltuihin maailmoihin, joissa kaikki oli hyvin.

”Maa kutsuu.”

”A-ai mitä?” Gillian oli unohtunut katselemaan Dianan ja Hugon punakoita, uneliaita kasvoja.

”Että älä nyt kuitenkaan ihan kaikkea usko, mitä noista puhutaan. Horoskoopeista. Ne on pääasiallisesti kuitenkin vain viihdettä.”

Gillian hymyili sympaattisesti. Ei hänen tarvinnut selitellä sitä; astrologiaan ei uskota. Sen tiedetään tulevan totuudesta intuitiivisesti.

Mutta toisaalta… hänhän oli Kalat. Hän eli toinen evä mielikuvitusmaailmassa.

Kaaos nimeltä Helmikuu

Helmikuun yritin antaa tammoille lomaa koska tammikuu oli ollut sen verran kiireistä. Oltiinhan me osallistuttu Foreverin kanssa yhteen poolo matsiin ja toinen olisi vielä edessä. Loppukuusta olisi edessä vielä WRJ cup ja en ollut varma jäisinkö tuolla reissulla Kanadaan pariksi extra päiväksi, sillä minulla olisi kuitenkin synttärit cupin jälkeisenä päivänä. Voisi myös olla että en lopulta päätyisi juhlimaan synttäreitäni mitenkään ihmeellisesti ja palaisin vain kotiin suoriltaan ja juhlinta saisi jäädä ajomatkaan Kanadan ja Texasin välillä.

Lauantai-iltana olin kuitenkin noussut koneeseen, jonka määränpäänä oli ollut Whitehorsen lentokenttä. Pitkän lennon jälkeen kone oli viimein laskeutunut määränpäähänsä ja näin ollen olin saanut siirtyä juna-asemalle ja tehdä toiseksi viimeisen siirtymän ennen kuin olin perillä Orange Woodsissa. Olin ottamassa osaa sinkuille suunnatulle ystävänpäivä vaellukselle ja minulla ei ollut mitään tietoa siitä että miten koko homma tulisi menemään. En mä normaalisti ottanut osaa mihinkään tällaiseen joten en mä oikein tiedä miksi mä nytkään olin päätynyt osallistumaan, mutta ainakin olisi tällainenkin kokeiltuna.

Retkelle tuli lähdettyä ilman omaa hevosta, mutta Orange Woods tarjosi tallin hevosia käyttöön. Ollessamme kymmenen aikaan aamulla tallituvassa ja kuunneltuamme ensin kun Kitty ja Dewn esittelivät itsensä meille osallistujille, oli aika hevosjaolle.

“Sä Tyler saat ottaa Rickyn. Se asuu western tallissa mutta sä taidat tietää tarkat koordinaaatit?” Kitty ilmoitti yllättäen. Katsoin blondia hämmentyneenä, sillä tiesin että Ricky oli Raicyn hevonen ja ihmettelin miten mies oli antanut ratsunsa retkikäyttöön sillä epäilin, että tuolla voisi olla kuitenkin tarvetta ratsulleen viikon aikana. Kuitenkaan en saanut aikaa pohtia asiaa enempää ja lopulta oli aika käydä varustamassa Ricky ja valmistautua retken alkuun.

Säiden ja vuosien pahoinpitelemä stetsonini oli saanut vaihtua mustaan pipoon, sillä reippaasti paukkuvalla pakkasella olisin varmasti jäätynyt pahemminkin. Me lähdettiin kohti Unicorn Campia parijonossa ja mun parikseni oli laitettu toinen retken suomalais vahvistuksista, Lottaliina, tai Lottis, kuten olin kuullut jonkun tuota kutsuvan. Olin yrittänyt saada jonkinlaista keskustelua aikaan matkalla, mutta kai toista jännitti yhtä paljon kuin minuakin joten keskustelu ei oikein käynnistynyt. Leiripaikalle päästessämme Kitty ilmoittaa että minä ja Lottis olisimme ensimmäinen hevospari ja näin ollen saisimme huolehtia kaikkien ratsuista.

Lottiksen hevonen vaikutti ihan mukavalta tapaukselta, vaikka minulla ei ollutkaan ihan hirveästi kokemusta ravureista ja Juksu taisi olla lähin kosketukseni sellaiseen. Loppu ilta menikin tutustumisen parissa erilaisten leikkien ja muun merkeissä sekä kuunnellen Dewnin kitaran soittamista. Lopulta mun ja Lottiksen oli aika käydä hoitamassa vielä kerran hevoset, ennen kuin yhteinen teltta kutsui meitä ja oli aika yrittää saada edes muutama tunti unta ennen kuin aamu ja sen velvollisuudet kutsuisi meitä.

Tiistaina muiden heräiltyä me syötiin aamupalaa ja vain valmistauduttiin tulevaan päivään. Jossain kohtaa jaettiin myös uudet parit ja meikäläinen oli juuri hörpännyt kahvistani kun kuulin kuka oli päiväni pari. Kyllähän mä tiesin että Kitty tulisi jossain kohtaa meikäläisen pariksi mutta että juuri tänään. Noh, katsotaan miten päivä menisi. Puolilta päivin nousimme ratsujemme selkään ja ratsastimme muutaman tunnin Sunportiin ja Tamuliin. Päästyämme alas ratsujemme selistä ja kiinnitettyämme ne puomeihin oli Kittyllä vielä yksi ässä hihassa ja tuo ilmoitti että päivän parit sidottaisiin toisiinsa kiinni ja koko ilta täytyisi kulkea yhdessä.

Tuntiessani solmun kiristävän narun ranteeni ympärille sekä Kittyn sormet omiani vasten ajatus siitä että pakoilu ei onnistuisi niin helposti alkoi tuntumaan omalla tavallaan mielenkiintoiselta, vaikka samalla se hieman myös ahdistikin. Lopulta Kitty taisi keksiä miten minut saisi rentoutumaan ja pakko sanoa että pari olutta toimi siihen ihan hyvin ja lopulta meikäläisenkin sai tanssilattialle vaikka eipä voi kyllä sanoa että meikäläisen muuvit olisivat olleet puoliksikaan niin hyvä kuin Kittyn. Lopulta me lähdettiin kohti Goldminers Camp:ia ja jaettua huonetta Kittyn kanssa. Onneksi yö meni rauhallisissa merkeissä koska olisihan se ehkä ollut vähän outoa jos jotain olisi alkanut ilmaantua välillemme. Ehkä?

Keskiviikkona juttua riitti aamupalalla ja tuntui että tunnelma oli ylipäätänsä hieman rentoutunut ja ehkäpä edellisen illan juomillakin saattoi olla osaa ja arpaa asiaan, sillä varsinkin Elias vaikutti siltä että pelkkää vettä ei ollutkaan koko iltaa ollut miehen kupissa. Kim Sahherin luento ei ollut ehkä ihan sellainen maailman mielenkiintoisin asia, mutta silti kuuntelin sen lävitse. Luennon jälkeen saimme uudet parit tälle päivälle ja tänään parinani olisi Roi. Lähdimme ratsastamaan kohti redairea sekä Big Footin huskykenneliä.

Kennelikierros oli mielenkiintoinen ja sen jälkeen pääsimme ottamaan mittaa toisistamme. Koiravaljakolla sekä varsinkin nelivaljakolla ajaminen oli ainakin meikäläiselle uusi ja mielenkiintoinen kokemus. Loppupeleissä menimme Roin kanssa voittamaan pienen kisailun mikä oli positiivinen yllätys. Huskykenneliltä matka jatkui Cattle Campille, jossa yövyimme ja seuraavan aamuna meillä olikin yhteinen herätys koko porukan kanssa.

Torstaina mun parikseni tuli retken toinen suomalaisvahvistus, Aliisa. Brunette kyseli koko ajan vähän kaikesta mitä tuolla nyt mieleen tulikaan. En mä ollut pitkään kertonutkaan näin paljon asioita itsestäni kenellekään, mutta Aliisalle oli helppo puhua joten itsestään puhuminen ei ollut ihan niin outoa ja inhottavaa kuin miltä sen olisi voinut ajatella olevan. Meidän suunnistaminen… noh, olihan se hauskaa ja kaoottista ja välillä musta tuntui että oli vain parempi antaa bruneten toimia miten se haluaa ja vain seurata kuin kuuliainen koiranpentu perässä.

Iltapäivällä me käytiin sitten tutustumassa lampaidenhoitamiseen. Ricky tuntui heräävän uudelleen kun se näki lammaslauman. Quater ruuna vaikutti siltä että se ei pysyisi karvoissaan kovinkaan pitkään ja onnekseni sain sen pidettyä rauhassa kunnes oli aika laskeutua ratsailta. Viimeisestä kerrasta kun olin lampaita kerinyt taisi olla jo viitisentoista vuotta mutta toivoin että taito olisi silti vielä tallella. Kuitenkin herrasmiehenä annoin Aliisan aloittaa keritsemisen ja nappasin brunetelle pari kuvaa sekä videota tuon suorituksesta muistoksi tuon ojentamalla puhelimella.

Lopulta tuli mun vuoro kokeilla keritsemistä.

”Siis miten sä oot noin hyvä?”
”Joskus nuoruudessa tuli auteltua lammasfarmilla joten sitä on tullut muutama lammas elämässään kerittyä” vilkaisin brunettea pikaisesti samalla kun pidin lammasta paikallaan ennen kuin jatkoin sitä mitä olin tekemässä. Saatuamme lampaat kerittyä oli aika palata takaisin Cattle Campille ja me oltiin Aliisan kanssa vastuussa kaikkien ruokkimisesta. Sähellyksen ja sähläyksen, ehkä jopa ”vahingossa” tapahtuneen kädestä pitämisen jälkeen ruoka oli valmista ja saatiin kutsua porukat syömään. Syömisen jälkeen oli aika yrittää kirjoittaa rakkauskirje ja voi pojat oliko se vaikea… Lopulta muutama rivi ilmestyi paperille ja oli aika jatkaa iltaa.

Perjantai meni myös Kittyn parina ja pienoisen keskustelun ja väännön jälkeen me saatiin suunnitelmat lutviutumaan. Kitty tarjoili aimoannoksen kummitustarinoita ja mä en ollut ihan täysin varma siitä että paljonko oli urbaania legendaa, paljonko totta ja paljonko ms. Loop:in omaa värikynää. Ihan siis kaikella rakkaudella Kittyä kohtaan. Illalla käytiin vielä bongailemassa revontulia ennen kuin oli aika yrittää rauhoittua nukkumaan. Yllättäen mä sainkin unenpäästä kiinni, mutta jossain kohtaa mä heräsin tunteeseen jostain kylmästä ja märästä mun kasvoilla.

Ponkaistuani istumaan sängylleni ja ymmärrettyäni mitä mun naamaa pitkin valui kohti t-paidan rintamusta ja kuullessani Kittyn räkättämisen en mäkään voinut muuta kuin nauraa ja pudistella päätäni Kittyn lähtiessä seuraavan uhrinsa pariin. Lauantaina onkin aika palata takaisin ranchille ja mitäpä paluumatka olisi ilman lumivyöryä ja yhtä runnellumpaa kättä myöhemmin pääsimme onneksi lopulta takaisin ranchille. Edessä oli enään Rickyn hoitaminen pois ja suuntaaminen kohti Charlien varaamaa majapaikkaa, sillä Willkes oli tuonut Imaghostin Kanadaan jotta saisin osallistuttua pikkutamman kanssa seuraavana päivänä koittavaan värinäyttelyyn.

Pikkutamma pääsi omassa kehässään jatkoon ja lopulta pikkutamma nousi toiselle sijalle koko kahdenkymmenen hevosen joukosta. Olin hyvin yllättynyt kuin se palkittiin vielä parhaan nimen palkinnolla omasta luokastaan, mutta sain myös olla tyytyväinen siihen miten hienosti se käyttäytyi ollakseen nuori ja tehneensä pitkän matkan. Lopulta oli aika pakata pikkutamma traileriin ja suunnata kotiin ja valmistautumaan seuraavaan poolomatsiin, joka olisi reilun viikon kuluttua. Poolomatsista matka jatkuisi westernin winter championsien kautta takaisin Kanadaan ja cup:in pariin.

Poolomatsi oli hallissa joten koko tiimistä mahtuisi pelaamaan vain kolme. Mä olin jotenkin omalla tavallani jo valmistautunut siihen että meikä jäisi taas rannalle ja katsomaan tulisiko mukaan avointa tiimiä johon meikäläinen mahtuisi kun Kitty yllätti kysymällä että haluaisinko mä sittenkin pelata tiimissä jos Billy menisi avoimeen. Saatuani ajatukseni punaisen langan taas sidottua kasaan ja varmistettuani Billyltä että olisi okei jotta mä veisin toisen paikan oli meikäläinen mukana tiimissä.

Tällä kertaa meitä vastassa oli Team Control ja ilmeisesti Kanadalaiset olivat harjoitelleet, sillä Kittyn ja Roin pelaaminen oli todella hyvää ja oli helppo päästä peliin mukaan. Vastapuoli ei taas oikein tiennyt mitä ne oli tekemässä joten me oikeastaan vähän yllättäen dominoitiin koko peliä ja saatiin kasvatettua tiimin pistepottia kolmella. Päästiinhän me näin myös jaetulle toiselle sijalle tiimirankingissa ja vaikka meillä onkin viiden pisteen ero Intialaisiin, ei Controlkaan ole kovin kaukana perässä, sillä niillä on vain kahden pisteen takamatka meihin, joten täytyisi kyllä ensi kerralla yrittää pitää oma pelaaminen 150% ja tuoda kaikki mahdolliset pisteet meidän tilille jotta saataisin kurottua kaulaa Controliin isommaksi ja Soorodayhin pienemmäksi.

Riisuessamme hevosia kävimme vielä lävitse pelejä, sillä myös Billy oli voittanut avoimessa joukkueessa oman ottelunsa ja kerännyt tiimistään toiseksi eniten pisteitä. Onnittelin toista saavutuksesta ja toivotin turvallista kotimatkaa muille, ennen kuin itse nousin autooni ja meidän matkamme jatkui Coloradoon ja Birch Bark Ranchille. Siellä edessä oli molempien tammojen kanssa winter championch kilpailut. Tälläkään kertaa ei kumpikaan tammoista saanut jatkopaikkaa ja Forever oli omassa luokassaan ensimmäinen karsiutunut, Imaghostin pitäessä taas halterin jumbosijaa itsellään. Ehkäpä ensi kerralla päästäisiin kokeilemaan onneamme jopa semifinaaleissa, mutta tällä kertaa matka päättyi taas ensimmäiseen päivään, joten tammojen ollessa pakattuna traileriin, oli aika palata takaisin tien päälle ja suunnata Kanadaan.

Pitkä kisarupeama siirtyi rajan toiselle puolelle Kanadaan ja Orange Woodiin. Kisapaikalla oli jo kisatunnelma korkealla ja taluttaessani Imaghostia kohti päiväkarsinaa ihmettelinkin hieman miten en nähnyt vilaustakaan Alexiinasta tai muistakaan Centereistä. Näin kuitenkin vilauksen Kittystä ja onnekseni sainkin naisen pysäytettyä hetkeksi, vaikka Loop näyttikin menevän eteenpäin kuin tornado.

”Kitty!”
”Ai moi Ty! Menikö matka hyvin?”
”Jep, mitä nyt pikkutamma päätti vähän esitellä verenperintöään lähtiessä” virnistin, ennen kuin jatkoin ”eivätkö Centerit ole paikalla?”
”He ovat Suomessa, Alexiinan isä menehtyi” Kitty puheli normaalia hiljempaa.

”Ai… Pohdin vain jäämistä pariksi extra päiväksi jos Dewnistä olisi saanut huomenna seuraa vaikka parille synttärijuomalle. Mutta ehkä ensivuonna” kohautin olkiani.
”Välitäthän surunvalitteluni Centereille noiden palattua takaisin?” kerkesin vielä kysyä ja nähdä Kittyn nostavan peukkunsa pystyyn, ennen kuin blondi oli jo kadonnut matkoihinsa ja minun oli aika hakea toinenkin tammoistani ja valmistautua Imaghostin luokkiin.

Mustangitamma oli todellakin mustangitamma ja hieman yllättäenkin pikku villikkoni sijoittui Halterissa kolmanneksi. Ilmeisesti sitten riekkuminen ja pönttöily oli vienyt varsasta matkustamiseen lisättynä sen verran energiaa että Halter Horsemanshipissä tamma olikin sitten luokkansa loppupäässä. Forever oli taas ihan liekeissä ja tamma olisi mieluusti erotellut ihan liian monta vasikkaa ja lopulta tuo kiemurteli allani kuin käärme, antaessani tamman suorittaa erottelut omatoimisesti ja vain yrittäessäni pysyä selässä.

Lopulta tamma oli luokkansa neljäs ja pääsin pakkaamaan ratsut autoon ja suuntaamaan takaisin Texasiin seuraaviin kisoihin. Onneksi ne olisivat lähellä kotia joten reissaaminen olisi paljon helpompaa. Ehkäpä matkaevääksi voisi ostaa huomenna jotain mitä ei normaalisti tule ostettua, tai sitten vain viettää syntymäpäiväänsä antaen mailien jäädä taaksepäin ja toivoa että olisi jo kotona.

Alexiinan kommentti: 
Aye! Oli niin kivaa lukea tällainen kokonaiskuvaus helmikuun loveretkestä  "meikäläinen oli juuri hörpännyt kahvistani kun kuulin kuka oli päiväni pari. Kyllähän mä tiesin että Kitty tulisi jossain kohtaa meikäläisen pariksi mutta että juuri tänään." Miksi nauroin?   Tyler kuulostaa niin rassukalta, kun joutuu Kittyn pariksi, oh no! "Kitty tarjoili aimoannoksen kummitustarinoita ja mä en ollut ihan täysin varma siitä että paljonko oli urbaania legendaa, paljonko totta ja paljonko ms. Loop:in omaa värikynää. Ihan siis kaikella rakkaudella Kittyä kohtaan."   Plus koko pätkä pooloanalyysiä oli jees!

Voi kurja, kun elämä pisti kapuloita rattaisiin tuon Tylerin synttärituopin suhteen. Darn it! 

Mutta hei, ei tämä ollut ollenkaan niin *kaaos*. Hyvin kasattu ja helppo seurata tapahtumasta ja menosta toiseen. Oli mielenkiintoista!