katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 119 
Hoitohevonen: Dragon
Aurinkomerkki: ♏
|
Post by Crid on Mar 30, 2022 6:03:15 GMT
# Naps # 30.3.2022 Tiesin, että on riski tulla joka päivä samalla viikolla tallille. Uhmaisin luonnonlakeja, universumin järjestystä ja omaa epäonnesta nauttivaa henkilökohtaista Kohtalotartani, nimittäin prosentit mahdollisuudelle, että myös Savannah olisi paikalla, kasvoi kerta kerralta. Ja sen riski, että teloisin itteni kuudennettatuhannetta kertaa. Silti olin vakaasti päättänyt, että mun oli petrattava edelleen sitä hyvän hoitajan mainettani (tai siis koetettava tavoitella sitä, se maine nyt kun oli murskana jo muutenkin). En voisi – gulp – pienen pelkoni sitä naista kohtaan antaa estää mua tekemästä mistä tykkäsin ja käymästä tallilla katsomassa Dragonia. Mun olisi opittava pitämään paremmin puoliani. Silläkin uhalla, että raahauduin tallille verestävin silmin kuin mikäkin muumio. Illalla oli mennyt vähän – köh – myöhään Tom-Tomin kanssa Dotaa pelatessa, sitten en saanut millään unta (jotain haamusärkyjä) ja aamulla mamma herätti mut ennen kun Kristuskaan oli syntynyt ilmoittaen lähtevänsä Kevinin kanssa kaupunkiin ja varmistamaan, että mulla varmasti oli kaikki ok, ovi menisi lukkoon, palohälytin toimi ja tietäisin, miten saisin aamupalaa (ikään kuin en olisi täysi-ikäinen nuorimies; säälittävää, että mamma yhä kuvittelee, etten osaa ruokkia itteeni ilman sen apua… se mielellään kuorisi mulle perunatkin valmiiksi ja voitelisi leivät, mutta johonkin munkin on oman arvostukseni nojalla raja vedettävä). Niinpä mä olin syntisen väsynyt, kun saavuin heleän aamutaivaan ja nousevan auringon kanssa yhtä matkaa Orange Woodiin. ”Kylläpäs te yhtäkkiä reipastuitte!” ”Häh?” Reipas oli kaukaisimmassa horisontissa siintävä sana kuvaamaan olemustani just tänään. Kitty oli bongannut mut tuijottamasta silmät päässä seisoen Dragonin hoitovihon sinistä kantta taukohuoneessa. Olin vasta päässyt istumaan – taas uusi merkintä Savannahilta; tiesin sen siitä, että kuulakärkikynä oli taitettuna pitämään vihkoa siististi kasassa, mitä vain se teki ja mä en koskaan – enkä ollut ehtinyt edes avata sitä, kun Kitty keskeytti olemattomat tyhjää ajattelevat ajatukseni. Luoja kun väsytti. Silmämunia kiristi. ”Sä ja Savannah”, Kitty selvensi ja alkoi puuhata kahvinkeittimen parissa, lirutti hanasta vettä pannuun. ”Ensin Savannah on täällä maanantaina, sitten te molemmat tiistaina ja nyt sä oot täällä taas tänään ja vielä näin aikasin, eihän täällä ees ole vielä muita hoitajia! Kyllä Dragonin nyt kelpaa, rivikin paranee tällä hoidolla varmasti tuota pikaa!” Kitty napsautti keittimen päälle ja kääntyi mua kohti kädet lanteillaan, sporttisen ja tehokkaan näköisenä, kuten aina, mun täydellisenä vastakohtana (yök, oli jotenkin oksettava olo...). Tunsin itteni avuttomaksi ja kumman veteläksi kumiukoksi. Dragonilla oli… ai mitä? Yritin käynnistää aivoja. Mitä oli tapahtunut? ”Onko Dragonilla riviä?” ”On joo”, Kittyn suu vääntyi myötätuntoisesti. ”Kurja juttu. On sillä ollut joskus ennenkin. Savannah keksi käyttää lampaanvillaa, eikö ookin nerokasta?” Kitty piristyi silminnähden (mun kurjuudekseni) ajatuksesta, että Savannahin Saamari oli ollut niin ajattelevainen. ”Tosi”, sanoin ja ilmeisesti mun äänestä välittyi täydellisesti se, miten en ollut yhtään samaa mieltä, koska Kitty koki tarpeen puolustaa sitä ämmää. ”Mun mielestä Savannah on ihan kiva!” saVaNnah On ihaN KiVa ?? ”Siis, joo, on se vähän sellainen persoona”, Kitty pohti (mun ilme), ”mutta ei kai siinä mitään väärää oo. Hyvin se Dragonin aina hoitaa. Tosi hyvin.” Kiitos, Kitty. Ei tarvitse survoa lisää suolaa haavoihin. ”Mutta hei, nyt kun oot täällä näin varhain, sähän voisit tarkistaa sen. Ota siltä pintelit pois ja kato vähän, miltä näyttää, kantsii rasvatakin uudestaan. Savannah varmaan jätti hoito-ohjeita”, Kitty osoitti sormella kohti Dragonin vihkoa, joka lepäsi pöydällä mun edessä yhä suljettuna. En tänä aamuna kyennyt multitaskaamaan. Kahvinkeitin napsahti, joten Kitty kääntyi sen ääreen, kaatoi itselleen kupin puolilleen (vahva kahvintuoksu levisi taukotupaan ja se viimeistään vähän havahdutti) ja totesi ohimennen poiskävellessään, että auttaisin itellenikin, jos vaan maistuisi. Kyllä maistuisi. Työnsin tuolin taaksepäin ja kävelin kurottelemaan kaapista itelleni jotain sen näköistä mukia, joka ei ollut ihan täynnä tee- ja kahvirailoja niin kuin pytyssä parin paskarallin jälkeen. Mun sielu ei ollut milloinkaan kaivannut kahvia yhtä paljon kuin just nyt. Palasin pöydän ääreen kuuman mukin kanssa (siinä oli vihreä naama, joka näytti kieltä, joten aattelin sen sopivan jotenkin Dragoniin) ja heilautin toisella kädellä vihon auki. Katotaan nyt sitten mitä se päällepäsmäri oli kirjoittanut. Rehellisyyden nimissä, en mä tiennyt miten riviä hoidettiin, joten olisi kai hyvä tsekata ainakin ne ohjeet. Miten moisilla meriiteillä – tai niiden puutteella – voi kutsua itseään hoitajaksi? … ne olisi PITÄNYT HUOMATA … rilleihin pientä vahvistusta… Tän hevosen ei kuulu kärsiä siksi että sä oot laiska ja saamaton.
Vatsasta väänsi, eikä se ollut kahvi. Tuijotin hyisiä kirjaimia, jotka niin irvokkaasti viilteli Dragonin pyhän hoitovihon sivuja. Miten voi kutsua itseään hoitajaksi? Ne olisi PITÄNYT HUOMATA jo aikoja sitten. Yrittäisitkö olla edes vähän hyödyksi ja pitäisit huolen sun HOITOHEVOSESTA? Purin hampaat yhteen. Mitä…. Eihän Dragonin rivi ollut mun vika. E-eihän…? Ei, ei ollut. Kalautin mukin pöytään. Nyt meni liian pitkälle. Ensinnäkin, MISS MCF*CKYOU, aloitin pääni sisällä ja suoristin tuohtuneena laseja. Mä olin sairaalassa monta viikkoa! Tekemässä kuolemaa! Kuolemaa! Missä ite olit viimeset kuukaudet, häh? Tartuin jo kynään ja painoin sen kiihkeänä paperille; nyt kyllä…! En tiedä saiko vähäiset yöunet mut näin klikkiin vai oliko kahvin hyperaktivoiva vaikutus nopea ja ylitehokas muuttaen mut hetkessä zombista vesikauhuiseksi rakiksi. Mutta HITTO KUN OTTI PÄÄHÄN. Millä hiton omaehtoisella oikeudella Savannah aukoi mulle päätään Dragonin hoitovihossa, kuin jollain netin anonyymillä keskustelupalstalla? (Tosin, jos se olisi tullut sanomaan tän saman mulle naamatusten, olisin saattanut ruveta itkemään.) Mutta kun olin näin omassa rauhassa, yksin ja viesti tuli perille turvallisesti paperilla, aloin uhkua sellaista hatutusta, että ei ole toista. Se syytti mua Dragonin rivistä? Tällainen laiminlyönti ei käy päinsä. Laiminlyönti. Mun sydän löi vasten heikkoa kylkiluuritilää. Naksuttelin kuulakärkikynän päätä kiihtyneenä ja mietin, miten vastaisin. En toisaalta halunnu alottaa sanasotaa hoitovihossa, koska siitä Alexiina ei tykkäisi. Toisaalta, Savannah sen aloitti. Mun päässä raksutteli solvauksia solvauksen perään ja tiettyjä paikkoja, joihin se diiva aikuispissis voisi suksia. Tulin vahingossa sutanneeksi vihkoon useita mustepisteitä. Äkkiä mä heilautin vihon kiinni. Hemmetti vieköön, mä kyllä näyttäisin sille närhenmunat! Se luuli, että mä säikkyisin näin vähällä. Luuli, että voisi savustaa mut ulos hoitopaikalta tekemällä hienovaraisesti, mutta kuitenkin julkisesti nähdyksi, miten huono ja kehno hoitaja olin (kuulin korvissani tallilaisten äänet: ”Crid on se surkee hoitaja, joka ei edes riviä tunnista…”, ”Dragonilla oli ennen kaksi hoitajaa, mutta toinen niistä teki Dragonin niin sairaaksi, että se sai potkut...”) Ei! Mä en ollut surkea hoitaja. Mä olin hyvä hoitaja. Mä olin ollut Dragonin hoitaja kohta viisi vuotta, viisi kertaa pidempään kuin Savannah. Ja sitten mun alahuuli alkoi täristä ja mua vammatti ja olin ikionnellisen kiitollinen taivaan isälle ja kaikille hengistä pyhimmille, ettei kukaan ollut näkemässä. Tietysti, mä jouduin avaamaan sen vihon uudestaan. Koska ne hoito-ohjeet. Hampaita kiristellen mä silmäsin ne läpi, otin niistä puhelimella kuvan ja sitten paiskasin vihon kaappiin menemään ja kynän perään. En ollut kirjoittanut vastinetta – vielä. Mun pitäisi hautoa sitä. Kippasin loput kahvit vihaisena kitaani ja lähdin ovet heilahtaen hoitajahuoneesta. Dragon olisi nyt mun ykkösprioriteetti. Mähän saamari vie laittaisin sen kuntoon niin esimerkillisellä hoidolla, ettei eläinlääkäritkään siihen pysty! |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 119
Hoitohevonen: Dragon
Aurinkomerkki: ♏
|
Post by Crid on Mar 31, 2022 8:04:55 GMT
# Kunnian kukko # 31.3.2022 Mun pahin painajainen marssi tallikäytävää mua kohti julma terä silmissään. Mä en ollut vielä valmis tähän. Seisoin avuttomassa paniikin tilassa Dragonin suitset kädessä (olin menossa ratsastaan) ja mun pää ja koko kroppa jääty, kun näin Savannahin myrskyävän mua päin. ”Minä hoidan sen pois.” ”T-tä?” Sain sellaisen mulkaisun, että karhukin olisi persiilleen lentänyt. Olin ilmeisesti liian hidas toimimaan, koska Savannah tempaisi löyhästi mun kädestä riippuvat suitset itselleen. ”Mut… mä oon menossa… ratsastaan”, piipitin. Kuulin oman ääneni ulkopuolisen korvin ja tää laajempi point of view (Savannahin läsnäolo oli niin traumaattista, että sain jo kehostapoistumiskokemuksia) potkaisi mua palleihin. Muistutin itteeni siitä, mitä Tom-Tom oli sanonut eilen pelichätissä (olin saattanut jurnuttaa sille Savannahin ja mun välisestä sodankäynnistä ja hoitovihkoviestinnästä): ” Pidä vähän paremmin puolias. Älä anna sen kävellä yli.” Helpommin sanottu kuin tehty, kuten viisaus kuuluu. ”Ratsastaan?” Savannahin ääni nousi loppua kohden oktaavin. ”Oletko täysi idiootti? Dragonilla on riviä. Oletko edes hoitanut niitä jalkoja, kuten jätin hoito-ohjeet?” Savannah tuppautui jo mun ohi karsinaan, joten tein tilaa. Ja taas Tomin ääni sanoi: ” Älä anna sen kävellä yli.” Savannah oli kyykistynyt Dragonin jalkojen ääreen, kääri pinteliä auki ja hiveli sen kinttuja ja hiplasi vuohiskuoppia. Eikö rivin aikana saanut ratsastaa? Mä ratsastin aina joka toinen torstai, jos satuin olemaan sellaisessa kunnossa. Dragonilla ei ollut silloin tunteja, joten hoitaja sai liikuttaa. Silmäilin (ylivirittyneesti) Savannahin ruskeaa poninhäntää. Ehkä sitä vain nyppi, kun ei itse vielä saanut ratsastaa Dragonilla oma-aloitteisesti. Se kunnia annettiin vain pitkäaikaisille hoitajille. Ajatus valoi muhun vähän rohkeutta. Oli sentään jokin asia, missä mä olin niskan päällä. Ja sitten tein jotain ennenkuulumatonta. Ennenkuulumatonta. Tökin haita silmään. Leikittelin krokotiilin hampailla sen avoimessa kidassa. Ruokin ihmissutta kädestä. Toisin sanoen: vittuilin takaisin. Yhdelle pelottavimmista ihmisistä, joita olin koskaan tavannut (ja olin sentään mamman poika). ”Sä et varmaan vielä saa ratsastaa Dragonilla. Se onkin vaan vakiohoitajien kunnia.” Fanfaaaaaar….! Serpentiiniä, paperisilppua, torvisoitot ja kunniarivistön lippaan-tervehdys! Cridi The Scary Skidi pisti pahikselle kampoihin! Noin kaksi piste nollakolme sekuntia tunsin kasvavani pituutta viisitoista senttiä, saavani luurangonkäsivarsiini lihaskimppua ja häivyttäneeni puolet finneistä naamassa. Sitten Savannah käänsi hitaasti päänsä Dragonin jaloista mua kohti ja se basiliskin katse… Tiedän ainakin, mistä sanonta: ”jos katse voisi tappaa”, on lähtöisin. Ei, nyt ei luovutettaisi vähällä. Pitäisi iskeä sitä vyön alle ennen kuin se ehtisi koota pahimman aseensa…! ”Mä oon saanut ratsastaa Dragonilla jo kauan. Kitty ei varmaan luota suhun vielä tarpeeksi, mutta älä sure, kyllä sekin aika vielä koittaa.” Kuka on tämä uhkarohkea, komea mies? Ei Crid Malbor ainakaan. Does anybody know him?? ”Jos sä olisit luotettava hoitaja, Dragonin kurarupi olisi huomattu ajoissa. Mä en tajua, miten tuollainen mistään mitään tietämätön luuseri on edes päästetty hoitajaksi.” Rehellisyyden nimissä... en mäkään. Silti se sattui. Mutta mulla oli meneillään uusi kokeilu, jossa testasin ”hyökkäys on paras puolustus” -metodia. ”No s-sä oot niin hyytävä ämmä, ettei susta kukaan pidä, e-ei ees hevoset!” Hitto, kun ääni värisi. Sain kuitenkin lisärohkeutta siitä, että Savannahin takana Dragon näytti ihmissyöjältä; kaksi ihmistä sähisemässä sen karsinassa, ei hyvä juttu sen mielestä, ei ollenkaan. Savannahin leiskuvat silmät siristyi. ”Mä en ole täällä pidettävänä, oon täällä vain ja ainoastaan Dragonin takia.” Sen ääni oli kylmä. Se suoristautui täyteen pituuteensa (se oli mua pidempi  ) ja tuuppasi suitset mun syliin. ”Vie ne pois. Dragonin jalat pitää nyt hoitaa, koska et selvästikään ole sitä tehnyt.” Huono omatunto pisti taas. Olin tullut tallille vasta iltapäivällä, totta kai mä oletin, että joku aamutallilainen oli huuhtonut ja rasvannut ne jo aiemmin. ”No mitä teet siinä vielä?” Savannahin ääni sivalsi äkkiä. Se oli vetänyt Dragonin satulan alas sen selästä ja työnsi senkin mun taas äkkiä heikoiksi muuttuneille käsivarsilleni saatesanoina: ”HÄIVY.” Horjahdin äkkinäisestä mun päälleni ladatusta painosta. En halunnut näyttää Savannahin silmissä niin heikolta kuin oikeasti olinkin. ”Sä oot kiusaaja, hirvee sydämetön ihminen!” karkasi mun huulilta. Ei ehkä kaikista miehisin vasta-argumentti ja se oli muutenkin aika melodramaattisesti ilmaistu, mutten keksinyt muutakaan. Lähdin vaappumaan pois päin näkemättä Savannahin reaktiota ja jäämättä odottamaan, miten se seuraavaksi verbaalisesti mut nylkisi. Mä voisin valittaa Kittylle, mutta halusinko välttämättä vielä itkupillin lisäksi kantelijan leiman? Lisäksi mä edelleen epäröin, että jos valittaisin Kittylle Savannahista, voisi käydä juuri päinvastoin: mä saisin hatkat ja Savannah jäisi, jos ne katsoisi ylemmällä johtoportaalla Alexiinankin kanssa, että me kaksi hoitajaa ei tultu mitenkään toimeen saman hevosen ympärillä. Ne voisi laskelmoida, että parasta olisi, jos Dragonilla olisi vain se yksi hoitaja… ja kumpi silloin painaisi vaakakupissa enemmän? Hoitaja, joka on ollut pari vuotta pidempään ja kävi alkeiskurssin kahdesti eikä osaa tavallisimpia hevosten vaivoja hoitaa, vai hoitaja, joka on ehkä tuoreempi, mutta jo nyt ammattimaisempi ja opastanut koko muuta talliporukkaa Dragonin hoito-ohjeiden suhteen sekä nerokkaasti keksinyt käyttää vatun lampaanvillaa. Have a wild guess. |
|
Hoitaja
jäsen on muualla
Satulasaippua
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 28
Hoitohevonen: Dragon
Aurinkomerkki: ♍
|
Post by Savannah on Mar 31, 2022 15:25:49 GMT
Add insult to injury( Crid , #dragon ) Savannah kyykki Dragonin takajalkojen vieressä ja hieroi rivirasvaa ruunan vuohisiin. Samalla hän tunsi kuinka kiukusta johtuva puna teki reittiään ylös hänen kasvojaan. Miten tuo keskenkasvuinen koheltava kikkarapää kehtasi puhua hänelle noin. MITEN. SE. KEHTASI. Savannah roikkui niin syvän raivon partaalla, ettei hän muistanut pitkiin aikoihin nähneensä niin paljon punaista. Hän ei ollut tuntenut niin vahvasti sitten... No, pitkään aikaan. Hänen teki mieli lyödä jotakin. Sekin tunne oli uutta, yleensä hän ei turvautunut väkivaltaan – hänen pistävä kielensä yleensä riitti karkottamaan moista barbaarisuutta vaativat tilanteet. Dragon nosti takajalkaansa uhkaavasti. Hän oli luultavasti hipelöinyt hevosparan jalkoja liian kauan. Toivottavasti räkänokka edes putsaisi satulan ennenkuin lykkäisi sen telineeseen. Toivottavasti kundi myös kuristuisi matkalla johonkin. KUINKA. SE. SAATANAN. VÄTYS. KEHTASI! Kukaan ei ollut ikinä ollut yhtä törkeä häntä kohtaan. Hänen luotettavuudestaanko tässä olikin kysymys? ENTÄPÄ HÄNEN LAIMINLYÖNTINSÄ!? Jos hän olisi ollut noin säälittävä, mitään osaamaton, heiveröisen surkea ihmislapsen irvikuva niin hän olisi painunut maan alle ja niellyt tappionsa aikoja sitten. Mitä se tinapäinen ääliö oikein kuvitteli, ettei hän ollut kastroinut moisia idiootteja aiemmin? Ettei hänellä olisi keinoja saada kundia kärsimään, saatika halua. No, halua moiseen kunnolliseen kärsimykseen Savannahilla ei ollut aiemmin ollut, mutta nyt... Nyt häntä oli loukattu. Syvästi. Sydänjuuria myöten. Ja hän ei ollut anteeksiantavaista sorttia. Eikä kundi ollut edes pyytänyt anteeksi – päinvastoin. Rasvanaama oli jatkanut nenäkästä piikittelyään, kuin olisi ollut joku isokin kiho. Savannah oli nousemaisillaan Dragonin takajalkojen ulottumattomiin ennenkuin saisi kaviosta nenilleen, mutta pysähtyi. Alexiinan ääni kaikui tallikäytävältä. Yllättävän läheltä. Seisoiko nainen Dragonin karsinan vai viereisen karsinan edessä? Savannah ei ollut valmis vielä kohtaamaan Alexiinan ylirakastavaa persoonaa, hän oli aivan liian vihoissaan ollakseen neutraalin viileä itsensä. Niinpä hän jäi toiveikkaana kyykkyyn karsinaan ja oli näpertävinään ruunan vuohisia. ”Se on kiva että Cridiäkin näkyy taas tallilla. Sillä kun on niin vaikeaa päästä tänne, kun joutuu salailemaan sitä äidiltään. Poikaparka. Välillä käy oikein sääliksi.” Savannah ei nähnyt kenelle Alexiina puhui, mutta nainen puhui niin hiljaa, että asian oli pakko olla jonkin sortin salaisuuksia. Toinen keskustelija vastasi jotain vaimealla äänellä, mutta karsinaan asti hän ei tunnistanut kuka toinen karsinan oven takana seisoskeli. ”Totta.” Alexiina jatkoi juttuaan. ”Jos äiti saisi tietää, poikaparka ei saattaisi päästä tallille lainkaan.” Savannahin silmiin syttyi pahaenteinen kipinä. Kieroutunut hymynkare karkasi kasvoille samalla kun julma idea hiipi hänen synkkään mieleensä. Nyt ei tarvittaisi kuin yksi huolestuneen hoitajan soitto siitä, että olihan Crid varmasti kunnossa Dragonin jäljiltä... Täytyisi vain saada yksi ainoa puhelinnumero käsiinsä ja hän saattaisi hyvinkin pian maksaa takaisin samalla mitalla – toki korkojen kera. Limaletti saisi vielä tuta sen, mitä pallien yhtäkkinen kasvattaminen saattoi aiheuttaa. Poikaparka, tosiaan... Alexiinan kommentti:
Ajaijai  Ihanaa, ihanaa (siis kamalaa, kamalaa  ). No nyt oli Savannahin purkaus kyllä ihan next level, vähemmästäkin juoksisi tallin isoimmatkin rotat piiloihin! Juonia punotaan, suonia puhkotaan... Cridin nimittäin - ja hänen äitinsä, tuota pikaa, olen varma!
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 119
Hoitohevonen: Dragon
Aurinkomerkki: ♏
|
Post by Crid on Apr 2, 2022 7:17:57 GMT
# Pupelin # 01.04.2022 Missä se oli? Viskelin (tai siis enhän mä viskele, en voi rasittaa itteeni sillä tavalla, joten passiivisaggressiivisesti ja muristen vain nostelin tyynyjä tai vaatemyttyjä ja siirsin niitä toiseen paikkaan vain huomatakseni kohta, että ne oli taas tiellä ja juuri siinä kohtaa, mihin halusin seuraavaksi vilkaista) kamaa ympäri huonetta. ”Mikä puppelilla on hukassa?” ”Mamma – älä, mä en nyt ole sillä tuulella.” Mamma kipristi suutaan ovensuussa (tai ainakin kuvittelisin niin, en nimittäin katsonut, sillä olin just nelinkontin mun vuoteen vierellä ja tiirailin sinne – oho, kuinkahan pitkään noi bokserit on täällä lojunu?). ”Mun kännykkä on kateissa.” Mä olin katsonut jo: kaikki hupparin ja housujen taskut (joita mulla oli huimat 5 kappaletta – yhteensä; käytin oikeastaan aina samoja vaatteita, mun suosikkia tummansinistä lohikäärmehupparia ja verkkareita), vessasta (joskus unohdin kännykän sinne, kun otin sen selattavaksi pitkän tuutin ajaksi), repusta, jota kannoin mukana tallilla mm. eväitä varten, ja ulkotakin taskuista. Ei se kai pihallekaan ollut voinut pudota? ”Sehän oli uusi puhelin!” mamman syyllistystä uhkuva olemus mun takaata sanoi. ”Katso kunnolla, kyllä se löytyy. Täällä jossainhan se kuitenkin on, ethän sinä käy missään.” Mun käsi jähmettyi kesken kaiken ilmaan. Ei perhana. Äkkiä mä tiesin missä mun kännykkä oli. Tai siis, en tiennyt tarkkaan, mutta aavistin hyvin voimakkaasti. No sehän oli tietenkin tallilla. Voi räkäpallerokuningas, olinko mä unohtanut puhelimeni tallille? Olispa tää aprillipila. ”Soita siihen, niin se löytyy.” Katoin mammaa pitkään. ”Miten mä soitan ilman sitä vehjettä, millä soitetaan?” Mamma ei ollut ihan terävin leikkuuveitsi. ”Höpsö, minun puhelimella.” Olin noussut seisomaan, mutta paniikki vihlaisi ja oli notkaista polvet uudestaan alta. Jos mä soittaisin, eikä puhelin soisi täällä… mitä mamma siitä aattelisi? Mamma meni jo hakemaan kännykkäänsä. No, ehkä se ei ajattelisi mitään. Kuten sanoin, mamma oli joskus (kaikella rakkaudella) ei-niin-älykäs. Se oli jo ehtinyt itse soittamaan mun kauhukseni ja tuli kännykkä kaiuttimella kädessään takaisin mun huoneeseen. Me pidätettiin kummatkin henkeä ja kuunneltiin. Ei mitään. Mamman kädestä vaan kuului kaukaista tasaista piiiip…. piiiip…. piiiip…. ”Ei kuulu –” ”Se voi olla jossain ummessa lakanoiden seassa”, puhuin melkein päälle ja aloin mukamas syynätä hyvin tarkkaan sitä kangaskasaa, jonka olin saanut etsimiselläni aikaan. ”Pistät kaiken sitten takaisin paikalleen, Crid-rakas. Äläkä väsytä itseäsi liikaa!” Olin just saanut pölyä keuhkoihin ja alkanut vetisen röhisevästi yskimään. Mamma oli alle sekunnin sadasosassa mun vieressä inhalaattorin kanssa. Bless, kippis ja kulaus. Ei sitä löytynyt, joten sitä varmempi olin, että tallille se oli jäänyt. Miten mä olin saattanut olla niin huolimaton? En edes pääsisi tallille tänään; mamma oli pakottanut (kyllä: pakottanut) mut menemään tänään rouva Rentonin seuralaiseksi. Se oli myös katkaissut jalkansa liukastuessaan jäällä (see: en mä ainut tunari ole) eikä päässyt liikkumaan ulos talostaan ja, kuten me tiedetään, se asui yksin ja kaipasi välillä seuraa sekä jotakuta viemään roskat tai käymään kaupassa. Mä en tietysti saanut sellaista tehdä, osin, koska mamma ei antanut (”raahaisit painavia kauppakasseja liukkaalla tiellä juuri, kun olet saanut kipsin pois? Älä unta näe!”) ja osin, koska rouva Renton ei antanut (”Sinäkö hakisit minun ostokseni? Et varmaan edes lukea osaa ja ostaisit kuitenkin väärän merkkistä käsisaippuaa. Sinun käsiisi en rahojani laske. Älä unta näe!”). Tämä epäluottamus kummankin taholta ei mua kuitenkaan loukannut, vaikka toisaalta olisin mieluummin käynyt asioilla itsekseni kuin istunut sisällä rouva Rentonin teepöydän ääressä sen sanallisesti nyljettävänä, nyökyttelevänä miesnukkena (kuulostipas… pahalta). Kun mua ei näkyisi tallilla, Savannah saisi tilaisuuden kuvitella, että mulla oli tullut pupu pöksyyn. Kissa vieköön. Kattia kanssa. Kuin koira veräjästä. Sikaa – no niin, se siitä. Mulla EI ollut pupua pöksyissä tai mitään muutakaan karvaista (ups)! Kun olin nyt kerran uskaltanut nousta Savagea vastaan, mä olin saanut siitä yhtäkkistä puhtia ja itseluottamusta. Tietysti olin vapissut kuin haavanlehti sen yhteenoton jälkeen koko loppupäivän ja tirauttanut pari kyyneltä tyynyyn illalla, mutta nyt olin taas sa%&@#! mu=(%&¤ hu!£@+*!!!1 ”Crid-kulta, rouva Renton odottaa…!” mamman ääni kuului toisesta huoneesta. Työnsin viimeiset vaatekappaleet kaapista sisään ja tartuin reppuun. En uskonut, että tällä kertaa voisin olla menevinäni Crittliniin ja sen sijaan päätyä Sinicoastiin. Viimeksi rouva Renton ei halunnut mua sinne. Nyt se ilmeisesti halusi. ”Löytyikö?” mamma kysyi ja ihmettelin, ettei se lukenut vastausta mun norsuntussulla olevalta naamalta. ”Ei.” ”No, rouva Rentonilla on puhelin. Soita heti, jos tulee jotain, Kevin tulee hakemaan sinut illansuussa. Älä syö liikaa makeaa. Ja muista olla kiltti hänelle, hän on nyt vähän pahalla tuulella, mutta...” Joskus oli mielenkiintoista miettiä, miten mamman logiikka toimi: se pelkäsi mun puolesta kaikkea, mutta samalla iloisesti vilkuttaen lähetti mut yhden ihmislohikäärmeen kitaan vailla huolen häivää. Ok. Seuraavassa hetkessä mä olin Kevinin autossa tuijottaen pahantuulisesti ulos ikkunasta. En mä liikaa pelännyt, että mun puhelimelle jotain tapahtuisi – todennäköisesti se olisi tyyliin hoitajahuoneessa tai Dragonin hoitokopassa tai muuta vastaavaa, joku vain löytäisi sen ja veisi toimistoon Alexiinalle mistä mä saisin sen seuraavan kerran, kun tallille pääsisin. Ehkä jo huomenna tai viimeistään lauantaina. Enkä myöskään uskonut, että olisi hirveän vaikea arvata kenen puhelin se oli; mun taustakuvana oli lohikäärme ja takakuori täynnä erilaisia tarroja, jotka muodosti kirjaimen ”C”. Joo, tiedän, oon tosi uniikki tai jotain. Ja sitä seuraavassa hetkessä olin Crittlinissä, Kevinin hylkäämänä pihatiellä ja tuijotin nielaisten taas tota sielutonta taloa. Ei muuta kuin surman suuhun. |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242 
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 3, 2022 15:12:14 GMT
Kitty talks - 02.04.2022 ”Tylerillä on ollut muikki luonaan kokonaisen viikon ja se muikki on sen ex?” Roi katsoi mua niin pitkään, että ämpäri, johon se valutti vettä, meni jo yli. ”Houston kutsuu, Luuppi, joka pyörii kuin väkkyrä jossain Saturnuksen ja Jupiterin välimaastossa.” ”Ne on vaan vanhoja kamuja”, sanoin hyväntuulisesti; Evie oli ollut ihan kiva, rento ja mukava. ”Se tuli pitkän matkan ihan vaan varmistaan, että Forever Shine – se on tiine – pääsee turvallisesti perille.” ”Pelkän hevosen takia, ihan varmasti.” ”Se on eläinlääkäri.” ”Ja mä olen Trudeaun vaimo. Naps, saako valoja päälle?” Roi napsautti sormiaan mun korvani juuressa; virnistin. ”Joko se lähti?” ”Torstaina”, väänsin hanan kiinni ja tartuin molempiin ämpäreihin. ”Tyler on kulkenu töihin ratsain. Se on niin onnellinen niistä hevosista, kun ne on nyt täällä. Vaiteliaaseen tapaan, mutta kyllä mä näen”, iskin silmää. ”Ai niin!” muistin samassa, ”mun piti puhua sen puolesta Raicylle, jos se lähtis mukaan tiimikisaan.” ”Mihin?” Roi heilautti vedet aidan yli kaukaloon. Keväisen kirkkaita päiviä oli jatkunut putkeen jo monta, ja säteet poukkoili iloisesti pisaroista. Oli kiva päästä taas käymään kunnolla lenkillä, kun tiet oli sulana eikä tarvinnut käyttää erikseen piikkareita. ”Texasissa on tässä kuussa lännenratsastuksen tiimikisat, neljässä lajissa mitellään. Tylerin kaveri, Charlie, yritti houkutella Tyleriä kokoamaan sinne joukkuetta täältä ja mä lupauduin heti. Kiinnostaako lähteä messiin?” ”Westerniä? Ei kiitos. Mä en ymmärrä siitä touhusta mitään.” ”Mä sanoin Tylerille, että Raicy pitää saada mukaan. Sillä on kokemusta. Tosin jos se tulee Gogon kanssa, Gogolla ei oo minkäänlaista kisataustaa eikä hirveesti vielä muutakaan kokemusta. Se vois toisaalta olla sille hyvä testi. Sen kolarin jälkeen sille on jäänyt jonkinlainen matkustuskammo, että en tiiä miten Raicy sais sen hyvin kuljetettua Texasiin asti. Mä aattelin lähtee Chocolla. Me ei olla pitkään aikaan tehty mitään länkkäjuttuja Chocon kanssa, viimeksi jousiammuntaa ja kun me enemmän treenattiin pooloa, niin sitä, mutta nyt olisi tilaisuus tehdä taas jotain muuta.” Roi oli haukotellut, mutta äännähti nyt: ”Koska me kootaan Go Oranges taas? Oikeesti, mulla on rehellisesti sanottuna ollut ikävä poolomatseja.” ”No siis niin mullakin! Meidän on pakko vetää jotkut pelit tässä keväämmällä, ehkä saadaan hoitajista koottua sellanen leikkimielinen harjotustiimi?” ”Billy ei varmana lähde.” ”Zack on luvannut paikata, siirtyy varalta kolmoseksi. Hei – siitä tulee hauskaa! Ja mehän voitaisiin sen westerntiimin kanssa olla kans Go Oranges -joukkue – vai pelkkä Oranges? – pitää heti ehdottaa Tylerille ja sopia millon pelataan!” Mä päätin pistää hippulat vinkumaan. Oli aika laittaa taas tuulemaan vähän toimintaa. Aurora-viikon ja ystävänpäivän jälkeen maaliskuu oli mennyt tallilla hiljaa kuin kirkossa. Nyt pitäisi ruveta tapahtumaan! Reissu Texasiin olisi just hyvä veto, vaihtelua maisemiin – ja Tylerin kanssa varsinkin ehkä romanttinenkin matka. Tomford lähtisi varmaan sekin, ainakin, jos Raicy tulisi. Mä en vielä tiennyt, miten Raicyn saisi ylipuhuttua, mutta olin luottavaisin mielin. Senkin oli aika tehdä jotain! Auto-onnettomuuden jälkeen Raicy oli ollut ylivarovainen, ei ottanut enää mitään turhia riskejä missään asiassa eikä ollut osallistunut oikein mihinkään (Alexiina kertoi). Siihen olisi tehtävä muutos! * ”...vai tiimikisat?” ”Cuttingissa, tynnyrinkierrossa – öö – reiningissä ja ranch vai oliko se western trailissa!” ”Texasissa... missä siellä?” ”Freewind Farmilla. Me oltiin siellä viime vuonna poolokisoissa, Tyler tietää. Ja me voitettiin. Aika reilusti. Olikohan se Prime Staria vastaan vai West Windersejä...” Raicy hinkkasi rasvaa remmiin reittään vasten ja oli pitkään hiljaa. Mä jatkoin mahdollisimman vakuuttavasti, mutta samalla huumoriotteella: ”Tyler todella haluisi päästä sinne vähän HH:n kanssa fiilistelemään, sen kaveri kutsui –” (tosi asiassa mä halusin sinne, mutta mitäs yksityiskohdista) ”– ja Tomfordkin suostui, jos sä annat luvan, ja sitten mietittiin, että kyllähän sun nyt kokeneena konkarina pitäisi tulla näyttämään, että miten se tehdään.” Virnistin ja heilautin viimeisen puhtaan loimen alas kuivaustelineeltä. ”Se voisi olla katsos hyvä juttu Gogollekin, nyt voitaisiin testata miten sen totuttaminen taas traileriin on onnistunut ja miten se selviää matkasta.” ”Se voi olla liian aikaista.” (Dewn oli sanonut samaa, mutta mä en antanut sen haitata.) ”Koska sä olet viimeksi kisannut? Mieti nyt, siitä tulisi hauskaa! Vähän relaamista sullekin, sen onnettomuuden jälkeen –” Raicyn käsi pysähtyi hetkeksi, otsa rypistyi ja sitten se jatkoi taas hinkkausta. Ei kommenttia. ”Minusta se kuulostaa oikein hyvältä.” Alexiina tuli uuden pyykkikorin kanssa lassohuoneeseen ja katsoi ovelasti Raicyyn, mutta tällä oli pää alaspäin kallellaan hatun alla, niin ei sitä varmaan nähnyt. ”Ja Kitty on oikeassa, se tekisi nimenomaan sinulle terää.” ”Gogo ei ole valmis sellaisiin kilpailuihin tai niin pitkään matkaan.” ”No, ota sitten joku muu hevonen. Otawa?” Raicy kohotti vyötä ilmaan ja silmäili sitä kummaltakin puolelta. ”Enpä tiedä...” ”Jos sinä et lähde, niin minä voisin lähteä.” Mä katsoin innostuneena ja yllättyneenä Alexiinaan – oho! – ja samoin teki Raicy, joka kohotti epäilevän katseensa. Alexiina oli laskenut korin lattialle, nostanut sieltä huovan ja taitteli sitä. ”Niin, miksikäs ei. Koska olen viimeksi käynyt Texasissa? Olenko ikinä?” ”Sinä lähtisit kisaamaan cuttingissa?” Raicy toisti vaimolleen. ”Ja western trailissa. Olihan siinä nyt kai muitakin lajeja.” ”Joo, neljä lajia”, mä sanoin heti, ”barrel racing ja reining!” Alexiina levitti kättään olkaa kohauttaen ja nosti seuraavan huovan. ”Niin, siinäs kuulit. Se voisi oikeastaan olla hauskaa.” ”Mollyn psyyke ei kestäisi sellaista.” Alexiina loi Raicyyn hetkeksi vähän oudon katseen, en oo varma mitä se merkitsi. ”Ajattelin kyllä enemmän, että se voisi olla ensimmäinen luottamustesti minulle ja Citrukselle. Niin”, Alexiina alkoi pohtia asiaa tosissaan, ” mikä ettei. Ketä siis ovat mukana, Kitty? Sinä ja…?” ”Tyler ja Tomford, varmasti.” ”Kyllä me voittosolki kotiin tuodaan.” ”Takuulla!” nauroin ja Alexiina kohotti kyynärpään koukussa ilmaan ja mä tein samoin ja me iskettiin ne yhteen. Raicy oli tuijottanut meitä kuin me oltaisiin ihan sekoja. ”Mitä?” Alexiina sanoi sille. ”Olemmeko sinusta pöhköjä?” Se nosti kolmannen huovan ihan muina naisina. Raicy hymähti ja nousi vetkutellen seisomaan. ”Sitä te olette olleet aina. Mietin vain, että saatatte Tylerin ja Tomfordin noloon show'hun...” ”Noloon show'hun? Mitähän se tarkoittaa...!” Raicy ei katsonut meitä kääntyessään kiinnittämään vyötä takaisin satulaan, mutta näin sen parran nykivän. ”Heidän on noloa hävitä siitä ainoasta syystä, että te kaksi olette samassa joukkueessa.” Raicy kiepautti vyön sykkyrälle, tarttui Gogon satulaan ja nosti sen omalle paikalleen. ”Toinen on liian kiltti pelatakseen rajusti, ja toinen on niin raju, että vasikat lähtevät karkuun.” Me vilkaistiin Alexiinan kanssa toisiimme muka-loukkaantuneina. ”Hah!” Alexiina ilmoitti. ”No nyt kyllä pata soi!” ”Teillä ei ole mitään kunnon kokemusta karjanajosta.” ”Saanen muistuttaa, että vain yksi laji on karjalaji”, Alexiina haki multa varmistusta, ja nyökkäsin. ”Enkä minä ole ihan tampio ainakaan tynnyrinkierrossa, mieheni hyvä ja rakas, vaikken lehmistäsi koskaan olekaan niin innostunut.” ”Ja mä olen jo Fifin kanssa mennyt paljon reiningiä!” mä lisäsin; en voinut olla koko ajan hymyilemättä kuin pelle, koska aavistelin mihin tää oli menossa – Raicy viritteli meitä selvästi mokaamaan, antamaan olla ja luovuttamaan, mutta ei se mitään, me näytettäisiin sille, että kyllä me pärjätään - me cowgirlit! Ja kun Tyler ja Tomford – molemmat kokeneita cowboyita – olisi meidän kanssa samassa joukkueessa, mikä voisi mennä pieleen? ”Leikkireiningiä”, Raicy totesi. ”Mitä on leikkireining?” ”Kotikentällä piruetteja. Ei, parempi on, että säästän pojat nöyryytykseltä ja lähden itse sinne kisoihin.” ” Mitä?” Mä hämmästyin täysin; Raicy teki täydellisen kuusnolla äkkikäännöksen jostain odottamattomasta suunnasta, mutta Alexiinan naamasta päätellen se oli pelannut tähän pussiin koko ajan. Alexiinan pieni, tietäväinen hymynmutka suupielessä ja tuike silmissä näkyi selvästi vasta nyt. ”Kunhan et uhoa ennen kuin kaduttaa.” Alexiina ja Raicy katsoivat toisiinsa ilkikurisesti. Ja mä löin innolla kämmenet yhteen ja aattelin, että tästähän vielä vuosisadan peli saataisiin! |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 4, 2022 9:06:31 GMT
Chocolla oli ihan mahdoton karvanlähtöaika tähän aikaan vuodesta. Pyöritti sukaa miten paljon tahansa, aina valkosta hiventä vaan irtosi… ja irtosi… ja irtosi. Aurinko paistoi taas tänäänkin, niin kuin eilenkin ja toissapäivänä ja viime viikolla. Lunta oli vielä paljon, mutta nyt se oli sellaisia isoja löllöjä sisäänpainuneita kasoja lähinnä rakennusten varjoisissa nurkissa. Muksujen rakentama lumihevonen ladon sivustalla oli notkahtanut ja sulanut jo sen verran, että muistutti nyt merihirviötä. ”Moi Choco!” Oliver oli pelmahtanut jostain esiin ja silitti Chocon turpaa. ”Kitty, äitillä on jotain asiaa. Se on toimistossa.” ”Selvä pyy. Haluutsä jatkaa tästä?” tarjosin sukaa. ”Chocosta tulee kohta kalju tätä menoa!” Oliver virnisti, otti harjan ja alkoi hinkata pilkkupyllyn takamusta. Mä tamppasin käteni reisiin ja kääntelin sormikkaita, jotka ennen tätä urakkaa oli vielä olleet purppuranpunaiset. Alexiina lajitteli mappikansioita toimistossa radio hiljaisena taustalla. ”Ciao”, ilmoitin tulostani. Alexiina kääntyi. ”Tuli uusi leiriaittavaraus, koko viikko 16. Voisitko ottaa sen hoitoon, katsoa, että aitta on kunnossa ja siisti? Siellä pitää varmasti vähän siivota, voisit laittaa vaikka jotkut halukkaat hoitajat hommiin, jos haluavat vähän vaivanpalkkaa.” ”Hoituu!” ”Ilahdut varmasti, kun kuulet, että se on Cella, joka aikoo osallistua westernpäivään.” ”Cella Talve?!” Todellakin innostuin. Cella oli ollut auroraviikkona täällä. Sillä oli parhaimmat ja absurdeimmat jutut, sen kommentit asiaan kuin asiaan tuli aina ihan puun takaa ja sai mut nauraan kippurassa. Ja mikä parasta, sen hoitohevonen oli Chocon emä. ”Tuleeko Windikin?!” Alexiina nyökkäsi hymyä pidellen. Mulla alkoi heti rattaat raksuttaa: Cella otettaisiin mukaan pooloon! Miten siistiä siitä tulisi? Choco ja Windi, poika ja äiti vastatusten… ellen mä hylkäisi Go Orangesia ja liittyisi väliaikaistiimin puolelle. Niin, voisinhan mä tietysti, ehkä se olisi reilumpaa, kun me oltiin sentäs jo kokeneita konkareita… ”Cellan viestissä oli myös yksi pyyntö...”, Alexiina puhui mun ajatusteni päälle. ”Hänkin on menossa Freewind Farmille westernviikolle ja ajatteli yhdistää sen reissun sitten meillä pidettävään westernpäivään. Mutta hänellä ei oikeastaan ole joukkuetta, ja kysyikin, jos meiltä on kiinnostusta lähteä hänen kanssaan sinne kisaamaan.” ”Mikä ajotus”, mä sanoin hämmästyneenä, mutta sitten virnu levisi kasvoille. ”Totta mooses!” ”Mutta eikö teillä ole jo joukkue kasassa? Raicyhän lupasi lähteä.” Totta. Meitä oli jo neljä: meikä, Raicy, Tyler ja Tomford. Höh. ”Niin oikeastaan...”, Alexiina jatkoi ja ihmettelin, mitä sillä oli mielessä, ”olisiko ihan hullu ajatus koostaa toinenkin joukkue? Nimittäin… en laskenut leikkiä, kun sanoin, että minäkin voisin lähteä.” ”Joo”, mä sanoin ja sitten lisäsin entistä innokkaammin: ”Joo!” ”Minulla oli mielessä, että se voisi olla sellainen… naisten joukkue”, Alexiina jatkoi hivellen työpöytänsä reunaa ja katsoen mua alta kulmain, hienovaraisesti hymyillen. ”Pistää vähän pojille kampoihin. Tietysti, olet jo lupautunut siihen heidän kanssaan –” ”Nääh”, ravistin kättä; tuskinpa Tyler nyt niin pahasti suuttuisi, jos menisinkin toiseen tiimiin… Naiset vastaan miehet, kaikissa neljässä westernin lajissa. Count me in! ”Toi on sika hyvä. Ja Cella tulee meidän mukaan?” ”No, niin olin ajatellut.” ”Mahtavaa!” ”Toki meitä on sitten vasta kolme. Kukahan haluaisi lähteä neljänneksi?” ”Roi ei ainakaan, mä kysyin siltä jo aiemmin. Ehkä… Gillian?” ”Hmm...” ”Mä voin vähän kysellä ympäriinsä”, lupauduin innokkaana. Joukkueiden kokoaminen oli mun erikoisalaa. ”Muista ilmoittaa myös miehille”, Alexiina muistutti, kun olin jo tehnyt 180 asteen käännöksen kantojen ympäri lähteäkseni heti liikkeelle, ”että he ehtivät etsiä paikkaajan.” Ne ottaisi varmaan Dewnin. Dewn ei ollut yhtään kilpailuhenkinen, mutta se oli oikeastaan ainut jäljellä oleva miespuolinen, jolla oli sen verran kokemusta lännenratsastuksesta, että Raicy hyväksyisi sen tiimiinsä. Nyt oli vain kartoitettava meidän naisten tarjontaa, mikä oli ehkä vähän vaikeampaa. Gillian nyt oli melkein ainut mahdollisuus… hitsi, kun Lotte ei ollut enää täällä. Mutta kyllä me jotain keksitään! Girl power! |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 7, 2022 7:06:30 GMT
Kitty talks - 04.04.2022 ” Come oooon, kyllä sä haluat!” Rieputin Roita käpälästä ja estin sitä satuloimasta Passionia. ”Me ei saada joukkuetta kasaan! Me tarvitaan vielä yksi! Just one! Siitä tulee kivaa!” ”Päästä –” ”Sä voit ottaa Honeyn, varmasti Dewn lainaa –” (Dewn ei kuulemma ollutkaan menossa tiimikisaan miesten joukkueeseen; ei siltä oltu edes kysytty, mikä oli hassua – Raicy oli pyytänyt mun tilalle Thomasin.) ”Mä sanoin jo ei! Mä en tiedä mitään westernistä!” ”Pidät ohjia yhessä kädessä ja hattua päässä.” Virnistin. Roilta puuttui tänään taas huumorintajua. Käännyin katsomaan, kun käytävältä kuului kavioiden klompsetta. ”Gills?” mä anelin, yhä Roin käsipuolessa. Zeldaa ohi taluttanut Gillian melkein säikähti. ”Etkö sä voisi tulla?” Gillian katsoi meitä varovaisesti. ”Onko tämä vielä siitä lännenjoukkueesta?” ”No on! Meiltä puuttuu yksi tai ei saada sitä kasaan, ja kisat alkaa jo ens viikolla!” Roi kiskaisi kättään. ”Päästä irti??” Päästin, mutta en siksi, että Roi sähisi, vaan koska mun puhelin piipahti samaan aikaan ja tarvin sitä varten kättä. Lotte on tulossa kotona käymään, sovimme, että hän aikaistaa sitä tälle viikkoa. Hän lupasi tulla tiimiin. Ilmoitan Cellalle, että joukkue on täällä päässä koossa. ”Kyllä mä voisin pareille kasseille heittää, jos laji olis mikä tahansa muu”, Roi sanoi ja kiristi Passionin vyötä saatuaan viimein molemmat käsivartensa käyttöön, ”että ei kyse ole siitä, etteikö mua tilaisuus siihen houkuttelisi.” ” Nevermind”, mä sanoin ja voitonriemuinen virne levisi hitaasti mun kasvoille, kun tekstasin Alexiinalle nopeasti: Yeash! ”Homma hanskassa! Lotte tulee!” ”Lotte tulee?” Gillianin punainen pää kurkisti ilahtuneena toisesta karsinasta. ”Voi, miten mukavaa.” Mä olin jo kaukana. Joukkueella pitää vielä olla nimi. Pääni lyö aivan tyhjää. Onko ehdotuksia? Nappasin matkan varrelta jonkun harjakopasta pudonneen suan ja heitin sen pesukarsinan ritilään. Meidän tiimille nimi! Rattaat oli lähteneet hyrräämään: se voisi olla jotain humoristista. Minkähän nimen miehet ottaisi? TTT+R? Triple T and Rawr? Kun Raicy oli joukkueessa (ja kapteenina), niiden nimi olisi varmasti jotain mielikuvituksetonta, tylsää ja asiallista, kuten Western Men tai Cowboys. Se ainakin olisi varma, että meidän joukkue – jos nyt sitten sattuisi varsinaisissa ratsastuslajeissa häviämään (vaikka eihän me hävitä!) – voittaisi ainakin parhaimmassa tiiminimessä. * Me supistiin Alexiinan kanssa kuin kaksi ilkipuuhissa olevaa kakaraa maneesin kulmalla valtavan lumikinoksen suojassa. ”Cellalla on Windi ja tulee suoraan Texasiin, Lotte tulee Karman kanssa tänne vasta perjantaina. Emme ehdi harjoittelemaan joukkueena ennen kuin vasta Freewind Farmilla… No, ei tätä nyt niin vakavasti tarvitse ottaakaan.” ”Mutta tosissaan kuitenkin”, mä virnistin. ”Oletko vielä keksinyt sopivaa nimeä?” Alexiina tuuppasi lumikolaa. Kiskaisin kännykän käteen, avasin muistiinpanosovelluksen ja aloin lukea, mitä olin keräillyt: ” Hurricane Is Here, Go Go Get Them Gurrll, Sisterhood of the Traveling Boots, Cowgirls Are The Best, Alekit Cello –” ”Anteeksi mikä?” Alexiina räpytti. ”Cowgirls Are The Best.” ”Ei, se sen jälkeen –” ”Alekit Cello.” ”’Alekit Cello’?” Alexiina katsoi mua hassusti. ”Leikittelin meidän nimillä”, selitin, mutta kieltämättä nimi kuulosti nyt näin ääneen sanottuna joltain halvalta ja hylätyltä orkesterilta. Tai viinalta. ”Okei, ei sitä.” ”Ihan hyvin olet napannut kiinni joukkuehengestä”, Alexiina hymyili vinosti ja ravisteli lumet kolasta penkan jatkoksi. ”Onko mitään neljän naisen ryhmää, josta voisi vääntää jotain? Kirjoista, elokuvista…?” ”Mamma mia”, laitoin pääkopan hakukoneen päälle. ”Girls Trip. Mean Girls.” ”Se ei olisi kauhean kilttiä.” ”Ne voi hävitessään sitten itkeä, että me ollaan niin mean girls. Sex and the City.” Alexiina katsoi mua taas ehkä ei -ilmeellä. ”Vois kysellä muiltakin ideoita. Tiiätkö mikä nimi miesten joukkueella on?” Alexiinalla oli niitä kohtaan vähän alentuvan äidillinen hymy. ”Olisiko ollut Oranges.” Nauroin. ”Mä arvasin, ettei niillä olisi mielikuvitusta!” Ja sitä paitsi matkijat. Meidän poolotiimi oli Go Oranges! ”No jaa, onhan tässä kokonaiset kolme päivää aikaa.” Alexiina iski lumikolan nojalleen vasten maneesin sivuseinää. ”Ilmoittautuminen ja lopullinen kokoonpano tulee laittaa menemään torstaihin mennessä.” |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 8, 2022 13:02:20 GMT
Kitty talks - 05.04.2022 Liukastelin Oliverin kanssa kilpaa kohti taloa. Kämpillä tallin ylisillä odotti jääkaapissa eilinen kaalivuoka, mutta aina mä mieluummin Emilyn tuoreeseen pöytään menin, kuin yksin kotiin syömään mikrossa lämmitettyjä tähteitä. Ajattelin taas millaista olisi, jos muuttaisin Tylerin luo. Se ei ollut oikeastaan ikinä ollut kunnolla mun mielessä se mahdollisuus – mahdollisuus, että voisin olla oman maatilan emäntä. Mä olin aina tullut Centerien siivellä, varsinkin viimeiset vuodet sen jälkeen, kun menetin oman vuokra-asunnon Villtownista ja muutin niille. Sitten ne aivan liian avokätisyyttään ja hyvyyttään majoitti mut tallin yläkertaan valmistuneeseen asuntoon. Olisiko parempi, jos muuttaisin pois jaloista? Ne saisi asunnon muuhun käyttöön, vaikka Gillianille. Nythän se asui päätalolla kahden tenavansa kanssa, ja vaikka Centerien talo iso olikin, ja Lotte ja Billy oli muuttaneet pois, kyllä siellä vähän ahtaaksi kävi. Niitä mä mietin, kun pitelin ovea Oliverille auki. ”Totta kai me maksamme lentolippusi, kulta”, Alexiina puhui eteisessä puhelimessa. Se viittoi mulle jotain kryptokieltä ja osoitti sormella kännykkää korvallaan. ”Kitty tuli juuri, meillä alkaa illallinen ihan kohta. Annanko hänelle…? No niin, tsemppiä, hyvin se menee. Terveiset kaikilta. Nähdään perjantaina.” Mä odotin kuuliaisesti, että Alexiina ojensi puhelimen mulle. ”Ciao”, sanoin siihen. ” Moi, Kitty”, Lotten ääni kuului. ” Pystytkö tulemaan meitä vastaan Whitehorseen perjantaina trailerin kanssa?” ”Juu, eiköhän se onnaa.” ” Hyvä. Ja äiti puhui jotain, että meidän pitäisi pohtia sille tiimille nimeä?” ”Mikään mun ehdotus ei oo mennyt läpi”, näytin kieltä, mutta ei sitä kukaan nähnyt. Cello Kita, what's wrong with that?? ”Onko sulle tullut mieleen mitään, missä on neljä naista, jotain ryhmää?” ” W.I.T.C.H.? Ei, siinä onkin viisi. Winx Clubissakin taitaa olla enemmän kuin neljä. Ja W.I.T.C.H. oli sitä paitsi paljon parempi.” ”Onko sulla jotain tulossa, kun Alexiina toivotti tsemppiä?” ” Ei. Inhoan vaan lentomatkustusta”, Lotte nurisi, ” varsinkin, kun pitää tulla yksin itse ja Karma. Että osaan tehdä kaiken oikein. Ahdistavaa.” ”Jaa. No, parasta löytää perille, meillä ei oo varaa menettää yhtään ketään joukkueesta, sä oot meidän ainoa toivo.” ” Kiva. Muutenkin… mikä tämä idea westernjoukkuekisasta edes on? Erikoista, että äiti lähtee mukaan.” ”Siitä tulee nastaa. Täällä on kuumat paikat.” Mä katsoin eteisestä olohuoneen puolelle, missä Alexiina ja Raicy istui pitkän ruokapöydän vastakkaisissa päissä. Hymyilin leveästi. ”Alexiina vastaan Raicy, mä vastaan Tyler, sä vastaan Tomford… no jaa, Cella vastaan Thomas.” Kohautin harteita, mutta ei sitäkään kukaan nähnyt. ”Vielä ei tosiaan ole sopivaa nimeä keksitty.” ” Ja sen pitää nimenomaan olla joku feministinen julistus?” ”Naisvoimaa!” mä tuuletin. ” Tyyliin Charlien enkelit. No jaa, pitää miettiä. Laitan ehdotuksia, jos keksin jotain. Täytyy mennä, lähden Michaelin kanssa käymään katsomassa myynti-issikoita, Michael aikoo ostaa tänne islanninhevosen.” ”Ne on niitä pörröharjoja. Laita kuva sitten!” ”Pärjäättekö te varmasti täällä koko viikon?” Alexiina puhui, kun mäkin liityin ruokapöytään. Alexiina katsoi Gillianista Dewniin ja Roihin. ”Teille jää hirveästi hommia, kun olemme kaikki niin pitkään poissa. Lapset ja eläimet ja –” ”Eiköhän me selvitä.” ”Älkää antako Emilyn paahtaa täydellä teholla. Voi, nyt tuntuu väärältä, että minäkin lähden ja te –” ”Äiti, kyllä me pärjätään”, Dewn vakuutti ja painoi kämmenen vieressään istuvan Oliverin hiuksille, joka virnisti. Alexiina hymyili varovaisesti. ”Joten”, Raicy sanoi toisesta päästä pöytää ja pisti haarukallista suuhunsa, ”miten teidän naisten tiiminrakennus edistyy?” ”Hyvin, kiitos”, Alexiina vastasi yhtä kohteliaasti. ”Entä teillä?” Raicy vilkaisi Tyleriin, Tomfordiin ja Thomasiin. ”Hyvinhän meillä.” ”Hauska, kun olette tuon Raicyn saanut innostettua mukaan”, Thomas sanoi silmät vilkkuen, ”olen samaa yrittänyt vuosikaudet, mutta eihän se ikinä mihinkään lähde.” ”Lähdenhän nyt joskus sentään.” ”No aika harvoin, kerran kuussa ja kerran maassa.” ”Tänään oli ensimmäiset lämmittelyt, veresteltiin vähän reiningliikkeitä. Cuttingia nyt ei tarvitsekaan harjoitella”, Raicy heitteli mahtipontista kisahengen uhmaa. Siitä mä pidin. ”Chant on sairaslomalla ja Double lainassa, joten lupasin, että Thomas voi käyttää Otawaa.” ”Jos vain passaa”, Thomas lisäsi nöyrästi. ”Ai?” Alexiina kohotti leipäkorista päätään. ”Eikö sinun pitänyt ottaa Otawa?” Raicy söi kaikessa rauhassa suullisensa ennen kuin vastasi. ”Gogo on toiminut paremmin kuin odotin. Ehkä voisi tosiaan olla aika, että se saa kokemusta myös tositoimista.” ”Hienoa työtä”, Thomas sanoi ystävällisesti Dewnille ja taputti tätä hartiaan. ”Isä sitä on työstänyt enemmän kuin minä.” ”Raicy sanoi, että sinä olet työstänyt Gogon trailerikammoa.” ”No, sittenpähän nähdään kuinka käy. Texas ei ole ihan naapuriprovinssissa.” ”Me ollaan ainakin Chocon kanssa valmiita vaikka maailmankiertueelle”, mä ilmoitin ja iskin Tylerille pöydän yli silmää. Se ei ollut kommentoinut mihinkään mitään. Se oli viime päivinä ollut kumman vaisu. Toivottavasti ei ainakaan pahastunut, kun käänsin takkini. ”Ja kiva nähdä Windiä – ja Cellaa!” ”Teidän neljäs jäsen tulee suoraan Texasiin?” Raicy kysyi. ”Heikolta kuulostaa. Mutta älkää olettako, että vaikka olette selvästi altavastaajina, tässä tullaan yhtään teitä auttamaan.” ”Ei tarvitsekaan”, Alexiina sanoi heti ja nosti vesilasin huulilleen kätkeäkseen ilmeensä. ”Eikä sitten mitään huijaamista, hyvät naiset.” ”Voi, me olemme aivan enkeleitä.” ”Joo, Charlien enkeleitä!” mä nauroin. |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 9, 2022 9:03:44 GMT
Kun Tyler ei ollut vastannut soittoihin ja tekstiviesteihinkin tuli kommenttia tavallista lyhyemmin (”k”, ”joo”, ”voi olla”), enkä nähnyt sitä Orange Woodissa missään, päätin, että nyt riittää ja varustin BJ:n. Ratsastaisin suoraan sen tilalle kysymään, että mikä mättää. Puolivälissä matkaa päivä meni pilveen ja alkoi tuiskuttaa märkää räntää. En antanut sen haitata, vaikka olikin ikävää pitää katse menosuunnassa, kun tavaraa lensi juuri sieltä päin vasten naamaa. Aattelin, ettei Tylerkaan varmaan tällä säällä hommissa ollut, eikä Raicyn porukat (eli Tomford ja Tyler) olleet tänään laaksossa tai treenaamassa ensi viikkoa varten. Oliver oli meidän naisten puolella ja raportoi meille Oranges-tiimin liikkeistä aina, kun jouti, mikä oli huvittavaa. Poika saattoi juosta posket punaisina täyttä häkää maneesiin: ”Iskä varustaa Gogoa! Tyler on täällä! Kuulin, että ne menee tänään kentällä trailia, Tomford on laittanut sinne esteitä!” Me ei oltu vieläkään tehty yhdessä yhtäkään harjoituskertaa. Olin itsekseni Chocon kanssa mennyt reiningiä ja muutaman tynnyrin ottanut, mutta Alexiina ei ollut vielä ehtinyt aloittaakaan. Tik tok, tik tok – ensimmäinen kisapäivä oli jo maanantaina ja nyt oli keskiviikko, mutta en silti ollut turhan huolissaan. Sen näkisi sitten, mitä tuleman piti, mitä sitä etukäteen suremaan! Ja olihan historiassa monia tapauksia yllättäjistä, voittoon nousseista altavastaajista, mustista hevosista. Cutting oli ehkä ainut, joka voisi koitua isommaksi ongelmaksi, koska ainoastaan Alexiinalla oli karjavaistoinen ratsu. Choco lähinnä piti lehmiä kavereina, Karma ei mun käsittääkseni ollut koskaan oikein edes tottunut niihin ja Cellan mukaan Windi oli karjatajuttomampi kuin kivi. Me mentäisiin ainakin se osuus siis Citruksen varassa ja sen toivossa, että Chocon päässä joku asetus sattuisi menemään H-hetkenä pohjaan. Uumoilin, että barrel racingissä me tultaisiin loistamaan. Raicy ei ainakaan ollut siinä yhtään hyvä, eikä kyllä sen puoleen Thomaskaan. Sen sijaan Lotte ja mä oltiin tehty sitä enemmänkin, se oli itse asiassa Lotten bravuurilaji, eikä Alexiinakaan keltanokka tynnyrinkierron suhteen ollut. Harmi, ettei sillä ollut Mollya – Molly oli tosi sähäkkä ja nopea kääntyjä, erinomainen pujottelija ja tynnyrinkiertäjä, joka ei sietänyt sitä, että siihen koski mikään ylimääräinen vähääkään. Toisaalta, Mollylla olisi ollut heikot kisahermot. Reiningissäkin voitaisiin ihan hyvin pärjätä (Tyler ei ainakaan ollut siinä mikään guru), ja western trail tulisi olemaan aika tasaväkistä miesten kanssa. En mä siis oikeastaan kokenut, että me niin jäljessä oltiin tai miehillä oli syytä juhlia voittoa ennen kuin kisat oli edes alkaneet. Ainoastaan cuttingissa me todennäköisesti hävittäisiin loisteliaasti, mutta jos pärjättäisiin kaikissa muissa… Tylerin farmilla räntää tuli edelleen vinottain. Hevoset oli sisällä. Hyppäsin alas BJ:n satulasta ja otin senkin talliin suojaan koiranilmalta. Kurkkasin Forever Shineä ennen kuin suunnistin talolle. ”Tyleeer!” mä huusin eteisestä polkiessa jodhpureja jaloista. ”Ootsä kotona?” Jostain keittiöstä kuului kolinaa. Suunnistin ääntä kohti ja näin Tylerin, joka nopeasti kääntyi keittiön alakaapin luota mua kohti. ”Moi”, se sanoi jostain syystä nolona, kädet selän takana. ”Moi!” mä annoin katseen kiertää ympäri keittiöolkkaria. Keittiötasolla oli tyhjä viskipullo. Meidän molempien katse osui siihen samaan aikaan. ”Öh”, Tyler sanoi. ”Sä oot vältellyt mua”, vitsailin ja tulin lähemmäs. ”Vaikka me ollaankin nyt vastakkaisissa leireissä, ei meidän silti vihollisia tartte olla.” Kiedoin kädet Tylerin ympäri (se irrotti vastahakoisen oloisena kätensä selän takaa kaapinovesta ja toi ne mun alaselkään). ”Sori, jos oon vähän märkä. Siellä tulee räntää.” Pussattiin. ”Meneekö teillä… hyvin treenit?” Tyler kysyi, mutta kuulosti poissaolevalta. Sen hengityksessä tuoksui viina. ”Menis ne, jos niitä olis.” Irrottauduin hymyillen ja käännyin katsomaan, oliko Tylerin jääkaapissa vielä sitä proteiinipirtelöä, jonka olin jättänyt viime kerralla. Lenkkeilin joskus Tylerin farmin ja Orange Woodin väliä ja tykkäsin, että kummassakin paikassa oli protskujuomat valmiina. ”Mutta ainakin meillä on nyt nimi päätettynä”, virnistin kierosti kääntyessäni jääkaapilta purkki kädessä. ”Aijaa?” ”Raicy tulee niin ei pitämään tästä…” Irrotin pillin ja iskin sen juomapurkin reiästä läpi. ”Behold: Raicy’s Angels.” Imaisin kaakaomaista juomaa ja se piti porisevaa ääntä. Tyler hymähti vähän, mutta aika vaisusti. ”Heh. Hauska.” ”Joo, onhan niitä vain kolme, mutta pikkuvikoja. Raicyn enkeleitä on nyt neljä.” Nojasin keittiötasoon toisella kädellä ja pyöritin pikkurillin kera juomakättä mietteliäästi ilmassa. ”Alexiina on Natalie, Lotte on Alex, Cella on Dylan ja mä olen Bill”. Pärskähdin nauruun niin, että kaakaota nousi nenään. Pullistin käsivarren hauista. Tyler hymyili väkinäisesti. ”Mutta hei”, mä jatkoin kannustaen innokkaana silmät suurina, pilli suussa, ”milloin sä päätät nimen tälle paikalle?” Tylerkin nosti nyt katseensa ja mittaili seiniä, kuin nimi voisi löytyä sieltä painettuna puulistojen väliin. ”Niin...” ”Mä oon nyt vauhdissa nimien kanssa. Jos tarvit lisää ehdotuksia, täältä pesee!” Tyler raapi otsaansa hajamielisenä. ”Sä olet varmasti ensimmäinen, jolle kerron, kun tiedän”, se lupasi. Eikä mennyt kauaakaan, kun mun ratsastaessa BJ:llä takaisin Orange Woodiin ja ihan lähellä portteja, kännykkä piipahti. Viesti Tyleriltä. Miltä kuullostaisi White Dove Farm? White Dove Farm? Hitaasti hymy levisi mun huulille huolimatta siitä, että räntäsade oli muuttunut jääkylmäksi tihkuksi. White Dove Farm… Miten nätti nimi! Kirjoitin sormikkaan kanssa vastausta. I love it! |
|
katso profiilia tai lähetä pm
Viestejä: 242
Aurinkomerkki: ♐
|
Post by Kitty on Apr 11, 2022 8:17:28 GMT
Kitty talks - 08.04.2022 Ajovalot välähti pimeydestä Whitehorsen vuorimaisemaiseen puukylttiin. ” – and he stumbled off in to the grass to sleep beside the street, ring-ding didle idle i de-o...”, jodlasin autostereon mukana ja hytkytin olkapäitä vuorotellen, ” ring dye didley i oh...” Poimin Lotten ja Karman lentokentältä tasan kaksikymmentäkaksi reikäreikä. ”Huh”, Lotte sanoi ensimmäisinä sanoinaan istuessaan autoon ja heittäessään laukkunsa takapenkille, kun oltiin ensin lastattu Karma traileriin. Ajoin Raicyn teräksenharmaata Chevroletia, koska mun oman rakkaan ja pienen Fiatini perään ei voinut laittaa koppia. ”Luoja se lentomatka on pitkä.” ”Mutta sä selvisit”, tsemppasin ja painoin CD:n ulos soittimesta. Olin jo vuosia pitänyt automatkoilla mukana mun erityistä ajolevyä, mutta mulle oli jäänyt mieleen kerta, kun Lotte haukkui mun skottimusiikkia ”kissojen kidutukseksi”. Pistin siis yöradion päälle. Siellä soi Marina and the Diamondsia. Ottaen huomioon, että Lottella oli puoli vuorokautta pitkä lentomatka takanaan ja aikaero aikamoinen, se oli pirteä kuin käki ja kälätti enemmän, kuin muistin ehkä ikinä kuulleeni. ”Ootsä oikea Lotte?” mä vitsailin, kun se oli yhteen menoon selittänyt islanninhevosista, lapinnoidat-yhdistyksestä ja Michaelista. ”Poiminko mä väärän tyypin mukaan?” ”Heehaa”, Lotte sanoi polkiessaan kengät pois jaloistaan ja nosti polvet koukkuun syliinsä villasukat vasten kojelautaa. ”Olen yliväsynyt eli ylivirkeä. Ei se kauan kestä. Mummu teki nämä”, se lisäsi nyppien mustalilaraidallisista sukistaan nukkaa. ”Puhuiko äiti, että mummu ehkä muuttaa Whïtewoodiin?” ”Ai, ei?” mä sanoin. ”Joo. Äiti on huolissaan, kun mummu asuu yksin. Michaelille sopii. Siellä on pieni mökki, missä mummu voisi asua. Minä olen ollut siinä, mutta voisin muuttaa Michaelin taloon.” Näin silmäkulmasta, miten Lotten kasvoille oli sen ajatuksen myötä noussut kuplivan kipristelevä hymy ja sen äänikin oli kohonnut viimeisten sanojen kohdalla. ”Aijaha”, mä sanoin tietäväisesti ja vilkuilin vuoroin sitä ja vuoroin ajovalojen valaisemaa mustaa tietä. ”Mitä ’aijaha’?” Lotte sanoi salamana takaisin, katsoen mua muka hämmästyneenä. Mä virnistin hitaasti nostellen kulmakarvoja. Lotte piti edelleen viattoman tietämätöntä ilmettä, mutta sen huulet kiemurteli edelleen kuin väkisinkin hymyyn, jota koetti epäonnistuneesti suitsia. ”Sä puhuit siitä äskenkin aika lennokkain ilmaisuin. ’Mikke on ihana; se osaa niin kuunnella’, ’Mikken kanssa on niin helppoa olla’, ’Mikke opetti sitä ja tätä’, ’Mikke, Mikke, Mikke’”, mä härnäsin hyväntahtoisesti. ”Onko teillä jotain juttua, vai? Sulla ja Michaelilla?” Voisin vaikka vannoa, että Lotte punastui, vaikka ei sitä tässä hämäryydessä kunnolla nähnytkään. ”Ehkä...” ”Mitä?!” mä rääkäisin innoissani. Lotte oli kaivanut taskustaan salmiakkipussin ja tarjosi siitä mullekin. Se hymyili tota maailman ärsyttävintä salamyhkäistä hymyä. ”No! Kerro kaikki!” mä yllytin napatessani yhden karkin. ”No en nyt tiedä… ei siinä kai ole mitään kerrottavaa. Vielä.” ” Come on! Et sä voi noin tehdä!” mä löin kämmenillä rattia. ”Mistä lähtien? Miten se alko? Mitä häh täh mitäh?” Lotte nautiskeli ylevässä vaitonaisuudessaan aikaansaamastaan reaktiosta pysyvä vinous suupielessä. ”Ei se ole mitään virallista. Se voi olla pääni sisälläkin. Että et sitten puhu tästä kenellekään”, se mulkaisi mua äkkiä hurjistuneena. ”Niin kuin: kenellekään.” ”Tietty en”, vakuutin ja virnuilin. ”Mikkelis vai, huh. Onhan se aika namiskukkuu.” Lotte tyrskähti ja tuuppasi mua leikillään olkaan. Olihan niillä tietysti ikäeroa, mutta ikä ei ollut kyllä mun mielestä ollut ikinä mikään ongelma. Eikä siitä tarvitsisikaan tehdä isoa numeroa. Hah! Loppumatka höpöteltiin niitä näitä muitakin kuulumisia, mä muun muassa kerroin vuorikiipeilykokemuksista, jauhettiin Billyn ja Amyn tulevia kesähäitä (Lotte tulisi niihin Amyn kaasoksi) ja Billyn muuttoa Floridaan, sekä päivitin sille totta kai kaikki tallijuorut. ”Muistakko Cridin?” mä sanoin. Lotte selasi kännykkää ja tuhahti nenän kautta. ”Mä en oo ihan varma, mutta niillä tuntuu olevan joku avoin sodankäynti Savannahin kanssa.” ”Kuka nyt taas olikaan Savannah?” ”Dragonin toinen hoitaja. Kun mehän ajateltiin Alexiinan ja oikeastaan Roinkin kanssa, kun viimeksi hoitajalistoja päiviteltiin, että Crid on aika paljon poissa ja sillä on niitä hankaluuksia terveytensä ja kotiolojensa suhteen… niin, että siitä olisi sille apua, jos Dragonilla olisi kakkoshoitaja. Mutta ilmeisesti niillä ei ihan synkkaa.” Savannahin palkkaus oli ollut nimenomaan mun idea. Hyvä hevosenhoitajahan se oli, siitä ei ollut kysymys. Sen jäljiltä paikat oli aina tiptop, Dragonin varusteissa ei ollut likatahraakaan tai karvankarvaa, ja kaikki tavarat oli aina paikoillaan. Mutta Alexiina oli esittänyt useammin kuin kerran huolenaiheensa Cridin puolesta. ”Voin samastua”, Lotte sanoi kuunneltuaan näemmä vain toisella korvalla, koska tekstasi jollekin samaan aikaan. ”Jos Karmalla olisi toinen hoitaja, joka olisi minua tehokkaampi ja parempi, kyllä se rassaisi. Paitsi tietysti ehkä se on vähän eri asia, kun kyse on omasta hevosesta.” ”Kyllä ne vielä saa sovittua”, sanoin toiveikkaasti. ”Varmasti.” Me oltiin Orange Woodissa vasta puolen yön jälkeen. Alexiina oli kuitenkin odottamassa ja rutistamassa tyttöään ennen kuin Lotte oli edes saanut jalkansa ulos autosta. ”Kaikki hyvin?” Alexiina varmisti lämpimästi hymyillen. ”Joo”, Lotte sanoi. Mä autoin Karman ulos trailerista ja pikkutamma tuli korvat höröllä, väsymyksestä ei ollut silläkään tietoa. ”Anna, kun otan laukkusi. Menehän laittamaan Kittyn kanssa Karma talliin ja tule sitten sisälle iltapalalle, eikö niin?” Lotte seurasi mun kanssa talliin. Me otettiin tammalta loimet ja suojat ja Lotte tsekkasi, ettei sille ollut matkan aikana tullut mitään nirhaumia sillä välin, kun mä heitin karsinaan sille heinät. ”Enpä tiedä”, se mutisi katsellessaan Karman heinänrouskutusta. ”Mitä sä et tiedä?” ”Siitä westernkisasta, että tuleeko siitä meidän osalta mitään.” ”Hei!” mä älähdin. ”Hei, nyt nyt. Älä nyt noin sano, ei olla päästy vielä harjoittelemaankaan!” ”No sitä juuri. McPhee Ranchilla ei ole mitään westernkalustoa, joten en ole pitkään aikaan tehnyt mitään. Siellä tulee ratsasteltua vain maastossa, kun ei ole kenttääkään. Michael kyllä sanoi, että voi meille jotain hankkia, jos halutaan, mutta… Se olisi eri asia, jos olisi Shalia –” Lotte vaikeni ja häpisteli koukusta riippuvaa Karman riimunnarua. Mulla oli tamman satula käsivarsilla, kun tulin Lotten vierelle lohduttamaan. ”Tiekkö, mulla on hyvä kutina tästä. Siis siitä kisasta. Ja kuten Alexiinakin sanoi – ei sitä nyt niin vakavasti tarvi ottaa. Mennään pitään hauskaa… ja samalla näytetään miesten tiimille, että kyllä mekin osataan, eikä ne ole mitään westernin kuninkaita, vai mitä?” Lotte kohautti olkaa. ”Joko”, mä jatkoin sitten toisella, taas härnäävällä äänensävyllä, ”Alexiina tietää teistä?” Oli ihanaa, kun ilmassa oli romanssia; Billyn ja Amyn häät, mun ja Tylerin vakiintunut suhde… Lotten katse oli hurja, kun se mulkaisi mua. ” Kitty”, se muistutti vihaisesti, mutta mä vain nauroin lähtiessäni viemään Karman satulaa kohti varustehuonetta. |
|
) ja tuuppasi suitset mun syliin. ”Vie ne pois. Dragonin jalat pitää nyt hoitaa, koska et selvästikään ole sitä tehnyt.”
Ihanaa, ihanaa (siis kamalaa, kamalaa 
). No nyt oli Savannahin purkaus kyllä ihan next level, vähemmästäkin juoksisi tallin isoimmatkin rotat piiloihin! Juonia punotaan, suonia puhkotaan... Cridin nimittäin - ja hänen äitinsä, tuota pikaa, olen varma! 
