katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Dec 29, 2023 17:52:53 GMT
Amywife's House LXV 18.03.2023
He yrittivät tosissaan lasta. Tai Billy yritti. Amy ei laittanut vastaan, vaan antoi sen kaiken tapahtua. Ja jossain sielunsa surullisissa maisemissa hän salaa ajatteli, että lapsi olisi kauneinta ja ihaninta, mitä voisikin tapahtua. Hän antoi Billyn ottaa hänet milloin vain, vaikka olisi itse ollut väsynyt ja haluton, alakuloinen tai kiireinen. Ja joka kerta Billy tahtoi, että Amyllä oli paita päällään tai – jos he harrastivat seksiä suihkussa – Billy ei muutoin nähnyt hänen selkäpuolelleen. Billyssä oli syttynyt seksimania; hän suoritti rakastelua kuin pakollista tehtävää: joka päivä ja samalla kunnianhimoisella ja armottomalla työnarkomanialla kuin kaikkea muutakin, mihin tosissaan ryhtyi. Hän saattoi tulla käsiksi, vaikka Amy olisi ollut tietokoneellaan kesken lapsen varhaiskasvatuksen keskeisimmistä vaikutteista omakuvan kehittymiseen –tutkielman kirjoittamisen. Hän saattoi repiä Amyltä vaatteet ennen kuin tämä oli kotiin opistolta tullessaan saanut edes kenkiä pois tai laukkuja laskettua.
Kun Amy kuuli, että Isabella tulisi kesälomalla heidän luokseen vähäksi aikaa, Amy ilahtui.
”Miun puolestani. Olisi ihana nähdä häät pitkästä aikaa ja jutella.” Hän kaipasikin tyttöseuraa. Jonkun, jonka kanssa puhella koruista ja vaatteista.
Billy tuhahti sen kuullessaan.
”Jos Bellasta mitään irti saat. Hän on vaikeassa murrosiässä. Ai niin, mutta sehän on sinun erikoisalaasi”, hän nälväisi. Hän tarttui Amyä takapuolesta. ”Mitä luulet? Kauan vielä menee, että se varmistuu?”
”Mikä?”
”’Mikä’. Oletko käynyt lääkärillä?”
Amy kääntyi vaivihkaisesti ympäri muka siirtääkseen kiviä puutarhassaan. Billy hönki hänen niskaansa.
”Ei vielä…”
”Ei vielä? Siis mitä ei vielä? Et ole käynyt vielä naistenlääkärillä vai et ole vielä raskaana?”
”Mie… mie kerron siulle kyllä sitten, Billy.”
”Sinun pitäisi mennä tutkimuksiin. Jos et muka vieläkään ole, se ei ole enää normaalia. Sinut pitää tutkia, että missä vika on.”
Amy oli kyykyssä maassa eikä vastannut. Hän vaihteli kivien paikkaa, asetteli niitä kauniisti ja osan päällekkäin keoksi. Hiekkaan piirtyneet kuviot oli sade pyyhkinyt pois. Amy tekisi uudet pitkällä metallikepillä, kuljettaisi sillä uomat ja urat upeiksi kuvioinneiksi…
”Kaikki terveysammattilaiset ovat puoskareita”, Billy marisi mennessään sisälle.
Amy oli kyllä käynyt gynekologilla ja lääkärillä.
”Olen pahoillani, Mrs. Center… te ette ole raskaana.”
”Vai niin…”
”Teinä en surisi. Olette nuori. Ja on otettava huomioon, että anemia sekä epäsäännöllinen kuukautiskierto – kuten tässä tapauksessa välistä jäänyt vuotokuukausi... ne tietysti vaikuttavat asiaan.”
”Eli miulta vain…? On jäänyt kuukautiset muuten vain…?”
”Seuraa ja kirjaa itsellesi vuotopäivien ajankohdat tarkkaan. Tule uudestaan, mikäli seuraavatkaan eivät tule, sillä silloin asiaa on tutkittava tarkemmin. Mutta luulen, että kyse tässä tapauksessa on vain siitä, että painonne on muutenkin pudonnut ja… ymmärsin, että teillä on ollut alakuloisuutta.”
”Niin…”
”Mrs. Center. Luuletteko, että teille olisi apua masennuslääkkeistä?”
Amy suoristautui ja nousi hitaasti seisomaan. Miten hyvältä tuntui saada hiekkaa sormien väliin. Ulospäin hän näytti hienolta elegantilta kaupunkinaiselta, mutta sisimmässään hän oli sangen maanläheinen. Toisessa elämässä hän olisi varmaan pitänyt kovasti puutarhanhoidosta, mutta täällä Floridan rannalla luonto hoiti itse itseään.
Hän palasi sisälle ja lähti portaita ylös pestäkseen kätensä yläkerrassa. Billy odotti jo varmaan illallista. Olisi hän voinut pestä alhaalla keittiön altaassakin, mutta Billy ei tahtonut sitä käytettävän yleisesti käsien pesuun – se oli kuulemma ällöttävää, toi ulkomaailman bakteereja heidän ruokansa läheisyyteen.
Kylpyhuoneessa Amy huuhtoi käsiään pää tyhjänä. Hän havahtui vasta hetken kuluttua siihen, että sormensa kangistuivat – hanasta tuleva vesi oli jääkylmää, eikä hän ollut heti edes tajunnut sitä. Verkkaisesti hän väänsi hanan kiinni ja kohotti katseensa peilikaappiin. Hän näytti vainotulta: mustat silmänsä olivat suurentuneet laihoissa kasvoissa ja huulet olivat kalpeat.
Kaapin sisältä hän noukki kuukautissuojapussukkansa. Billy ei koskaan koskenut siihen, joten se oli varma paikka kätkeä jotakin pienikokoista. Amy veti liuskan lääkerasiasta ja painoi kuplan läpi kämmenelleen sinertävän pillerin, jonka nosti silmiensä eteen. Se näytti sievältä, viattomalta. Hitaasti hän asetti sen huultensa väliin, täytti suunhuuhtelulasin vedellä ja joi.
Rasian takana luki pienellä: Varoitus! Mahdolliset sivuoireet. Lääkkeen käyttö voi aiheuttaa keskenmenoja. Älä käytä, mikäli olet raskaana.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Dec 29, 2023 18:09:28 GMT
Amywife's House LXVI 20.03.2023
Ratsastushallissa korskui. Power eteni lyhyen radan estevälejä pää tarkkaavaisesti ylhäällä. Kavion osuma puomiin kalahti äänekkäästi kaikuen, mutta ei irronnut kannattimiltaan.
Amy istui yksin katsomossa ja piteli videokameraa koholla kuvaten Billyn hyppyjä. Välistä hän värähteli kylmissään, vaikka oli aivan lämmin.
Maneesin ovet liukuivat auki ja Kim Roll tuli sisään taluttaen ruunikkoa kaunispäistä tammaa. Billy pidensi Powerin laukkaa ympyrällä ja hidasti siitä kevyeen raviin uralle. Hän pysähtyi Kimin kohdalle ja he puhuivat jostakin, mutta Amy ei erottanut sanoja sinne asti, missä istui. Hän zoomasi lähemmäs. Billyn ilmeitä ei nähnyt, sillä hänellä oli selkä katsomoon, mutta Kim elehti pyöräytellen hansikoitua rannetta.
Church…
Amy luki nimen huulilta.
Hän sulki kameran.
Kim jäi vetämään jalustimia alas ja Power käveli Amyn luo. Billy ojensi äreänä kätensä, ja Amy antoi siihen vesipullon, jonka Billy nakkasi auki ja joi.
”Se meni hyvin”, Amy ehdotti. Billy pyyhkäisi suutaan ja rykäisi. Hän antoi pullon takaisin.
”Mene edeltä kotiin. Jään hoitamaan vielä pari asiaa.”
Amy olisi halunnut kysyä minkä jutun – Billy teki nykyään paljon asioita, joista ei enää puhunut tai kertonut hänelle – mutta ei sanonut mitään, nyökkäsi vain. Sisältäisikö se 'pari asiaa' Chelsea Churchin tapaamisen kahden kesken vierastalolla?
Billyn ratsastaessa poispäin, Amy keräsi kameransa ja laukkunsa ja korot vaimeasti kopisten poistui hallista. Tuuli kovaa ja poninhännälle pujotetut hiuksensa liehuivat päättäväisesti vasempaan kuin puolimastoon riippumaan nostettu suruajan lippu. Hänellä oli niin sanotut kaupunkivaatteensa: musta hame ja jakkupaita vyöllä, sekä nilkkoihin asti yltävä pitkä kermanvaalea ohut takki, jossa siinäkin roikkui auki paksu samansävyinen kangasvyö.
Sunny Horsessa valvonta oli huomattavasti lisääntynyt. Tallialue oli nykyisin suljettu – koskien koko aluetta, jonka ulkopuolelle heidän Pearl Housensa jäi niukin naukin – ja kummankin sisäänajoväylän luona olivat sähköiset aidat portteineen ja valvontakoppeineen. Toisessa, kaupungin suuntaan olevassa istui kopissa vartija, jolle täytyi esittää vierailunsa syy. Toisessa, Pearl Housen suuntaan menevällä tiellä, oli automatisoitu tunnistin, jonka läpi pääsi sisään ja ulos ID:tä kortinlukijaan näyttämällä.
Amykin oli kutsuttu ”tarkistettavaksi” turvallisuuspäällikön haastatteluun ja niinpä hän tasapainoili korkokengissään kohti tallirakennuksia. Lancelot Frimaniksi itsensä esittelevä komea ja tiiviskuntoinen vartijaunivormuinen mies otti hänet kohteliaasti sisään toimistoon.
Amy riisui takkinsa ja taitteli sen syliinsä istuutuessaan tuolille. Huone oli sisustamaton ja kylmä. Lancelot oli pöytänsä takana ja naputteli tietokonetta, joka koostui useasta monitorinäytöstä ja hiljaa hurisevista elektronisista metallilaatikoista.
”No niin”, hän aloitteli, ”miksi tämä turvatarkastus ja -luettelointi tehdään on, että pystymme paremmin valvomaan Sunny Horsen toimintaa ja ylläpitämään sen turvallisuutta. Tämä on sekä kaikkien asiakkaiden ja henkilökunnan suojelemiseksi, että konsernin omaisuuden ja yritystoiminnan hyväksi. Tämä tehdään lain mukaisesti ja kaikille kerrotaan, että haemme myös rikosrekisteriotteet FBI:n tietokannasta. Täytetään ensin perustiedot ja sitten kyselen vähän taustoistasi. Sanoisitko koko nimesi, henkilötunnuksen ja osoitteen?”
”Amy Lori Center. 040700...”
Lancelot naputteli sitä mukaa, kun Amy vastaili. Hänellä oli mustat hiukset ja mustat silmät ja kauniit itämaiset kasvonpiirteet. Amyltä kyseltiin perheestä, koulutuksesta, työkokemuksesta, syistä, miksi oli muuttanut Kanadasta Yhdysvaltoihin. Se vaikutti työhaastattelun ja poliisikuulustelun yhdistelmältä, jonka jotkut kysymykset lähentelivät yksityisasioiden urkintaa (kuten suunnitelmat lasten suhteen), mutta Amy vastasi kaikkeen säyseästi ja asiallisesti hiljaisella äänellään, joskaan ei mihinkään sen enempää kuin koki olevan tarpeen.
”Entä, oletteko koskaan varastaneet tai näpistäneet mitään? Rahaa, koruja, käsilaukkua… ruokaa?”
”En.” Kysymys oli ollut epämiellyttävän vihjaileva. Amy varoi puristamasta laukkuaan ja istui selkä suorana, liikkumattomana.
”Päihteiden käyttö?”
”Mie en käytä mitään.”
”Ette mitään?”
”Juon mie viiniä tai muuta juhliin sopivaa joskus ruoan kanssa.”
”M-hm.” Lancelot kirjasi sen ylös. Sitten alkoivat kysymykset, joita Amy oli pelännytkin: syväluotaava tenttaus Emmasta. Kuinka pitkään olitte tunteneet? Missä tapasitte? Millaisesta perheestä hän oli lähtöisin? Missä hän asui tätä ennen? Miksi hän tuli tänne? Amy kuuli äänensä vastailevan, vaikka tietoisuutensa oli hetkeksi siirtynyt hänestä erilleen, ulkopuolelle. Entä Baster German? Mitä hän tiesi tästä, milloin oli viimeksi ollut tähän yhteydessä? ”Kiitos. Saatamme kysellä myöhemmin lisää, jos se on oleellista. Lisään vielä, että kaikki kirjattu pysyy sisäisessä korkean turvaluokituksen järjestelmässämme, jonne on lainmukainen pääsy ainoastaan poliisivoimilla niin tahtoessaan. Mitään sanomastanne ei puhuta muille tämän konsernin sisälläkään, ei edes Daemon Pallasille.”
Amy oli poissa tolaltaan toimistosta lähtiessään; Emman ajatteleminen ja hänestä puhuminen vieraalle noin juurta jaksaen oli särkenyt hänen sydämensä uudelleen ja, kun ketään ei ollut missään, hän painoi käden suulleen kuin olisi vähällä oksentaa.
Huolimatta tallille sopimattomasta pukeutumisestaan, Amyn oli pakko käydä katsomassa Sunia. Tamma ei ollut tallissa, vaan laitumella, ja hevosensa näkeminen rauhoitti häntä heti. Aurinko hyväili kellertävää karvaa ja mustat jouhet vihmoivat jääräpäisten tuulenpuuskien mukana, kuten Amynkin hiukset.
Amy puristi valkoista metalliputkiaitaa ja veti syviä henkäyksiä hitaasti sisään… ulos…
Joku huusi hänen nimeään. Vasta toisella kerralla hän rekisteröi sen, katsoi ja näki Chelsea Churchin vähän matkan päässä kumartuneena häntä kohti huvittuneen hämmästelevänä.
”Mikäs sinua vaivaa?” hänen rääkyvä äänensä lävisti Amyn aivot kuin kipusignaali.
Amy irrotti otteensa aidasta.
”Mie olen ihan kunnossa.”
Chelsealla oli kasa riimunnaruja kädessään kuin kuolleita värikkäitä käärmeitä ja tepasteli lähemmäs; Amy kavahti kauemmas. Chelsean kasvoilla kävi voitonriemuinen ilme. Hän pysähtyi.
”Et kai minua pelkää?”
”Anteeksi...”
”Näin vain, että vaikutit oudolta ja ajattelin varmistaa”, Chelsea sanoi silmät niin avoinna, että iirikset erottuivat täydellisen pyöreinä pihkanruskeina palloina. Samaan aikaan hänen välittävät sanansa olivat ristiriidassa draamannälkäisen hymyn kanssa, jota ei välittänyt edes kätkeä. Amy käänsi päänsä pois.
Chelsea huomasi hänellä olevan kameran. ”Voin ottaa kuvan puolestasi.” Hän tuppautui väkisin lähemmäs.
”E-ei tarvitse –”
Mutta hän tarrautui Amyn kameraan ilman lupaa; Amy piti kiinni, mutta päästi sitten irti, voimattomana ja tahdottomana taistelemaan. Chelsea tutki laitetta silmät innosta kiiluen. ”Tämä onkin videokamera, mutta ei sillä väliä. Älä huoli, osaan kyllä. Billy on opettanut”, ja hän leväytti luukun huvittuneena apposelleen.
Amy seisoi jäykkänä tuntien kylmän rautaputken painavan selkänsä takana. Chelsea tuijotti hymyillen ruutua linssi käännettynä Amyyn. Hän lähti kävelemään sivuttain, etsien toista kuvauskulmaa. ”Nyt näkyy Sun taustalla! Ei tarvitse jäkittää. Etkö sinä ole joku vloggaaja ja malli? Luulisi, ettei kameran edessä enää jännitä.” Chelsea käkätti. ”Olet kuin suolapatsas!”
Amy pakotti epävarman viileästi suupielensä hymynkaltaiseen. Hän ei ollut pitkään aikaan kuvannut itseään. Se oli tuntunut vaikealta. Hän oli laitellut tililleen vain kuvia koruista ja lyhyitä ajatusten tai runojen pätkiä, sekä videoita, joissa ei itse esiintynyt, kuten Billyn ratsastuksia.
Billy on opettanut.
”Kerrohan seuraajillesi…” Chelsean sormi pyöritti zoomauspyörää, mikä teki Amyn olon levottomaksi, ”miten teillä menee Billyn kanssa?”
Amy liikahti hermostuneesti.
”En mie...”
”Kerro, kerro”, Chelsea yllytti intomielinen, lähes mielipuolinen hymy yhä naamallaan, ”kaikki haluavat varmasti kuulla mehukkaimmat juorut… Vaikka eihän teillä tietenkään ole mitään draamaa… Te olette sellainen täydellinen unelmapari, joiden upeaa elämää muut saavat kateudesta vihreinä sivusta seurata…”
”Ei kenenkään elämä ole täydellistä...”
”Ei?” Chelsean käheä ääni pihisi. ”Onko teillä siis luurankoja kaapissa?” Hän kallisteli päätään puolelta toiselle, hitaasti ja irvokkaasti.
Amy tuijotti kameran yli suoraan Chelsean kasvoihin, jotka katsoivat videoruutua.
Billy viettämässä yön vierastalolla.
Punainen pitkä kihara Billyn vaatteissa.
”Laittaisitko sen pois, kiitos...”
Hymy häälyi Chelsean kasvoilla, mutta sitten hän taittoi luukun kiinni. Amy oli ajatellut hänen olevan niin itseensä rakastunut, että tahtoisi näkyä videolla, mutta ei tämä ollut tehnyt loppuun edes kamerankääntötemppua omista kasvoistaan.
”Sano Billylle terkkuja”, Chelsea kehotti, muiskautti huuliaan ja lanteitaan keinutellen lähti kävelemään riimunnaruineen pois.
Tuuli puhalsi, ja Amy värähti.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Dec 29, 2023 18:36:53 GMT
Billimas LXVII Event tuli sisään kuntosaliin Billyn painaessa juoksumaton sammuksiin, mutta he eivät tervehtineet toisiaan. Ottaessaan urheilukassinsa ja pyyhkeensä, Billy huomasi hänelle tulleen puhelun.
”Niin?” Billy sanoi laiskasti laitettuaan takaisinsoiton päälle.
”Hei Billy”, tädin lempeä ääni tervehti epävarmasti. ”Ajattelin vain soittaa pitkästä aikaa ja kysellä, mitä teille kuuluu. Soitinhan sellaiseen aikaan, etten häiritse?”
”Tein juuri treenit ja olen nyt menossa syömään.”
”No sitten… Onko teillä kaikki hyvin? Miten Amy jaksaa koulussa?”
”Hän on vuoroviikoin opistolla, vuoroin tekee kotona itsenäistä tutkimusta ja esseitä. Minä treenaan päivittäin kahta omaa hevosta ja vaihtelevasti muita Sunny Horsen ratsuja. Deluxen varsa on koulutuksessa nyt, kun on tervehtynyt. Ei tässä kai muuta.” Oli paljonkin muuta, mutta Billyllä ei ollut mitään aikomusta kertoa heidän elämänsä yksityiskohdista Orange Woodin väelle.
”Oliverillekin etsimme uutta ponia, muutamia käyty jo tapaamassa… Kitty palasi Skotlannista ja huhtikuussa tulemme porukalla sinne lännenkisoihin Texasiin. Tai… emme sinne sinne, mutta enemmän sinne päin nyt kuitenkin täältä pohjoisesta. Lotte tuli kotiin ja… niin. Oletteko katsoneet Hevosjussille morsian -ohjelmaa mistään? Tomford on siinä… meidän tilakin vilahti yhdessä jaksossa.”
Billy antoi tädin puhua. Hän ei ollut erityisemmin kiinnostunut muiden asioista, muttei keskeyttänyt. Pitäisikö hänen kertoa Motosta? Ei.
”Sano terveisiä”, Billy sanoi kuivasti.
”Totta kai. Tuota…”, tädin ääneen tuli entistä varovaisempi, puntaroiva vivahde, ”minun on pakko kysyä… Täällä on ollut jonkin verran puhetta, Joeyn ja Robertin osalta, jotakin… Miten tämän nyt sanoisi… Ovatko kaikki siskosi kunnossa?”
Billy oli kävelemässä salin kalenteria kohti merkitsemään käyttämänsä tunnit, mutta pysähtyi. Ote kännykästä kiristyi. Alexiina naurahti epävarmasti. ”Ei se varmaan ole mitään, mutta halusin kuitenkin varmistaa.”
”En ole yhteydessä heihin.”
”Aa... Etkö Annaankaan?”
”En pidä yhteyttä kehenkään heistä”, Billy toisti hampaat kiristyen. Helvetti. Miten he tiesivät? Kuka oli puhunut – isä? Miksi Robert tiesi, mitä Annalle oli tapahtunut, kun Billy nimenomaisesti oli raivonnut isälleen, ettei tästä tulisi puhua kenellekään?
Oli tietysti epätodennäköistä, että Annan tila olisi ikuisesti salaisuus, mutta sen pitäisi olla niin pitkään kuin mahdollista – jos se Billystä oli kiinni.
”No... ihan kaiken varalta vain... voisin minä kai soittaa Williamillekin. Varmistaakseni vain.”
”En vaivaisi isää asialla”, Billy sanoi liukkaasti, tavoitellen nopeasti miellyttävintä, suostuttelevinta ääntään. ”Hänellä on tällä hetkellä paljon kiireitä ja työstressiä, eikä siskojeni asiat oikeastaan kuulu hänelle. Anna oli meillä jouluna, Laura on menossa käymään Vancouverissa ja Isabellan on tarkoitus tulla meille kesälomalla.”
”Aah... eli olethan sinä sitten kuullut heistä”, Alexiinan helpottunut ääni vastasi, tarttuen Billyn syöttiin helposti kuin kala ui katiskaan. ”Kaikki siis kuulostaa… olevan oikein mainiosti.”
”Varmasti”, Billy sanoi, ääni vakuuttavana, mutta ilme kylmänä.
”Hyvä juttu… hieno kuulla… No… en pidättele sinua tämän enempää. Kerrothan Amylle oikein paljon rakkaita terveisiä.”
”Äiti?” Event kysyi muina miehinä nostellen painoja, kun Billy ohitti hänet matkalla salin oville. Hänen katseensa oli katossa, eikä Billykään katsonut häneen.
”Joku, joka ainakin luulee olevansa äitini.”
Event naurahti epäystävällisesti.
Billy heitti pyyhkeen olalle ja suuntasi pukuhuoneeseen. Vasta matkallaan Charming Chairsiin, hän soitti isälle. Tämä saisi selittää, miten Robert Kanadassa tiesi tästä kaikesta. Tai mitä tiesi. Tiesikö mitään? Täti ei ollut sitten kumminkaan oikein sanonut, mistä oli kyse.
”En ole puhunut mitään”, isä väitti. ”Mutta voi olla, että Isabella –”
”Mitä hänestä?”
”Hän on saattanut kuulla… Hän on aika terävä tyttö.”
”Olisi pitänyt arvata, ettet taaskaan pidä lupauksiasi”, Billy ärisi. ”Et koskaan pidä sanaasi!”
”Ole rationaalinen, Billy… emme voi salata sitä, että Anna on psykiatrisella. Jos hän ottaa yhteyttä omiin sisariinsa, miten minä sen voisin estää?”
”NO ESTÄT NYT VAAN!” Billy ei tiennyt miten; tiesi vain, ettei sana saisi levitä. Hänen uransa, hänen maineensa, hänen elämänsä… kaikki olisi vaakalaudalla. Mutta siskoja ja veljeä isompi uhka olisi kyllä Chelsea. Jotain Billyn pitäisi keksiä hänenkin varalleen.
”Pyydät mahdottomia. Joko olet muuttanut mielesi, että tulet käymään Vancouverissa?”
”En.” Billy katkaisi puhelun.
* Kim tuli istumaan Billyn kanssa.
”Olet täällä, hyvä”, hän sanoi silmänsä pälyillen olan yli. ”Näin juuri Churchin menevän Monfreyn talolle!”
Billy oli purskauttaa vedet suustaan.
”Mitä?” hän raivostui. ”Kaiken sen jälkeen…?! Jätettyään paskaa Monfreyn kynnykselle…!”
”No, kerta Monfrey ei tiedä totuutta...”
”Mistä tiedät hänen menneen sinne?”
”Näin. Varjostin häntä, kun hän lähti tallilta. Hän ajoi Monfreyn talolle ja meni sisään.”
”Avasiko Monfrey hänelle oven ja päästi sisään?!”
Kim nyökkäsi lusikka huulien välissä avaten rahkarasiastaan kantta. Billy rusensi haarukkaa nyrkkiinsä. ”Miltä hän näytti, ilme, eleet?” hän tivasi. Kim kaiversi rasian kantta ja lipoi rahkaa lusikasta.
”No, en minä Monfreytä varsinaisesti nähnyt. Churchille avattiin ovi ja hän meni sisälle.”
”Miten hän tekee sen?” Billy kiehui. ”Saa kaikki kieputettua pikkusormensa ympärille, tekemään mitä tahtoo ja uskomaan...?”
Kim katsoi häntä oudosti.
”Niinpä...”
”Mikä tuo ilme on?”
”Niinhän sinäkin toisaalta teet.”
”Teen mitä?”
”Pompotat kaikkia ja saat aina tahtosi läpi”, Kim kohautti olkaansa.
”Ai saan tahtoni aina läpi? Minua syytetään jatkuvasti asioista, joita en ole tehnyt – kun Chelseaa jostain syytetään, niin hän onkin se syypää! Minä olen uhri!”
”On kiva huomata, että olet poikkeus”, Kim totesi hyväksyvästi ja katseli Billyä kiinnostuneesti sekoittaessaan chiansiemeniä rahkaan. ”Olet varmaan ainoa miespuolinen täällä, jota Church ei ole saanut sänkyyn kanssaan. Kyllä hän varmasti on yrittänyt… vai mitä?”
Billyn vatsassa kiertyi oksettavasti ja äkkiä puoliksi kuorimansa banaani ei näyttänytkään houkuttelevalta. ”Jos et olisi naimisissa, voisi luulla… no jaa. Seksi ja raha, sillä hän saa täällä kaiken anteeksi. Toisin sanoen valta”, Kim totesi asian kuin faktan. ”Miesten kaksi suurinta heikkoutta, ja kun nainen hallitsee molemmat, on hänellä se valta miehistä.”
Billy kiristeli hampaitaan, mutta mitä hän voisi siihen vastaan sanoa?
”Chelsea on ala-arvoinen lutka.”
”Kuule, Center… Olet koppava, itserakas ja egosi on liian iso makuuni, mutta noin muuten taidan ihan pitää sinusta”, Kim sanoi.
Billy oli hapan.
”Kiitos, Roll… luulisin.”
Loppulounasajan he olivat hiljaa, kummankin selatessa omia puhelimiaan. Billy ajautui taas Chelsean someen. Se tapahtui puolivahingossa. Pitihän vihollisensa tuntea.
Billy siirsi hitaasti katseensa ruudusta Kimiin vastapäätä. Kim piti kännykkää koholla ja selaili sitä huolettomasti, huiskaisten vähän tummia hiuksiaan silloin tällöin menemästä rahkaansa. Tosi asiassa Billy ei kuitenkaan katsellut Kimiä. Hän mietti mitä tämä oli sanonut vallasta, rahasta ja seksistä. Jos ne olivat miesten heikkoudet… voisivatko ne olla myös Chelsea Churchin heikkoudet?
”Tiedätkö, mikä tilanne Chelsealla ja Eventillä on?”
”Hm?” Kim irrotti katseensa puhelimesta. Hän mutristi hajamielisesti miettien huuliaan. ”Ei niillä kai mitään. Luulen, että Church haluaisi heistä jotain, mutta Event ei ole ollut niin kiinnostunut.”
”Chelsea siis pitää hänestä?”
”Church pitää hyvistä panoista”, Kim totesi kuivakkaasti, ”en usko, että hän osaa välittää muusta.”
Billy hieroi leukaansa. Miten hän voisi tätä tietoa hyödyntää? Äkkiä hänellä välähti.
”Luuletko, että hän… tosiaan panee Monfreytä, niin kuin sanoit?”
Kim irvisti inhoten.
”No, jos tekee, niin en ole yllättynyt, mutta hyi olkoot!”
”Eikö se ole laitonta?”
”Kuinka?”
”Bleak on pomomme. Hän on auktoriteettiasemassa… jos hän makaa Chelsean kanssa… ehkä tätä täytyy lähestyä siitä kulmasta. Ei suoraan Chelseasta, vaan Bleakin kautta. Hän väärinkäyttää asemaansa, jos heillä on seksisuhde keskenään.”
Kim tuijotti Billyä suu raollaan.
”Niin… niin, se voi olla…”
”Meidän on saatava todisteet siitä!”
”Mitä suunnittelet?” Kim katsoi häntä äkkiä epäluuloisesti. ”Jos luulet, että minä… ehei, Center. Älä edes unta näe!”
”Chelsea käy hänen luonaan… Sinun on helpompi vakoilla heitä.”
”Miten niin? Ihan yhtä vaikeaa se on kuin sinullekin!”
”Bleak haistaa minut jo mailien takaa, olen hänen mustalla listallaan juuri nyt.”
Kim ei ollut vakuuttunut.
”Hänellä on ne vihaiset koirat aina pihallaan…”
”Heitä niille luut, joissa on unilääkettä –”
”Mitä?”
”Kuuntele –”, Billy nosti turhautuneena, mutta myös päättäväisenä kätensä, ”minä voin hankkia ne. Syötin niille jo kerran sellaiset. Pieni määrä unettavaa lääkettä…”
”Center”, Kim sanoi ääni värähtäen, ”ne koirat… jos Monfrey saa tietää –”
”Ei hän saa. Roll, ole kiltti”, Billy vetosi äkkiä erilaisella äänellä. Hän tarttui Kimin käteen, joka oli jäänyt killumaan ilmaan lusikka sormissaan, ja katsoi tätä anovasti syvälle silmiin. Kim tuijotti epäluuloisesti takaisin. ”Tarvitsen sinua. Olet ainoa täällä, johon voin luottaa. Saamme heidät nalkkiin. Haluat tätä yhtä paljon kuin minä. Churchin pihalle täältä. Kostaa Monfreylle kaiken epäreilun ja epäoikeudenmukaisen kohtelun. Me voimme saada heidät kiinni itseteosta. Se on heidän loppunsa.”
Kim vain tuijotti. Sitten hänen tummissa silmissään notkahti – ja Billy tiesi voittaneensa. Hän hymyili vähän ja päästi irti; Kim laski hitaasti kätensä, muttei enää syönyt.
”Olet uskomaton…”, hän mutisi. ”Kiitä vanhempiasi, että sait hyvät geenit ja olet niin hyvännäköinen…”
”Flirttailetko sinä minulle, Roll?” Billy heitti sen vitsillä, mutta yllättyi hiukan, kun Kim punastui.
”No, hyvä on. Yritän sitä sitten. Mutten anna niitä… unilihoja, ellei ole aivan pakko. Ehkä keksin jotain muuta.”
”Selvä.” Billy nousi seisomaan ja pyyhkäisi käsiään. ”Pistetään ne paskiaiset kärsimään.”
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Dec 30, 2023 10:42:47 GMT
Billimas LXVIII 24.03.2023
Billy aukaisi kylpyhuoneen peilikaapin. Vasenpuoli oli hänen: partakone, trimmausteriä, deodorantteja ja partavesiä, hiuslakkaa, hygieniatuotteita, kondomeja – avaamaton, toistaiseksi käyttämätön paketti. Oikea puoli oli varattu Amyn naisten tarvikkeille, kuten meikeille, kynsilakoille, kolmelle erilaiselle kasvovedelle misellivedestä ruusunnuppukasvoruiskeeseen. Ja siellä, raskaustestipaketin ja kuukautiskiertopussukan välissä oli ruskea lasipullo täynnä pillereitä.
Billy otti pullon käteensä ja siristi silmiään etiketille. Tämän pitäisi kelvata, hän päätteli. Yksi pilleri yhtä lihanpalaa kohti, kolmelle koiralle. Tai ehkä kaksi pilleriä? Rottweilerit olivat aika kookkaita. No, hän ajatteli, otan niitä kasan ja annan kaikki Kimille ja hän saa päättää.
Portaista kuului askelia, joten Billy työnsi pullon nopeasti takaisin hyllylle.
Seuraavana aamuna hän suunnitteli reitin samalle maastolenkille kuin Kim Deluxen kanssa treenattuaan. Deluxe oli pikku hiljaa palaamassa normaalimpaan treeniohjelmaan, tosin edelleen rauhallisesti ja lyhyissä pätkissä. Kim istui punaisen arabialaisoriin selässä ja jutteli näennäisesti ei-kenellekään korvanappi korvassaan kytkettynä langattomasti kännykkään. Hän huomasi sivusilmällä Billyn, sanoi ylimielistelevän iloisella äänellä jotakin koreaksi, painoi korvanappiaan ja sitten pyöräytti silmiään. Englanniksi hän sanoi: ”Seuraatko sinä minua, Center?” Hän naurahti tavalla, mikä ei todella ollut naurua.
”Tämä on turvallisin paikka antaa nämä…” Billy kaivoi vedenkestävän mustan ratsastustakkinsa taskua, vilkaisi olkansa yli ja joka suuntaan ollakseen varma heidän rauhastaan ja nyökkäsi sitten Kimiä nopeasti ottamaan pienen muovipussin häneltä. ”Maastoreiteillä ei ole kameroita.”
Kim otti pussin ja katsoi sisään.
”Oh… Oletko ihan varma –?”
”Ne on Amyn unilääkkeitä. Anna yksi tai kaksi koirille. Jokaiselle. Toivotaan, että se riittää. Anna enemmän, jos tuntuu siltä.”
Kimillä oli inhoava, epävarma ilme.
”Enpä tiedä… oletko varma, että se on turvallista? Etteivät ne... tiedätkö… sitten vain kuolla kupsahda?”
“Olisiko se huono asia?”
”Tiedätkö mitä, Center… joskus luulen, että sinulla on aika musta sydän tuon kaiken korean ja komean ulkokuoren alla.”
”Lupasit, että auttaisit”, Billy syyllisti. ”Aiotko jänistää?”
”En”, Kim laittoi pussin taskuunsa. ”Oikeastaan, minulla on parempi ehdotus. Kerroin Eventille –”
”Kerroit Eventille?!” Billy ärjähti.
“Älä suutu! Luota minuun, kuuntele… Hän haluaa kostaa Churchelle, ihan niin kuin mekin.”
“Miksi?”
“Yksi niistä hevosista, jotka sairastuivat Churchin huumeista? Se oli hänen lempparinsa, Kosmo. Ja, kun sanoin, ettei Event halua enää olla Churchin kanssa, niin siihen on syy… Church petti häntä, kun he vielä seurustelivat. Hän pani Eventin hevosenhoitajan kanssa ja Event sai heidät kiinni verekseltään… Hän on tosi raivona asiasta yhä, minä lupaan!”
”Mistä tiedät tämän?”
Kim iski silmää.
”Enkös sanonutkin, että hevosenhoitajat ja tallityöntekijät kuulevat ja todistavat kaikenlaista mitä täällä tapahtuu? On hyvä idea olla heidän kanssaan läheisissä väleissä, heiltä kuulee mehukkaimmat juorut. En sanonut, että sinä liityt tähän. Sanoin vain, että nyt pyörii huhuja ja epäilyjä, että Church ja Monfrey… no, tiedäthän. Ja, että Church saa sillä tavoin itselleen etuuksia. Event ei pitänyt sitä hauskana juttuna ollenkaan. Hän haluaa heidät kiinni siitä, ihan niin kuin me.
”Etkä sinä kertonut minusta?”
”En, lupaan.”
”Hyvä. Älä kerrokaan.”
Billy suoristautui satulassa.
“Joten…”, Kim jatkoi kokeillen, “annan Eventin hoitaa sen… Tarkoitan – hän oli valmis marssimaan Monfreyn luo ja ottamaan tätä kauluksesta kiinni vaikka samantien, mutta vannotin häntä odottamaan, että saisin lisätietoja.”
”Anna hänelle ne pillerit.”
Kim rutisti kulmakarvojaan.
”Ehkä hän ei tarvitse niitä?”
“Anna ne. Hän voi käyttää niitä, jos tarvitsee. Mutta varmista, että kun hän narauttaa heidät… että Church tosiaan on siellä. Jonkun meistä täytyy seurata hänen liikkeitään.” Billy maistoi pahan maun suussaan, mutta tiesi mitä oli tehtävä. ”Minä teen sen.” Chelsea oli hänen hevosensa hoitaja. Oli helpointa, että juuri Billy vakoilisi häntä. Ja hänellä oli siihen etu: hänellä oli rahaa, valtaa ja… no, oli selvää, mitä muuta Chelsea hänestä tahtoi. Billy voisi käyttää sitä tätä vastaan, houkutella hänet ansaan.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 9, 2024 16:20:42 GMT
Billimas LXIX 25.03.2023
Moto oli pitänyt sanansa eikä häirinnyt Billyä. Hän käyttäytyi niin luonnollisen tietämättömästi häntä kohtaan, että ensin Billy jopa hämmentyi asiasta, sitten ei enää ollut itsekään varma tunsivatko he (vaikka totta kai tiesi totuuden). Moto ei suonut hänelle salaa tietäväisiä katseita tai hymyjä tai mitenkään reagoinut häneen, ei silloinkaan, kun he joissain harvinaisissa tilanteissa sattuivat kahden lähietäisyydelle. Se häiritsi Billyä hivenen. Niin, hän oli itse pyytänyt Motoa olemaan kuin eivät olisi koskaan tavanneetkaan, mutta tämä meni niin pitkälle siinä, että toisaalta – jollain omituisella tavalla – Billy melkein loukkaantui. Oliko hän noin helposti unohdettavissa ja ennen kaikkea sivuutettavissa?
Hän siristi silmiään Moton suuntaan, kun näkökenttänsä poikki kulki Chelsea Poweria pois vieden. Billy ryhdistäytyi ja nosti leukansa pystyyn. Hän tiesi mitä hänen oli tehtävä.
Hän lähestyi Chelseaa ja jäi saapastelemaan tämän rinnalla.
”Ratsastit hyvin tänään.”
Chelsea nosti toista kulmakarvaansa.
”Okei?”
”Mietin tässä… onko sinulla mitään suunnitelmia huomisillaksi?”
Chelsean kysyvä ilme ei kätkenyt huvittuneisuutta.
”Mitä luulet, Billy poitsu? Minulla on aina.”
”Mutta mitään erityistä?”
”Mitä yrität sanoa? Kakista ulos.”
“Olisin vain voinut tarjota ystävällisenä eleenä parit juomat. Olet ollut hyvä hevostenhoitaja. Wallacen ja kaikkien niiden tulleiden ja menneiden hoitajien jälkeen… on hyvä, kun on joku kyvykäs, johon voin luottaa, että hän osaa asiansa. Koko olemassaoloni nojaa Powerin ja Deluxen varaan ja siihen, että ne hyppäävät ja voivat hyvin. Sinuahan saan siitä kiittää. Lisäksi”, Billy päätti puskea oikein kunnolla, ”en varmaan koskaan kunnolla…” Hänen oli tosiaan pakko pusertaa seuraavat sanat itsestään, mutta tieto siitä ettei tarkoittanut niitä, auttoi, ”sanonut olevani pahoillani. Meillä oli… väärinkäsitys jossain kohtaa. Pahoittelen sitä. Ehkä voimme palata… ystäviksi?” Hän toivoi sanoneensa ‘ystäviksi’ tarpeeksi tulkinnanvaraisella sävyllä, jota Chelsea saisi vedellä siitä vapaasti johtopäätöksiä.
Hän harmistui Chelsean reaktiosta.
Tämä räjähti räkäisesti nauramaan.
”Vai meillä oli väärinkäsitys? Oliko tuo käsitys anteeksipyynnöstä?” Hän hirnui huvittuneesti vaivautumatta edes pysähtymään. Billy seurasi takahampaitaan yhteen purren. Chelsea teki hänestä pilkkaa… mutta eipä tekisi kauaa.
“Arvostaisin, jos ottaisit sanani niiden ansaitsemalla kunnioituksella. En usein tule pyytelemään anteeksi.”
Chelsea katsoi häntä päästä varpaisiin suupielet ylhäällä.
”Billy Hopeakieli…”, hän härnäsi. ”Taidat varmaan yhtä limaisen kielenkäytön naisen jalkojen välissä…”
Pelkkä ajatus sai Billyn sisukset ikävään kouristukseen, mutta hän piti pokerinaamansa. Jopa vähän hymyili – tosin ei voinut niin tehdessään katsoa Chelseaa silmiin.
”Joten?” hän vaati vastausta aikaisempaan, niin kohteliaan ja aavistuksen huolettoman oloisesti kuin suinkin siinä pystyi näyttelemään.
”Toki”, Chelsea sanoi. ”Kiinnostaakin tietää, minne Billy Center naisen vie, kun haluaa tehdä tähän vaikutuksen.” Mutta Billyn ehdotuksen kuullessaan, hän kirkaisi paheksuvasti.
”No ei sinne! Oletko tosissasi? Täysin kuollut putiikki – kaikista Point Bluen paikoista! Minä päätän mihin mennään. Sovittu?”
Billy jäykistyi. Nopeasti hänen mielensä yritti laskea mahdollisia sudenkuoppia suunnitelmassa. Oliko hän liian tyrkky ja ilmiselvä? Uskoisiko Chelsea häntä ollenkaan? Ehkä hänen pitäisi vetää koko ehdotuksensa takaisin – “Mitä? Ei ole totta!” Chelsea innostui. “Olet nyhverö! Et edes osaa bilettää!”
“Tietysti osaan.”
“Tsh. Minäpä luulen, ettet ole koskaan kunnolla bilettänyt edes unissasi. Vien meidät juuri sinulle sopivaan paikkaan… varaudu”, ja hän hymyili itsetietoisesti kävellessään lanne keinuen pois.
Suunnitelman muutos, Billy lähetti heti Kimille viestin, kun Powerin takapuoli oli kadonnut tallin ovista.
Hänellä oli yksi toinenkin yritys vielä taskussaan – kirjaimellisesti. Hän oli löytänyt kuitin brandypullosta, jonka oli ostanut Bleakille lahjaksi ja päätti käyttää sitä todistusaineistona. (Sikareista ei tietenkään ollut sellaista, sillä ne olivat olleet lahja hänelle itselleen.) Ei hänellä mitään hävittävääkään ollut, hän laskeskeli, marssiessaan puhtaan tallikäytävän läpi suuntanaan Bleakin toimisto. Hän näki Moton taas: siivoamassa karsinoita. Tämä ei edes nostanut päätään Billyn kulkiessa ohi. Jäisikö hän kuinka pitkäksi aikaa? Koeajan jälkeenkin? Miksi – miksi oikeasti? Miehellä oli pakko olla jotain mielessään… Ei hän voinut tosissaan kuvitella, että Billy uskoisi selityksen, jonka tämä oli antanut…
Billy veti keuhkot täyteen ilmaa ennen kuin koputti toimistoon.
”Mh”, paksu, laiska ja epäkiinnostunut ääni murahti sisältä. Bleak katsahti Billyyn tylsäilmeisesti, muttei onneksi näyttänyt liian ärtyneeltä vierailijasta. ”Mitä sä haluat?” hän murahti, kirjoittaen samalla kannettavallaan ja poltellen sikaria. Aurinkolasit olivat taiteltuina sikarirasian päällä, mutta hän nosti ne kasvoilleen Billyn tullessa peremmälle.
Billy asetti kuitin pöydälle ja liu’utti sen sitten yhdellä sormella lähemmäs Bleakia. Bleak mulkaisi siihen. ”Ja mikä se on?”
”Todiste siitä, että todellakin ostin sen brandyn –”
Bleakin ylähuuli kohosi paljastaen kellertävänmustat hampaat sekä välähdyksen myös kultahampaasta.
”Siis taasko tätä? Tänkö takia tulit häiritsemään kesken mun raporttini Pallasille? Jostain roskapaperista?” Hän pyyhkäisi kuitin lattialle kuin ötökän.
Billy pisti suuttumus, mutta pakottautui ilmeettömäksi ja estämään itseään syöksähtämästä kuitin perään. Hän laski mielessään kolmeen ja vasta sitten kumartui hitaasti nostamaan paperin.
”En pidä siitä, että minusta tehdään syntipukki –”
”Ja mä en pidä vikisevistä uiveloista niin kuin sä, jotka ei osaa niellä ylpeyttään ja pyytää anteeksi ja antaa asian perkele olla!”
”Miksi pitäisi pahoitella jotakin, mitä ei ole tehnyt? Miksi haluaisin antaa teille ulostetta lahjaksi, kun pidän teitä arvossa?”
Bleakin suu avautui valmistautumaan huutoon.
”NO NÄYTÄ SE SITTEN! TEOT PUHUU ENEMMÄN KUIN SANAT! ALA VETÄÄ!”
“Sinuna olisin varovainen…”, Kim sanoi toimiston ulkopuolella turvallisen matkan päässä. ”Yasmine kertoi kuulleensa, että Monfrey on potkujenantotuulella ja etsii pienintäkin syytä erottaa jonkun… Älä anna hänelle siihen syytä omalla kohdallasi.”
”Ei hän minua potkaise”, Billy sanoi ärtyneesti. ”Jos olisi, hän olisi tehnyt sen jo. Olen käynyt hänen hermoilleen jo liian monta kertaa.”
”Vaikka olisitkin Monfreyn suosikki”, Kim mutristi otsaansa, ”en usko, että sinäkään, Center, olet täysin immuuni viikatteelle sitten, kun se heilahtaa.”
Billy ei ollut kuulevinaan.
”Mene sinne ja selvitä, onko hän kotona huomeniltana.”
”Oletko hullu? En mene! Hän varmaan odottaa siellä eropaperit valmiina heti ensimmäiselle, joka seuraavaksi tulee ovesta sisään!” Kim vaikeni ja seurasi Billyn kiireisissä jäljissä ulos talleilta. Billy aisti hänen mielialassaan muutoksen ja toden totta, pitkän pohtivaisen hiljaisuuden jälkeen Kim sanoi: ”Pitäisikö meidän unohtaa se? Suunnitelma Eventin ja Churchin kanssa? Kun –”
Billy seisahtui.
“Eli nyt en voi luottaa edes sinuun?”
”Voit luottaa minuun!” hän hätäili. ”Mutta… etkö mieti, että yrität hallita asioita, joita ei ehkä voi hallita? Monfrey, Church… Event… tiedätkö, he eivät ole tyhmiä.”
”Enkä ole minäkään!” Billy ärjäisi. “Mutta minua on silti pelattu kuin tyhmää niiden kaikkien puolelta! Minulla sentään on omanarvontuntoa ja sen verran kunniaa, että seuraukset oikeuttavat tekoni!”
”Ok…” Mutta Kim ei kuulostanut vakuuttuneelta. Billy mulkoili häntä ja suoristi ryhtinsä.
”Huomisiltana, siis. Chelsea ei suostunut sanomaan minne haluaa meidän menevän, joten laitan viestin heti, kun se selviää. Varaudu improvisoimaan Eventin kanssa. Tarvitsemme vain lavan ja sitten tuuppaamme Chelsean oikeaan suuntaan…”
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 9, 2024 19:23:20 GMT
Billimas LXX 26.03.2023
Seuraavana iltana Billy haki Chelsean vierastalolta. Tällä oli molemmista päistä – ylhäältä ja alhaalta – rivo piukka kimalteleva kuparinoranssi tunika, joka rullaantui ylöspäin hänen reisiään pitkin tuskin peittäen ohuisiin legginseihin verhotun takapuolen poskipieliä. Hänellä ei ollut mitään koristeita tai koruja, vain yhtä lailla kimaltavaa meikkiä voimakkaasti pronssisiksi kiillotettujen silmäluomien peittona, joista lähtivät pitkät mustat viirut kuin kissalla. Chelsea oli helvetin kuuma, mikä tympäännytti Billyä. Ei sillä, että hänellä olisi minkäänlaisia impulsseja syttynyt tätä kohtaan. Billy ei koskaan saanut sellaisia impulsseja muita naisia kuin vaimoaan, Amya, kohtaan ja piti itseään siinäkin suhteessa muita parempana, korkeassa arvossa: hän, Billy, hallitsi jopa omat miehiset ja keholliset tarpeensa. Ne miehet, jotka antoivat sukuelintensä päättää suunnasta, olivat aivan erityisen sorttisia aivokuolleita.
Billy pakotti hurmaavan hammashymynsä heti Chelsean istuutuessa autoon haisten vastapoltetulta sätkältä. Billynkin kyllä teki rehellisesti sanoen mieli ottaa sauhut.
Hän ei vaivautunut tarjoamaan latteuksia. Kehuja omasta erinomaisuudestaan ulkomuotonsa suhteen se nainen kaikista vähiten kaipasi tai tarvitsi. Chelsea tiesi varmasti varsin mainiosti itsekin, kuinka hyvältä näytti.
”Eli minne?”
Chelsea tarkisti meikkiään aurinkosuojan taittopeilistä ja käänsi sen sitten takaisin kohti kattoa.
”No Fruit Basketiin tietysti.”
”Fruit… Basketiin?” Vähäksi aikaa Billyn pasmat menivät tukkoon. Fruit Basket… Fruit Basket… Miksi se soitti kelloja?
Chelsea vain myhäili ja napsutteli pitkällä mustalla kynnellään osoitteen Billyn auton navigaattoriin. Billy lähti ajamaan osoitettua reittiä, mutta mielessään kelasi yhä kuumeisesti, mikä juttu Fruit Basketiin liittyi… jotain siihen liittyi…
Samalla, kun ajoi, hän laittoi Kimille viestin. Chelsea yritti katsoa mitä hän kirjoitti ja Billy veti kännykän rintaansa vasten.
”Jouduitko punomaan monimutkaisenkin selityksen vaimorukallesi siitä, minne tällä kertaa menet?” Chelsealle ei sopinut ollenkaan tekomyötätuntoinen äänensävy.
”Hän oli jo nukkumassa.”
”Olisit toki pyytänyt hänet mukaan! Tutustuisin mielelläni rouva Centeriin paremmin.” Chelsea kaarsi suutaan tyytyväisesti, kuin jokin salainen oma ajatus ilahduttaisi häntä suuresti.
”Amy ei pidä meluisista paikoista, joissa on vilkkuvia valoja. Hänellä on aistiarkuutta.”
”Mitä se sellainen on?”
Billy ei vastannut. Hän pudotti kännykän rennon puvuntakkinsa rintataskuun ja keskittyi puristamaan rattia kahdella kädellä – ihan vain, etteivät ne omin päin yhtäkkiä päättäisi vaikka - kuka ties - kuristaa Chelseaa. Mieli nimittäin teki.
Kim teki oman osuutensa ja toi Eventin klubille jokin aika heidän saapumisensa jälkeen, kuten suunniteltua. Billy nyökkäsi hänelle ohi tuuppivien ihmispäiden yli ja Kim nyökkäsi tuskin huomattavasti takaisin, silmissään jälleen päättäväinen kova katse.
Chelsea kiekaisi innoissaan illan tunnelmaa haisteltuaan ja tunki käsilaukkunsa Billylle. Baarissa oli portsarin toisella silmällä vartioima narikka, jonne Billy maksoi pari dollaria, jotta sai jätettyä Chelsean laukun. Omasta omaisuudestaan Billy ei tietenkään olisi missään tilanteessa eronnut. Kuinka huolimatonta Chelsealta. Billy olisi voinut vaikka varastaa häneltä jotakin eikä tämä olisi edes huomannut. Chelsea oli nimittäin jo matkalla baaritiskille.
”Moi”, Kim sanoi vakavana uituaan porukan ohi sinne missä Billy seisoi arvioimassa tilannetta. ”Kaikki ok?”
Billy antoi hänelle autonsa avaimet; Kim saisi ajaa sen pois. Billy ei olisi antanut kenenkään muun koskea autoonsa, mutta Kimiin hän luotti. Etenkin kun tiesi, että tämä oli absolutisti – jokin buddhalaisuuteen liittyvä vakaumus tai vastaavaa.
”Chelsea pitää saada päihin, muttei liikaa – eikä Event voi ottaa mitään.”
”Miksei?”
”Hänen pitää olla hereillä ja skarppina, jos aikoo Bleakin taloon. Eikä hän voi jäädä siitä kiinni. Kai kerroit hänelle toimintasuunnitelman juuri niin kuin selitin?”
“Kerroin. Sanoin, että hänen on yritettävä ottaa heidät kiinni itse teossa ja saatava sitä kuvattua, ei muuten ole mitään mitä käyttää heitä vastaan. Ja parasta olisi kokeilla johdattaa Church Monfreyn luokse tänä iltana.”
”Hyvä. Mitä?”
Kimillä oli ollut huolestunut ilme vilkuillen ympärilleen baarissa. ”Mitä nyt?”
”Miksiköhän Church halusi tulla tänne?”
”Miten niin?” Billy valpastui. Kim käänsi surumielisen katseen häneen ja puri huuleensa.
”Eikö tämä ole se baari, josta…”
”Josta mitä?” Billy hermostui tietämättömyyttään; eikö hän ollutkin vaistonnut, että paikassa oli jotain mätää?
”Josta Spencer ensimmäisenä ilmoitettiin kadonneeksi silloin murhan jälkeen. Hänen työpaikkansa? Tai niin tallilla juoruttiin.”
Tyhjä monttu aukeni Billyn sisällä. Hän koukisti hitaasti sormensa nyrkkeihin.
”Tai siis”, Kim jatkoi, ”Church ei edes pidä tästä paikasta. Hänet on heitetty täältäkin joskus ulos.”
”Mistäpä ei”, Billy totesi kuivasti. ”Missä Event on?”
Kim katsoi olkansa yli.
”Taisi mennä tilaamaan kaljan…”
“Vahdi häntä. Minä huolehdin itse kyykäärmeestä…”
He erosivat narikoilta Billyn ottaessa kirjekuoren esiin. Hän epäröi ja laittoi sen sitten vielä pois. Ei vielä. Chelsea oli saatava ensin tarpeeksi päihtyneeksi.
* ”Voitko antaa tämän Bleakille?” Billy koetti saada ääntään kuuluviin kovan musiikin yli. Pari tuntia oli kulunut. Chelsea tanssi villisti vilkkuvien, pyörivien vihreiden ja punaisten valokeilojen katveessa; hänen pomppivat korkkiruuvikiharansa jojoilivat puolelta toiselle, kuten rintansakin ahtaalla tanssilattialla. Joukko nuoria miehiä katseli häntä ja hymyili inhottavasti. Billy astui heidän ja Chelsean väliin näkötukkeeksi. Ei suojelunhalusta – sillä, jos joku ei suojelua kaivannut tai halunnut sen kaltaiselta huomiolta, niin Chelsea – mutta koska Billyllä oli tässä tänä iltana paljon pelissä ja oli hänen etujensa mukaista, että Chelsea ohjaisi naiselliset miestennielijäkykynsä muualle. ”Voitko antaa – tämän – Bleakille?” hän toisti, nojautuen lähemmäs ja vilauttaen kuorta puvuntakkinsa alta.
Chelsea virnuili kuin Billy näyttämässä hänelle salaista kirjettä olisi sangen huvittavaa. Eikä hän lopettanut heilumistaan.
”Miksi?”
”Tekisin sen itse, mutta… haluaisin pahoitella hänelle, kuten sinullekin. Mutta Bleak on yhä aika vihainen. Olisi parempi viedä kirje hänelle kotiovelle – se osoittaa kohteliaisuutta ja huomaavaisuutta, on enemmän henkilökohtaista – mutta en usko, että hän päästää minua talolleen enää.”
”Eikö sinun pitäisi kutsua sitä sukunimeltä?”
”Mitä?”
Chelsea ei toistanut mitä oli sanonut, eikä Billy ollut saanut selvää. Hän liikahti vaivaantuneesti; joku oli tönäissyt häntä tanssin melskeessä, sillä hän itse seisoi paikoillaan. ”Ei se ole paljon…”, hän pyrki parhaimpaan vaatimattomaan, katuvaiseen äänensävyyn ja sen kanssa sopivaan ilmeeseen, ”mutta ehkä hän antaa minulle vielä toisen mahdollisuuden. Jos… sinä suostuttelet häntä vähän.”
Chelsean kädet pyörittivät lannetta. Billy oli odottanut hänen olevan tarpeeksi humalassa suostuakseen. Toivottavasti tämä toimisi. ”Ole kiltti?” hän lisäsi sihisten, inhoten itseään, kun edes joutui niin sanomaan. Häntä ärsytti nähdä, että Chelsea ei suonut hänelle kiinnostusta tai huomiota, vaan vilkutti eräälle miehelle, joka oli iskenyt hänelle lattian poikki silmää. ”Voinko laittaa tämän laukkuusi ja viet sen hänelle – ovelle asti, kotiinsa, vielä tänään? Tiedän, että Bleak kuuntelee sinua. Hän pitää sinusta.”
Samainen mies lähestyi Chelseaa tarkoitusperänsä selkeinä naamallaan, ja Chelsea työnsi Billyn pois tieltä. Billy irvisti. Hän oli vetäytymässä tanssilattialta, kun erittäin hoiperteleva, juovuspäinen nainen kaappasi häntä käsivarresta. Billy ravisti itsensä salamana irti ja kääntyi mulkoilemaan kuka oli kehdannut koskea häneen. Nainen oli keski-ikäinen, tekoruskettunut karsealla tavalla, puolihuolimattomasti sutatuin ehostuksin.
”Oijoi!” hän sammalsi yrittäen katsoa Billyä kunnolla. ”Kylläpä olet komea…! Varmaan poikani ikäinen… Mikä nimesi on, herkkupala?”
Billy ei välittänyt hänestä, vaan raivasi tiensä narikoille, ojensi numerolapun ja sanoi vahdille: ”Voisinko nähdä käsilaukun?” Hän tunki kuoren Chelsean laukkuun ja antoi sen sitten portsarille takaisin.
Ei sillä väliä. Antoipa Chelsea sitä oikeasti Bleakille tai ei, tai vaikka olisi uteliaisuuttaan lukenut sen itse, se oli mitä Billy oli sanonut: taottu epäaito pahoittelukirje. Joka tapauksessa, kirjeen oli tarkoitus olla vain syötti saada Chelsealle esitetyksi syy viedä tämä Bleakin luo. Jos Billy pelaisi korttinsa oikein, illan täyttymystä baarista tai Billyltä saamatta jäänyt Chelsea ajattelisi ensimmäistä ovelasti mieleensä ujutettua henkilöä: Bleakia. Ja, jotta se voisi tapahtua, Billy oli valmiina, kuten olivat Kim ja Eventkin, tosin jälkimmäisin ei tiennyt mitään koko kuviosta.
Billyn yli lankesi hallinnantunne, joka täytti hänet vallanhimolla. Samankaltaista kontrollinhimoa hän tunsi lähinnä vain erittäin haastavalla esteradalla hallitessaan valtavaa voimakasta eläintä allaan, mutta tämä oli melkein parempaa: hän jopa nauroi ääneen. Chelsea olisi hänen sormenpäissään. Billy oli napannut hänet verkkoon. Hän saisi heidät kaikki. Hän saisi heidät kaikki!
Oli myöhä, muttei vielä liian myöhä, kun Billy päätti että oli toiminnan aika. Chelsea oli meinannut jo karata tanssiseuralaisensa kanssa vessojen puolelle, kun Event onneksi puuttui asiaan. Heillä oli niin uskottavan kuuloinen sanaharkka, että Billy epäili sen olleen kummankin osalta aitoa settiä. Hän laittoi Kimille taas viestin: aika toimia.
”Hah! En ole lähdössä mihinkään… etkä kyllä ole säkään”, Chelsea tarrautui Billyn kaulan ympäri ja veti kasvojaan tätä kohti suudellakseen. Kieli lipoi irvokkaasti ulkona hänen punatuista huulistaan, kuin kalkkarokäärme. Hän tuoksahti joltain voimakkaalta parfyymiltä, mikä sai Billyn vatsalaukun kierähtämään vastenmielisyydestä. Hän ei mitään halunnut enempää kuin heivata Chelsean kimpustaan ja käytti kaiken mielenvoimansa olemaan tekemättä niin. Hän antoi tämän riippua kaulassaan ja vain varoi tämän suuteluyrityksiä.
”Mitä horon pillua, Center”, vihainen ääni sanoi. Kimin silmät laajenivat ja kapenivat ja taas laajenivat Eventin takana. Oli liian myöhäistä varoa; Event oli jo nähnyt kaiken. ”Tiesin aina, että sä olet saatanan panomies.”
”Oi, painu vittuun”, Chelsea mölisi yrittäen hahmottaa missä suunnassa Event seisoi heitä töllistelemässä. ”Ai no mutta hupsista…! Et taidakaan sinne päästä!” Hän hihitti pahansuovasti, sitten kääntyi taas ihailemaan Billyä ja loi tälle suloisen, uneliaan hymyn. ”Muutin mieleni… Lähdetään vaan.”
Billy irrotti hänet itsestään ja ohjasi ovia kohti. Hän vilkaisi olkansa yli, muttei voinut antaa Kimille merkkiä, sillä Event seisoi siinä yhä pällistelemässä heitä vihaisena ja inhoten.
”Odottakaa meitä!” Kim äkkiä ilmoitti. Hän töni Eventiä liikkeelle. “Mene… mene! Center saattaa tarvita apua hänen kanssaan, Church on aika huppelissa, vai mitä? Vai mitä?” Hän lisäsi painokkaalla katseella, kun Event ei tuntunut olevan aivan tilanteen tasalla; viimein Event liikahti ja seurasi Billyä ja Chelseaa ulos takaoville. Sieltä laskeutuivat jyrkähköt metalliset porrasaskelmat katutasolle. Billy auttoi Chelseaa niitä alas (tämän kenkien korot olivat jäädä kiinni metallihäkkyrän väleihin) ja tämä puristi Billyä tiikerikynsillään takapuolesta. Hän horjui ja kirkui naurusta vetäen Billyä mukanaan. Ohikiitävän sekunnin Billyyn iski mielipuolisuus: miksei hän vain työntäisi Chelseaa päistikkaa alas pää edellä? Iso ongelma korjaantuisi sillä. Niin tosissaan Billy hetken oli, että tarkisti jopa ympärilleen olisiko ketään näkemässä Eventin lisäksi. Mutta toisaalta, Emmakin oli ollut iso ongelma Billyn elämässä eikä tämä häiriötekijä silti poistunut kokonaan, vaikka menikin potkaisemaan tyhjää…
Kun he odottivat taksia, Billy muistutti Chelseaa jälleen kerran kirjeestä. Chelsea rutisti silmiään ryppyyn, sitten venytti ne ammottaviksi.
”Olet niin rasittava vinkuja”, hän väitti. ”Ai Joshua”, hän lisäsi vasta silloin huomattuaan Eventinkin, ”tuletko kanssamme? Tule ihmeessä… voitte sitten tapella kumpi ottaa etu- ja kumpi takareiän.”
Event katsoi Billyä. Hänellä oli mielenkiintoinen sotku kasvoillaan: sekoitus epäluottamusta, inhoa ja kateutta. Billy katsoi pois, jotta saattoi hymyillä itsekeskeisesti itselleen ennen kuin kääntyi takaisin Chelsean puoleen ammattimaisen neutraalilla näyttelijän ilmeellä.
”Onko jotain paikkaa, jonne haluat mennä täksi yöksi? Ei ole varmaan hyvä idea, että olet yksin kotona tässä kunnossa.”
”No miten olisi sun luona?”
”Enpä usko. Minulla on vaimo, muistatko.”
“Suloinen Amy…” Chelsea huohotti – hän haisi pahasti alkoholilta ja hieltäkin. ”Hän on niin… niin neitsyt… tai siis, ei kirjaimellisesti kai, toivottavasti”, hän kikatti määkien. ”Tietääkö se?” Silmänsä katsoivat yllättävän kettumaisen ovelasti Billyyn, eikä niissä hetken aikaa ollut humalaisen hajamielisyyttä. ”Tietääkö se… että nussit minua?”
Billyn leuka naksahti kivuliaasti, lihakset kouristivat ja korvat soivat. Event oli kuullut. Ellei suunnitelma olisi toiminut niin aukottomasti siihen asti, Billy olisi juuri nyt heilauttanut mojovan alakoukun Chelsean oksettavaan seireenin naamaan. Miten kukaan pystyi olemaan niin halpa ja ala-arvoinen?
Chelsea nauroi. Hänen naurunsa oli puoliksi yskimistä kaikista tupakoista, joita ketjupoltti; äänekäs ja epäkohtelias. Hän nauroi suoraan päin Billyn naamaa, suu ammollaan ja silmät melkein irroten kuopistaan.
Ja siinä hetkessä, katsellen lähietäisyydeltä tämän kasvoja tekemässä hänestä pilkkaa, Billyn viha Chelsea Churchia kohtaan voitti vihansa jopa Emma Spenceriin.
He nousivat taksiin Eventin kanssa ja Billy antoi Bleakin osoitteen kuljettajalle. Event loi Billyyn jälleen oudon katseen. Kun he ajoivat, Chelsea istui kahden miehen keskellä. Hän näytti lepsuvan ja melkein torkahtelevan, joten Billyä huolestutti antaneensa Chelsean sitten kuitenkin juhlia vähän liian pitkään. Tämä vajosi nojalleen Billyn hartiaa vasten, jolloin Billy tuuppasi hänet Eventin puoleen. Eventin silmät paloivat äänettömästi vastenmielisyydestä Billyä kohtaan Chelsean punertavien kiharoiden yli. Billy tuijotti kylmästi takaisin. He kävivät pitkän aikaa sanatonta mulkoilukilpailua, kunnes Eventin kännykkä piippasi ja hän irrotti katseensa vetääkseen sen pois taskustaan.
He eivät ehkä pitäneet toisistaan, mutta tänä iltana heillä oli sama tavoite – vaikkei Event sitä tietäisikään.
”Mikä paikka tämä on…?” Chelsea mumisi, kun taksi viimein pysähtyi.
”Bleakin talo.”
”Mmffgh… miksi vitussa me täällä ollaan?”
”Sinun piti antaa hänelle jotain. Etkö muista?”
Kuljettaja ei viitsinyt nousta pois ja auttaa, joten Eventin ja Billyn täytyi kiskoa Chelsea ulos takapenkiltä. Hän kompuroi heistä vähän matkaa ja yrjösi tienposkeen. Billy irvisti. Hän ei halunnut tulla nähdyksi Bleakin talon kameroihin ja toivoi, etteivät ne riittäisi niin pitkälle asti. Onneksi oli sentään pimeää.
Hän vilkaisi pihaan päin. Oli hiljaista. Olivatko koirat sisällä?
Chelsean kirkuessa yöhön kuin hullu nainen ja nauraessa perään omalle kaiulleen, Event nojautui Billyyn päin epäluuloisen näköisenä.
”Oletko mukana tässä?”
”Mukana missä?” Billyllä oli täydellisen onnistunut epäkiinnostuksen ja ärtymyksen yhdistelmä, ikään kuin koko juttu olisi ikävä vaiva rutiinissaan ja hänellä olisi parempaakin tekemistä kuin olla saattajana juovuksissa koikkaroiville bimboille. Event yritti lukea hänen kasvojaan pitkän hiljaisen hetken.
”Unohda…”
”Missä me ollaan?” Chelsea huusi taas, ärhäkkäämpänä, äänensä löysänä kuin kielensä ei jaksaisi kunnolla kääntyillä suussa äänteitä muodostaakseen.
”Vien sinut sisään”, Event astui eteenpäin. Täydellistä, juuri niin, Billy ajatteli voitokkaasti.
”Mitä?”
”Muista antaa se kirjekuori hänelle, Chelsea.”
”Niin mikä?”
”Taisi olla taas pikkasen liika kostea ilta”, Event puheli, ohjaten Chelseaa harteista pihatielle. Pimeydestä kuului murahtavan varoittava haukahdus ja Eventin käsi hakeutui pullottavalle laukulleen.
Billy ei voinut lopettaa virnuilua.
Kaikki oli nyt kiinni Eventistä. Jos hän munaisi…
Pienesti Billy epäröi, pitäisikö hänen kuitenkin myös jäädä, varmistamaan kaiken sujumisen… mutta se olisi aivan liian riskialtista, joten hän nousi takaisin taksiin ja antoi kuskille Pearl Housen osoitteen.
Yksi iso ongelma koko kuviossa tosin oli. Event jäisi takuuvarmasti kiinni pihan valvontakameroille taluttaessaan Chelseaa ja antaessaan lihat koirille. Mutta Billy ei välittänyt. Aina oli pieni mahdollisuus, että Chelsea pyyhkisi nekin filmit, kuten oli pyyhkinyt oman osuutensa Billyn lahjan Bleakille pilatessaan. Tuskin Chelseakaan tahtoi todisteita siitä, että oli yösydännä kännissä viettänyt yön pomonsa kotona.
Taksi liukui pimeyteen. Billyä ei enää tarvittu. Jos kaikki tekisivät elämänsä roolisuorituksen tänä iltana, Event piilottaisi kameran taloon, Chelsea panisi Bleakia, ja Billy, Kim sekä Event saisivat siitä tarvittavat todisteet. Sillä he voisivat – kuten Billy jo suunnitteli – kiristää niin Bleakia, kuin Chelseaa. Ja kirsikkana kakun päällä, Event saisi kantaa kaikesta syyn niskoillaan.
Billy virnisti häijysti. He olivat kaikki hänen kämmenellään. Viimeinkin.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 12, 2024 11:54:37 GMT
Amywife's House LXXI Pimeys kertoi paljon asioita, jos sitä pysähtyi hiljaa kuuntelemaan. Matala murina lähestyi. Kaukainen kolahdus. Murina hälveni, mutta sitä seurasivat askellukset ulko-oven taakse ja sen rapiseva avautuminen. Valokatkaisin napsahti. Valon heijastumassa mustaan ikkunaan Billyn varjoisa hahmo liikkui, ottaen pois ulkokenkiään ja vaihtamassa niitä sisälipokkaisiin.
”Oletko vieläkin hereillä?” Tyytymättömyyttä. Epävarmuutta. Ärtymystä, pelkoa. Avaimet tipautettiin helmiäiskulhoon lipaston päällä. Siitä kuului aivan erityinen heleä ”kling” metallin kanssa yhtyessään. Tuo ääni ei haihtunut Amyn korvista, vaikka kaikki oli jälleen hiljaista.
Hän kääntyi.
”Olitko ulkona?”
”Pari olutta ratsastustiimin kanssa. Cookin ele. Pääsimme kaikki ratsastustesteistä ja Pallas on ollut tyytyväinen.” Se tuli niin luonnollisesti, vakuuttavasti. Billy ei tullut luokseen antamaan tavanomaista suudelmaa, vaan kääntyi suoraan portaisiin.
Amy katseli, kun hän meni kohoten kierteiset portaat, katosi vaihe vaiheelta: pää, hartiat, torso, kädet, jalat. Askelet kulkivat katon poikki. Hitaasti, Amy liukui kuin unissakävelijä vilkaisemaan vaaleanpunaisessa helmiäiskulhossa makaavia avaimia. Ne soivat yhä. Sitten hän katsoi Billyn kenkiä. Eteisessä leijui naisen tuoksu. Tunkeileva. Aggressiivinen. Ei hänen. Mutta se oli tuttu…
‘Billy on opettanut minua.’
Jääpatsaan kaltaisena hän seisoi, ainoana liikkuvana osanaan sydän, joka löi syvästi, mutta niin hitaasti, hitaammin… hitaammin… Putkiston kohinaa. Kylmäkaapin naksahdus ja hurina. Tuuli. Yltyvä, meriaaltoja lipova tuuli.
Amy pujotti jalkansa getoihin, astui ulos ja seurasi matalaa kivipolkua rantaan. Siellä hän laski paljaat jalkapohjansa hiekalle ja antoi kuiskivien aaltojen surullisesti suudella varpaitaan.
Yötakki valahti. Hitaasti, mutta elegantisti koskaan katsettaan maahan luomatta hän käveli kylmään, mustaan veteen…
*
Luulen miehelläni olevan joku toinen. Luota vaistoosi, nainen. Jos se sanoo niin, niin sillä todennäköisesti onkin! Mikä sai epäilemään? Tuo tunne on muuten iso punainen vaate. Juokse, kun vielä pakoon pääset! Amy luki läpi nettikeskustelua, mutta se ei saattanut hänen mieltään seesteiseen varmuuteen. Toiset naiset kuvailivat kokemuksiaan kumppaneidensa uskottomuuden paljastumisesta raivonpurkauksina, huutoina ja tavaroiden lentelyinä, vakoiluna, jallittamisena, syyttelyinä ja suurina riitoina, siltä kädeltä eron vaatimisina. He olivat vihaisia, raivostuneita, surullisia, pettyneitä, peloissaan. Voimakkaita tunteita ja vahvoja reaktioita. Mutta Amy tunsi tuskin mitään. Kuten eilisillan hyinen uinti, joka oli jättänyt kehonsa ja varpaansa tunnottomiksi, siltä hänen sisällään tuntui alati.
Hän tiesi, ettei voisi todella vaikuttaa siihen, mitä Billy päätti tehdä. Hänellä ei ollut valtaa tai oikeutta hallita toista. Rakkaus ja uskollisuus olivat asioita, joita ei voinut pakottaa. Ja aina toinen saattoi silti pettää mielensä sopukoissa, vaikkei fyysisesti. Jos Amy oli menettämässä Billyn mielenkiinnon, lojaaliuden ja rakkauden, hän itse ei sille paljoa voinut. Se ei ollut hänen taistelunsa, eikä hänen siis pitäisikään sitä vastaan taistella. Kaikki oli kiinni siitä, tahtoisiko Billy itse yhtä taistella heidän suhteensa puolesta: pyhä liittonsa ja rakkautensa, vai hetken huvittelut ja kielletyt lihalliset ilot?
Amy noukki rukoushelmet käteensä ja pyöritti niiden sileää pintaa hajamielisesti sormissaan. Hän lausui mielessään rukouksen, muttei itsensä puolesta. Hän rukoili Billyä selvittämään päänsä ja pääsemään selkeään päätökseen – oli se sitten jäädä ja korjata asiat, tai lähteä ja jättää hänet. Välitilassa roikkuminen oli pahempaa.
Mutta ehkä hän oli itsekin oikeutetusti syyllinen tilanteeseen. Hän oli tehnyt asioita, joista Billy oli häneen pettynyt ja vihainen. Hän oli vetäytynyt kuoreensa ja sulkeutunut. Ehkä se oli saanut Billyn hakemaan hauskempaa, avoimempaa seuraa. Ehkä Amy ei ollutkaan antanut itsestään pyyteettömästi miehelleen niin kuin oli kuvitellut.
Viime yönä hän oli yrittänyt sanoa ei. Uintinsa jälkeen meressä, hän oli siirtynyt suoraan sänkyyn erikseen peseytymättä. Billy oli maannut siellä kuin odottamassa häntä, kännykkää selaten. Kun Amy oli laskeutunut peitteiden alle, Billy oli kierähtänyt päälleen ja suudellut hänen rintaansa.
”Maistut suolalta”, hän oli sanonut. Sitten jatkanut, koettanut levittää Amyn jalkoja erilleen.
”Ei…”, Amy oli huokaissut hiljaa, terävä paine poraten silmän takana väylää kuivalle kyyneleelle nousta pintaan. Billy ei näkisi sitä siinä pimeydessä. ”Nukkuisin nyt mielelläni…”
”Luulin, ettet nuku ollenkaan. Miksi muutenkaan olit valveilla odottamassa näin myöhään, että tulen kotiin?”
”En saanut…”
”Eikö ne pillerit auta? Unitabletit?”
Amy tuijotti tummaa hahmoa päällään vasten tummempaa kattoa. Billyn hengityksessä ei ollut ollenkaan alkoholia, olutta tai muutakaan. Hän ei siis ollut ollut edes humalassa lähtiessään Chelsean kanssa…
Billy jatkoi Amyn jalkojen raottamista.
”Mie olen… väsynyt…”
”Nuku sitten. Tiedät, että meidän pitää tehdä tämä. Sinähän haluat lapsia ja perheen?” Billy painoi hänet ranteista tyynyä vasten ja tuli väkivalloin sisään. Se ei mennyt sujuvasti yhdellä kertaa, joten hän ruuvasi kuin kiven läpi pyrkivä pora. Vihlaisevan raapiva kipu väristi Amystä vaikerruksen, jonka Billy otti mielihyvän ja antautumisen ilmaisuna, viimein kokonaan sisällä, työntäen heidän lanteensa voimakkaasti yhteen. Amy antoi periksi ja meni veltoksi. Billy hellitti otettaan ja hellästi, kuivasti suuteli hänen kehoaan.
Mitä, jos hän kantoi jotain tautia tältä? Jos he eivät olleet edes käyttäneet kondomia? Amyn pitäisi taistella, kieltäytyä, vaatia EI – mutta hänellä ei ollut siihen tarpeeksi energiaa.
Eikö Billy ollut ollut tarpeeksi tyydytetty jo yhden naisen kanssa olostaan, että hänen piti kuin syntinsä korjatakseen tulla vielä Amyynkin, merkitä valtaamansa hänelle kuuluvan alueen kuin villieläin, joka palaa metsästysretkeltään?
Pitääkseen mielensä jossain muussa, Amy kertasi psykologisia oppeja ja teorioita, toisteli lainauksia ja päätelmiä ajatuksissaan aina, kun Billy liikkui edestakaisin yllään hiljaa ähkien. Lopulta Billy kurisi matalasti, miltei ärtyneenä, ja veti itsensä ulos. …
Amy kääntyi tietokoneelta katsomaan ikkunaan. Mielensä vaelsi meren yli. Hän sai itsensä kiinni kuvittelemasta miltä tuntui ihmisestä, joka veti viimeisen epätoivoisen sisäänhengityksensä veden alla; tuntisi tuon kylmyyden painavan keuhkojensa jokaisen solun tukkoon kuin valuvan sementin, ja miten tuo paino vetäisi hitaasti pohjaan, pohjaan, pimeyteen…
Sen melankolisesti kiehtovan ajatuksen hän kirjoitti Amywife's Housen tililleen. Mutta painettuaan 'lähetä', hän luki postauksensa uudelleen ja poisti sen. Viesti katosi elettyään vain lyhyen elämän.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 17, 2024 11:44:58 GMT
Billimas LXXII 01.04.2023
Ei mitään.
Kim ei ollut laittanut mitään. Heti herättyään ja tarpeeksi kaukana Amyn kuulla, Billy soitti. Kim kuulosti uniselta ja äkeältä.
“Ihmiset nukkuukin joskus, minulla on vapaa aamu...”
“Mitä hän sanoi?” Billy keskeytti. “Event. Mitä hän laittoi, miten se meni?”
“Ai”, Kim sanoi kuin olisi kokonaan unohtanut koko edellisillan. “Toimiko se?”
“Sitä kysyn sinulta!”
“En minä tiedä… viimeinen asia mitä näin oli Churchin leveä takapuoli katoamassa Eventin perässä taksiin.”
“Event vei Chelsean Bleakin taloon, niin kuin sovittiin. Minä lähdin. Eikö hän ole soittanut sinulle, laittanut mitään viestiä?”
“Ei. Paipai, Center, ei ole edes kuusi kello vielä! Siitä on vasta muutama tunti, kyllä hän ilmoittaa, kun ensin herää!”
Billy ei ollut tyytyväinen. Hän peseytyi, laittoi hiuksiaan, pukeutui ja söi ahdistuksissa, vilkuillen kärsimättömästi kännykkää. Amykin huomasi sen, koska lopulta kysyi: “Onko William soittanut?”
“Miksi hän soittaisi?” Billy sylkäisi. Amy asetteli korvakoruja – olkapäitä hipovia nauhahelmiä – peilin ääressä, näyttäen kauniilta, mutta viileältä.
“Isabellasta. Tarkemmin, milloin ja miten hää tulisi.”
“Se on kesällä, mitä väliä? Ei juuri nyt tämän hetken ongelma, vai onko?”
Amy antoi käsiensä laskeutua katsoen Billyyn peilin välityksellä.
“Siun ei tarvitse äksyillä miulle.”
“En äksyile – on vain – niin paljon tehtävää”, Billy tarttui puhelimeensa hampaat narskuen ja marssi sermin taakse tietokoneelle. Hän huomasi sen olevan jo päällä. “Oletko ollut koneellani?”
“Olenko mie?” Amy kuulosti poissaolevalta. “Ehkä. Olin. Etsin jotain…”
“Et ole tehnyt vlogejasi?”
”En…”
Billy istuutui alas ja huitaisi kädellään liiketunnistinlampun päälle.
”Sinun pitäisi”, hän puhui kovemmalla äänellä, että Amy huoneiston toisessa päässä kuulisi, missä tämä puki korkokenkiään. ”Menetät kaikki seuraajasi eikä uusia sponsoreita tule, jos et ylläpidä tiliäsi aktiivisesti.”
”Hyö ovat enemmän kiinnostuneita siusta…”
Amyn sanat tuskin tavoittivat Billyn korvia, mutta epäili kuulleensa oikein. Hän hymähti itsetyytyväisesti.
”No tule sitten ja kuvaa ratsastustani useammin. Onnistuneita treenipätkiä ainoastaan, tietysti. Ei sellaisia, missä puomi putoaa tai Dexter valittaa, mutta kyllä sinä tiedät missä olisin edukseni. Jos seuraajasi kerran haluavat sellaista, niin sitten heille pitää antaa mitä haluavat... Ei minua häiritse.”
”Hyvä on. Lähden nyt asioille.”
“Moikka.” Billy paineli salasanaa avatakseen koneen lukitustilan. Hän kuuli ulko-oven avautuvan ja sulkeutuvan ja tarttui taas kärsimättömästi puhelimeen. Vauhtia, Event.
Möyhemmin Sunny Horsen talleilla, Kim pelmahti paikalle.
”Oletko –?” Billy aloitti, mutta Kim pudisti päätään.
“En –“
“Et vieläkään?” Billy silmäsi häntä näreissään.
”Hän ei vastaa”, hän sanoi. ”Makaa varmaan sammuneena kämpillään.”
”Sammuneena?” Billy narisi vihaisena. ”Kun hänhän ei juonut viime iltana?”
”Ai… totta muuten”, nyt Kim näytti epävarmemmalta.
”Sinun piti vahtia häntä!”
”En ole mikään koira!” Kim tiuskahti. ”Ehkä hän otti niitä antamiasi unilääkkeitä!”
”Eivät ne toimi. Amy ei koskaan nuku.”
Kävi ilmi, ettei kukaan muukaan ollut nähnyt tai kuullut Eventistä sinä päivänä. Hänellä olisi ollut kuntosaliaika samaan aikaan Billyn kanssa, muttei tullut paikalle, jäi pois jopa Dexterin valmennuksesta, mistä – luonnollisesti – Dexter pahastui. Chelseaa ei näkynyt häntäkään, mutta Bleakin Billy näki. Tämä tuli salkun kera ja saapasteli kiiltelevät mustat nahkakengät nirskuen, vaihtoi pari sanaa Frimanin kanssa, meni toimistoonsa läimähtäen ja jäi sinne. Billy nyki ohjista kuten ajatukset nykivät päässään siitä, mitä oli voinut tapahtua. Olisiko hänen sittenkin pitänyt jäädä Bleakin talolle? Event oli munannut jotenkin… vai pettänyt heidät? Deluxe nosti päätään hermostuneena Billyn sulkiessa nyrkkinsä kovakouraisesti ohjien ympärille. Olisiko Event voinut paljastaa Kimin Chelsealle?
Ja sitten, seuraavana päivänä, juorut olivat valloillaan. Billy kuuli niistä jopa omin korvin ennen Kimin raporttia. Pari Sunny Horsen työvaatteisiin turkooseihin paitoihin pukeutunutta tyttöä keskusteli havaitsematta vähän matkan päässä seisoskelevaa Billyä.
”Hän sai potkut!” ”Kuka?” ”Joshua!” ”Tiimistä?” ”Niin! Eilen! Sen takia Fred ratsasti Kosmon eilen ja kertoi, että Joshua oli pudotettua kisatiimistä.” ”Oliko hän ratsastanut niin huonosti?” ”Ehkä… ainahan hän oli myöhässäkin.”
Mutta ei kyse ollut siitä, Billy tiesi. Event oli läpäissyt ratsastuksen näyttötasokokeen, kuten Kim, Yasmine ja Billykin.
Mitä mielenkiintoisin tunnelataus täytti Billyn kierolla mielihyvällä, huvilla, mutta myös pelolla. Jos Event oli potkaistu noin vain… saattoiko Billykin olla vaarassa?
Hänen oli saatava tietää illan ja yön yksityiskohdat tarkasti. Hänen oli löydettävä Chelsea tai Event. Kimillä olisi parempi onni Eventin kanssa, joten Billy pisti hänet siihen, kun hän itse kohtaisi Chelsean.
Kun Chelsea taas näytti naamansa, hän oli harjaamassa Poweria kuin mitään ei olisi tapahtunut. Billyn lähestyessä, hän loi tähän katseen, puuskaisi ja jatkoi lyhyin, kipakoin vedoin ruunan harjan alta.
”Tahdotko selittää, missä olit eilen?”
Chelsean käsi liikkui äksysti Powerin sään ja selän yli.
”Miksi, etköhän tiedä”, hän kähähti matalalla, karkealla äänellään. Billyn charmikas lumous ei tuntunut enää tenhoavan häneen. Billy oli menettänyt otteensa tästä.
”Tiedänkö? Viimeksi, kun nähtiin, remusit klubilla aika ympäripäissäsi.”
”Siinä siis vastaus. Juotat hevosenhoitajasi känniin ja sitten mietit, missä hän on seuraavana aamuna? Ei vittu, Center, olet niin täynnä itseäsi.” Chelsea pyllisti sukiakseen kimon jalat.
”Erotettiinko Event?”
Chelsea lopetti harjauksen ja kääntyi kyykystä luomaan olkansa yli myrkyllisen katseen.
”Miksi veit meidät Monfreylle?”
Billy päätti pelata vaarallista peliä.
”Sinä pyysit.”
”Miksi pyytäisin päästä Monfreylle keskellä yötä?!”
”Ehket muista. Kuten sanottua, joit aika paljon…”
”Kun itse et ottanut mitään! Sen kyllä muistan!”
”Sinun piti viedä Monfreylle kirje. Veitkö?”
”Kuka vittu tietää!” Chelsea heilautti kättään kaaressa. ”Veit meidät johonkin niin tylsään paikkaan kuin Fruit Basketiin!”
Billy sivuutti hänen sävynsä ja tosiasian, että Chelsea sinne oli halunnut, ei Billy.
”Kuulin vain puheita… että Event olisi erotettu tiimistä… Hän olikin ratsastanut aika heikosti viime aikoina. Juhlii liikaa. Tällä tasolla ei ole varaa sellaiseen, jos haluaa menestyä ja pysyä mukana. Hänkin jätti eilen treenit kokonaan välistä –”
”Vitun imbesilli eunukki!” Chelsea raivostui. ”Lakkaa teeskentelemästä, olet niin kusta täynnä!”
“Kuka teki itsestään naurunalaisen?”
“Missä? Baarissa?”
“Käyttäydyit nolosti ja arvottomasti kaikkien edessä –“
“Miksi minua kiinnostaa! Siellä oli niin –“, kirouksia espanjaksi. “Tiesinhän, ettet ole ikinä eläissäsi juhlinut kunnolla, senkin tekopyhä munaton mulkvisti! Joten turpa kiinni ja mene vetämään käteen! Teen työtäni, enkö?? Olen tarjoutunut imemään munaasi, mutta se on varmaan niin pieni ja kuiva, että putoaa irti…! Amy on niin neitsyt, koska varmaan onkin! Et saa hommia tehtyä, vitun nolo impotenssiluuseri!”
“Haista paska.”
“Haista VITTU!”
Billy marssi pois, hartiat kireinä ja leukapielet kipeinä. Chelsea oli sietämätön.
Hevosenhoitajia oli todistanut sanaharkkaa ja vetäytyivät nopeasti sivuun ja piiloon takaisin työtehtäviensä pariin, kun Billy meni ohi.
Mutta Chelsea oli oikeasti poissa tolaltaan, Billy ymmärsi ja ahaa-elämys huuhtoi osan hänen omasta suuttumuksestaan. Joten sen täytyy olla totta. Ehkä Chelsealla oli aitoja tunteita Eventiä kohtaan.
Billy pysäytti Kimin.
“Hän ei suostu kertomaan, miten kävi”, Kim sanoi noustessaan Bean selkään. “Jotain meni pieleen Monfreyn luona. Kai hän jäi kiinni... En ole varma.”
“Entä Chelsea? Miksei hän saanut potkuja? Koska Bleak suojeli häntä? Emme vieläkään saaneet häntä nalkkiin! Helkkari!”
“En jaksa enää”, Kim mutisi; Billy tajusi vasta silloin, että tämän kasvot pöhöttivät ja silmäkulmat punersivat. Oliko hän itkenyt? Ehkä riidellyt Eventin kanssa – vai suri tämän eroa noin paljon? “Olet omillasi, jos aiot jatkaa. Minä keskityn nyt vain omaan ratsastukseeni. Seuraavana viikonloppuna on kilpailut, joissa on pakko pärjätä –“
Billy oli takaisin lähtöruudussa.
Sitten, pari päivää myöhemmin tullessaan kotiin, toinen auto oli mitenkuten ajettu Pearl Housen pihaan tuhoten osan Amyn kalligrafisista hiekkataidekuvioista. Event oli odottamassa häntä. Billy seisahtui arvioimaan uhkaa. Event nojasi seinään kuistin pielessä savun noustessa kosteaan ilmaan pahaenteisin kiertein, kädet taskuissa ja sätkä hampaitten välissä. Hän oli ehtinyt antaa ulkomuotonsa rapistua jo muutamassa päivässä: puolipitkät hiukset sojottivat kampaamattomina poninhännällä, parta oli epäsiisti ja tavalliset katuvaatteet roikkuivat.
Billy tuli ovelleen kuin ei huomaisi häntä.
”Kuulin, että sait kenkää.”
”Niin varmasti kuulit.”
Billy ei pitänyt Eventin äänensävystä.
”Mitä haluat?”
”Tiedätkö, Center”, hän aloitti tarkastellen tupakkaa sormissaan kuin se olisi hyvinkin kiinnostava esine, ”olen hyvä matikassa. Kävin edistyneitten matematiikkakurssia kouluaikoina ja tuutoroin nuorempia opiskelijoita.”
Billy katsoi häntä epäkiinnostuneella ilmeellä. ”Matematiikka on luotettavaa, nääs, yksi ainoista luotettavista ihmisen keksimistä asioista… jos lasket oikein oikealla kaavalla, saat vedenpitävän vastauksen. Täytyy vain osata esittää oikea kysymys, oikea laskukaava… Matematiikka on puolueetonta. Se on mitä on. Se ei valehtele. Tai kieroile. Tai petä.”
Billy piti pokerinaaman.
“Mene siis puhumaan Bleakille, ehkä saat paikkasi takaisin kirjanpitäjänä.”
Event löi kätensä seinään, aivan Billyn pään viereen. Hän nojautui lähelle, silmäten tätä suoraan silmiin anteeksiantamattoman kovana.
”Laskeskelin vähän, Center. Pyörittelin kaavoja, summasin lukuja. Ja mikä silmiä avaavinta, esitin kysymyksen: ’Kelle täällä on sattunut oudointa paskaa? Kenen lähipiirissä koko ajan tapahtuu jotain sattumoisin sopivaa hänen kannaltaan?’ Haluatko kuulla, mitä sain vastaukseksi? En X, vaan kirjaimen U. Niin kuin… Billy saatanan Centerin.”
”Puhut järjettömiä”, Billy sanoi tyynesti ja paljasti hampaitaan vastenmielisyydestä.
”Olit mielenkiintoisen kiinnostunut siitä, että Chelsea meni sinä iltana juuri Monfreyn mökille. Tajusin, että teidän välillä on jotain tekeillä… Mutta luotin Kimiin… kunnes tajusin, että Kim oli käskenyt mun odottaa lisäohjeita ennen kuin tekisin mitään. Lisäohjeita keneltä, kysynpähän vaan? Ja sitten se iski: te kaksi supisemassa baarissa… hetkinen, ajattelin… nuo kaksi… ovat paljon läheisempiä, mitä olin tullut ajatelleeksi… Aina ratsastamassakin yhdessä, maastoilemassa… hiljaa kuiskimassa… miltei kuin… juonittelisivat jotakin.”
Miehet mulkoilivat toisiaan.
”Olet vainoharhainen”, Billy totesi. Hän ei pitänyt Eventin alfamaisesta uhkailusta ja kehonkielestä, kun tämä esti Billyä pääsemästä sisälle omaan taloonsa. Hän työnsi tämän käden pois.
”Juonittelet jotakin, Center. Koetat päästä eroon kaikista, jotka ovat uhka, kuten mä, Chelsea… Miten saitkin Kimin siihen mukaan? Tunsin Kimin kanssa paljon pidempään jo ennen kuin astuit maalaistollon saappaallasi Sunny Horseen. Olet pelkkä teeskentelijä, Center. Luulet olevasi paremmista piireistä, vaikka kun otin vähän selvää, tosiasiassa olet mitätön pikku pullistelija!”
Billy astui sisälle vastaamatta ja läimäytti oven kiinni. Veri suhisi korvissa, mutta Eventin ääni kuului yhä: ”Aion tuhota elämäsi, että tiiät! Pelaan sentään reilusti ja kerroin etukäteen! Saat aikaa valmistautua! Tiedän, että oot pahoinpidellyt oman siskosi mielisairaalaan asti! Varmaan likaiset näppisi on mukana vaimosi entisen hevosenhoitajankin kohtalossa! Kuka tietää – ehkä niillä on väärä mies – tai siis nainen – vankilassa?”
Billy viskasi avaimet vaaleanpunaiseen kulhoon ja puristi kädet nyrkkiin. Hän hätkähti, kun Amy tuli portaat alas huolestuneen ja säikähtäneen oloisena; Billy ei ollut taas tajunnut hänen olevan kotona. Eikö tällä ollutkaan tämä viikko lähiopetusta? Oliko Amyn auto ollut pihassa? Billy ei ollut kai katsonut, kun Eventin auto oli vienyt huomionsa.
”Kuka siellä on?”
Billy otti pitkän sisäänhengityksen, mutta kasvonsa olivat jumittuneet inhoon ja vihaan.
”Ei kukaan.” Hän meni laskemaan itselleen vettä keittiöhanasta ja pudottamaan jääkuutiot sekaan, jäähdyttääkseen itsensä. Event ei huutanut enää. Amy meni kurkistamaan ikkunasta ulos ja Billy erotti etäisen moottorin, kun auto kaahasi hiekka lentäen ja jouset vinkuen.
”Oh ei”, Amy kuiskasi, ”miun…” Hän meni ulos, varmaan tarkistamaan Eventin aikaansaamaa vahinkoa.
Hienoa. Helvetin loistavaa. Nyt Billyn kurkulla eivät olleet vain Bleak, Dexter ja Chelsea, vaan Eventkin.
Hänen vihamieslistansa sen kun piteni.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 17, 2024 12:38:54 GMT
Billimas LXXIII 06.04.2023
Mitä Event suunnitteli?
Billyn ajatuksista iso siivu meni sitä nykyä sen pohtimiseen, miten Event saattaisi koettaa kostaa Billylle potkunsa kisatiimistä. Dexter oli antanut Yasminille ja Kimille enemmän hevosia ratsastettavaksi, mutta ei Billylle. Sen saattoi tulkita kummalla tahansa tavalla: vihamielisenä viestinä, että Billynkin pitäisi pitää varansa, tai armona kuormittamasta Billyä liialla. Jotenkin, kun Dexteristä oli kyse, Billy nojautui vahvasti uskomaan ensimmäiseen mahdollisuuteen. Eventin lähdön myötä uusi paikkakin oli avautunut sponsoritiimissä, mutta Bleak ei vaikuttanut kiinnostuneelta tai kiireiseltä täyttämään sitä. Kisatiimissä saattoi olla korkeintaan kuusi ratsastajaa kerrallaan, mutta mikään välttämättömyys useammalle ei ollut. Kolme taisi olla minimi, ja siihen päälle vararatsastajat parhaimmista liikuttajista, kuten Chelsea, sikäli mikäli tätä tarpeen vaatiessa enää kutsuttaisiin radoille; Chelsean tilanne ja suhde Bleakiin kun oli kysymysmerkki.
Ja mitä Chelsea suunnitteli?
Hän ei puhunut Billylle ja käyttäytyi passiivisaggressiivisesti aina tämän läheisyydessä. Työnsä hän kyllä teki, mutta alati vihaisesti ja sähäkästi. Kuinka paljon hän ajatteli Billyn olevan Eventin potkuissa takana, sitäkään Billy ei osannut arvioida – ja kaikki tämä vaaniva uhantunne ilman, että saattoi saada siitä otetta ja nousta sen yläpuolelle, oli ajaa hänet hulluksi.
Eräänä iltana hän havahtui kuin jostain putkesta siihen, että oli läimäissyt Amya kasvoihin.
Billy ei edes tajunnut mitä oli tapahtunut: ei muistanut nostaneensa kättään, ei muistanut mikä oli tähän tilanteeseen tuonut. Läiskäyksen kammottava ääni kaikui vielä korvissaan ja Amyn järkyttynyt ilme, silmänsä kuin mustat aukot, tuijottivat, kämmen poskellaan.
Billy tarttui Amyn ranteisiin, mutta tämä kavahti kauemmas.
”Näytä”, Billy sanoi ja veti kättä Amyn haratessa vastaan. Billy kumartui tarkistamaan, oliko iskusta jäänyt pahaa jälkeä. Amyn pitäisi tehdä vlogejaan eikä missään nimessä saisi saada ruhjeita kasvoihinsa. ”Haen siihen jäitä.” Billy kiersi keittiösaarekkeen, veti oman T-paidan yltään ja teki siitä pussin, johon laski koneesta kuutioita. Amy seisoi poissaolevasti sormenpäät kosketellen kasvojaan kuin ei tuntisi niitä omikseen. Billy tuli ja painoi kylmää pussia varovasti poskea vasten.
Mistä Billy olikin hermostunut, se oli jo poissa. Hän painoi suudelman Amyn huulille, jotka eivät raottuneet vastaanottamaan sitä. Billy näykkäsi niitä – hiukan ärtyneenä Amyn kylmäkiskoisuudesta – ja tämä hätkähti. ”Mene istumaan sohvalle ja pidä siinä jäitä. Laitan sinulle juotavaa. Hedelmäsalaatin?”
Amy liikkui hitaasti sohvan luo ja notkisti polviaan sen reunalle istuutuessaan. Pilkkoessaan banaaneja ja kuoriessaan appelsiinia, Billy koetti kurottaa mieltään läimäisyä edeltäneeseen keskusteluun. Shokki oman kätensä toiminnasta vasten sydäntään oli pelästyttänyt hänet itsensäkin.
”Mie vain en tiedä mitä ajatella… työ olitte käyneet Emman baarissa ja Chelsea oli siellä, vaikka sie sanoit sen olleen vain työn kisatiimille –”
”Niin, muun muassa, jos siellä nyt vanha tiimiläinenkin oli mukana, mitä sitten?”
”Billy Center, tapailetko sie Chelsea Churchia?” Niin – niin se oli mennyt. Amy oli suoraan syyttänyt Billyä uskottomuudesta. Mistä hän oli sellaista saanut päähänsä? Kuka oli puhunut hänelle sellaista? Event? Chelsea itse?
Billy löi melonin puukolla halki ja jätti sen törröttämään hedelmälihaan. Punaista nestettä valui hitaasti pitkin leikkuupöytää…
Hän toi hedelmäsalaattikulhon Amylle ja jäi seisomaan tämän eteen.
”Ymmärrätkö, miksi löin?”
Amy tuijotti hedelmänpaloihin. Hän ei ollut tirauttanut kyyneltäkään. Joskus hän oli niin kylmä, että Billyn uhraamassa paidassa olevat jääpalatkin sulivat häntä nopeammin. ”Paljon pahemmin et olisi voinut loukata. Millaisena miehenä oikein minua pidät? Jos olen sitoutunut yhteen naiseen, niin sitten olen. Sinun se pitäisi tietää, että kunnianhimoni ei koskaan antaisi hairahtua. Ja kaikista vähiten johonkin oksettavaan huoraan.”
Billy odotti Amyn kylmäkiskoisesti kääntävän päänsä pois, mutta tämä nostikin kasvonsa ja katsoi Billyyn silmät pehmeämpinä. Ja hymyili – pienesti ja väristen, mutta hymyili. Billy hämmentyi niin, ettei osannut heti reagoida, mutta kyykistyi sitten Amyn eteen. Hän katsoi taas tämän poskea. Se himmersi vaaleanpunaisena, mutta todennäköisesti jälkeä tai mustelmaa ei jäisi. Lyönti oli ollut avokämmenellä, eli ei oikeastaan edes mikään lyönti… pikku läppäys vain.
Billy haroi Amyn mustia suortuvia tämän korvan taakse. ”Olen sitoutunut sinuun”, hän sanoi, ”meihin, tähän elämään, kuten kaikkiin muihinkin tavoitteisiini. Luuletko, että haluaisin ja yrittäisin niin kovasti kanssasi lasta, jos minulla olisi joku toinen?”
Puhelin värähteli. Texasin tornado. Niin oli täälläkin… Floridan tornado, heidän elämänsä yhdessä pyörremyrskyn kieputuksessa.
|
|
katso profiilia tai lähetä pm
All the stars are falling around me.
Viestejä: 186
Oma hevonen: Deluxe & Power
Aurinkomerkki: ♎
|
Post by Billy on Jan 17, 2024 13:14:26 GMT
Amywife's House LXXIV FLORIDAN OSAVALTION NAISVANKILA Ristikot avautuivat ja vangit kävelivät matalasti mutisevana oranssina vyörynä ulkoilualueelle, jakautuivat pienempiin seurueisiin tai vetäytyivät yksinään sivumpaan. Varkaita, petollisia, valehtelijoita, kieroutuneita, pahoinpitelijöitä, rosvoja, huumekauppiaita, murhaajia. Kilpahevosten maailmasta alas tänne oli aikamoinen pudotus. ”Sissie German!” Eräs vanki, keski-ikäinen rupsahtanut nainen, jonka likaiset suorat punertavat hiukset roikkuivat elottomina ja, joka istui penkeillä katselemassa sulkapallonpelaajia, käänsi lupsottavat verestävät silmänsä kohti vartijaa. ”Tule kanssani. Sinulle on puhelu.” Sissie nousi ylös ja seurasi takaisin sisälle ankeita kolkkoja käytäviä pitkin. ”Viisi minuuttia”, vartija sanoi ja aukaisi puhelinkopin oven. Sissie astui sisään ja nosti hitaasti luurin käteensä. ”Haloo”, hän kähähti kurkku kuivana. Hän oli odottanut poikaansa, Basteria, vierailuaikoina käymään luonaan. Mutta tämä ei koskaan tullut. Kukaan ei tullut. Ei Sunny Horsesta. Ei muualta. Baster… Hänen rakas, ihana poikansa. Niin lahjakas ja taitava. Mutta sitten ne hupakot olivat pilanneet hänet, saaneet hänen herkän mielensä sijoiltaan… Basterista olisi tullut Sunny Horsen paras esteratsastaja, jos vain… jos vain – Hän kuunteli puhujaa. Soittajan sanat olivat matalia, menivät suoraan asiaan ilman korulauseita. Sissie ei halunnut kuulla niitä. Ei halunnut käsittää niitä. ”Ei… ei... ei, ei, ei...!” Puhelu katkesi. ”Ei, ei, ei, ei, ei, ei, EI, EI, EI!” Hän kirkui, luuri putosi ja jäi roikkumaan langastaan. Hän repi hiuksiaan ja huusi, silmät pullistuivat melkein reveten päästään, hän kiljui ja luhistui maahan –* Amy värähti, vaikka oli nihkeää ja kosteaa. Ulkona jylisi ja humisi; rankkasade hakkasi ikkunoihin ja meren kuuli vellovan myrskyssä. Hän ei saanut unta. Vuodessa oli kolme päivää, jolloin kipu sai toivomaan ikuista unta. 09.06. 14.10. Ja tänään – 13. huhtikuuta. Hitaasti, hän veti jalat koukkuun ja polvet syliinsä ja kietoi käsivartensa niiden ympärille. Billy nukkui kyljellään omalla puolella vuodetta. Peitto oli potkittu pois ja hänen paljaat säärensä lepäsivät päällekkäin. He olivat rakastelleet, kuten joka ilta, ja Billy kääntänyt selkänsä ja nukahtanut. Amy kaartoi käsivartensa itsensä ympäri ja hiveli selkäänsä, kosketti vasenta lapaluutaan. Pimeä huone valaistui sinertävän valkoisesta kaukaisesta valosta salaman iskiessä vihaisissa pilvissä. Jalkansa sujahtivat varvastossuihin, hän kietoi kimonokylpytakin päälleen ja poistui hiljaa makuuhuoneesta. Askel askelmalta hän laskeutui metalliset kierreportaat alakertaan. Salama valaisi taas huoneen kalpealla, aavemaisella valollaan, kun hän liukui lattian halki keittiösaarekkeelle. Avattu kirjekuori ja kutsukortti lepäsivät siinä. Charlotte Gabriella McPheen (os. Centerin) ja Michael Marcus McPheen shamaanihäät… Billy oli lukenut kortin sanomatta sanakaan, sitten pudottanut sen kädestään. ”En pääse”, hän oli todennut tunteettomasti. ”Mutta hää on siun serkkusi… Lotte oli myönkin häissä.” ”Power Jumpin kvaalikilpailut ovat toukokuussa.” Eivätkö perhe ja ystävät olleet työtä tärkeämpiä? Hän oli katsellut Billyn käännettyä selkää hiljaa itsekseen miettien, menisikö ura Billyllä aina perheen edelle? Silloinkin, kun kyseessä olisi hänen oma perheensä – heidän yhteinen perheensä? ”Mie menen.” Amy oli odottanut kutsua siitä lähtien, kun Lotte oli henkilökohtaisesti kertonut hänelle menneensä naimisiin. Mutta niissä häissä olisi toinenkin tyhjä paikka, vaikka Billy ei tulisi… Ukkonen jyrisi. Amy laittoi veden kiehumaan ja nosti kaapista posliinisen jasmiiniteenpuruja sisältävän teekulhon. Hän ei laittanut valoja päälle. Hän näki riittävän hyvin silloin tällöin salaman nopeasti valaisemassa huoneistossa ja tunsi sen jokaisen tuuman. Hän viihtyi pimeässä, hämärässä. Se rauhoitti ja toi omalla tavallaan turvaa. Billy ei pitänyt laisinkaan siitä, että Amy seisoskeli pimeässä. Hän löi aina tullessaan valot joka paikkaan; toi mukanaan tuoksunsa ja kirkkautensa ja äänensä, tekemisensä, eleensä ja ajatuksensakin. Yhä useammin Amy valvoi yöllä, sillä vain silloin hänellä oli seuranaan pimeys sekä hiljaisuus. Hän kaatoi vettä laakeaan käsityönä maalattuun ja kanjeilla koristeltuun kuppiin, odotti ja liuotti teenlehtiä. Kuppi kämmenten välissä hän käveli olohuoneen suurten ikkunoiden eteen vakiopaikalleen tuijottamaan myrskyä. Tuijottamaan mustuuteen. Emma… Sun. Aurinko. Hänen rakas hevosensa, jonka seurassa ei kyennyt olemaan. Tamma varsoisi aivan pian, oli viimeisillään tiineenä. Minä hetkenä hyvänsä lähipäivinä… Ja pian sen jälkeen, varsan saamisen ja kasvamisen jälkeen, Amy ei voisi enää vältellä hevostaan tai käyttää tiineyttä tekosyynä ratsastamattomuudelleen. Hän ei osannut selittää sitä, eikä Billy olisi ymmärtänyt muutenkaan – ei halunnut ymmärtää. Ei tahtonut käsittää, kuinka Emman viimeinen kosketus oli jäänyt lämpönä Sunin karvaan; kuinka joka kerta hevostaan koskettaessaan, Amy tunsi tuon kosketuksen ja se poltti häntä syyllisyyden korventavalla liekillä. Sillä hän ei olisi saanut jättää Emmaa sinä iltana. Ei olisi saanut irrottaa tästä silmiään, otettaan. Ei olisi saanut kantaa tälle kaunaa. Jos vain… jos vain… jos vain. Myrsky karjui. ”Amy...!” Billyn kutsu yläkerrasta sekoittui jyrähdykseen. Hän oli hereillä. Amy nosti kupin huulilleen, ei vastannut. Vesi valui verhona, pitkinä, surullisina putouksina vasten lasia. Hän ei ajatellut mitään. Hänen mielensä valui melankolisen tyhjäksi sateen mukana.* Billy heräsi paukkeeseen. Häneltä meni hetki orientoitua ja keho liikkui jo ennen tietoista ajattelua: hän oli kohonnut istumaan ja tuijotti ryppyotsaisesti parvekeoven ikkunaan. Myrsky. Rajuilma. Suojat pitäisi asettaa paikoilleen. Toivottavasti vesiraja ei nousisi liikaa… Pearl House seisoi irti maasta ja kesti vedennousun. Normaalisti nousuvesi ei yltänyt niin pitkälle saakka, mutta yhdistettynä pahaan rajuilmaan merellä, oli mahdollista, että aallot kurkottaisivat taloon saakka. Siihen piti ainakin varautua. Hän kääntyi katsomaan Amyä, muttei erottanutkaan tämän tummia pitkiä hiuksia tyynyllä. Billy läppäsi kätensä siihen, tapaili peittoa. Tyhjä. ”Amy…!” hän kutsui. Oliko Amy noussut nostamaan suojat? Billy veti alushousut jalkaansa ja käveli yläkerran tasanteelle. Amy ei ollut kylpyhuoneessa. ”Amy!” hän kutsui uudestaan, mutta hänelle vastasi vain kova jyrähdys, joka helisytteli ikkunoita. Valo välkähti. Alakerrassakin oli pimeää. Billy laittoi valot päälle, siristi silmiään kirkkaudessa ja säpsähti, kun näki pelottavan haamumaisen hahmon ikkunoiden edessä. Taas. ”Mikset vastaa?” hän ärtyi. ”Oletko laittanut ikkunasuojat ylös?” Hän kallisti päätään lasia vasten ja tiirasi ylös. Ei, suojaukset eivät olleet paikoillaan. Hän meni eteiseen, avasi sähkökaapin oven ja naksautti sieltä oikeaa nappia. Kuului vaimeaa hurinaa ja metalliset suojat laskeutuivat hitaasti peittämään ikkunoita. ”Olisit voinut tehdä tämän, kun kerta olet täällä.” Billy raapi vatsaansa ja tihrusti Amyn selkää, joka ei edelleenkään ollut kääntynyt häneen päin. ”Haloo. No, ihan sama sitten... Menen takaisin yläkertaan.” Hän odotti hetken, mutta saamatta vieläkään vastausta, nousi portaisiin. Hänen askelluksensa pysähtyi kuitenkin kolmannella portaalla. Amyn soittoääni helkätti vienosti eteisen lipaston päällä. Kuin zombi, Amy vihdoin reagoi sentään johonkin ja kääntyi ikkunan äärestä. Hän tuli hitaasti puhelimensa luo, laski teekupin lipastolle ja nosti kännykän. Billy palasi askelmat alas. Aamuyöllä tulevalle puhelulle oli oltava hyvä syy; joko se oli joku Waterphewstä – tai ehkä Lotte – joka ei ollut tarkistanut aikaeroja, tai sitten jotain oli sattunut. Amyn kaikki liikkeet olivat niin hitaita, että Billyn leuka kiristyi turhautumisesta. Amy vei kännykän korvalleen sanomatta mitään. Billy tuijotti häntä ja yritti lukea hänen ilmeettömiltä kasvoiltaan, mistä oli kyse. ”Hyvä on...”, Amy vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän laski kättään. ”No?” Billy sanoi heti. Amy tuijotti puhelinta. ”No?? Mitä se oli?” ”Se… on alkanut...” Salama välähti ja etäinen jyminä ravisteli Pearl Housea. ”Sun varsoo...”
|
|